Aina kun juhlapyhät lähestyy, ihmiset ostaa kovasti hautakynttilöitä. Töistä kotiutuessa sitten saan vasta rentoutua ja antautua hetkeksi sille ajatukselle, josko ois aika liittyä joukkoon. Puhuin yks ilta ukolleni tästä tunteesta, että haluan pitää Vierailijan osana meidän perhettä, mutta koen, että jos annan taas periksi surulle, niin me ei ikinä saaha uutta alulle kun viimisetki energiat menee suremiseen. Koen siis syyllisyyttä, ettei me olla käyty hautuumaalla, saatikka es etsitty kartasta missä se on. Kannettu Vierailijaa vaan mielissämme ja toivottu häntä takas joku päivä.
Tänään illalla lähtään joulureissuun ja huomenna on mun ovulaatio. Kuinka siis toimia? Pitääkö ähertää yöjunassa vai mun vanhempien vierashuoneessa? Molemmat kuulostaa oudolta mun korvaan. En oo koskaa kehannu touhuta vieraillessani perheeni tai ystävieni luona, oonko ihan tolvana? (En haluis, että kukaan meiän vieraista touhuis meiän varavuoteella tahi sohvalla.) Anoppilassa mua ei hirveesti syyllisyys vaivaa meidän hommista, saatikka heidän mökillään. Tästä voin päätellä, että kunnioitan omaa perhettäni ja ystäviäni huomattavasti enemmän kuin ketään ukkoni perheestä. Olipa yllätys, ja pah!
Kai se on pakko vaan hoitaa homma ennen reissuun lähtöä ja toivoa sen riittävän. Huomenna käsken siskon hakea iskäni ja poikani leikkimään hetkeksi, että saahaan olla kaksin. Tai sitte porukoitten uutta saunaa vois testata.. Aion saaha joululahjaksi lapsen ja sillä siisti, tästä ei luisteta.
tiistai 20. joulukuuta 2011
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Zombilandia
Eilinen päivä oli ku joku surkeiden sattumusten summa, kuitenki vielä illalla jaksoin hymyillä ja nauraa ukon kaa pojan tekemisille.
Aamu alko ihan kivasti; en tunnistanu omaa herätyskelloa ja siis nukuin pommiin ja myöhästyin sovitusta bussista. "Ei hätää tämä meno oli sovittu ukkoni kans, kyllä me selvitään sinne K-Rautaan hieman myöhässäki, eihän ukon työajat oo niin tiukat... Ei, nyt tuo reittiopas ehottaa bussia, joka kiertää jotain pikkuteitä pitkin mutkitellen! No ei kai auta, ei tässä jouda ootteleen, kestetään pahaolo." Juoksen bussi pysäkille, koska mies on jo vieny pojan hoitoon ja on just lähtemässä pyöräileen remonttikauppaa kohti. Siinä juostessani syön samalla pika-aamupalani, pekoni viipaleita, nam. "Himputti, täällähän sataa kaatamalla, satikka unohtu."
Saatiin remonttitili avattua ja minä päätän kävellä Ikeaan etsimään siskon joululahjaa ja meidän suihkuseinää ym. Kierrän Ikean takaa löytyvältä tieltä sisäänkäynnille vain huomatakseni kaupan olevan täysin sulki! "No höh, aukeaa vasta kymmeneltä. Palellun ennen sitä, kotiin siis."
Bussipysäkillä tutkailen paperia seinällä, "miten nii ei tuu busseja useammin? Ai tää on lauantai lista.. hups! Aah, no nyt näyttää paremmalta."
Pääsen kotipysäkille ja jalat kantaa lähiremonttikauppaan tarkistamaan johtavaa mosaiikki vaihtoehtoa vessaan. Juttelen kivan myyjän kanssa ja kummallisesti kun lähen kaupasta, tajuan maksaneeni ja tilanneeni mosaiikin! "Mitä tapahtu?"
Ruokakauppaan, "se ei voi mennä pieleen! ..Mikä totaki henkilökuntaa vaivaa, yrittivät myyä mulle kaikkee ylimäärästä, outoa!" No siitä onneks selvittiin ihan listalla pysymällä.
Kotona alan tekemään piparitaikinaa numero 2. "Kiehauta ja eiku ulos jäähtymään." Pyykkään välissä ja selailen nettiä. "No nii, eiköhän nyt tehä taikina loppuun ja sitte töihin. Hmmm.. miksi tää maistuu toffeelta? Ei samperi, unohin laittaa mausteet! Äkkiä inkivääriä, kanelia jne. Maistuu yhä toffeelta.. no kai ne sinne sulaa ajan kanssa. Jauhoja perään, tuleepa niitä paljon, oon näköjään melkein tuplannu jauhojen määrän viime vuonna! Tais olla aika litku ohje, no laitetaan. Ei nää imeydy kaikki tonne! en laita loppuja, ai melkein kaikki meni jo, ei niitä saa kovin lapottua poiskaan tuolta.. olkoo, jääkaappiin."
Töihin. Bussissa huomaan aina jotai ärsyttävää/huolestuttavaa, nyt huomion vei ihan normaalin näkönen aikuinen mies etupenkissä; kaivaa nenää, katsoo ulos tullutta mönjää, pistää suuhun ja makustelee. ("YÄK!") Sormi nenään, katsotaan löydöt ja eiku mussun mussun vielä kaks kertaa. "Pakko päästä pois täältä, eikö kukaan muu huomaa mittää? Millähän pysäkillä mun pittää jäähä?" Kaivan kännykän esiin ja avaan reittioppaan. "Jaa, taietaan just olla oikeella pysäkillä, äkkiä ulos."
Kaupassa teen ostoskierroksen ja kattelen huovutettavia lankoja tulevaan huivi projektiin, "ei näy roosaa, onkohan sellasta olemassakaa vai pitääkö sekottaa ite oikee sävy?" No töihin. Saan lätkän ja vaihdan vaatteet, palaan kassan avaimia ja koodeja hakemaan. Täti ihmettelee, kun ei löydä mua listaltaan, minä tähän tottuneena näytän vuoron vahvistus tekstiviestin ja hän tuumaa minun olevan väärässä kaupassa! "Ei oo tosi! Tää päivä vaan paranee!"
Äkkiä juoksen vaihtaan vaatteet, soitan oikeaan kauppaan ja eiku ulos vikkelästi, aikaa 15 min. vuoron alkuun. Juostessani soitan siskolleni ja pyydän rukoileen mun aivojen paluuta. Onneks tässä kaupassa oli oikein lepposa rouvva ja määki olin ihan ajoissa. Se sano, että rahat on valmiina kassalla, mutta tadaa, eipä ollu. Palasin rahanhaku pisteeseen ja sain pahoja katseita asiakkailta ku menin sivuluukulta kyseleen pohjaa. Loppujen lopuks sain käskyn mennä toiselle kassalle, jolla oli rahat valmiina ja avasin kassan vain minuutin yli aloitusajan.
Loppu illan sitte tiputtelin kaikkee mahollista, koska kassojen hihnat oli ilmeisesti putsattu ja huollettu, toisin sanoen kaikki välikapulat, mun sormet ja koko kassan lastausalue pöytineen ja hihnoineen oli ihan öljyssä. Siitä hajusta tuli mieleen keilarata ja luistoki oli tosi.. no luistava.
Kotiin pääsin ku juoksin reittioppaan kannustamana kilometrin seuraavalle bussille. Äitini soitti ja lohdutti, ettei aivottomuuteen ole parannusta tiedossa, vaan se kulkee suvussa ja pahenee iän karttuessa. Loistavaa..
Aamu alko ihan kivasti; en tunnistanu omaa herätyskelloa ja siis nukuin pommiin ja myöhästyin sovitusta bussista. "Ei hätää tämä meno oli sovittu ukkoni kans, kyllä me selvitään sinne K-Rautaan hieman myöhässäki, eihän ukon työajat oo niin tiukat... Ei, nyt tuo reittiopas ehottaa bussia, joka kiertää jotain pikkuteitä pitkin mutkitellen! No ei kai auta, ei tässä jouda ootteleen, kestetään pahaolo." Juoksen bussi pysäkille, koska mies on jo vieny pojan hoitoon ja on just lähtemässä pyöräileen remonttikauppaa kohti. Siinä juostessani syön samalla pika-aamupalani, pekoni viipaleita, nam. "Himputti, täällähän sataa kaatamalla, satikka unohtu."
Saatiin remonttitili avattua ja minä päätän kävellä Ikeaan etsimään siskon joululahjaa ja meidän suihkuseinää ym. Kierrän Ikean takaa löytyvältä tieltä sisäänkäynnille vain huomatakseni kaupan olevan täysin sulki! "No höh, aukeaa vasta kymmeneltä. Palellun ennen sitä, kotiin siis."
Bussipysäkillä tutkailen paperia seinällä, "miten nii ei tuu busseja useammin? Ai tää on lauantai lista.. hups! Aah, no nyt näyttää paremmalta."
Pääsen kotipysäkille ja jalat kantaa lähiremonttikauppaan tarkistamaan johtavaa mosaiikki vaihtoehtoa vessaan. Juttelen kivan myyjän kanssa ja kummallisesti kun lähen kaupasta, tajuan maksaneeni ja tilanneeni mosaiikin! "Mitä tapahtu?"
Ruokakauppaan, "se ei voi mennä pieleen! ..Mikä totaki henkilökuntaa vaivaa, yrittivät myyä mulle kaikkee ylimäärästä, outoa!" No siitä onneks selvittiin ihan listalla pysymällä.
Kotona alan tekemään piparitaikinaa numero 2. "Kiehauta ja eiku ulos jäähtymään." Pyykkään välissä ja selailen nettiä. "No nii, eiköhän nyt tehä taikina loppuun ja sitte töihin. Hmmm.. miksi tää maistuu toffeelta? Ei samperi, unohin laittaa mausteet! Äkkiä inkivääriä, kanelia jne. Maistuu yhä toffeelta.. no kai ne sinne sulaa ajan kanssa. Jauhoja perään, tuleepa niitä paljon, oon näköjään melkein tuplannu jauhojen määrän viime vuonna! Tais olla aika litku ohje, no laitetaan. Ei nää imeydy kaikki tonne! en laita loppuja, ai melkein kaikki meni jo, ei niitä saa kovin lapottua poiskaan tuolta.. olkoo, jääkaappiin."
Töihin. Bussissa huomaan aina jotai ärsyttävää/huolestuttavaa, nyt huomion vei ihan normaalin näkönen aikuinen mies etupenkissä; kaivaa nenää, katsoo ulos tullutta mönjää, pistää suuhun ja makustelee. ("YÄK!") Sormi nenään, katsotaan löydöt ja eiku mussun mussun vielä kaks kertaa. "Pakko päästä pois täältä, eikö kukaan muu huomaa mittää? Millähän pysäkillä mun pittää jäähä?" Kaivan kännykän esiin ja avaan reittioppaan. "Jaa, taietaan just olla oikeella pysäkillä, äkkiä ulos."
Kaupassa teen ostoskierroksen ja kattelen huovutettavia lankoja tulevaan huivi projektiin, "ei näy roosaa, onkohan sellasta olemassakaa vai pitääkö sekottaa ite oikee sävy?" No töihin. Saan lätkän ja vaihdan vaatteet, palaan kassan avaimia ja koodeja hakemaan. Täti ihmettelee, kun ei löydä mua listaltaan, minä tähän tottuneena näytän vuoron vahvistus tekstiviestin ja hän tuumaa minun olevan väärässä kaupassa! "Ei oo tosi! Tää päivä vaan paranee!"
Äkkiä juoksen vaihtaan vaatteet, soitan oikeaan kauppaan ja eiku ulos vikkelästi, aikaa 15 min. vuoron alkuun. Juostessani soitan siskolleni ja pyydän rukoileen mun aivojen paluuta. Onneks tässä kaupassa oli oikein lepposa rouvva ja määki olin ihan ajoissa. Se sano, että rahat on valmiina kassalla, mutta tadaa, eipä ollu. Palasin rahanhaku pisteeseen ja sain pahoja katseita asiakkailta ku menin sivuluukulta kyseleen pohjaa. Loppujen lopuks sain käskyn mennä toiselle kassalle, jolla oli rahat valmiina ja avasin kassan vain minuutin yli aloitusajan.
Loppu illan sitte tiputtelin kaikkee mahollista, koska kassojen hihnat oli ilmeisesti putsattu ja huollettu, toisin sanoen kaikki välikapulat, mun sormet ja koko kassan lastausalue pöytineen ja hihnoineen oli ihan öljyssä. Siitä hajusta tuli mieleen keilarata ja luistoki oli tosi.. no luistava.
Kotiin pääsin ku juoksin reittioppaan kannustamana kilometrin seuraavalle bussille. Äitini soitti ja lohdutti, ettei aivottomuuteen ole parannusta tiedossa, vaan se kulkee suvussa ja pahenee iän karttuessa. Loistavaa..
tiistai 13. joulukuuta 2011
Taidokasta kodinhoitoa
Kaikki munt tuntevat tietää etten osaa hoitaa kotia, täällä on aina sotkusta. Jätän tavarapinoja joka tasolle (ja hyllylle, sohvalle, lattialle, kaapin päälle jne.). Oikeesti jos me voitettas lotossa, nii se raha hyödyttäis muitaki, koska sillä työllistettäs meille yks kokoaikanen kodinhoitaja loppuelämäksi.
Näin reissun alla en es yritä siivota vaan pesen vaa lissää pyykkiä ja lapon puhtaat sohvalle kasaan muitten sekkaan. Viikon päästä me lähtään joulun viettoon hankien keskelle, pois täältä satteesta ja syksystä. Oulussa on kuulemma sen verra lunta, että kännykän saa hukattua jos ei pidä tiukasti kiinni, näin kävi tänä aamuna mun vanhimmalle siskolle ku oltiin puhelimessa.
