Uusia asioita

Ei kaikki uudet asiat aina liity vauvva-aikaan. 5-vuotiaan Tomaatin kaa on koettu taas lisää uusia juttuja ja jotain niistä on kai opittukki, lähinnä minä.


"Itse valittu" reppu:
 
Poikamme on vauvvasta asti käyttäny omana reppunaan sitä kirjakerhon muumireppua, joka kyllä ei kauaa ehjänä kestäny, mutta solmun kanssa on toiminu siedettävästi, koitan nääs hillitä shoppailuani ja opettaa lapsestani hieman vähemmän materialistista kuin ite oon! Siihen onneks on auttanu, ettei tavarakauppoja oo kävelyetäisyydellä ja nämä kiroamani mäet estää mua pyöräilemästä suuren tavaramäärän kanssa, ei sillä että tässä tilassa pyöräilisin enää ollenkaa vaikka ois alamäki.
 
Kuitenni, tossa syyskuvastojen ilmestyessä Prisma mainosti tietysti koululaisille reppuja ja näköjään myös tarhalaisillekki oli omansa. Minähän tulin siihen tulokseen, että 5-vuotiaan repun tulisi olla hieman suurempi kuin vauvvalla, koska tarhakamppeetki on kasvaneet lapsen mukana ja vievät siis suuremman tilan. Tomaatille siis näytin kyseistä sivua ja hän pitkän selityksen jälkeen (kuinka kelläki on minkäkilainen reppu tarhassa ) valitsi mieleisensä ja minä seuraavan kerran Sellon seudulle mennessäni katsastin alennusmyynneistä seuraavia vaatekokoja ja pidin silmät auki myös halutulle repulle. Kävi niin, että löysin samalla aiheella varustetun repun H&M:ltä puolet halvemmalla kuin Prisma mainosti, joten en paljoo jääny miettimään kumman ostan. Myöhemmin vielä vertasin reppuja vierekkäin ja koossakaan ei ollu ku millien ero niin olinhan tyytyväinen.
 
Kotona jänskäsin mitä poika tuumaa kun reppu on hieman erilainen, mutta hänpä oliki ihan innoissaan, tuskin huomas mittään. Hää kanto reppua joka paikkaan, jotta kaikki näkee sen, ohikulkijoille piti kääntyä selin, jotta varmasti huomaavat hänen uuden reppunsa. Öisin poika hiippaili hakemaan reppunsa eteisestä tyynynsä viereen sänkyyn kaveriksi. Parin päivän päästä hää sitte kiikutti mulle Prisman mainoksen nähtäväksi, että repussa on hieman eri kuva, vaikkaki sama hahmo.
- No oho niinpä onki, kummallista. Tämähän on hieno kuva mikä sulla on, pittääkö se viiä takas kauppaan?
- Ei..

Opimme siis, ettei Tomaatille saa näyttää kuvaa aiotusta ostoksesta, koska matkan varrella saattaa löytyä jotain parempaa/halvempaa ja yhtä hyvää.


Lapsi "shoppailee":
 
Joku alevaate keikka suoritettiin pikaisesti Tomaatin kaa kaksin. Paha virhe! Aiemmin ku raahasin aleista vaatteita kotiin seuraavia kokoja varten, poika tykkäs kaikesta ja oli oikein ilonen. Nyt ku hän pääs kauppaan, hän näki jonku numeropaidan miesten puolella ja siitäkös se suru tuli ku lapsille ei ollukkaan moista (ilmeisesti jotain koripallopaidan tapaista numerointia). Seuraavaksi kyllä nyökytteli (ei kovin innokkaasti) äitin ehdottamille lasten vaatteille, mutta kassalla sitte alettiin parkumaan kuinka hän ei niitä halua, koska hällä on jo kitarapaita ja noissa ei oo numeroita. No minähän maksoin ostokseni ja istahdin sitte pojan kaa alas selittään, että se kitarapaita on kohta pieni kun Tomaatti kasvaa isoksi pojaksi ja että tämä uus käy hänelle sitten esikoulussa. Ja että kyllähän tässä yhdessä paidassa (kuvassa) on numeroita, käviskö se, koska lapsille ei ole sellasta aikuisten numeropaitaa. Kyllähän se itku loppu, mutta ei se nyt normaaliin tapaan pomppinu ja hihkunu moneen tuntiin. Isiki ihmetteli kuinka poika on noin allapäin.

