To pee or not to pee

Tossa nelisen päivää sitte havahuin aatokseen "uskallanko uskoo vai onko vaan toiveajattelua". Kyseessä oli siis jo toinen tai kolmas yö-vessailu, jota en normaalisti harrasta. Yhä olen arka uskomaan mitään muuta ku, että mun keho haluaa vejättää mua ihan täysillä. Nälkä iskee useemmin ja sen kaa tulee pahaolo ja heikotus. Nälkä myös sattuu todellaki kivuliaasti jos en sitä heti kukista!?! Mitä tuoki nyt on? Väsymyksen laitan ihan suoraan remontin ja oman ajan puutteen piiriin (majotumme nääs poikamme huoneessa koko perhe koska uudessa sängyssämme ei ollukkaan mukana pohjarimoja, vaikka kuvittelin ne ostaneeni ja mun äiti on muuttanu meiän sohvalle huomiseen saakka).

Pelkään pahoin, että huominen tuo tullessaan kaikesta toiveikkuuestani huolimatta ne inhottavat punaset mössöt pöksyyn. Nyt ois rukouksen paikka.

Viisautta?

Nyt on remontti järjestelyä vaille takana, mitä nyt kaikki väliovet on hiomatta ja maalaamatta ku haluan vielä miettiä niihin värejä. Voin sanoa, että kolmen viikon remontti ja majailu vuokrakolossa ei ollu hääviä ja aika usein tuli muristua puolison kanssa ihan tyhjästä. Oma koti kullan kallis!


Koen viisastuneeni tämän talon osto ja remontti ruljanssin myötä ja tässä tuleeki neuvvoni muille asunnon ostoa harkitseville:


* Tarkista aina parkkipaikkojen sijainti, autottomanakin vieraasi tarttee sitä.
* Varmista että roskikset sijaittee kulkureittisi varrella, eikä 500 metriä ihan eri suunnalla.
* Älä osta vanhaa.
* Ostaessasi vanhan, älä osta suuresta taloyhtiöstä.
* Ostaessasi suuresta taloyhtiöstä, älä osta "vanhojen ihmisten enemmistö-taloyhtiöstä".
* Ostaessasi "vanhojen ihmisten enemmistö-taloyhtiöstä", varmista putkiremontin olevan jo tehty, ikkunoiden avautuvan ja lastenrattaille olevan säilytyspaikka.

Kattokaas ku ostimme vanhan asunnon kerrostalosta, jossa on hurjasti alkuperäisiä asukkeja. Jos siis "Elmeri" ja "Iivari" ei ois nii itsekkäitä ja pihejä, (oottavat vaa kuolevansa pois,) nii mun ei ois tarvinnu kykkiä vaikeesti mutkalla vessanpytyn juurta nuuskimassa ja putkia maalaamassa, vaan ne ois upouudet ja kiiltävät!


Tän remontin myötä on heränny katumus ostopäätöstä kohtaan ja vielä hirveempi katumus sitä rahanmäärää kohtaan, mitä tästä maksettiin. Tää asunto remontoitiin tee se itse tyylillä edellisen asukkaan toimesta ja jälki on just sitä. Oon jo blokannu suurimman osan mielestäni henkisen trauman pelossa, mutta muutamia valikoituja paloja jäi kummitteleen: Kylppärin kynnys ei noussu viittä senttiä lattiakaivosta (vakuutusyhtiö ei korvaa vesivahingon sattuessa). Kylppärissä oli kuivantilan lamppu! Kylppärissä oli mitä ihmeellisintä ohutta pehmeää vesiputkea pinnassa (taipu käsillä). Kylppärin lattialämmitys on kiinnitetty Jeesus-teipillä ennen valua!!!


