Kesän tapahtumia

Kesällä tunnettu tapa on viettää lomaa, meille se tarkottaa aina sukulointia ja kavereita. Äiti kävi meillä mun veljen naisen ja tyttären kaa päiväseltään tuomassa vauvvan vaatteita. Oli ihana huomata kuinka Tomaatti leikki nuoremman tyttöserkun kaa hienosti yhteen, eikä ninjoista ja aseista kuultu liikaa. Tosin pihalla piti sitte sanoa tiukasti ku poika ois halunnu jäähä naapurin pojan ninjoilla leikkimään muiden poikien kaa eikä enää serkun kaa. Miks lasten pitää aina tulla leuhkiin toisilleen kellä on eniten ja hienoimmat lelut? Ainaki täälläpäin pojilla on tuo ärsyttävä tapa. Nyt onneks tarhassa ei enää oo lelupäivää, nii ei tulla itkun kaa kotiin. Tosin sinne mennään nyt jonku aikaa itkien ku ei saa tuua lelua muille näytettäväks ja jotku toiset silti tuo.

Pohjoisen reissu tuli vihdoin maholliseks kaiken sairastelun ja uudelleen aikataulutuksen jälkeen heinäkuussa. Tänä kesänä päätettiin majottua kaverille eikä perheen nurkkiin. Päätös oli mieluinen monessa mielessä; Tomaatilla oli ikätoveri talossa, mää sain jutella Mingin kaa useammasta asiasta kuin ohimennen vieraillessa ois kerenny ja ukotki viihty keskenään, koska Mingin mies puhuu englantia.

Lore vuokras meille ekoauton, joka sammuttaa moottorin joka liikennevaloissa. Muutamaan otteeseen sille naurettiin kun ei oltu moiseen totuttu, mutta moottoritiellä se jo unohtu. Matka suju suht hyvin, kiitos tiuhaan löytyvien vessojen. Autoilu isolla mahalla tosiaan ei oo kovin kivaa, kivutonta tai huoletonta, tien pomppuisuudesta riippuen mun piti päästä tarpeilleni tai muuten vaan saaha tauko tunnin tai puolentoista välein, koska vauvva pongahti aina rakkoa vasten, eikä sekää ihan kokoaikaa olostaan nauttinu ja mää sain tuntee sen kiukkukohtaukset nahoissani.

Oulun seudulla nautittiin olostamme Mingin talossa ja siinä sivussa nähtiin kavereita ja sukulaisia. Siskon tilanne tuli vihdoin selkeesti esiin ku kävästiin kattoon keskenään rymyäviä lapsia. Meininki oli ku Huvikummussa, paitsi että Peppi Pitkätossuki osaa huolehtia ittestään paremmin ku nää kaks riiviöö. Loreki vihdoin hahmotti, ettei kaikki oo hyvin. Hänen silmiin mun siskon avioliitto ja koti on aina ollu se täydellisyyden huipentuma, johon meiänki pitäs pyrkiä. No nyt tuo "täydellisyys" on tullu tiensä päähän ja sisko lapsineen muutti pois. Että muistan liianki hyvin mitä se arki oli yksinhuoltajana ku laps oireilee ja itte on ihan maassa ja kuiteski koulun vaatimukset hengittää niskaan tauotta vaikka miten pyytäs aikalisää.

Toivotaan, että tästä erosta on hyötyä, joko se parantaa heiän välejään ja saa kaipaamaan ja arvostamaan toisiaan tai sitte löytäisivät hymyn naamalleen muualta. Viimesimmän tiedon mukkaan lapset ainaki on tosi tyytyväisiä nykyseen tilanteeseen, mikä pistää miettiin, kuinka kurjaa niillä on ollu aiemmin? Isänsä ei heitä aluksi oikein halunnu ottaa omina viikonloppuinaan, mutta nyt näyttää siltä, että joku on puhunu sille järkee ku ei enää viimeks urputtanu vastaan, mutta nyt se on taas kysyny onko hänen pakko ottaa lapset luokseen. Lorelle oon kummastellu ääneen, kuinka joku ei halua nähä omia lapsiaan es kahtena viikonloppuna kuussa, miten voi olla miehessä niin vähän kiinnostusta omiin lapsiinsa? Mun on vaikee käsittää tuota, koska Lore on niin kiinnostunu Tomaatista ja ne leekaa yhessä kokoajan niin tiiviisti, että mun on vaikee saaha itteeni siihen symbioosiin. Ne on ku parhaat kaverit tai veljekset ja mää sitte välillä vien jommankumman huomioo toiselta.