Joku aika sitte kastelin kukkia ja ukko kysy: "How about that one, why aren't u watering this one?" se sano osottaen nimetöntä heinäpuskaa.
No minä siihen kulmiani kohottaen; " This? It doesn't need any water, it's plastic. What? U have been watering it?"
Ukko; "Yeah about two months..."
Ja niin tosiaan ku kallistin puskaa hieman nii lätäkköhän sieltä tippu. Että nauroin ukon loistavalle huomiokyvylle. Ja kuitenki yhä pidän miestäni fiksuna ja aivot omaavana ihmisenä, hieman tuo käytännöllisyys ja logiikka vaan ei oikein oo sen vahvoja puolia, nyt lisäämme joukkoon vielä tuntoaistin puutteen.
Näin reissun alla en es yritä siivota vaan pesen vaa lissää pyykkiä ja lapon puhtaat sohvalle kasaan muitten sekkaan. Viikon päästä me lähtään joulun viettoon hankien keskelle, pois täältä satteesta ja syksystä. Oulussa on kuulemma sen verra lunta, että kännykän saa hukattua jos ei pidä tiukasti kiinni, näin kävi tänä aamuna mun vanhimmalle siskolle ku oltiin puhelimessa.
No minä siihen kulmiani kohottaen; " This? It doesn't need any water, it's plastic. What? U have been watering it?"
Ukko; "Yeah about two months..."
Ja niin tosiaan ku kallistin puskaa hieman nii lätäkköhän sieltä tippu. Että nauroin ukon loistavalle huomiokyvylle. Ja kuitenki yhä pidän miestäni fiksuna ja aivot omaavana ihmisenä, hieman tuo käytännöllisyys ja logiikka vaan ei oikein oo sen vahvoja puolia, nyt lisäämme joukkoon vielä tuntoaistin puutteen.
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Joululahjat
Kymmenen päivää jäljellä reissuun lähtöön.
Joululahjat valmiina?
Ei.
Joululahjat ideoitu?
Ei.
Piparit tehty?
Ei.
Talon pakkaus alotettu remppaa varten?
Ei.
Remontti valmistelut tehty?
Osa joo.
Missä mun pää on, en saa päätöksiä tehtyä, jos saan, nii heti kohta oon vaihtamassa mielipidettäni. Koitan valita seinien värejä, mutta arastelen. Pitää valita oikein noissa remonttipäätöksissä, mutta käsitöissä voi aina korjata jos menee pieleen.
Siskon lapaset on tehty, mutta en oo niihin tyytyväinen ku äitini ja metsätähti molemmat sano että ranne on tiukka, korjatako siis nyt vai vasta kun lahjansaaja on koittanu niitä. Myöski hirvikuviot tuli väärinpäi.. ne kävelee poispäi toisistaan, vaikka tarkotus oli töllätä toisiinsa. Ihan kämmi siis.
Caron lapaset on ollu valmiit jo jonku aikaa, mutta ne on jättiläiset ja rumat. Niihin en halua koskee ennää.
Mamman säärystimet on työn alla, pitäs keksiä niihin joku kuviointi. Teen kuviot aplikoimalla jälkikäteen nii ite neulominen ei hidastu, kirraa tai löysty.
Anopin lahja on aina kinkkinen. Tein koruja, ehdotin tossuja, juhlavia tai arkisia hartiahuiveja, lapasia, mikään ei kelvannu mun miehelle, kaikki oli ihan metsään mitä ehotin. Nyt oon päättäny että se saa kauppakasseja, sekin kuulemma on turhaa kun sillä on sellanen mummon perässä vedettävä rullajuttu, niinku mullaki. Entä sitte, teen kassit ja sillä siisti, en jaksa enää jappasta hänen lahjan kaa.
Ongelma on kuitenki Loren nuorin sisko, se joka ei tykkää munsta, enkä määkää hirveesti hänestä. Joka vuos teen jotai itse yhdelle heistä ja loput ostan. Tänä vuonna oli anopin vuoro saaha itetehtyä, mutta koska Caro pyysi noita lapasia multa ja ne toimitetaan joulun tienoilla, nii ne näyttää kuin joululahjalta, jos teen ostoskassit anopille nii mitä teen "pikku käärmeelle"? Aika loppuu kesken. Tein sille hartialämmittimen viime vuonna, enkö vois antaa kynttilän tänä vuonna, itsetehdyn vai itse ostetun? Ostetun, ehottomasti, en ala enää kiduttaan itteeni.
No joo laukkutehdas käynnistyköön.
Joululahjat valmiina?
Ei.
Joululahjat ideoitu?
Ei.
Piparit tehty?
Ei.
Talon pakkaus alotettu remppaa varten?
Ei.
Remontti valmistelut tehty?
Osa joo.
Missä mun pää on, en saa päätöksiä tehtyä, jos saan, nii heti kohta oon vaihtamassa mielipidettäni. Koitan valita seinien värejä, mutta arastelen. Pitää valita oikein noissa remonttipäätöksissä, mutta käsitöissä voi aina korjata jos menee pieleen.
Caron lapaset on ollu valmiit jo jonku aikaa, mutta ne on jättiläiset ja rumat. Niihin en halua koskee ennää.
Mamman säärystimet on työn alla, pitäs keksiä niihin joku kuviointi. Teen kuviot aplikoimalla jälkikäteen nii ite neulominen ei hidastu, kirraa tai löysty.
Anopin lahja on aina kinkkinen. Tein koruja, ehdotin tossuja, juhlavia tai arkisia hartiahuiveja, lapasia, mikään ei kelvannu mun miehelle, kaikki oli ihan metsään mitä ehotin. Nyt oon päättäny että se saa kauppakasseja, sekin kuulemma on turhaa kun sillä on sellanen mummon perässä vedettävä rullajuttu, niinku mullaki. Entä sitte, teen kassit ja sillä siisti, en jaksa enää jappasta hänen lahjan kaa.
Ongelma on kuitenki Loren nuorin sisko, se joka ei tykkää munsta, enkä määkää hirveesti hänestä. Joka vuos teen jotai itse yhdelle heistä ja loput ostan. Tänä vuonna oli anopin vuoro saaha itetehtyä, mutta koska Caro pyysi noita lapasia multa ja ne toimitetaan joulun tienoilla, nii ne näyttää kuin joululahjalta, jos teen ostoskassit anopille nii mitä teen "pikku käärmeelle"? Aika loppuu kesken. Tein sille hartialämmittimen viime vuonna, enkö vois antaa kynttilän tänä vuonna, itsetehdyn vai itse ostetun? Ostetun, ehottomasti, en ala enää kiduttaan itteeni.
No joo laukkutehdas käynnistyköön.
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Remonttia
Mun vanhemmat kävi meillä pikavisiitin viikonloppuna, lähinnä iskän piti saaha tehtyä remppa suunnitelma ja sehän meniki ihan erilailla ku olin aatellu. En saakaan uutta lattiaa vaan korjataan nykyinen kaapista löytyneillä ylijäämä paloilla. Ässätex-tapetteja ei tarvikaan massata piiloon vaan ne on mahollista korjata paikallisesti. Kaikesta tuosta säästeliäisyydestä ylijäävällä rahalla me saahaan vessaan ja kylppäriin kaapistot!!! Ihanaa!
Mää saan viikata pyykit kylppärin pöydällä, ei tarvi vallata sohvaa!!! Hurraa ja fanfaareja kiitos!
Yllä vessa kaikessa loistossaan. Vasemmalla kylppäri kaikkine mukavuuksineen.no johan oli
Taas pompin blogilta toiselle.. lopputuloksena on taas sama ajatus; en uskalla kirjottaa rehellisesti ajatuksiani, mun blogi on liian tunnistettavissa, täytyy vaihtaa kuvat naamattomiksi ja muokata tekstejä tai jotai, että saan sanoa ajatukseni ulos rehellisesti ja pelkäämättä kadulla lentäviä mätiä kananmunia.
Löysin tällasen ajatuksia herättävän tekstin; http://www.lily.fi/juttu/21-syyta-jaada-kotiaidiksi
Tää oli niin itseensä täynnä ja tuli mieleen nuori ihminen, jolla ei oo vielä elämänkokemusta sen vertaa, että tajuis ettei kaikki oo samasta muotista tehty. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle ja niin edelleen. Sama ku sanois että kaikkien maailmassa pitää tehdä just niinku mää oon tehny. Tää kirjottaja vielä korottaa itteensä muita viisaammaksi ylijumalaksi sanomalla vähänväliä esimerkkejä miksi juuri hänen tapansa tehdä asiat ovat koko muuta maailmaa parempia ja kuitenkin viimeinen peruste kotiäitiyden puolesta kuuluu;
"Downshiftaus. Hiljaisuus, rauha ja rakkaus, vähäisempi virikkeellisyys, hitaampi rytmi, tyhjemmät päivät, jopa tylsyys. Niistä syntyy terveitä, tasapainoisia, luovia ja rakastavia lapsia ja aikuisia rakentamaan parempaa maailmaa."
Voi elämä, että maailmaan mahtuuki näitä itseriittosia "viisaita". Mulla oli joskus nuorena ja naiivina kuvitelma, että mulle tulee sitte liuta lapsia, 6-8 ja oon kotiäiti parhaasta päästä. Kun sitte Tomaatti tuli maailmaan olin jo huomannu kuinka yksinäistä ja masentavaa on kun muut kaverit jatkaa elämäänsä ja itse jäät ilman muuta ajateltavaa (ja aivoja stimuloivaa toimintaa) ku kipeät kaasut ja synnytyksen pelko. Ilman muuta seuraa ku ulkomaalainen poikaystävä, jolla ei oo omia kavereita, ei mitään muuta omaa tässä maassa ku tietokoneensa, jolla pitää yhteyttä perheeseensä.
Synnytys toi mukanaan kaiken (perätila-liian kapea lantio-sektio) draaman jälkeen kauniin pojan ja masennuksen, jota kesti kauan. Muistan hymyilleeni aidosti ekkakerran muulle maailmalle vasta yli kaks vuotta sen jälkeen. Tomaatille hymyilin kyllä aidosti, mutta muu maailma oli kokoajan pakkopullaa, suoriutumista, jopa mun ihana mieheni. Ainoa mistä sain enerkiaa oli uus koulu, jonka alotin kun en enää kestäny olla yksin kotona vauvan kaa hiljaisuudessa.
Nyt kun väliin on mahtunu piristymistä ja eroa, paluuta yhteen ja naimisiin menoa, muuttoa ja työtä, toisen lapsen yritystä ja paljon epäonnistumisia ja yks onnistuminen sekä menetyksen surua, voin vain sääliä niitä kurjia jotka kuvittelee heidän tapansa tehdä asioita olevan ainoa oikea tapa.
Jokainen tehköön parhaansa ja jos ei itse kykene syystä tai toisesta niin ulkoistakoon kyseisen tarpeen saannin, se on jokaisen oma asia, ei pidä tuomita!
Löysin tällasen ajatuksia herättävän tekstin; http://www.lily.fi/juttu/21-syyta-jaada-kotiaidiksi
Tää oli niin itseensä täynnä ja tuli mieleen nuori ihminen, jolla ei oo vielä elämänkokemusta sen vertaa, että tajuis ettei kaikki oo samasta muotista tehty. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle ja niin edelleen. Sama ku sanois että kaikkien maailmassa pitää tehdä just niinku mää oon tehny. Tää kirjottaja vielä korottaa itteensä muita viisaammaksi ylijumalaksi sanomalla vähänväliä esimerkkejä miksi juuri hänen tapansa tehdä asiat ovat koko muuta maailmaa parempia ja kuitenkin viimeinen peruste kotiäitiyden puolesta kuuluu;
"Downshiftaus. Hiljaisuus, rauha ja rakkaus, vähäisempi virikkeellisyys, hitaampi rytmi, tyhjemmät päivät, jopa tylsyys. Niistä syntyy terveitä, tasapainoisia, luovia ja rakastavia lapsia ja aikuisia rakentamaan parempaa maailmaa."
Voi elämä, että maailmaan mahtuuki näitä itseriittosia "viisaita". Mulla oli joskus nuorena ja naiivina kuvitelma, että mulle tulee sitte liuta lapsia, 6-8 ja oon kotiäiti parhaasta päästä. Kun sitte Tomaatti tuli maailmaan olin jo huomannu kuinka yksinäistä ja masentavaa on kun muut kaverit jatkaa elämäänsä ja itse jäät ilman muuta ajateltavaa (ja aivoja stimuloivaa toimintaa) ku kipeät kaasut ja synnytyksen pelko. Ilman muuta seuraa ku ulkomaalainen poikaystävä, jolla ei oo omia kavereita, ei mitään muuta omaa tässä maassa ku tietokoneensa, jolla pitää yhteyttä perheeseensä.
Synnytys toi mukanaan kaiken (perätila-liian kapea lantio-sektio) draaman jälkeen kauniin pojan ja masennuksen, jota kesti kauan. Muistan hymyilleeni aidosti ekkakerran muulle maailmalle vasta yli kaks vuotta sen jälkeen. Tomaatille hymyilin kyllä aidosti, mutta muu maailma oli kokoajan pakkopullaa, suoriutumista, jopa mun ihana mieheni. Ainoa mistä sain enerkiaa oli uus koulu, jonka alotin kun en enää kestäny olla yksin kotona vauvan kaa hiljaisuudessa.
Nyt kun väliin on mahtunu piristymistä ja eroa, paluuta yhteen ja naimisiin menoa, muuttoa ja työtä, toisen lapsen yritystä ja paljon epäonnistumisia ja yks onnistuminen sekä menetyksen surua, voin vain sääliä niitä kurjia jotka kuvittelee heidän tapansa tehdä asioita olevan ainoa oikea tapa.