Missään kohtaa taloa ei ollu propattu mitään, ei kylppärissä, ei hyllyjen eikä lattialistojen kiinnityksissä. Eteisen vaatekaapin hyllyt oli porattu suoraan linjaan sähköpiuhan kanssa. Keittiön kaapissa ja siivouskaapissa sähköjohto kulkee kuin lapsen ommel seinän läpi ja vähän matkan päästä takas toiselle puolen. Ja kaikki ruuvit ja naulat mitä talosta irrotettiin eri paikoista, oli ihan vääriä kyseisiin tarkotuksiin. Tee se itse mies oli myös jättäny laminaatin laidoille kiilat paikoilleen, joten lattia ei päässy elämään kuin pullistelemalla sieltä huoneiden keskeltä ylös. Ovien karmit oli ammuttu pitkillä nauloilla kiinni ei mihinkään vaan niitä piti paikoillaan vain kynnyslista! Puhumattakaan maalausjäljestä seinillä. Pimeässä oli Herra Remontoijja maalannu ku oli valumia ja toisessa kohtaa kuiva ku pieru!

Mietteitä

Tässä remontin keskellä netteily on hyvin vähäistä koska ainoa nettiyhteys tulee kännykästä, homma on siis hidasta ja kuvia ei tunnu saavan liitettyä tekstiin.

Nyt kuitenki löysin kolon käydä kurkkiin miten maailma makaa ja heti heräs aatoksia:

Eileithyia kirjottaa toivovansa lapsettomuusklinikan yhteyteen neuvvolaa jo raskautumaan onnistuneille lapsettomuuskriisiläisille.. Ite en ihan, ehkä nurkan taakse sen vois laittaa.

Mehän ei siis olla hakeuduttu lapsettomuushoitoihin vaan koitetaan yhä kotikonstein ku ollaan kertaalleen jo siinä onnistuttu. Silti uskon, ettei lasta kipeästi yrittävä halua nähä pyöreitä mahoja lapsettomuushoidossa käydessään.

Se ei oo vihaa tai maha rasismia, vaan yksinkertasesti puhdasta kidutusta lasta kaipaavalle. Se sattuu ja raastaa. En sano, että mahallisten pitäis vaihtaa planeettaa, pyydän vaan ymmärtämään jos lasta kaipaava ei voi katsoa onnekkaita päin purskahtamatta itkuun.

Tähän väliin on hyvä infota, että rakas ystäväni Pinkki on onnistunut pääsemään raskautuneiden onnellisiin riveihin. Jännittää vähän kuinka selviän tästä tapaamisesta, viimeksi ku vietin pari minuuttia lastenrattaitten vieressä niin purskahin itkuun ihan varottamatta. Nyt Pinkillä on vissiin viikko 14, että mulla on vielä aikaa.

Vaikka en oo tuntenu Jumalan läsnäoloa siitä hetkestä ku päätin mennä naimisiin mieheni kaa, jaksan kummallisesti uskoo, että kaikki menee niinku Herra tahtoo.

Oma koti, kuinka sua rakastankaa

Kolme päivää remonttia takana ja kolme kurjaa yötä kamalassa vuokrakolossa. Hanat on säädetty väärin, tuloksena tulikuumaa vettä joka hanassa, keittiössä kuuma tarkottaa kylmää ja kylmä kuumaa, hella lämpenee puolen tunnin ootuksen jälkee, kylppärissä on sokeritoukkia ja pyykkikonetta vakauttaa homeinen pino sanomalehtiä kulman alla. Suihkuttelutila on minimi jopa mun kokoiselle pienelle ihmiselle, kokoajan kyynärpää osuu vedenlämmön säätimeen ja taas palan. Ruokailupöytä on oikein lapsiystävällinen "naisteniskutiski" ja kaiken huipuksi sängyt on kadottaneet sijauspatjansa ja jouset painaa todella kivuliaasti kylkiluiden väliin, joten taittelin lakanan alle ekstra peitteitä.

Summa summarum; TAHDON OMAAN KOTIIN!

Nyt ei auta ku uppoutua NappiKoon huivin tekoon, jos se vaikka piristäis.