Pikasesti kerkesin nähä Maatalon Emäntää teekupposen yli. Puhelimessa se kuulosti niin onnelliselta, että aiemmat epäilyt hänen hyvinvoinnista keveni mun mielestä. Kun sitte nähtiin nii olihan se hieman vaivaantunu taas, mutta ei läheskään samallalailla ku aiemmin isommassa porukassa. Epäilen yhä, että heillä on jotain ongelmia lapsensaannissa, mutta kun hän ei halua asiasta avautua, niin en utele. Maalaistalon Emäntä on aina ollu lapsirakas ja niin kuulema miehensäki. Aiemmin hän sano lapsien ajan koittavan kun hän saa koulun päätökseen ja löytää töitä. No nuo asiat on tapahtunu jo vuosia sitte. Nyt hän kuiteski alotti keskustelun nopsasti selittämällä kuinka vielä ei ole ajankohtaista saada lapsia.
Öh, en kysyny mitään, joten en osannu tuohon mitään sanoakaan. Jokaisen oma asiahan se on tuleeko lapsia tai millon ja miten monta. Ei mulle oo kukaan tilivelvollinen perheensä koosta. Lähinnä heräs ajatus, että elämä on etäännyttäny meitä, mutta enemmän kuilua on tullu hänen ja muiden likkojen välille, koska heitä Maatalon Emäntä ei nää kahenkesken niinku mua. Meiänki tapaamiset on niin edustus tapaamisia kun niitä harvoin es sattuu. Toivottavasti ne rentoutuis.

Alet tuli kierrettyä Mingin kaa ja mukaan lähti värikkäitä kimpsuja. Kauppaan oli myös ilmaantunu taas vihreetä huopasta, joten sitä piti saaha, koska tossut on yhä kesken..

Mummun näkeminen oli aikamoinen shokki, joten siellä ei kauaa viivytty ku kyyneleet pyrki pintaan, eikä mummu jaksanu seurustella muutamaa minuuttia pitempään. Kamala miten pitää kitua loppuun, mitä elämää se tollanen on? Tunnelma oli ku kuolinvuoteella ja kuitenki se kuolinvuode aika on alkanu jo vuos sitte ja kestää vielä ties kuin kauan. Kaikki vaan istuu sohvilla oottamassa kuolemaa ku yks makkaa sängyssä jaksamatta avata silmiään tai suutaan sekuntia pidemmäks. Itkuhan siitä tuli heti ku hissiin pääsi.

Muuten lomaa vietettiin Syötteellä Äitin vuokraamissa mökeissä. Äiti, kaikki hänen 7 lastenlasta äiteineen ja Lore ainoona ukkona. Voi pyhä jyssäys. Sanotaanko, että liian monta kokkia samaa soppaa keittämään ja että kotoa teininä jo pois muuttaneena majottuminen "ei kenenkään reviirillä" yhessä on kamalaa. Ei siitä sen enempää. Vierailtiin Ranuan eläintarhassa ja syötiin ihan liikaa, kuunneltiin hyttysiä ja kärsittiin hormoonihuuruista. Pelailtiin lapsuudesta tuttua lautapeliä; Tilipäivä ja koitettiin muistaa kaikki säännöt. Ei ihan muistettu niin keksittiin sitte omia.