Jokainen tehköön parhaansa ja jos ei itse kykene syystä tai toisesta niin ulkoistakoon kyseisen tarpeen saannin, se on jokaisen oma asia, ei pidä tuomita!
tiistai 29. marraskuuta 2011
Vesirokkoinen joulunodotus
Viime perjantaina olin sitomassa kengännauhojani ja aikeissa just juosta bussiin ja töihin ku puhelin soi. Tietysti tarhantyttö (nuorempi ku me) soitti ja ilmotti Tomaatilla olevan vesirokkoa. JEE, HURRAA, vihdoinki. Ollaan yritetty saaha sitä jo iät ja ajat!
Hain pojan ja eiku terveyskeskukseen ja apteekkiin, noissa meni puoltoista tuntia. Kotiin ku päästiin nii jätkä simahti heti muumien musiikin tahtiin.
Onneksi töissä on hiljanen viikko, joten mää oon yhä kotona pojan kaa. Aika vaativaa pitää hänet raapimatta kun eivät antaneet reseptiä kutinalääkkeisiin ja apteekki kieltäytyy myymästä neli-vuotiaalle kun ikäraja on 12. Aluksihan niitä näppyjä oli vaan masun ja selän alueella ja yks naamassa, nyt ne on tosiaan kaikkialla, jopa miehisellä alueella! Kasvot on selvinny vapaimmin, tosin yks viidestä naamanäpystä on silmäkulmassa, joten siihen ei lääkevaahtoa laiteta.
Lauantaina tein piparitaikinan ja sunnuntaina me ollaan sitte leivottu vaaleita joulupipareita myrskyn viuhtoessa ulkona. Kaatosateessa ei oikein tuntunu jouluiselta, niin pitihän ne joululaulut kajauttaa kovemmalle. Myöski voin sanoa ettei pipareiden kypsymisen tarkkailu onnistu kovin hyvin ilman ajastinta ja uunin lamppua, (minä tiirailin niitä taskulampun valossa,) joten mies lähti töitten jälkeen ostoskeskukseen etsimään sellasta ja samalla jouluostoksille sinne myrskyyn, pyörällä tietty.
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Mukavuus ennen kaikkea
Joku aika sitte löysin taas uuen kakkureseptin ja tietty sitä piti kokeilla, joten sovin kakkutreffit. Pyysin rakkaan ystäväni Metsätähen ja Rauhan perheineen meille, jos vaikka kävis niin, että se kakku on kamalaa myrkkyä, nii ei tarvi yksin kuolla!
Sunnuntaina sitte alotin hääräämisen aamulla, kun kerran uunia lämmitetään nii tehhään sitte muutaki sillä ku yks kakku! Tein (pakkasesta suoraan uuniin) aamupalaksi croissantteja, vaahdotin suklaakakkupohjan ja viskasin uuniin, aloin tehä kinkkukiusausta ja kakun ulostullessa laitoin ruuan kypsyyn. Kaiken tän häärimisen keskellä viikkailin pyykkejä ja mies imuroi joten kuten (minä sitte surruutin uuestaan perässä).
Kakkuun kuorrutusta tehessäni muistin vihdoin laittaa essun ylle, ettei vaan rakas pyjamani ja aamutakkini sotkeentuis. Vihdoin kaikki oli valmista ja eiku syömään.
Kun sitte oli aika saaha Metsätähti paikalle, vaihoin yövaatteet edustavampiin kollegehousuihin ja poolopaitaan + neuletakkiin. Mies tuumas että " Aren't u getting dressed?" Hyvä huomio ukkoseni, mitä mulla tähän asti oli päällä? No tuumasin, ett "ei sieltä mitää kuninkaallisia tuu vaan rakas ystäväni jo 12 vuoden ajalta, eiköhän olla jo opittu tunteen toisemme niin hyvin, ettei mun tarvi olla liian virallinen ja mihin sä ukko oot vieny pyykinkuivaustelineen? Ku nää on vielä märkiä tässä viikkauspinossa!"
Mun mies on just tollanen, että saan ressiä siitä jos se siivoo ku en sitte löyä mittää, useampaan otteeseen se on hukannu mun laskuja paperinkierrätykseen kai ku en oo niitä es kerinny avata! Tehokasta!
Sunnuntaina sitte alotin hääräämisen aamulla, kun kerran uunia lämmitetään nii tehhään sitte muutaki sillä ku yks kakku! Tein (pakkasesta suoraan uuniin) aamupalaksi croissantteja, vaahdotin suklaakakkupohjan ja viskasin uuniin, aloin tehä kinkkukiusausta ja kakun ulostullessa laitoin ruuan kypsyyn. Kaiken tän häärimisen keskellä viikkailin pyykkejä ja mies imuroi joten kuten (minä sitte surruutin uuestaan perässä).
Kakkuun kuorrutusta tehessäni muistin vihdoin laittaa essun ylle, ettei vaan rakas pyjamani ja aamutakkini sotkeentuis. Vihdoin kaikki oli valmista ja eiku syömään.
Kun sitte oli aika saaha Metsätähti paikalle, vaihoin yövaatteet edustavampiin kollegehousuihin ja poolopaitaan + neuletakkiin. Mies tuumas että " Aren't u getting dressed?" Hyvä huomio ukkoseni, mitä mulla tähän asti oli päällä? No tuumasin, ett "ei sieltä mitää kuninkaallisia tuu vaan rakas ystäväni jo 12 vuoden ajalta, eiköhän olla jo opittu tunteen toisemme niin hyvin, ettei mun tarvi olla liian virallinen ja mihin sä ukko oot vieny pyykinkuivaustelineen? Ku nää on vielä märkiä tässä viikkauspinossa!"
Mun mies on just tollanen, että saan ressiä siitä jos se siivoo ku en sitte löyä mittää, useampaan otteeseen se on hukannu mun laskuja paperinkierrätykseen kai ku en oo niitä es kerinny avata! Tehokasta!
maanantai 21. marraskuuta 2011
Elämää
Tänään pakkanen puras Espoota (mun tietääkseni) ekka kertaa. Menin töihin pyörällä (tohon viereiseen s-markettiin), joten lukkoja piti sulatella hönkimällä ja rönkkimällä. Myöski ihana ylläri oli vaihteet jäätyneenä ykköselle! Siis -4kö meillä oli aamulla? Surkeeta ku jo tollasesta jäätyy, muistan pyöräilleeni kouluun teininä vielä -13'C ( iskän määräämä bussiraja oli -15'C, mutta kyllä -13'C oli jo tarpeeks paha 4,5km koulumatkaan, joten omasta lompakosta sitte.)
Töissä oli taas ihanan lämmin ja tervetullut vastaanotto ku tunsi kaikki ja ne ihmiset tietää munt, koska olin siellä siitä asti ku uutta kauppaa vasta hyllytettiin ja remonttimiehiä (ja naisia) vielä pyöri ympäriinsä. Oli ihanaa kun pysty kertoon mun edistymisestä ja kui ykski kerto omasta kokemuksestaan päivän mittaan hiljaisina hetkinä. Hänen biologian opettajansa oli kertonu, että "kun kerran pökkäsee, niin jo tulee raskaaksi". Tämä ko. henkilö sitten myöhemmin elämässään pääsi siihen lapsenyritys vaiheeseen ja itki kuukausi toisensa perään kun ei lasta kuulu! Uskomatonta ettei kukaan muu ollu kertonu sille vähän tarkemmin miten lapsia maailmaan tulee. Nykyään tollaset "opettajat" menettäis virkansa.
Päivän aikana onnistuin kaatamaan koritornin, saamaan mukavia verisiä naarmuja sormiini jugurttipurkeista ja kassan sisäpuolella olevista "nystyröistä". Kukaan ei oo vielä keksiny miksi siellä sellaset es on! Sain upeasti suihkuavan kaljatölkin kassalleni ja ylleni hiuksia ja vaatetusta myöten. Kaljasta pitämättömänä tämä "tuoksu" ei ihan ollu mun ideaali parfyymi ja ensimmäistä kertaa mieleen hiipi kiitollisuus siitä, etten ole raskaana, tuo haju nimittäin ois saanu mut oksentaan ihan salamana.
Asiakkaat on tuossa kaupassa tullu tutuksi ja kuitenki aina löytyy uusia "hassuja ihmisiä". Normaalisti jos tunnistan asiakkaan pöpiksi, niin osaan varautua, että tää oli se sekopää ja lasken kymmeneen enkä sano mitään ääneen, mutta taas tuli pari uutta pimpoa. Yks rakastaa tilliään niin paljo ettei raaski sitä hihnalle luovuttaa es hetkeksi, toinen pussittaa yksitellen kaikki ostoksensa ja kolmas haluaa maksaa 5senttisillä. Ah ja olihan siellä se 50-vuotias teiniki, eräs muori oli oikeesti stailattu ku 20 vee ja huulipunat oli puol senttiä yli huulien rajan alahuulen sivuilla!!
Töistä lähtiessäni pakkanen oli vaihtunu tihkusateeksi ja kummalliseksi sumuhaaleudeksi ilmassa. Hikisenä pyöräilin ylämäkeen (ah, Oulussa ei niitä ollu) kauppakassien kanssa ja hain pojun kotiin vauhilla, meille tuli nääs vieraita.
Joskus viime keväänä illalla töistä palatessa törmäsin junassa raskaana olevaan äitiin ja väsyneeseen 6-7 vuotiaaseen tyttöön. Suunta oli sama ja alettiin jutteleen, koitin auttaa sitä äitiä pitämään tytön hereillä ja juttu jatku kun selvis, että bussiki olis sama. Joskus myöhemmin kesällä törmättiin taas bussipysäkillä ja vaihettiin jopa puhelinnumeroita. Tänä syksynä tehtiin tärskyt ekka kertaa ja oon sittemmin vieraillu heillä muutamaan otteeseen. Tänään hän tuli meille tyttönsä Herkkusuun ja upouuden poikavaavinsa "punapöksyn" kaa. Tätä ystävää kutsuttakoon rauhalliseksi ei materialistiksi eli Rauha Not Shop'alot.
Rauhan lapset on mielenkiintosta seurattavaa. En tiedä johtuuko se siitä salaisesta etelä-suomen ainesosasta vai mitä Rauha miehineen on niille tehny, että ne on niin itsevarmoja ja hymyileväisiä ja jotenki kummallisesti seurustelevat vierailevien aikuisten kans, joita eivät es tunne! Mulle tollanen on ihan uutta, meiän suvussa tenavat ruukaa juosta omiin puuhiinsa eikä sieltä kuulu ku mutinana jotain että on huomannu heillä olevan vieraita.
Ystävien "hankkiminen" aikuisiällä on aivan erilaista ku nuorena, mutta jos se on tarkotettu niin se sujuu, niinku mulla on tuntunu Rauhan kaa. Me ollaan ihan erilaisia, mutta kuitenki molemmat ymmärretään kaikki mitä toinen sanoo ja käy läpi. Mää terapioin itteeni shoppailemalla kauniita asioita kotiini ja itselleni ja hän on kaikkea kulutusta vastaan (mikä onki pikkuhiljaa tarttumassa muhunki, kääk). Hänen koti on täynnä perittyjä tavaroita ja huonekaluja, meiän suvussa ei moisia ole. Mää en osais elää ilman käsitöitä, Rauha ilmeisesti harrastaa niitä enempi keittiön puolella. Mää oon Hösö Hösö ja hän on Rauha. Että silleen, eiköhän tästä vielä hyvä tule.
Töissä oli taas ihanan lämmin ja tervetullut vastaanotto ku tunsi kaikki ja ne ihmiset tietää munt, koska olin siellä siitä asti ku uutta kauppaa vasta hyllytettiin ja remonttimiehiä (ja naisia) vielä pyöri ympäriinsä. Oli ihanaa kun pysty kertoon mun edistymisestä ja kui ykski kerto omasta kokemuksestaan päivän mittaan hiljaisina hetkinä. Hänen biologian opettajansa oli kertonu, että "kun kerran pökkäsee, niin jo tulee raskaaksi". Tämä ko. henkilö sitten myöhemmin elämässään pääsi siihen lapsenyritys vaiheeseen ja itki kuukausi toisensa perään kun ei lasta kuulu! Uskomatonta ettei kukaan muu ollu kertonu sille vähän tarkemmin miten lapsia maailmaan tulee. Nykyään tollaset "opettajat" menettäis virkansa.
Päivän aikana onnistuin kaatamaan koritornin, saamaan mukavia verisiä naarmuja sormiini jugurttipurkeista ja kassan sisäpuolella olevista "nystyröistä". Kukaan ei oo vielä keksiny miksi siellä sellaset es on! Sain upeasti suihkuavan kaljatölkin kassalleni ja ylleni hiuksia ja vaatetusta myöten. Kaljasta pitämättömänä tämä "tuoksu" ei ihan ollu mun ideaali parfyymi ja ensimmäistä kertaa mieleen hiipi kiitollisuus siitä, etten ole raskaana, tuo haju nimittäin ois saanu mut oksentaan ihan salamana.
Asiakkaat on tuossa kaupassa tullu tutuksi ja kuitenki aina löytyy uusia "hassuja ihmisiä". Normaalisti jos tunnistan asiakkaan pöpiksi, niin osaan varautua, että tää oli se sekopää ja lasken kymmeneen enkä sano mitään ääneen, mutta taas tuli pari uutta pimpoa. Yks rakastaa tilliään niin paljo ettei raaski sitä hihnalle luovuttaa es hetkeksi, toinen pussittaa yksitellen kaikki ostoksensa ja kolmas haluaa maksaa 5senttisillä. Ah ja olihan siellä se 50-vuotias teiniki, eräs muori oli oikeesti stailattu ku 20 vee ja huulipunat oli puol senttiä yli huulien rajan alahuulen sivuilla!!
Töistä lähtiessäni pakkanen oli vaihtunu tihkusateeksi ja kummalliseksi sumuhaaleudeksi ilmassa. Hikisenä pyöräilin ylämäkeen (ah, Oulussa ei niitä ollu) kauppakassien kanssa ja hain pojun kotiin vauhilla, meille tuli nääs vieraita.