Nyt kyseinen paita on jo hänen lempparinsa ja sitä pitää näyttää kaikille kuntosalilla.. öh urheilullista..

Opinpa siis, etten shoppaile hänen kanssa vielä.


Lapsi valitsee ite kaverinsa:

Tässäki kuussa on koettu jotai uutta taas: naapurin lapset tuli hakemaan Tomaattia ulos. Tämä kertoi meille sen, että poika on oikeesti kohta koululainen, mutta myös sen, että naapurin lapset juoksee kylillä ilman vanhempiaan! Meille ihan käsittämätöntä nykyaikana. Me on Loren kaa molemmat nähty monenlaisia hulluja maailmassa, eikä koskaan voida ymmärtää, että alle kouluikäinen kulkis yksin, olkoonki vaikka naapuriin tai oman kerrostalon pihaan, mutta kun niitä muita asukkaita ei tunne, saatikka niitä pihalla kulkevia ulkopuolisia. Lapsihan kyllä luottaa kaikkiin aikuisiin ja juttelee tuntemattomille hyvinki helposti, enkä halua kasvattaa lapsiani pelossa, mutta en myöskään aio antaa kellekkään tilaisuutta vahingoittaa meiän lapsia milläänlailla. Ei tulis mieleenkää sallia oman 5-vuotiaan, saatikka vielä nuoremman, mennä leikkimään kaverilleen, jonka kotioloista en tiiä mitään, enkä vanhempia tunne.

Meille saa kyllä tulla leikkiin ja uloski tullaan vanhemman kanssa, mutta tuntemattomien kotiin mun lapset ei mee ilman vanhempaa. Opinpahan sen, etten minä voi aina päättää kenen kaa lapsi ystävystyy.

Valmiina synnytykseen?

Pari viime päivää oon selannu noi miesten raskausblogit alusta tähän päivään ja jäi kauhistuttaan miksei meiän neuvolassa oo sanottu halastua sanaa synnytysvalmennuksesta. Luin Espoon sivuilta, että sitä tarjotaan vaan ensisynnyttäjille.

Hmm.. Aloimme siinä sitte Loren kaa muisteleen sinne viiden ja puolen vuoden taa, josko muistus mieleen jotai hengitys tai asentojuttuja tai mitä vaan:

Minä: Oli jäiset tiet, saatiin kyyti kotiin sun kollegalta, joka kaikkien yllätykseksi oli samassa tilanteessa ku me.

Lore: Tilanne oli kiusallinen, ihmiset nauro mulle, sääki.

Minä: Ai? Miksi?

Lore: No kun piti kertoo jotai ittestä nii sanoin; "hei, oon Lore. Tulin Suomeen viikko sitte." Kaikki katto äkkiä sun mahaa (29+5) ja repes ihan täysin.

Minä tähän: Niin, ne varmaa aatteli, että oot joku postimyynti poikakaveri tai sulla on supervoimia ku viikossa on päästy niin pitkälle.

Mutta oikeesti, pitäskö mun muka muistaa jotain synnytyksestä ku en oo koskaan sitä päässy kokeileen? Meiän jääräpää jäi jumiin mun kapeaan lantioon perätilaan, joten lääkärit ei antanu mun synnyttää alateitse vaan keisarinleikkaus oli ainoo vaihtoehto.

Toisaalta kuulosti tuolla kommenteissa poikien blogeissa, ettei niitä valmennuksia es mainosteta suullisesti vaan pitäs tutkia kaikki ne pienet lappuset sieltä seinältä.. *Huoh*

Soitan sinne.

P.S. Eipä noille näytä olevan netin mukaan puhelinnumeroa...

Muisti

Mun täti sano joskus: "Mitä useemmin synnyttää, sen huonomuistisemmaks tullee." Kuulemma ihan yleistä tietoo.. Nyt huolettaa mun tulevaisuus, koska en muista mitä mun piti kirjottaa, enkä oo vielä es tehny raskaustestiä.. voi apua!

Zombilandia

Eilinen päivä oli ku joku surkeiden sattumusten summa, kuitenki vielä illalla jaksoin hymyillä ja nauraa ukon kaa pojan tekemisille.