Kotiin oli ihana palata ja matkan varrella pistäydyttiin kurkkaamassa Leipuri Hiivan perhettä ja kotia. Miks kaikki asuu niin kaukana? Ois ihana ku vois vaan päiväkävelyllä kurkata, onko ketään kotona vai voiko pistäytyä juttelemassa taivaan ja maan välisistä asioista. 

Lapset leikki ihanasti yhteen, vaikka ei ollu koskaan aiemmin es tavanneet ja kaverin koti näytti just häneltä. Pientä kaipuuta heräs omassa rinnassa laittaa ittellekki omakotitalo ku Ming remontoi lapsuuden kotiaan mieleisekseen ja Leipuri Hiiva laittaa omaa pesäänsä. Näillä hinnoilla me ei kuitenkaan Espoosta omakotitaloa tulla ikinä saamaan niin täytyy lopettaa moiset haaveet heti alkuun.

Aurinkoloma

Suomalaiset kuulemma harrastaa paljon noita aurinkoloma pakettimatkoja. Mekin ollaan onnekkaasti vihdoin saatu kokeilla moista reissua. Käytiin perheen kesken viikko Kreetan Hanialla, pikku kylässä nimeltä Agia Marina.

Aivan ihana viikko. Me oltiin ainaki meidän hotellin ja Tjäreborgin ensimmäiset vieraat tälle kesälle, joten paikka ei todellakaan ollu täynnä. Sää oli koko viikon +25-33'C jos me yhtään voidaan luottaa niihin siellä nähtyihin mittareihin. Vaan yhtenä päivänä oli pilvistä ja siks viileetä. Muina päivinä tarkeni kyllä jopa meikäläinenki vilukissa bikineissä. Öiksi oisin kyllä saanu varata jotai hieman lämpimämpää vaatetta ku ne sexyt hepenet mitä mää olin aatellu käyttää. Käytiin kuiteski pikasesti ostoksilla ja sain kahet kesäpökät, jotka toimi oikein hyvin yöhousuina.

Meiän Hotelli oli Stefan Village ja huoneisto oli oikein mieluinen mitä nyt aika viilee öisin. Sekin kuulema ois ollu korjattavissa ku ois maksanu lämmityksestä, eipä tiietty moista ja selvittiin ihan hyvin.

Hotelli oli ihanan värikäs ja kasvillisuutta oli runsaasti. Käveltiin myös muilla Agia Marinan kaduilla ja kaikista hotelleista meidän vaikutti viihtyisimmältä. Hotellin ravintolan menu oli suppee, mutta nirppiksenäki löysin sieltä kuiteski hyvää syötävää. Lorella oli kai joku salaatin puutostila ku melkein joka ilta eri ravintoloissa se tilas kreikkalaisen salaatin fetajuustolla. Hotellin tarjoilijamies oli oikein ystävällinen ja paikalliseen tapaan tuttavallinen. Sanoi jossain vaiheessa luulleensa ranskalais-suomalaista liittoa sukupuuttoon kuolleeksi, me kuiteski tiedetään useitaki suomalais-ranskalaisia pareja.

Tomaatin matkapahoinvointi-lääkkeet oli vähissä, joten viihyttiin iha kävely etäisyydellä hotellista. Käytiin kävelyillä ja meren rannalla aarejahdissa melkein joka päivä. Aarteita löytyki: mummulle valkosia kiviä ja meille itelle simpukoita. Ehkäpä osa joutaa muillekki, sen verta hyvin se ranta sihdattiin.

Uitiin (mies ja poika) paljon ja rusketusrajatki saatiin aikaseks kaikille, nyt me ollaan kaikki valkopyllystä sakkia. Ainoastaan minä poltin itteni (selästä) ku jääräpäisesti etin niitä simpukoita koko rannan pituudelta viimisellä rantaretkellä. Mies uskaltautu uimaan mereenki ja väitti veden olevan puolta astetta lämpimämpää ku meiän uima-altaassa hotellilla. Ite tunsin vaan tarvetta nauttia lämmöstä, enkä kelliä kylmässä vedessä.