Reissun tapahtumia

Olin niin ilonen kotiinpaluusta, kunnes avattiin ovi ja nähtiin tää kaaos mikä kottiin jäi kun kiireellä lähettiin. Pyykkejä kaikki olohuoneen pinnat täynnä, leluja pojan huone täynnä ja ulkovaatteita ja kenkiä eteisen lattia levällään. Keittiössä on sekalainen tavarakaaos ja makuuhuoneessa sängyn peitteet pursuaa lattialle.

Pyykin selvitys on alotettuna ja uus satsi koneessa, mies kävi kaupassa hakeen aamupalaa ku mää pesin jääkaapin ja siivoilin keittiön pöydän. Nyt on pakko istua hetkeksi ennen ku alan pyörremyrskyksi.

Tää joulu ei oikei tuntunu joululta. Majailtiin mun vanhemmilla ja se ei oikei ollu kellekkään kivvaa. Mun iskä ei oo mikään sosiaalinen ihminen ja ku lisätään siihe vielä sen oman ajan tarve ja lapsenlapsi kiekumaan kokoajan kysymyksiä, nii jo alkaa pinna kiristyyn.

Tällä reissulla sain vihdoin nähä mun isän vanhempia pitkästä aikaa. Melkein seittemään vuoteen en oo niitä nähny! Mun isänpuolen isovanhemmat on niitä vanhoillislestadiolaisia, jotka tekee kaiken oikein ja muiden pitäs tehä just samoin tai muute he ei puhu sulle! (Äitinpuolen isovanhemmat taas on niitä vanhoillislestadiolaisia jotka kyllä näkee sua, mutta sanoo ääneen, ettei sun laps pääse taivaaseen ku sitä ei oo kastettu!) Eli siis, oli ihana nähä mummua ja ukkia ja näyttää mun perhe heille vihdoinki. Sain huomata, että oon myös ukin kans samanlainen joissain asioissa, aina oon huomannu kuinka samanlainen oon ku mummu, mutta nyt se kävi selväksi myös ukin suuntaan. Pelottavaa!

Joulua vietettiin siskon perheen luona, mutta se tuntu vajaalta ilman mun veljen ja vanhimman siskon perheitä. Siskon lapset on aina ollu viekkaita riiviöitä ja taas se näky serkun kiusaamisena, että mää en voi ymmärtää miksi tämän siskon lapset on niin erilaisia ku meidän muiden. Lahjoja avattaessa Tomaatti sekos ja pomppi ku duracell-pupu jokaisen nokan eessä lahjoja heilutellen; "kato mitä mää sain, kato mitä mää sain!!" Eihän kukkaan mittää nää ku tungetaan ihan naamaan kiinni ja heilutellaan niin nopiaan, ettei katse kerkee tarkentua. Mummu ku avas säärystin pakettinsa nii poika huus; "meiän äiti on tehny nuo!"

Välipäivinä mies ja poika meni käymään Ranskassa. Iskä lähti mökille ja minä ja äiti tavattiin ihmisiä ja shoppailtiin vaatteita ja remontti kamaa. Tavattiin myös äitin lapsuudenystävä ostoskeskuksessa kesken alennusmyynti kierroksen. Mentiin jätskille ja hän kutsu sinne tyttärensä ja miniänsä myös. Miniällä vaan sattu oleen sellanen kolmen kuukauden ikänen käärö mukana ja mää repesin jo viidessä minuutissa. Äiti koitti siinä sitte selittää ku mää koitin rauhottua. Noloa!

Uusvuos meni raketteja ja iskän ryyppäämistä kytätessä, tottakai se sitte alko karjuun keskellä yötä niin että kaikki heräs ja seuraavana päivänä ei muistanu mittään. Sanoinki äitille ettei me enää koskaan majotuta iskän kaa saman katon alle. Olihan tuo odotettavissa, mutta näköjään en tarpeeksi muistanu millasta se on.

Aah ku on ihana olla kaukana tollasesta elämästä. Oikein huo'un kiitollisuutta, ettei mun mies oo yhtään niinku mun iskä! Viikon päästä se tulee remontoimaan meiän kodin uuteen uskoon, saas nähä kui tää yhteistyö sujuu.

Ai niin, ja kameraki meni rikki, loistavaa eikö!