Joskus viime keväänä illalla töistä palatessa törmäsin junassa raskaana olevaan äitiin ja väsyneeseen 6-7 vuotiaaseen tyttöön. Suunta oli sama ja alettiin jutteleen, koitin auttaa sitä äitiä pitämään tytön hereillä ja juttu jatku kun selvis, että bussiki olis sama. Joskus myöhemmin kesällä törmättiin taas bussipysäkillä ja vaihettiin jopa puhelinnumeroita. Tänä syksynä tehtiin tärskyt ekka kertaa ja oon sittemmin vieraillu heillä muutamaan otteeseen. Tänään hän tuli meille tyttönsä Herkkusuun ja upouuden poikavaavinsa "punapöksyn" kaa. Tätä ystävää kutsuttakoon rauhalliseksi ei materialistiksi eli Rauha Not Shop'alot.
Rauhan lapset on mielenkiintosta seurattavaa. En tiedä johtuuko se siitä salaisesta etelä-suomen ainesosasta vai mitä Rauha miehineen on niille tehny, että ne on niin itsevarmoja ja hymyileväisiä ja jotenki kummallisesti seurustelevat vierailevien aikuisten kans, joita eivät es tunne! Mulle tollanen on ihan uutta, meiän suvussa tenavat ruukaa juosta omiin puuhiinsa eikä sieltä kuulu ku mutinana jotain että on huomannu heillä olevan vieraita.
Ystävien "hankkiminen" aikuisiällä on aivan erilaista ku nuorena, mutta jos se on tarkotettu niin se sujuu, niinku mulla on tuntunu Rauhan kaa. Me ollaan ihan erilaisia, mutta kuitenki molemmat ymmärretään kaikki mitä toinen sanoo ja käy läpi. Mää terapioin itteeni shoppailemalla kauniita asioita kotiini ja itselleni ja hän on kaikkea kulutusta vastaan (mikä onki pikkuhiljaa tarttumassa muhunki, kääk). Hänen koti on täynnä perittyjä tavaroita ja huonekaluja, meiän suvussa ei moisia ole. Mää en osais elää ilman käsitöitä, Rauha ilmeisesti harrastaa niitä enempi keittiön puolella. Mää oon Hösö Hösö ja hän on Rauha. Että silleen, eiköhän tästä vielä hyvä tule.
perjantai 18. marraskuuta 2011
Kaunotar ja Hirviö
Ärsytysnappi
Nyt on pakko saaha purkaa itteeni johki, tossa viikko sitte törmäilin blogilta toiselle ja päädyin peräkkäin joidenki 18-19-vuotiaiden "lapsettomuus"-blogeille! Mulla alko sauhuaan päässä! Mikä muoti-ilmiö tuo on että pitää heti ensi yrityksestä alkaa voivotteleen yksityiskohtaisesti kiertopäiviä myöten kuinka hankalaa ja kauan aikaa vievää hommaa lapsensaanti on? Siis nää ihmiset on alkanu yrittään lasta kaks päivää aiemmin ku ovat lapsettomuus-bloginsa alottaneet! Voi Luoja, anna mulle ymmärrystä ja itsehillintää!!
No nii, nyt ku sen oon saanu ulos nii voin tuumata, että mun mielenterveys on jo aikalailla takas samassa normaalissa iloisessa hulluus asteessa ku keväällä ennen tätä (keskenmennyttä) raskautta. Oon jopa onnistunu hymyileen pikkulapsille kaupan kassalla taas, enkä oo liian kade pikkuvauvvojen äiteille. Itselleenhän saa toivoa samaa, mutta tukalaksi ei saa mennä jos asiakkaalla/ohikulkijalla on jälkikasvua. Nyt voin sanoa ääneen parantuneeni murheestani!
Tietysti muistan aina tän kokemuksen, mutta koska tällä --- ei ollu nimeä tai edes sukupuolta tai edes työnimeä, niin mun on vaikea puhua hänestä. Hän ei ollu pallero, niinku meidän ensimmäinen, ei she tai he. "Sikiö" tuntuu niin olemattomalta ja muodottomalta ja ei sopivalta koska mää näin hänet ku hää tuli ulos. Vauvaksi hän oli niin pieni, ettei se käy, joten nimitetään häntä nyt vaikka Vierailijaksi.
Kovasta etsinnästä huolimatta en oo löytäny vertaistukiryhmää niin netti on ollu mun tukiryhmäni. Itsensä purkaminen sanoilla on auttanu, se vähä mitä oon sitä tehny, mutta eniten on auttanu lukea muiden keskenmenon kokeneiden blogeja. Ite koen, että en osaa kirjottaa enää! Nuorena sain aina kirjotuksistani loistavia kouluarvosteluja ja jopa palkintoja kilpailuissa, mutta nykyään en saa kuvailtua mitään tunteita. ..tunteiden kirjotuskuolema..
No nii, nyt ku sen oon saanu ulos nii voin tuumata, että mun mielenterveys on jo aikalailla takas samassa normaalissa iloisessa hulluus asteessa ku keväällä ennen tätä (keskenmennyttä) raskautta. Oon jopa onnistunu hymyileen pikkulapsille kaupan kassalla taas, enkä oo liian kade pikkuvauvvojen äiteille. Itselleenhän saa toivoa samaa, mutta tukalaksi ei saa mennä jos asiakkaalla/ohikulkijalla on jälkikasvua. Nyt voin sanoa ääneen parantuneeni murheestani!
Tietysti muistan aina tän kokemuksen, mutta koska tällä --- ei ollu nimeä tai edes sukupuolta tai edes työnimeä, niin mun on vaikea puhua hänestä. Hän ei ollu pallero, niinku meidän ensimmäinen, ei she tai he. "Sikiö" tuntuu niin olemattomalta ja muodottomalta ja ei sopivalta koska mää näin hänet ku hää tuli ulos. Vauvaksi hän oli niin pieni, ettei se käy, joten nimitetään häntä nyt vaikka Vierailijaksi.
Kovasta etsinnästä huolimatta en oo löytäny vertaistukiryhmää niin netti on ollu mun tukiryhmäni. Itsensä purkaminen sanoilla on auttanu, se vähä mitä oon sitä tehny, mutta eniten on auttanu lukea muiden keskenmenon kokeneiden blogeja. Ite koen, että en osaa kirjottaa enää! Nuorena sain aina kirjotuksistani loistavia kouluarvosteluja ja jopa palkintoja kilpailuissa, mutta nykyään en saa kuvailtua mitään tunteita. ..tunteiden kirjotuskuolema..
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Yritys kovenee
Nonii, tänään oon viettäny rentoa vapaapäivää lääkärillä eri huoneisiin jonottaen ja apteekissa rahaa poltellen..
Menin lekuriin iho ongelmien ajamana ja päädyin jollekki ulkomaalaiselle yleislääkärille! Loistavaa! Puolen tunnin ruudun tölläyksen ja oman naamansa hiplauksen jälkeen (mies tais tykätä parrastaan ja huulistaan ja nenästään!!) minä vaadin päästä labraan veritesteihin kattoon, josko mulla on joku puutostauti, tai vajaatoiminta. Mää en halua kuolla ennen ku mulla on lapsenlapset menny naimisiin ja saanu omat lapsensa!! Siis aika lyhyen elon jälkeen jo..
No se lähetti mut tutkimuksiin ja siellä selviää että pitäs olla syömättä ja juomatta 10-12tuntia ennen verikoetta, huomiseen!
Minäpä sitte menen apteekkiin ja saan erilaisia voiteita ihooni, mutta samalla sieppaan hyllystä elämäni ensimmäisen ovulaatiotestin, kallis reissu. Jos nyt ens kuussa tähän aikaan mulla ei oo hyviä uutisia nii sitte alkaa olla toivotonta touhua tää kotipiiri.
Menin lekuriin iho ongelmien ajamana ja päädyin jollekki ulkomaalaiselle yleislääkärille! Loistavaa! Puolen tunnin ruudun tölläyksen ja oman naamansa hiplauksen jälkeen (mies tais tykätä parrastaan ja huulistaan ja nenästään!!) minä vaadin päästä labraan veritesteihin kattoon, josko mulla on joku puutostauti, tai vajaatoiminta. Mää en halua kuolla ennen ku mulla on lapsenlapset menny naimisiin ja saanu omat lapsensa!! Siis aika lyhyen elon jälkeen jo..
No se lähetti mut tutkimuksiin ja siellä selviää että pitäs olla syömättä ja juomatta 10-12tuntia ennen verikoetta, huomiseen!
Minäpä sitte menen apteekkiin ja saan erilaisia voiteita ihooni, mutta samalla sieppaan hyllystä elämäni ensimmäisen ovulaatiotestin, kallis reissu. Jos nyt ens kuussa tähän aikaan mulla ei oo hyviä uutisia nii sitte alkaa olla toivotonta touhua tää kotipiiri.
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Sijaisasunnon etsintä
Oon tässä kolme päivää metsästäny meille tammikuulle asuntoa, siis sen meiän kodin rempan ajaksi. Se sais olla mielellään miehen työn ja pojan tarhan seudulta, nii ei elämä liikaa vaikeutuis.
Alotin homman googlettamalla majoituksia Espoosta, "Oh My God!" "..säästä 75%.." just joo menin tommosille sivuille nii uskokaa pois hinta oli siis 17 kertaa SUUREMPI ku muut, jotka ei mainostanu säästövinkkejä!!
Nyt vaihtoehtoina ovat:
Yksiö nro 1; 29m2, kalustettu, 1019e/kk, ei keittiötä, kyllä pyykkikone
Yksiö nro 2; 28m2 kalustettu, 260e/vk, kk + makuualkovi, pyykki jutuista ei vielä infoa.
Tai tätini ystävällisesti tarjoama asuntovaunu talven paukkupakkasissa..
Tästä opin ainaki sen että majoitusbisnes on kannattavaa.
Alotin homman googlettamalla majoituksia Espoosta, "Oh My God!" "..säästä 75%.." just joo menin tommosille sivuille nii uskokaa pois hinta oli siis 17 kertaa SUUREMPI ku muut, jotka ei mainostanu säästövinkkejä!!
Nyt vaihtoehtoina ovat:
Yksiö nro 1; 29m2, kalustettu, 1019e/kk, ei keittiötä, kyllä pyykkikone
Yksiö nro 2; 28m2 kalustettu, 260e/vk, kk + makuualkovi, pyykki jutuista ei vielä infoa.
Tai tätini ystävällisesti tarjoama asuntovaunu talven paukkupakkasissa..
Tästä opin ainaki sen että majoitusbisnes on kannattavaa.
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Sähkötönnä taas
Rakas kotini, miksi minua inhoat?
Ku kaks viikkoo sitte oltiin lähössä reissuun nii sähköt meni poikki. Isännöitsijän palkkaama huoltomies kävi laittaan sulakkeen takas koloonsa ja elämä jatku, valot välillä vilkkuen ja silleen. Me koitettiin pitää niin vähän virtaa päällä kerrallaan ku mahollista. Aina kun pyykkikone alko linkoomaan nii valot välkky lisävirran tarpeesta. Me vaihettiin lamppuja ekolamppuihin, yhä vaan vilkkuivat.
Eilen poika meni asioilleen vessaan ja alko huutaa että valo on rikki, aattelin että se on yrittäny väärää katkasijaa ja menin kattoo nii siellä oli diskovalo parhaimmillaan, äkkiä sammutin sen ja käskin pojan tehä kakkansa pimeessä!
Jokune tunti vierähti ja meillä tais olla telkku ja tiskikone päällä ja pyykit just alkamassa pyöriin kolmatta koneellista lauantai päivän kunniaksi, ( ku arkena ei kerkee kaikkee pestä,) niin siis valot sammu vilkkuen. Oih! Ainaki nyt tiedettiin missä taskulamput on ja mihin soitetaan, kun vaan löytäs puhelimen..
Korjausmies oli eri ku viime kerralla ja tuumas että sulake oli ollu niin kuuma että se oli polttanu jonku pohjan, kolonsa vai ittensä, hällä väliä, pulassa ollaan!! Sitte se tuumas että koneita ei saa olla yhtä aikaa päällä ja mää vaan mietin kui huomisen lounaan käy ku ostin paahtopaistia ja kermapottuja!! Mun herkut, elkää sanoko etten saa kypsyttää niitä!!
Me on asuttu tässä vuos, miks se ei oo aiemmin vaikuttanu milläänlailla vaikka taatusti on ollu aikoja ku kaikki koneet on päällä? ..ja kui naapureitten sulakkeet ei temppuile noin? Maanantaina tulee oikea sähkömies tutkimaan. No mää aion silti ommella ku ei kerta oo töitä ja ukkoki on kotosalla pojan viihykkeenä.
Oi ei nyt mun fiksu mies unohti taas ettei pyykkiä saanu alottaa ennen ku ruoka on valmista.. kusessa ollaan!
Ku kaks viikkoo sitte oltiin lähössä reissuun nii sähköt meni poikki. Isännöitsijän palkkaama huoltomies kävi laittaan sulakkeen takas koloonsa ja elämä jatku, valot välillä vilkkuen ja silleen. Me koitettiin pitää niin vähän virtaa päällä kerrallaan ku mahollista. Aina kun pyykkikone alko linkoomaan nii valot välkky lisävirran tarpeesta. Me vaihettiin lamppuja ekolamppuihin, yhä vaan vilkkuivat.
Eilen poika meni asioilleen vessaan ja alko huutaa että valo on rikki, aattelin että se on yrittäny väärää katkasijaa ja menin kattoo nii siellä oli diskovalo parhaimmillaan, äkkiä sammutin sen ja käskin pojan tehä kakkansa pimeessä!
Jokune tunti vierähti ja meillä tais olla telkku ja tiskikone päällä ja pyykit just alkamassa pyöriin kolmatta koneellista lauantai päivän kunniaksi, ( ku arkena ei kerkee kaikkee pestä,) niin siis valot sammu vilkkuen. Oih! Ainaki nyt tiedettiin missä taskulamput on ja mihin soitetaan, kun vaan löytäs puhelimen..