Ruoka oli mahtavaa ja siitäpä johtuen tunsinki mahan tuplaantuneen tolla viikolla ja nyt ku katsoo noita kuvia niin aika hylkeeltä näytänki. Näin kotiin palanneena voi sitten alkaa taas kummasteleen miksei paino kuitenkaa oo noussu. Alan pian harkitseen puntarin vaihtoa.

To pee or not to pee

Tossa nelisen päivää sitte havahuin aatokseen "uskallanko uskoo vai onko vaan toiveajattelua". Kyseessä oli siis jo toinen tai kolmas yö-vessailu, jota en normaalisti harrasta. Yhä olen arka uskomaan mitään muuta ku, että mun keho haluaa vejättää mua ihan täysillä. Nälkä iskee useemmin ja sen kaa tulee pahaolo ja heikotus. Nälkä myös sattuu todellaki kivuliaasti jos en sitä heti kukista!?! Mitä tuoki nyt on? Väsymyksen laitan ihan suoraan remontin ja oman ajan puutteen piiriin (majotumme nääs poikamme huoneessa koko perhe koska uudessa sängyssämme ei ollukkaan mukana pohjarimoja, vaikka kuvittelin ne ostaneeni ja mun äiti on muuttanu meiän sohvalle huomiseen saakka).

Pelkään pahoin, että huominen tuo tullessaan kaikesta toiveikkuuestani huolimatta ne inhottavat punaset mössöt pöksyyn. Nyt ois rukouksen paikka.

Oma koti, kuinka sua rakastankaa

Kolme päivää remonttia takana ja kolme kurjaa yötä kamalassa vuokrakolossa. Hanat on säädetty väärin, tuloksena tulikuumaa vettä joka hanassa, keittiössä kuuma tarkottaa kylmää ja kylmä kuumaa, hella lämpenee puolen tunnin ootuksen jälkee, kylppärissä on sokeritoukkia ja pyykkikonetta vakauttaa homeinen pino sanomalehtiä kulman alla. Suihkuttelutila on minimi jopa mun kokoiselle pienelle ihmiselle, kokoajan kyynärpää osuu vedenlämmön säätimeen ja taas palan. Ruokailupöytä on oikein lapsiystävällinen "naisteniskutiski" ja kaiken huipuksi sängyt on kadottaneet sijauspatjansa ja jouset painaa todella kivuliaasti kylkiluiden väliin, joten taittelin lakanan alle ekstra peitteitä.

Summa summarum; TAHDON OMAAN KOTIIN!

Nyt ei auta ku uppoutua NappiKoon huivin tekoon, jos se vaikka piristäis.

Reissun tapahtumia

Olin niin ilonen kotiinpaluusta, kunnes avattiin ovi ja nähtiin tää kaaos mikä kottiin jäi kun kiireellä lähettiin. Pyykkejä kaikki olohuoneen pinnat täynnä, leluja pojan huone täynnä ja ulkovaatteita ja kenkiä eteisen lattia levällään. Keittiössä on sekalainen tavarakaaos ja makuuhuoneessa sängyn peitteet pursuaa lattialle.

Pyykin selvitys on alotettuna ja uus satsi koneessa, mies kävi kaupassa hakeen aamupalaa ku mää pesin jääkaapin ja siivoilin keittiön pöydän. Nyt on pakko istua hetkeksi ennen ku alan pyörremyrskyksi.

Tää joulu ei oikei tuntunu joululta. Majailtiin mun vanhemmilla ja se ei oikei ollu kellekkään kivvaa. Mun iskä ei oo mikään sosiaalinen ihminen ja ku lisätään siihe vielä sen oman ajan tarve ja lapsenlapsi kiekumaan kokoajan kysymyksiä, nii jo alkaa pinna kiristyyn.