Aamu alko ihan kivasti; en tunnistanu omaa herätyskelloa ja siis nukuin pommiin ja myöhästyin sovitusta bussista. "Ei hätää tämä meno oli sovittu ukkoni kans, kyllä me selvitään sinne K-Rautaan hieman myöhässäki, eihän ukon työajat oo niin tiukat... Ei, nyt tuo reittiopas ehottaa bussia, joka kiertää jotain pikkuteitä pitkin mutkitellen! No ei kai auta, ei tässä jouda ootteleen, kestetään pahaolo." Juoksen bussi pysäkille, koska mies on jo vieny pojan hoitoon ja on just lähtemässä pyöräileen remonttikauppaa kohti. Siinä juostessani syön samalla pika-aamupalani, pekoni viipaleita, nam. "Himputti, täällähän sataa kaatamalla, satikka unohtu."

Saatiin remonttitili avattua ja minä päätän kävellä Ikeaan etsimään siskon joululahjaa ja meidän suihkuseinää ym. Kierrän Ikean takaa löytyvältä tieltä sisäänkäynnille vain huomatakseni kaupan olevan täysin sulki! "No höh, aukeaa vasta kymmeneltä. Palellun ennen sitä, kotiin siis."

Bussipysäkillä tutkailen paperia seinällä, "miten nii ei tuu busseja useammin? Ai tää on lauantai lista.. hups! Aah, no nyt näyttää paremmalta."

Pääsen kotipysäkille ja jalat kantaa lähiremonttikauppaan tarkistamaan johtavaa mosaiikki vaihtoehtoa vessaan. Juttelen kivan myyjän kanssa ja kummallisesti kun lähen kaupasta, tajuan maksaneeni ja tilanneeni mosaiikin! "Mitä tapahtu?"

Ruokakauppaan, "se ei voi mennä pieleen! ..Mikä totaki henkilökuntaa vaivaa, yrittivät myyä mulle kaikkee ylimäärästä, outoa!" No siitä onneks selvittiin ihan listalla pysymällä.

Kotona alan tekemään piparitaikinaa numero 2. "Kiehauta ja eiku ulos jäähtymään." Pyykkään välissä ja selailen nettiä. "No nii, eiköhän nyt tehä taikina loppuun ja sitte töihin. Hmmm.. miksi tää maistuu toffeelta? Ei samperi, unohin laittaa mausteet! Äkkiä inkivääriä, kanelia jne. Maistuu yhä toffeelta.. no kai ne sinne sulaa ajan kanssa. Jauhoja perään, tuleepa niitä paljon, oon näköjään melkein tuplannu jauhojen määrän viime vuonna! Tais olla aika litku ohje, no laitetaan. Ei nää imeydy kaikki tonne! en laita loppuja, ai melkein kaikki meni jo, ei niitä saa kovin lapottua poiskaan tuolta.. olkoo, jääkaappiin."

Töihin. Bussissa huomaan aina jotai ärsyttävää/huolestuttavaa, nyt huomion vei ihan normaalin näkönen aikuinen mies etupenkissä; kaivaa nenää, katsoo ulos tullutta mönjää, pistää suuhun ja makustelee. ("YÄK!") Sormi nenään, katsotaan löydöt ja eiku mussun mussun vielä kaks kertaa. "Pakko päästä pois täältä, eikö kukaan muu huomaa mittää? Millähän pysäkillä mun pittää jäähä?" Kaivan kännykän esiin ja avaan reittioppaan. "Jaa, taietaan just olla oikeella pysäkillä, äkkiä ulos."

Kaupassa teen ostoskierroksen ja kattelen huovutettavia lankoja tulevaan huivi projektiin, "ei näy roosaa, onkohan sellasta olemassakaa vai pitääkö sekottaa ite oikee sävy?" No töihin. Saan lätkän ja vaihdan vaatteet, palaan kassan avaimia ja koodeja hakemaan. Täti ihmettelee, kun ei löydä mua listaltaan, minä tähän tottuneena näytän vuoron vahvistus tekstiviestin ja hän tuumaa minun olevan väärässä kaupassa! "Ei oo tosi! Tää päivä vaan paranee!"

Äkkiä juoksen vaihtaan vaatteet, soitan oikeaan kauppaan ja eiku ulos vikkelästi, aikaa 15 min. vuoron alkuun. Juostessani soitan siskolleni ja pyydän rukoileen mun aivojen paluuta. Onneks tässä kaupassa oli oikein lepposa rouvva ja määki olin ihan ajoissa. Se sano, että rahat on valmiina kassalla, mutta tadaa, eipä ollu. Palasin rahanhaku pisteeseen ja sain pahoja katseita asiakkailta ku menin sivuluukulta kyseleen pohjaa. Loppujen lopuks sain käskyn mennä toiselle kassalle, jolla oli rahat valmiina ja avasin kassan vain minuutin yli aloitusajan.