Korjausmies oli eri ku viime kerralla ja tuumas että sulake oli ollu niin kuuma että se oli polttanu jonku pohjan, kolonsa vai ittensä, hällä väliä, pulassa ollaan!! Sitte se tuumas että koneita ei saa olla yhtä aikaa päällä ja mää vaan mietin kui huomisen lounaan käy ku ostin paahtopaistia ja kermapottuja!! Mun herkut, elkää sanoko etten saa kypsyttää niitä!!
Me on asuttu tässä vuos, miks se ei oo aiemmin vaikuttanu milläänlailla vaikka taatusti on ollu aikoja ku kaikki koneet on päällä? ..ja kui naapureitten sulakkeet ei temppuile noin? Maanantaina tulee oikea sähkömies tutkimaan. No mää aion silti ommella ku ei kerta oo töitä ja ukkoki on kotosalla pojan viihykkeenä.
Oi ei nyt mun fiksu mies unohti taas ettei pyykkiä saanu alottaa ennen ku ruoka on valmista.. kusessa ollaan!
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
maanantai 31. lokakuuta 2011
Reissu tapahtumia
Käytiin viikko Oulussa, oih ja jee!
Vartin kynttilöitte, taskulamppujen ja puhelin numeroitten ettimisen ja soittelun jälkee ukko laahustaa mun luo keittiöön, että sulakkeet asunnosa on iha kunnossa, mutta alakerran sulakkeet o lukkojen takana, eli tarvitaan joku isännöitsijäfirmasta, kai.
No onneks niitten vastaajasa oli kiireellisten tapausten numero. Ja nii puolentunnin pimeyvven jälkee valot sytty taas lepattamaan uhkaavasti.
Se ukkeli sitte tuli meiän kottiin kattelee, että mitä on tehty erilailla ku aiemmi. Kohta se tuumas, että joo teillä on lamput yhistetty sokeripaloihinsa löysästi! Ajatella, mää kerkesin jo pelästyä että se käskee mun heittää menemään mun uuen vanhan lampun keittiöstä! EI IKINÄ!
Reissuun lähtö oli aika kamala, niinku ylleensä. Sain yllättäviä työvuoroja viikon loppua kohen ja se pyykkäämine ja pakkaamine vaa jäi. Perjantaina sitte tulin kiireellä töistä kottiin kuuen jäläkee ja kummallisesti asunto oli iha pimiänä, aattelin eka että ukot on simahtanu, eikä es oo viittiny käynnistää pyykkikonetta. Ku oiski ollu nuin! Jottai ähellystä kuulu keittiöstä ja kohta mua kohti tuli tuikku villeroy boghissa. MEIÄN SÄHKÖT OLI POIKKI! APUAAAA!! Kelle kummalle sitä soitetaan perjantai-iltana? Onpa ihana ettei ukko heittäny pois puhelinluetteloita ku kielsin!!
Vartin kynttilöitte, taskulamppujen ja puhelin numeroitten ettimisen ja soittelun jälkee ukko laahustaa mun luo keittiöön, että sulakkeet asunnosa on iha kunnossa, mutta alakerran sulakkeet o lukkojen takana, eli tarvitaan joku isännöitsijäfirmasta, kai.No onneks niitten vastaajasa oli kiireellisten tapausten numero. Ja nii puolentunnin pimeyvven jälkee valot sytty taas lepattamaan uhkaavasti.
Se ukkeli sitte tuli meiän kottiin kattelee, että mitä on tehty erilailla ku aiemmi. Kohta se tuumas, että joo teillä on lamput yhistetty sokeripaloihinsa löysästi! Ajatella, mää kerkesin jo pelästyä että se käskee mun heittää menemään mun uuen vanhan lampun keittiöstä! EI IKINÄ!
Se korjaustyyppi selitti, että vanhoissa taloissa on kaikki sähköt yhen piuhan kautti, että halvemmaks tulis räjäyttää seinät alas isolla kuulalla, ku uusia sähköt reikäjuusto tyyliin. Ton jälkee sanoin ukolle, että äkkiä talo myyntiin, ennen ku se räjähtää koko sähkösysteemi, mutta mies tuumas, että sittehä vakuutus maksaa meille uuen! Luottavainen mies.
Seuraavana aamuna sitte kukonpierun aikaan pakkasin puoli kosteita vaatteita laukkuun ja eiku menoks. Bussipysäkille ku päästiin nii muistin pojan matkapahoinvoinnin. Lääkkeet oli unohettu antaa ja ite rasiaki jäi kottiin! Ou nou! Reissu oli sitte sen mukanen. Siinä vaiheesa aattelin vielä, että no johan me junasta selvitään ku ei oo ennenkää ongelmaa siinä ollu.. pahasti väärässä!!
Bussilla asemalle, paikallisjunalla Pasilaan ja kaukojunaan mars! Ongelmat alko heti, juna keinu ku laiva ja eiku pussia leuan alle. Laskuissa päästiin 6-7:ään oksennukseen Seinäjokeen mennessä. Ratatöitten takia vaihettii bussiin ja kummallisesti olo helpotti ku vaipu unneen. Kokkolasa sitte takas junnaan ja kaikki näytti menevän hyvin kunnes puol tuntia oli matkaa jälellä ja poika otti vesipullonsa ja ihan yks kaks varottamatta se oli oksennusveestä märkä hihoista ja housuista, lattialla suuri rapakko. Onneks oltiin perhehytissä nii ei vaivattu kaikkia muita samassa vaunussa ja mahtu siivoomaanki enimpiä pois... niillä mitä vessasta löyty siis.
Bussilla asemalle, paikallisjunalla Pasilaan ja kaukojunaan mars! Ongelmat alko heti, juna keinu ku laiva ja eiku pussia leuan alle. Laskuissa päästiin 6-7:ään oksennukseen Seinäjokeen mennessä. Ratatöitten takia vaihettii bussiin ja kummallisesti olo helpotti ku vaipu unneen. Kokkolasa sitte takas junnaan ja kaikki näytti menevän hyvin kunnes puol tuntia oli matkaa jälellä ja poika otti vesipullonsa ja ihan yks kaks varottamatta se oli oksennusveestä märkä hihoista ja housuista, lattialla suuri rapakko. Onneks oltiin perhehytissä nii ei vaivattu kaikkia muita samassa vaunussa ja mahtu siivoomaanki enimpiä pois... niillä mitä vessasta löyty siis.
Muuten Oulun seudulla totuttiin taas 11:n kuukauen ikäsen tenavan kaa elämisen iloihin ja loppuviikosta mää en enää es kuullu mittää öisin, nähtiin paljon ihania ihmisiä ja haisevia lemmikkejä ja kierreltiin kaupoissa. Koosteena voin sanoa, että ostin pöytäliinan, jostai kumman syystä paljon kukallisia kankaita, koru aineksia ja luovuin koko elämäni pitusesta haaveesta saaha koira, mua vaan alko ällöttään se haju ja kaikki se nuoleminen, ei kiitos, mennään kissa linjalla niinku ennenki. Ja nyt ollaan ikionnellisesti kotona ja tykätään omasta tyynystä entistä enemmän. Kattelin tietysti myös siskolle verhoratkasua ja Tomaatille housukankaita pikasesti, mutta värit oli ihan kamalia. Nii ja iskä aiko tulla remppaamaan meille! Hurraa, mitähä siitä tullee.
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Suppee valikoima
Tossa pari päivää sitte löysin uuen blogin lukukokoelmaani, Paska äiti. Nauroin ääneen useille jutuille, en oo vielä päässy koko arkistoa läpi, mutta mukavaan alakuun. Nii sammaa ku omaki pää oli sillo ku Tomaatti oli pieni ; )
Eniwei, tänä aamuna lastenohjelmissa tv kakkosella oli Katti Matikaisessa (ei tod. mikään lemppari ohjelma) aiheena pukeutumine ja miks aina prinsessa. Pojista ei mainittu monellakaa lauseella, koska heille on useampia ku yks rooliasu naamiaisiin.
Paska äiti on blogissaan purkautunu tyttöjen vaatteitten värivalikoimasta ja kyllä voisin kertua sammaa poikien puolelta. Kaikki on sinistä tai beigeä ja harmaata, kaikissa on PÄÄKALLOJA! Siis täh? Kuka näitä tekee? Ja Star Wars? Ei lapsi ees tiiä mistä ne hahmot on!! Siis haloo!
Tossa joku kuukaus sitte luulin jo osuneeni toiseen universumiin ku etin taas housuja kasvavalle pojulle. Lindexille oli tullu kaikissa ruskan sävyissä pojille (+ turkoosi ja violetti tyttöjen puolelle) löysiä farmarikankaisia pöksyjä. Sieppasin heti kaikkia yhen (,myös sen tytöille tarkotetun turkoosin) ja niihin sopivat värikkäät paidat myös.
Valitettavasti kotiin päästyä huomasin Tomaatin olevan huomattavasti hoikempi ku näissä housuissa oli ajateltu, lisäks saman pitusissa housuissa oli jokaisessa eri kokonen vyötärö, eikä mittään kiristysmekanismia tai vyön mahollisuutta! Palautin kaikki housut kauppaan ja menin mittanauhan kans poikien osastolle valmiina löytämään tarpeeks kapeat pökät. Auta Armias siellä oli tyhjät tangot! Joku muuki oli huomannu väriloiston! Jäljelle jäi vaan pari kappaletta vääriä kokoja ja metsästys jatku taas. Olin jo nii vähällä onnistua...
Ei hättää, heti seuraavana viikonloppuna nähtiin usealla pojalla samat vaateyhistelmät päällä, kuin olin itekki ostanu! Oon tähän mennessä saanu yksilöllistä lookia pojalle kierrätetyillä paidoilla, housut ei kestä vilkkailla pojilla niin monelle lapselle kiertoon, mutta paitoja on serkkujen jäljiltä joka koossa, tietysti niitä sinisiä!! ..jess.. Kuitenki, koska ne paidat on jo monta vuotta vanhoja, ei oo näkyny kellään muulla samaa.
Loppujen lopuks mukavat ja siistit farmarihousut löyty stockmannilta (tylsät perusvärit: harmaat, beiget ja siniset), josta en oo aiemmin ostoksia tehny, enkä olis tehny nytkää, ellen ois jo kiertäny kaikkia muita Espoon ja Helsingin kauppoja.
Nyt ku tätä muistelen nii, alan lämmetä yhä enemmän Pinkin idealle, että alkasin yrittäjäksi ja ompelisin kotona. Tosin Pinkki ehotti eri ideoita, ekologisia lasten vaatteita ja pienten naisten vaatteita, kuten itteni kokosille, mutta se tuntuu liian vaikeelta, naisessa on nii vaihtelevat muodot, ettei yks kaava käy kaikille, vaan kaikki pitäs olla custom made ja se ei oikei onnistu ilman mittoja. Toisella on lyhyt selkä ja toisella pitkä, toinen on tikku ja toinen pehmee, toisella on isommat tissit ku toisella jne. Ite haluisin tehä sisustus tuotteita, verhoja ja koristetyynyjä, päiväpeitteitä jne.
Ehkäpä voisin koittaa tota lastenvaate kokoelmaa ensin omaan perheeseen ja jos se tuntuu omalta nii sitte alan bisnekseen, onhan mulla kuitenki alan koulutus ja välineet ja töissäki on ollu nii pirun hiljasta viime aikoina, miksi ei. Loreki eilen tokas jossai vaiheessa ruokailua, että voisin lopettaa nykysessä työssäni ku ei oo tarpeeks vuoroja. Saman rahan sais työkkäristä! Joo taijan pyytää joulupukilta oman saumurin.
Eniwei, tänä aamuna lastenohjelmissa tv kakkosella oli Katti Matikaisessa (ei tod. mikään lemppari ohjelma) aiheena pukeutumine ja miks aina prinsessa. Pojista ei mainittu monellakaa lauseella, koska heille on useampia ku yks rooliasu naamiaisiin.
Paska äiti on blogissaan purkautunu tyttöjen vaatteitten värivalikoimasta ja kyllä voisin kertua sammaa poikien puolelta. Kaikki on sinistä tai beigeä ja harmaata, kaikissa on PÄÄKALLOJA! Siis täh? Kuka näitä tekee? Ja Star Wars? Ei lapsi ees tiiä mistä ne hahmot on!! Siis haloo!
Tossa joku kuukaus sitte luulin jo osuneeni toiseen universumiin ku etin taas housuja kasvavalle pojulle. Lindexille oli tullu kaikissa ruskan sävyissä pojille (+ turkoosi ja violetti tyttöjen puolelle) löysiä farmarikankaisia pöksyjä. Sieppasin heti kaikkia yhen (,myös sen tytöille tarkotetun turkoosin) ja niihin sopivat värikkäät paidat myös.
Valitettavasti kotiin päästyä huomasin Tomaatin olevan huomattavasti hoikempi ku näissä housuissa oli ajateltu, lisäks saman pitusissa housuissa oli jokaisessa eri kokonen vyötärö, eikä mittään kiristysmekanismia tai vyön mahollisuutta! Palautin kaikki housut kauppaan ja menin mittanauhan kans poikien osastolle valmiina löytämään tarpeeks kapeat pökät. Auta Armias siellä oli tyhjät tangot! Joku muuki oli huomannu väriloiston! Jäljelle jäi vaan pari kappaletta vääriä kokoja ja metsästys jatku taas. Olin jo nii vähällä onnistua...
Ei hättää, heti seuraavana viikonloppuna nähtiin usealla pojalla samat vaateyhistelmät päällä, kuin olin itekki ostanu! Oon tähän mennessä saanu yksilöllistä lookia pojalle kierrätetyillä paidoilla, housut ei kestä vilkkailla pojilla niin monelle lapselle kiertoon, mutta paitoja on serkkujen jäljiltä joka koossa, tietysti niitä sinisiä!! ..jess.. Kuitenki, koska ne paidat on jo monta vuotta vanhoja, ei oo näkyny kellään muulla samaa.