Tällä reissulla sain vihdoin nähä mun isän vanhempia pitkästä aikaa. Melkein seittemään vuoteen en oo niitä nähny! Mun isänpuolen isovanhemmat on niitä vanhoillislestadiolaisia, jotka tekee kaiken oikein ja muiden pitäs tehä just samoin tai muute he ei puhu sulle! (Äitinpuolen isovanhemmat taas on niitä vanhoillislestadiolaisia jotka kyllä näkee sua, mutta sanoo ääneen, ettei sun laps pääse taivaaseen ku sitä ei oo kastettu!) Eli siis, oli ihana nähä mummua ja ukkia ja näyttää mun perhe heille vihdoinki. Sain huomata, että oon myös ukin kans samanlainen joissain asioissa, aina oon huomannu kuinka samanlainen oon ku mummu, mutta nyt se kävi selväksi myös ukin suuntaan. Pelottavaa!

Joulua vietettiin siskon perheen luona, mutta se tuntu vajaalta ilman mun veljen ja vanhimman siskon perheitä. Siskon lapset on aina ollu viekkaita riiviöitä ja taas se näky serkun kiusaamisena, että mää en voi ymmärtää miksi tämän siskon lapset on niin erilaisia ku meidän muiden. Lahjoja avattaessa Tomaatti sekos ja pomppi ku duracell-pupu jokaisen nokan eessä lahjoja heilutellen; "kato mitä mää sain, kato mitä mää sain!!" Eihän kukkaan mittää nää ku tungetaan ihan naamaan kiinni ja heilutellaan niin nopiaan, ettei katse kerkee tarkentua. Mummu ku avas säärystin pakettinsa nii poika huus; "meiän äiti on tehny nuo!"

Välipäivinä mies ja poika meni käymään Ranskassa. Iskä lähti mökille ja minä ja äiti tavattiin ihmisiä ja shoppailtiin vaatteita ja remontti kamaa. Tavattiin myös äitin lapsuudenystävä ostoskeskuksessa kesken alennusmyynti kierroksen. Mentiin jätskille ja hän kutsu sinne tyttärensä ja miniänsä myös. Miniällä vaan sattu oleen sellanen kolmen kuukauden ikänen käärö mukana ja mää repesin jo viidessä minuutissa. Äiti koitti siinä sitte selittää ku mää koitin rauhottua. Noloa!

Uusvuos meni raketteja ja iskän ryyppäämistä kytätessä, tottakai se sitte alko karjuun keskellä yötä niin että kaikki heräs ja seuraavana päivänä ei muistanu mittään. Sanoinki äitille ettei me enää koskaan majotuta iskän kaa saman katon alle. Olihan tuo odotettavissa, mutta näköjään en tarpeeksi muistanu millasta se on.

Aah ku on ihana olla kaukana tollasesta elämästä. Oikein huo'un kiitollisuutta, ettei mun mies oo yhtään niinku mun iskä! Viikon päästä se tulee remontoimaan meiän kodin uuteen uskoon, saas nähä kui tää yhteistyö sujuu.

Ai niin, ja kameraki meni rikki, loistavaa eikö!

Sijaisasunnon etsintä

Oon tässä kolme päivää metsästäny meille tammikuulle asuntoa, siis sen meiän kodin rempan ajaksi. Se sais olla mielellään miehen työn ja pojan tarhan seudulta, nii ei elämä liikaa vaikeutuis.

Alotin homman googlettamalla majoituksia Espoosta, "Oh My God!" "..säästä 75%.." just joo menin tommosille sivuille nii uskokaa pois hinta oli siis 17 kertaa SUUREMPI ku muut, jotka ei mainostanu säästövinkkejä!!

Nyt vaihtoehtoina ovat:
Yksiö nro 1; 29m2, kalustettu, 1019e/kk, ei keittiötä, kyllä pyykkikone
Yksiö nro 2; 28m2 kalustettu, 260e/vk, kk + makuualkovi, pyykki jutuista ei vielä infoa.
Tai tätini ystävällisesti tarjoama asuntovaunu talven paukkupakkasissa..

Tästä opin ainaki sen että majoitusbisnes on kannattavaa.