Loppu illan sitte tiputtelin kaikkee mahollista, koska kassojen hihnat oli ilmeisesti putsattu ja huollettu, toisin sanoen kaikki välikapulat, mun sormet ja koko kassan lastausalue pöytineen ja hihnoineen oli ihan öljyssä. Siitä hajusta tuli mieleen keilarata ja luistoki oli tosi.. no luistava.

Kotiin pääsin ku juoksin reittioppaan kannustamana kilometrin seuraavalle bussille. Äitini soitti ja lohdutti, ettei aivottomuuteen ole parannusta tiedossa, vaan se kulkee suvussa ja pahenee iän karttuessa. Loistavaa..

Edistystä?

Asiat edistyy askel askeleelta pikkuhiljalleen ja sitte koittaa tämä päivä ku huomaa edistyksen. Viime kirjotuksestani on viikko, seittemän päivääkö?

Oon kerinny käyä terapeutilla pikavisiitin ja se oli kyllä hyvin kummallista, mutta kai se teki hyvää, en tiiä. Näin viikon jälkeen mulla on siitä kaks muistikuvaa; maailman rauhallisin ääni, olematta nukuttava tai epäaito. Ja se kuinka hän kysy jotai mun läsnäolosta tai mielentilasta, äh en muista kysymystä.. Mää koitin vastata, mutta en yhtää saanu päähäni mitä olin viimeaikoina tehny tai tuntenu. Vastasin vaa että "tiedän nyt olevan torstai!" En vieläkään muista mitä tein viimeviikon alussa. Mun blogi sanoo, että oon räpeltäny nuita neulonta kuvioita, ei mitään havaintoo!

Oon ostanu elämäni ensimmäiset keittiökalusteet; tuolit kuudelle, unelmieni pöydän ja siihen kuuluvan senkin sivupöydäksi ja tavaroiden kätköksi. Ja tietysti Tomaatille juniorituolin, viimeinki, hurraa! Oon vaihtanu olkkarin järjestystä ja saanu pyykkivuoren katoamaan sohvalta viikattuina kaappeihin!!! Ruksi seinään ja mitalia tähän suuntaan. Oon jopa saanu Caron toisen lapasen melkein valmiiksi (peukku on jo alotettu ja purettu kolme kertaa), enkä enää pura kintas osaa... ehkä.. koputetaan puuta!

Oon myös saanu mailattua vihdoinki rakkaimmille ystävilleni, että mulla on vaikeaa ja kaipaisin hieman yhteyttä heiän kanssa. Sillä suunnalla edistys on puolittaista, yks veti herneen nennään ja toinen mailas ja kysy heti kuinka voin. Kolmas ja neljäs pysyy vaiti, mikä on heille normaalia, kolmas ei koskaan kato mailejaan ja neljäs ei joko tiedä mitä sanua tai ei koe asian koskevan häntä, koska ollaan tavattu kerran tai pari kuussa viime aikoina.

Myöski huomaan, etten enää pillitä joka päivä keskenmenoon liittyviä asioita, toisina päivinä itken muuta elämääni ja mietin kui erilaista se ois voinu olla jos oisin tehny eri valintoja. Se aikakone ois oikein näppärä joululahja, jonkunlainen hengen siirtyminen kaikessa viisaudessaan nuorempaan kehoonsa ja aikaisempaan elämäntilanteeseen ja pysymään siellä, elämään kaiken uusiksi. Tosin siinä matkalle lähtiessä vanhempi keho varmaan jäis hengestä tyhjäksi, meniskö se sitte hullujen huoneelle kuluttaan verorahoja vai laitettasko se pois päiviltä elinluovutuksen kautta? Tossahan on ideaa. Myöskin, mitäs sitte tapahtuu sille nuoremmalle hengelle, joka jo on siinä omassa nuoressa kehossaan? tuleeko siitä kehosta sitte jakaantunu persoonallisuus, vaikkaki ne on sama persoona, eri vaiheissa vaan.. jos noin vois tehä nii kaikki eläis ikuisesti ja loppujen lopuks kaikilla ois se 77 omaa itseään siellä nuoressa kehossaan, niinku ite teininä sanoin. Ehkä tähän koneeseen pääsis vaan kerran.

Tänään ehdotin ukolle, että voisin olla valmis yrittään uudestaan. Nyt sormet ristiin, että Jumala suo meille terveen lapsen.