Loppujen lopuks mukavat ja siistit farmarihousut löyty stockmannilta (tylsät perusvärit: harmaat, beiget ja siniset), josta en oo aiemmin ostoksia tehny, enkä olis tehny nytkää, ellen ois jo kiertäny kaikkia muita Espoon ja Helsingin kauppoja.
Nyt ku tätä muistelen nii, alan lämmetä yhä enemmän Pinkin idealle, että alkasin yrittäjäksi ja ompelisin kotona. Tosin Pinkki ehotti eri ideoita, ekologisia lasten vaatteita ja pienten naisten vaatteita, kuten itteni kokosille, mutta se tuntuu liian vaikeelta, naisessa on nii vaihtelevat muodot, ettei yks kaava käy kaikille, vaan kaikki pitäs olla custom made ja se ei oikei onnistu ilman mittoja. Toisella on lyhyt selkä ja toisella pitkä, toinen on tikku ja toinen pehmee, toisella on isommat tissit ku toisella jne. Ite haluisin tehä sisustus tuotteita, verhoja ja koristetyynyjä, päiväpeitteitä jne.
Ehkäpä voisin koittaa tota lastenvaate kokoelmaa ensin omaan perheeseen ja jos se tuntuu omalta nii sitte alan bisnekseen, onhan mulla kuitenki alan koulutus ja välineet ja töissäki on ollu nii pirun hiljasta viime aikoina, miksi ei. Loreki eilen tokas jossai vaiheessa ruokailua, että voisin lopettaa nykysessä työssäni ku ei oo tarpeeks vuoroja. Saman rahan sais työkkäristä! Joo taijan pyytää joulupukilta oman saumurin.
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Huolta, surua ja kaipuuta
Viime viikolla Tomaatilla oli neli-vuotis neuvvola lääkäri, valitettavasti se löysi jonku selkeesti erottuvan sivuäänen pojan sydämestä! Tuumas ettei siitä pidä huolestua, mutta hän laittaa lähetteen sairaalaan kuitenki, tänään tuo tutkimusaika sairaalaan saapu sitte. Tammikuussa vasta! Elkää nyt hemmetti sanoko, että mun pojassa on jotai vikaa! Se on maailman ilosin ja reippain pikkupoika!
Äh, miten tästä vois olla huolestumatta? Oon koittanu olla ajattelematta asiaa liikaa, mutta nyt se tulee jo uniin ja aina ku nään mun pojan, haluan vaa halata sitä pitkään.
Ah, nyt mussukka heräs itkemään, koska oli torkahtanu pikkukakkosen aikaan ja nyt lasten ohjelmat on jo loppu! Sulonen muru.
Äh, miten tästä vois olla huolestumatta? Oon koittanu olla ajattelematta asiaa liikaa, mutta nyt se tulee jo uniin ja aina ku nään mun pojan, haluan vaa halata sitä pitkään.
Ah, nyt mussukka heräs itkemään, koska oli torkahtanu pikkukakkosen aikaan ja nyt lasten ohjelmat on jo loppu! Sulonen muru.
tiistai 11. lokakuuta 2011
Ystävyys parantaa
Ystäväni Pinkin (teininä sillä oli kaikki pinkkiä, siitä nimi) kunniaksi tämän tekstin väri on mikä on.
Viime viikonlopun vietin siis Kouvolassa Pinkin luona, ei tehty mitään erikoisia taikoja tai hemmotteluhoitoja, ihan vaan oltiin ystäviä. Tekemättömyydestä huolimatta mun olo on huimasti paranemaan päin. Oon jopa ajatellu jo kodin joulukoristeluitaki (se on huimaa edistystä)!
Pinkin koira on mitä hupaisin olento, en oo mikään pikku koirien fani, mutta munt se otus sai nauraan ääneen ku vein sen itsekseni aamupissalle. Se nostaa molemmat takajalkansa ylös ja pissaa, mihin lie, ottaa muutamia askelia etutassujensa varassa ennen ku asettuu takas neljälle tassulle! Pääsis varmasti sirkukseen! Myöski se ei ookaan mikään aivoton pimatsu vaan tottelee tosi hyvin, jopa mua, jonka kans se ei oo koskaan aiemmin viettäny kahestaan aikaa.
Mun lapsuudessa ruukattiin sunnuntai aamuisin olla läskiä läijjään vanhempien sängyssä. Tämän perinteen oon siirtäny omaan perheeseeni, koska nyt vietin sunnuntaita pois kotoa ja ainut minua pienempi/kevyempi olento oli koira, niin se sai kunnian olla läskiä läijjään sohvalla mun kaa.
Nyt meidän poika näki ton kuvan ja haluaa myös olla läskiä läijjään koiran kans! Pinkki, varaudu vieraisiin tulevaisuudessaki.
Viime viikonlopun vietin siis Kouvolassa Pinkin luona, ei tehty mitään erikoisia taikoja tai hemmotteluhoitoja, ihan vaan oltiin ystäviä. Tekemättömyydestä huolimatta mun olo on huimasti paranemaan päin. Oon jopa ajatellu jo kodin joulukoristeluitaki (se on huimaa edistystä)!
Mun lapsuudessa ruukattiin sunnuntai aamuisin olla läskiä läijjään vanhempien sängyssä. Tämän perinteen oon siirtäny omaan perheeseeni, koska nyt vietin sunnuntaita pois kotoa ja ainut minua pienempi/kevyempi olento oli koira, niin se sai kunnian olla läskiä läijjään sohvalla mun kaa.
Nyt meidän poika näki ton kuvan ja haluaa myös olla läskiä läijjään koiran kans! Pinkki, varaudu vieraisiin tulevaisuudessaki.
maanantai 3. lokakuuta 2011
Työhön paluu
Palasin lauantaina töihin, uus paikka mun listalla, Helsingin Sokoksen S-marketti. Aivan kamalan sokkeloinen paikka ja täynnä ihmisiä. Hukkasin taukohuoneen joka kerta ja poukkoilin ku joku tollo käytävältä toiselle mutisten ittekseni; "leikkelehylly, leikkelehylly". Lopun aikaa koitin olla nolaamatta itteeni kassalla. Asiakkaista puolet oli mutina, möminä ihmisiä, ei hajuakaan millä kielellä heille pitäs summa kajauttaa. Puhukaa ääneen kansa.
Eilen sitte tein yllätys työvuoron meidän viereisessä S-marketissa, hyllytystä heviin ja maitoon. Ei sitte mua kysyttäessä mainittu, että olen puolikas koko kenttähenkilökunnasta!! Oi sitä hulinaa, "onko lisää tuota pottua? Missä kananmunat on, missä makeat keksit, missä hampurilaiset on, ei valmiit, vaan ne sämpylät? Missä jätskikastikkeet? Mustikkakeittopurkki on ollu auki viikon, voiko sitä vielä syödä, purkissa sanotaan 3-4 päivää?"
"Henkilökohtaisesti uskoisin purkkia, niin onhan se litra liikaa yhdelle, niitä myydään myös pienemmissä purkeissa muutamaa makua. Ai leivät menee vanhaksi ja homeiseksi, niin niitä ei kannata säilyttää auringonpaisteessa pusseissaan. Aivan kyllä maidotki happanee päiväyksen jälkeen tai jopa aiemmin jos eivät ole kylmässä.."
Haloo, ymmärrän että kaikki kaipaa juttuseuraa, mutta mun pitäs saada nää jugurtit hyllyyn ja vanhat pois!
Muuten näin kaks päivää töihin palanneena tuntuu ihan ookoolta, ei enää itkua ja suremista. Meillä mennään eteenpäi, en tiiä mitä siellä oottaa, mutta me yritetään taas. Ja seuraavat seittemän päivää oon taas töistä vapaa, ei oo vuoroja! Pitää löytää työ, jossa on.
Tässä kuussa mulla on treffit kolmen rakkaimman ystäväni kans, erikseen, yhteistä aikaa on niin vaikee löytää. Yks ei oo sanonu sanaakaan edelliseen mailiini, toinen mailas, kolmas soitti ja neljännen kaa treffasin lauantaina töiden jälkeen. Kuun lopulla lähtään ukon ja pojan kaa reissuun ja nähhään muitaki rakkaita ihmisiä, jotka ei kaikki tiedä meidän koettelemuksista, kai heille jossain vaiheessa keskustelua kerrotaan jos lapset tulee puheeksi.
Eilen sitte tein yllätys työvuoron meidän viereisessä S-marketissa, hyllytystä heviin ja maitoon. Ei sitte mua kysyttäessä mainittu, että olen puolikas koko kenttähenkilökunnasta!! Oi sitä hulinaa, "onko lisää tuota pottua? Missä kananmunat on, missä makeat keksit, missä hampurilaiset on, ei valmiit, vaan ne sämpylät? Missä jätskikastikkeet? Mustikkakeittopurkki on ollu auki viikon, voiko sitä vielä syödä, purkissa sanotaan 3-4 päivää?"
"Henkilökohtaisesti uskoisin purkkia, niin onhan se litra liikaa yhdelle, niitä myydään myös pienemmissä purkeissa muutamaa makua. Ai leivät menee vanhaksi ja homeiseksi, niin niitä ei kannata säilyttää auringonpaisteessa pusseissaan. Aivan kyllä maidotki happanee päiväyksen jälkeen tai jopa aiemmin jos eivät ole kylmässä.."
Haloo, ymmärrän että kaikki kaipaa juttuseuraa, mutta mun pitäs saada nää jugurtit hyllyyn ja vanhat pois!
Muuten näin kaks päivää töihin palanneena tuntuu ihan ookoolta, ei enää itkua ja suremista. Meillä mennään eteenpäi, en tiiä mitä siellä oottaa, mutta me yritetään taas. Ja seuraavat seittemän päivää oon taas töistä vapaa, ei oo vuoroja! Pitää löytää työ, jossa on.
Tässä kuussa mulla on treffit kolmen rakkaimman ystäväni kans, erikseen, yhteistä aikaa on niin vaikee löytää. Yks ei oo sanonu sanaakaan edelliseen mailiini, toinen mailas, kolmas soitti ja neljännen kaa treffasin lauantaina töiden jälkeen. Kuun lopulla lähtään ukon ja pojan kaa reissuun ja nähhään muitaki rakkaita ihmisiä, jotka ei kaikki tiedä meidän koettelemuksista, kai heille jossain vaiheessa keskustelua kerrotaan jos lapset tulee puheeksi.
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
Edistystä?
Asiat edistyy askel askeleelta pikkuhiljalleen ja sitte koittaa tämä päivä ku huomaa edistyksen. Viime kirjotuksestani on viikko, seittemän päivääkö?
Oon kerinny käyä terapeutilla pikavisiitin ja se oli kyllä hyvin kummallista, mutta kai se teki hyvää, en tiiä. Näin viikon jälkeen mulla on siitä kaks muistikuvaa; maailman rauhallisin ääni, olematta nukuttava tai epäaito. Ja se kuinka hän kysy jotai mun läsnäolosta tai mielentilasta, äh en muista kysymystä.. Mää koitin vastata, mutta en yhtää saanu päähäni mitä olin viimeaikoina tehny tai tuntenu. Vastasin vaa että "tiedän nyt olevan torstai!" En vieläkään muista mitä tein viimeviikon alussa. Mun blogi sanoo, että oon räpeltäny nuita neulonta kuvioita, ei mitään havaintoo!
Oon ostanu elämäni ensimmäiset keittiökalusteet; tuolit kuudelle, unelmieni pöydän ja siihen kuuluvan senkin sivupöydäksi ja tavaroiden kätköksi. Ja tietysti Tomaatille juniorituolin, viimeinki, hurraa! Oon vaihtanu olkkarin järjestystä ja saanu pyykkivuoren katoamaan sohvalta viikattuina kaappeihin!!! Ruksi seinään ja mitalia tähän suuntaan. Oon jopa saanu Caron toisen lapasen melkein valmiiksi (peukku on jo alotettu ja purettu kolme kertaa), enkä enää pura kintas osaa... ehkä.. koputetaan puuta!
Oon myös saanu mailattua vihdoinki rakkaimmille ystävilleni, että mulla on vaikeaa ja kaipaisin hieman yhteyttä heiän kanssa. Sillä suunnalla edistys on puolittaista, yks veti herneen nennään ja toinen mailas ja kysy heti kuinka voin. Kolmas ja neljäs pysyy vaiti, mikä on heille normaalia, kolmas ei koskaan kato mailejaan ja neljäs ei joko tiedä mitä sanua tai ei koe asian koskevan häntä, koska ollaan tavattu kerran tai pari kuussa viime aikoina.
Myöski huomaan, etten enää pillitä joka päivä keskenmenoon liittyviä asioita, toisina päivinä itken muuta elämääni ja mietin kui erilaista se ois voinu olla jos oisin tehny eri valintoja. Se aikakone ois oikein näppärä joululahja, jonkunlainen hengen siirtyminen kaikessa viisaudessaan nuorempaan kehoonsa ja aikaisempaan elämäntilanteeseen ja pysymään siellä, elämään kaiken uusiksi. Tosin siinä matkalle lähtiessä vanhempi keho varmaan jäis hengestä tyhjäksi, meniskö se sitte hullujen huoneelle kuluttaan verorahoja vai laitettasko se pois päiviltä elinluovutuksen kautta? Tossahan on ideaa. Myöskin, mitäs sitte tapahtuu sille nuoremmalle hengelle, joka jo on siinä omassa nuoressa kehossaan? tuleeko siitä kehosta sitte jakaantunu persoonallisuus, vaikkaki ne on sama persoona, eri vaiheissa vaan.. jos noin vois tehä nii kaikki eläis ikuisesti ja loppujen lopuks kaikilla ois se 77 omaa itseään siellä nuoressa kehossaan, niinku ite teininä sanoin. Ehkä tähän koneeseen pääsis vaan kerran.
Tänään ehdotin ukolle, että voisin olla valmis yrittään uudestaan. Nyt sormet ristiin, että Jumala suo meille terveen lapsen.
Oon kerinny käyä terapeutilla pikavisiitin ja se oli kyllä hyvin kummallista, mutta kai se teki hyvää, en tiiä. Näin viikon jälkeen mulla on siitä kaks muistikuvaa; maailman rauhallisin ääni, olematta nukuttava tai epäaito. Ja se kuinka hän kysy jotai mun läsnäolosta tai mielentilasta, äh en muista kysymystä.. Mää koitin vastata, mutta en yhtää saanu päähäni mitä olin viimeaikoina tehny tai tuntenu. Vastasin vaa että "tiedän nyt olevan torstai!" En vieläkään muista mitä tein viimeviikon alussa. Mun blogi sanoo, että oon räpeltäny nuita neulonta kuvioita, ei mitään havaintoo!
Oon myös saanu mailattua vihdoinki rakkaimmille ystävilleni, että mulla on vaikeaa ja kaipaisin hieman yhteyttä heiän kanssa. Sillä suunnalla edistys on puolittaista, yks veti herneen nennään ja toinen mailas ja kysy heti kuinka voin. Kolmas ja neljäs pysyy vaiti, mikä on heille normaalia, kolmas ei koskaan kato mailejaan ja neljäs ei joko tiedä mitä sanua tai ei koe asian koskevan häntä, koska ollaan tavattu kerran tai pari kuussa viime aikoina.
Myöski huomaan, etten enää pillitä joka päivä keskenmenoon liittyviä asioita, toisina päivinä itken muuta elämääni ja mietin kui erilaista se ois voinu olla jos oisin tehny eri valintoja. Se aikakone ois oikein näppärä joululahja, jonkunlainen hengen siirtyminen kaikessa viisaudessaan nuorempaan kehoonsa ja aikaisempaan elämäntilanteeseen ja pysymään siellä, elämään kaiken uusiksi. Tosin siinä matkalle lähtiessä vanhempi keho varmaan jäis hengestä tyhjäksi, meniskö se sitte hullujen huoneelle kuluttaan verorahoja vai laitettasko se pois päiviltä elinluovutuksen kautta? Tossahan on ideaa. Myöskin, mitäs sitte tapahtuu sille nuoremmalle hengelle, joka jo on siinä omassa nuoressa kehossaan? tuleeko siitä kehosta sitte jakaantunu persoonallisuus, vaikkaki ne on sama persoona, eri vaiheissa vaan.. jos noin vois tehä nii kaikki eläis ikuisesti ja loppujen lopuks kaikilla ois se 77 omaa itseään siellä nuoressa kehossaan, niinku ite teininä sanoin. Ehkä tähän koneeseen pääsis vaan kerran.
Tänään ehdotin ukolle, että voisin olla valmis yrittään uudestaan. Nyt sormet ristiin, että Jumala suo meille terveen lapsen.
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Muuta toimintaa
Reistailevan ranteeni takia oon selaillu netistä neulonta ohjeita ja jos ne ei oo ilmaisia nii oon koittanut piirtää jotain samanlaista kuvioo. Ihan tyytyväinen oon tähän asti raapusteluihini, vielä pittää opetella naisten käden koko mun käsialalla ja kyseisillä langoilla, mutta kyllä varmaan ensimmäisen parin jälkeen ohjeet on jo hieman selkeämmät, uskoisin niin.
Ja tottakai olen taas purkanu Caron lapasten kirjontaosuuden.. se kiristi! Nyt aion opetella jättämään toisen langan taakse löysästi ku aiemmin kuletin sitä mukana ja lapaset tuntu sisältä karkeilta ja näytti päältä todella kasaan rutistetuilta. Amatöörin töitä!
Ehkä mää vielä joskus opin hyväksi neulojaksi. Toivoa sopii.
tiistai 20. syyskuuta 2011
Ajassa taaksepäin?
Viikonloppuna meidän äiti vihjaili jotain siihen suuntaan että pitäis ottaa yhteyttä sairaalan potilas asiamieheen tai jotain sen suuntasta, ihan ku he vois tehä mitään tehdylle/tapahtuneelle. Ei mulla oo voimia mihinkää oikeustoimiin niin kui jossai amerikoissa. Siksiköhän se kallonkutistus on ilmanen, että mua lepytellään? Se ajanvarausnainen oikein erikseen mainitsi, että tämä käynti on ilmainen. Interesting.. hmm..
Tänään sairaala soitti ja pahoitteli että ovat sen kirjeen sellasenaan lähettäneet ja että mitä asialle voisi tehdä? Mikä kysymys tuo nyt on? Eihän ajassa voi mennä taaksepäin, voiko? Oon heti valmis aikamatkaan jos sellanen mahollisuus löytyy! Itseasiassa menisin heti reippaasti taaksepäin, nuoruuteen asti, olisin fiksumpi likka koulussa ja ihmissuhteissa. Sanoisin ja tekisin asioita erilailla ja pitäisin yhteyttä niihin ketkä merkkaa mulle yhä paljon, vaikka ei ollakaan nähty vuosikymmeneen.
Tietokonepeleissä on paljon helpompaa kun voi aina palata edelliseen talletukseen, jos vaan oikeessakin elämässä vois tehdä noin, epäreilua! Taidan alkaa elää tietokoneessa tai oman pääni sisällä, siellä voi kuvitella elämänsä just sellaseks ku haluaa.
Tänään sairaala soitti ja pahoitteli että ovat sen kirjeen sellasenaan lähettäneet ja että mitä asialle voisi tehdä? Mikä kysymys tuo nyt on? Eihän ajassa voi mennä taaksepäin, voiko? Oon heti valmis aikamatkaan jos sellanen mahollisuus löytyy! Itseasiassa menisin heti reippaasti taaksepäin, nuoruuteen asti, olisin fiksumpi likka koulussa ja ihmissuhteissa. Sanoisin ja tekisin asioita erilailla ja pitäisin yhteyttä niihin ketkä merkkaa mulle yhä paljon, vaikka ei ollakaan nähty vuosikymmeneen.
Tietokonepeleissä on paljon helpompaa kun voi aina palata edelliseen talletukseen, jos vaan oikeessakin elämässä vois tehdä noin, epäreilua! Taidan alkaa elää tietokoneessa tai oman pääni sisällä, siellä voi kuvitella elämänsä just sellaseks ku haluaa.
maanantai 19. syyskuuta 2011
Terapiaa
Äiti tuli meille viikonlopuksi, seura on harhautusterapiaa. Kierreltiin ostoskeskuksessa poika, äiti ja mummu, tavoistamme suuresti poiketen mukaan lähti vain yksi teroitin. Ei siis toteutunut shoppailuterapia, koitamme ens viikonloppuna uudestaan kun menemme Ikeaan metsästämään ruokapöytää ja senkkiä ym.
Siinä kierrellessä loukkasin kuitenki taas ranteeni noita matkarattaita kääntäessä, joten en voi harrastaa neuleterapiaani taas vähään aikaan! Että pännii tää mun kehon ja mielen eri halut. Mieli haluaa tehä käsillä ja keholla asioita, tuotteita ja taidetta. Keho taas ei salli kuin jotain kevyttä ja sillonki vaan vähän kerrallaan. Siis mikä sohvaperuna mun pitäs olla ettei mikään paikka särkyis ja jomottais? Varmaan sillonki peppua pakottais ja aivot valuis korvista ulos.
Citydealista hommaamani hieronnat ja kampaamoki menivät vasta ens kuulle, ei siis sitäkään terapiamuotoa. Pakko lähtä ettiin kaupasta lukuterapiaa tänään.
ah, ensin pitää hoitaa pyykit kuivumaan, pyykkiterapia ei kyllä toimi, sen verran oon sitä tehny ja säännöllisestiki vielä.
Siinä kierrellessä loukkasin kuitenki taas ranteeni noita matkarattaita kääntäessä, joten en voi harrastaa neuleterapiaani taas vähään aikaan! Että pännii tää mun kehon ja mielen eri halut. Mieli haluaa tehä käsillä ja keholla asioita, tuotteita ja taidetta. Keho taas ei salli kuin jotain kevyttä ja sillonki vaan vähän kerrallaan. Siis mikä sohvaperuna mun pitäs olla ettei mikään paikka särkyis ja jomottais? Varmaan sillonki peppua pakottais ja aivot valuis korvista ulos.
Nyt sairaalasta soittivat mulle terapia aikaa ja selvis ettei lääkäri taas ollu tienny systeemistä mitään vaan vertaistuen sijaan oli varannu mulle aikaa kallonkutistajalle.. noh tyhjää parempi, meen sinne yhen kerran näin aluksi ja jatkan vertaistuen metsästystä.
Citydealista hommaamani hieronnat ja kampaamoki menivät vasta ens kuulle, ei siis sitäkään terapiamuotoa. Pakko lähtä ettiin kaupasta lukuterapiaa tänään.
perjantai 16. syyskuuta 2011
Akateemisesti koulutettujen julmuus!
Eilen sain kirjeen sairaalasta, se oli raportti meidän kuolleesta sikiöstä. Paljon sanoja googlattavaksi ja seassa sanoja, jotka nostaa sydämensykkeen huippuunsa ja sumentaa silmät.
Onko liika koulutus vieny kirjeen lähettäjän ajatuskyvyn? Uskallan sanoa, että ykskään äiti ei halua nähdä mustaa valkosella kuinka hänen jälkeläisensä on viipaloitu kuin joku paisti ja aseteltu pikku tarjottimille A-C! Eikö käyny mielen vieressäkään, että vastaanottaja voi saada painajaisia moisesta tiedosta? Oisivat voineet vaan sanoa että "testeissä on ilmennyt seuraavaa:"
Testien tulokset jo itsessään oli kammottavaa luettavaa, ei ois tarvinnu olla lisäksi julma. Tänään kävin juttelemassa siellä ja hekin tietysti olivat samaa mieltä, asiakaspalvelijoita kun ovat.
Ens viikolla alotan vertaistukiryhmässä ja toivon että se auttaa, pääsis eteenpäi.
Tapasin siellä odotushuoneessa nuoren tytön, hän oli ihan kauhuissaan ymmärrettävästi ku ensimmäinen raskaus meneillään ja supistelee kun ei pitäs. Toivottavasti hälle tulee parempi tarina. Soitan hälle maanantaina, josko lääkärit jo siihen mennessä tietäis mikä on vialla.
Taaskaan siellä tutkimushuoneessa mun aivot ei muistanu yhtään kysymystä, mutta jälkikäteen ne palautuu mieleen. Toivottavasti joku päivä saan vastaukseni.
Onko liika koulutus vieny kirjeen lähettäjän ajatuskyvyn? Uskallan sanoa, että ykskään äiti ei halua nähdä mustaa valkosella kuinka hänen jälkeläisensä on viipaloitu kuin joku paisti ja aseteltu pikku tarjottimille A-C! Eikö käyny mielen vieressäkään, että vastaanottaja voi saada painajaisia moisesta tiedosta? Oisivat voineet vaan sanoa että "testeissä on ilmennyt seuraavaa:"
Testien tulokset jo itsessään oli kammottavaa luettavaa, ei ois tarvinnu olla lisäksi julma. Tänään kävin juttelemassa siellä ja hekin tietysti olivat samaa mieltä, asiakaspalvelijoita kun ovat.
Ens viikolla alotan vertaistukiryhmässä ja toivon että se auttaa, pääsis eteenpäi.
Tapasin siellä odotushuoneessa nuoren tytön, hän oli ihan kauhuissaan ymmärrettävästi ku ensimmäinen raskaus meneillään ja supistelee kun ei pitäs. Toivottavasti hälle tulee parempi tarina. Soitan hälle maanantaina, josko lääkärit jo siihen mennessä tietäis mikä on vialla.
Taaskaan siellä tutkimushuoneessa mun aivot ei muistanu yhtään kysymystä, mutta jälkikäteen ne palautuu mieleen. Toivottavasti joku päivä saan vastaukseni.
keskiviikko 14. syyskuuta 2011
Lasten suusta totuus kuuluu
Kaikkihan sen tietää kuinka vaikeaa on seurata pienen lapsen kertomusta, kun hänellä ei vielä ole kaikkia sanoja käytössään. Nyt kun meidän muru on jo ISO poika ja oppii uusia sanoja täysin meidän tietämättä, niin tarinat on sen mukasia.
Jos merirosvo ei hymyile, se ei oo iloinen ja se on erittäin terveellistä.
- Tomaatti 13.9.2011-
tiistai 13. syyskuuta 2011
Ahdistus ja pelko
Tänään ois paluu töihin taas, ei innosta. Kassalla ku istut nii joka kolmas ohi kulkeva immeinen on joko raskaana tai pienen lapsen kanssa. Joskus vihloo niin kovaa että vaikutan varmaa tosi töykeeltä ku en voi heille hymyillä tai katsoa lapseen päinkää. Mua ahistaa ja itkettää mennä töihin. Lore ei ymmärrä, se vaan sanoo että eiku uudestaan yrittään uutta vauvaa! Mua pelottaa.
Loren kaa oon yrittäny keskustella asiasta, mutta se on tyypillinen mies, ainoat reaktiot asiaan siltä tuli sinä päivänä ku meille selvis, että vauva on kuollu. Kun yritän sille puhua ja kysyä miltä hänestä tuntuu, se alkaa nauraan että mitä puhumista siinä on.. Eilen ku se näki mun lukevan taas noita kriisiperhejuttuja, hän ei voinu ymmärtää miksi haluan hoitaa jonku toisen lasta enkä taas yrittää omaa. En tiedä, ehkä siksi että oon pelkuri, ehkä siksi että tuolla jossain on hirvee määrä pikkusia vailla rakkautta ja hoivaa, hyväksyntää. Lore ei halua adoptoida, mutta kriisiperhetoimintaan se on suostunu ku toissa kesänä asiasta juteltiin. Mää oon halunnu adoptoida ja ottaa sijaislapsia siitä asti ku asiasta kuulin 16-vuotiaana.En mee tänään töihin, alan neulomaan, se on mun terapiaa.
Meidän perheessä ei oo koskaan opeteltu puhumaan asioista, kullekki on vaan annettu aikaa päästä asian yli omaan tahtiinsa, ketään ei oo koskaan patistettu eteenpäi. Lorella on ihan erilainen kasvatus, heillä patistetaan ja kovaa vauhtia, asioita ei jäädä liikaa miettimään. Hautajaiset järjestetään Ranskassa tosi nopeeta ja elämä jatkuu heti. Töistä ei olla pois edes kipeänä tai suruaikana.
Meidän kohdun tyhjennyksestä ei oo vielä kahta kuukauttakaan. Mulla ei oo muistikuvaa miten tarkkaan kerroin ukolle siitä prosessista, mutta kai sen luulis muistavan kui heikoksi menin siitä. En voinu sillo asiaa käsitellä liikaa, koska piti viedä kummityttö Ouluun täältä Espoosta.
Pikkuhiljaa oon koittanu jutella siitä ihmisille, mutta yllättävän vähän tukea asiaan saa ku kaikki asuu muualla. Kukaan ei tiiä mitä sanois puhelimessakaan, joten sen ensimmäisen "otan osaa" lauseen jälkeen kaikki on vaa ollu hiljaa. Ei maileja, ei puheluja.
Meidän kohdun tyhjennyksestä ei oo vielä kahta kuukauttakaan. Mulla ei oo muistikuvaa miten tarkkaan kerroin ukolle siitä prosessista, mutta kai sen luulis muistavan kui heikoksi menin siitä. En voinu sillo asiaa käsitellä liikaa, koska piti viedä kummityttö Ouluun täältä Espoosta.
Pikkuhiljaa oon koittanu jutella siitä ihmisille, mutta yllättävän vähän tukea asiaan saa ku kaikki asuu muualla. Kukaan ei tiiä mitä sanois puhelimessakaan, joten sen ensimmäisen "otan osaa" lauseen jälkeen kaikki on vaa ollu hiljaa. Ei maileja, ei puheluja.
Loren kaa oon yrittäny keskustella asiasta, mutta se on tyypillinen mies, ainoat reaktiot asiaan siltä tuli sinä päivänä ku meille selvis, että vauva on kuollu. Kun yritän sille puhua ja kysyä miltä hänestä tuntuu, se alkaa nauraan että mitä puhumista siinä on.. Eilen ku se näki mun lukevan taas noita kriisiperhejuttuja, hän ei voinu ymmärtää miksi haluan hoitaa jonku toisen lasta enkä taas yrittää omaa. En tiedä, ehkä siksi että oon pelkuri, ehkä siksi että tuolla jossain on hirvee määrä pikkusia vailla rakkautta ja hoivaa, hyväksyntää. Lore ei halua adoptoida, mutta kriisiperhetoimintaan se on suostunu ku toissa kesänä asiasta juteltiin. Mää oon halunnu adoptoida ja ottaa sijaislapsia siitä asti ku asiasta kuulin 16-vuotiaana.
maanantai 12. syyskuuta 2011
Liikaa tekemistä!
Kun mää olin nuori, netti oli just alullaan ja kaiken etsimänsä löysi helposti. Nyt tänään syyskuun kahdentenatoistapäivänä vuonna 11, netti on niin täynnä että mää lamaannun ja tyssään ku seinään! Kaikki maholliset ihanuudet pitäs keretä tekemään ja ku aikaa on vaa tietty määrä päivässä, miinus työt nii eihän tässä voi enää nukkua jos tahtoo tehä es osan kaikesta!
Mun pitää alkaa oikein tiukaksi tädiksi itteni kaa, en saa avata yhtään uutta sivua tai ohjetta ennen ku nykyinen työ on valmis. Senki jälkee on kolme tuolin raatoa parvekkeella oottamasa osia ja kunnostusta, penkki vailla pintakäsittelyä, verhojen ompelu kaikkiin huoneisiin, joululahjojen tekoa itsekullekki mitä lie, torkkupeiton neulomista ja kaikkee muuta mitä en es halua muistaa ku pää räjähtää.
Tuntuu kui noi Caron lapaset ois jämäyttäny munt kokonaan, miksi ne on niin pakkopullaa? Siksikö ku menin ja annoin sen valita mallin? Oonko niin kontrollifriikki? Ehkäpä oon, yleensä mun työskentely nimittäin on just sitä että katson miltä näyttää ja sovellan jos en tykkää, vaihan vaikka koko mallia jos ei innosta. En koskaan tee mittään käsityötä mikä ei kiinnosta.
Miten miehen siskolle sanotaan että en haluakaan tehä tota mitä hän tilas? Ja mää sentään tykkään hänestä eniten siinä perheessä... voih, huoh...Ei auta, lupasin ja haluan että se tykkää niistä. Otan rinnalle toisen työn ja joka tuumasta lapasia palkitsen itteni yhdellä rivillä unelma työtä!!
Mun pitää alkaa oikein tiukaksi tädiksi itteni kaa, en saa avata yhtään uutta sivua tai ohjetta ennen ku nykyinen työ on valmis. Senki jälkee on kolme tuolin raatoa parvekkeella oottamasa osia ja kunnostusta, penkki vailla pintakäsittelyä, verhojen ompelu kaikkiin huoneisiin, joululahjojen tekoa itsekullekki mitä lie, torkkupeiton neulomista ja kaikkee muuta mitä en es halua muistaa ku pää räjähtää.
Tuntuu kui noi Caron lapaset ois jämäyttäny munt kokonaan, miksi ne on niin pakkopullaa? Siksikö ku menin ja annoin sen valita mallin? Oonko niin kontrollifriikki? Ehkäpä oon, yleensä mun työskentely nimittäin on just sitä että katson miltä näyttää ja sovellan jos en tykkää, vaihan vaikka koko mallia jos ei innosta. En koskaan tee mittään käsityötä mikä ei kiinnosta.
Miten miehen siskolle sanotaan että en haluakaan tehä tota mitä hän tilas? Ja mää sentään tykkään hänestä eniten siinä perheessä... voih, huoh...Ei auta, lupasin ja haluan että se tykkää niistä. Otan rinnalle toisen työn ja joka tuumasta lapasia palkitsen itteni yhdellä rivillä unelma työtä!!
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
Pojasta polvi paranee
Lapasten malli on Tsahkal Ullan arkistosta enkä pidä tosta joustin osiosta. 1oikein, 1nurin tulee kuin puffattua neulosta ja sitte porras alas lättänään kirjontaosioon nii mun silmät ei tykkää niistä samassa työssä. Näin ollen työ päätyy purkuun joka päivä ainakin kerran! Tähän mennessä oon testannu kirjottua joustinneuletta pystyraitaisena, poikkiraitaisena, jokatoinen pun. ja jokatoinen beige ja vaihto seuraavalla kierroksella. Nyt teen ihan simppelinä punasena 2oikein, 2nurin ja toivon että ne tulee joskus valmiiksi, niin pääsee tekeen muuta miellyttävämpää hommaa. Mun ei tosiaankaa kannata jättää kesken mittää ku sitte en ikinä tee sitä loppuun.
lauantai 10. syyskuuta 2011
Unelmien tuhoaja!
Ikinä ei pitäisi työpäivänä tehdä mitään tollasta joka saa joko innostumaan tekemään asia uudestaan tai epäonnistuessaan itkemään pesukoneen julmuutta.
Kas näin kävi ja ton pidemmälle en niitä saanu venytettyä/aukastua. Koneesta tullessa ne oli kuin pallot! ois ehkä pitäny laittaa mitta tohon viekkuun koska nyt ei näy kuin pienet ne oli.
Näin viitisen päivää myöhemmin voin jo sanoa, että luulisin oppineeni tästä jotain ja ensi kerralla aion tunkea tossujen sisään jalkanikokoiset pötköt muovia tai vaikka pehmoleluja jos ei muuta löydy, mutta tossut mää vielä saan!
perjantai 9. syyskuuta 2011
Lapasten opettelua
Oon viimeaikoina purkanut rakkauttani lähinnä mykkiin lankoihin ja haastanut itseni opettelemaan uusia asioita, jotta en rypeisi keskenmenon aiheuttamissa tunteissa.
Vaatehuoneestani löysin iskän vanhan likapyykkikorin täynnä mummulta saatuja lankoja ja langanpätkiä, se nainen ei koskaan heitä mitään pois! Siinä niitä aikani ihmettelin ja kummastelin ja tuumin että noista vois nyt kesäkuumalla tehä jotain (oli heinäkuun loppupuolisko).
Koska en heikossa kunnossani kyennyt pystyasentoon vessareissua kauempaa niin kaikki makuultaan onnistuva työ oli tervetullutta ja niin päädyin lapaskuumeen kouriin.
Vaatehuoneestani löysin iskän vanhan likapyykkikorin täynnä mummulta saatuja lankoja ja langanpätkiä, se nainen ei koskaan heitä mitään pois! Siinä niitä aikani ihmettelin ja kummastelin ja tuumin että noista vois nyt kesäkuumalla tehä jotain (oli heinäkuun loppupuolisko).
Koska en heikossa kunnossani kyennyt pystyasentoon vessareissua kauempaa niin kaikki makuultaan onnistuva työ oli tervetullutta ja niin päädyin lapaskuumeen kouriin.
Ensimmäisenä syntyivät 110cm tyttölapsen lapaset. Ohje löytyi novitan sivuilta ja koristelut mun päästä. Nämä lähtee veljen tyttärelle Tampereelle. Oikein söpöt ja miellyttävät mun mielestä, kelpais mullekki, ja sillonhan sitä tietää onnistuneensa jos mulle joku kelpaa, nirppis ku oon.
Seuraavaksi löysin kassillisen kirpparilta 16-17 vuotiaana ostamaani punaharmaata lankaa ja aattelin että Lorelle tietty! Harmaan villakangastakin kanssa käy loistavasti ja teen koko setin samoilla langoilla. Taas samaiselta novitan sivulta miehen koon ohjeella tein ja auta Armias se "lapanen" näytti kuin kuumavesipullolta tai lipeäkalalta! Ne oli ihan sairaan isot! Taistelin eri kokoisten puikkojen ja muokattujen ohjeiden kans viikon ennen ku löysin oikeat yhistelmät! Tässäpä lopputulos kahdella langalla. Varressa punaharmaa kirppislanka ja lopussa kaverina harmaa isoveli. Kuvassa näyttää väri ruosteisemmalta ku livenä se on viininpunanen.
Nyt oli jo sen verran itsevarmuutta että uskalsin yrittää neuloa noilla kamalan ohuilla langanPÄTKILLÄ omalle lapsokaiselleni ulkoilutakin väreihin sopivat lapaset ja tällaistahan siitä tuli. Päättely urakka odottaa vieläkin tekijäänsä..
Lapaset tein samalla Novitan peruslapasten mallilla 110cm ja langat tosiaan oli niin ohuita että kokosin kolme eri väriä aina yhdeksi langaksi.
Lapaset tein samalla Novitan peruslapasten mallilla 110cm ja langat tosiaan oli niin ohuita että kokosin kolme eri väriä aina yhdeksi langaksi.
Onnistuin!
Siis mää onnistuin vihdoin luomaan blogin, jihuu! Minä tekniikkarajoitteinen immeinen! Ihmeellistä!
Tänään meen taas iltaan töihin, mutta sitä ennen kerkeän elämään siivouspäivää, ah ku ihanaa..
Mingin poppoo tullee meille pariksi yöksi ekka kertaa, wau tosiaan, on Ming kyllä ollu meillä yötä pari kertaa, mutta ei koko poppoo olla koskaan oltu saman katon alla yötä, saas nähä asettuuko pikku jätkät ku ovat aika reippaita yhessä. Sunnuntaina ois tarkotus viiä pojat Linnanmäelle, iik!
No sitä ennen kerkeen vielä taistella Caron lapasten kimpussa, lähetin sille ehkä seittemän linkkiä Ullan arkistosta ja se valitsi just ne mun mielestä rumimmat! Nyt sitte koitan opetella uusia tekniikoita tehä joustinneuletta kahella värillä pystyraitaisena ja suljettuna neuleena, jotta se ois nätimpi, vaikeeta! ei se kovin paljo näytä samalta ku yhessä nettikeskustelussa näin... patenttineuleella tulis niin paljon parempi jos osaisin aatella miten siihen saa kaks väriä??
Saa antaa vinkkejä!
Tänään meen taas iltaan töihin, mutta sitä ennen kerkeän elämään siivouspäivää, ah ku ihanaa..
Mingin poppoo tullee meille pariksi yöksi ekka kertaa, wau tosiaan, on Ming kyllä ollu meillä yötä pari kertaa, mutta ei koko poppoo olla koskaan oltu saman katon alla yötä, saas nähä asettuuko pikku jätkät ku ovat aika reippaita yhessä. Sunnuntaina ois tarkotus viiä pojat Linnanmäelle, iik!
No sitä ennen kerkeen vielä taistella Caron lapasten kimpussa, lähetin sille ehkä seittemän linkkiä Ullan arkistosta ja se valitsi just ne mun mielestä rumimmat! Nyt sitte koitan opetella uusia tekniikoita tehä joustinneuletta kahella värillä pystyraitaisena ja suljettuna neuleena, jotta se ois nätimpi, vaikeeta! ei se kovin paljo näytä samalta ku yhessä nettikeskustelussa näin... patenttineuleella tulis niin paljon parempi jos osaisin aatella miten siihen saa kaks väriä??
Saa antaa vinkkejä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)