Käytiin viikko Oulussa, oih ja jee!
Reissuun lähtö oli aika kamala, niinku ylleensä. Sain yllättäviä työvuoroja viikon loppua kohen ja se pyykkäämine ja pakkaamine vaa jäi. Perjantaina sitte tulin kiireellä töistä kottiin kuuen jäläkee ja kummallisesti asunto oli iha pimiänä, aattelin eka että ukot on simahtanu, eikä es oo viittiny käynnistää pyykkikonetta. Ku oiski ollu nuin! Jottai ähellystä kuulu keittiöstä ja kohta mua kohti tuli tuikku villeroy boghissa. MEIÄN SÄHKÖT OLI POIKKI! APUAAAA!! Kelle kummalle sitä soitetaan perjantai-iltana? Onpa ihana ettei ukko heittäny pois puhelinluetteloita ku kielsin!!
Vartin kynttilöitte, taskulamppujen ja puhelin numeroitten ettimisen ja soittelun jälkee ukko laahustaa mun luo keittiöön, että sulakkeet asunnosa on iha kunnossa, mutta alakerran sulakkeet o lukkojen takana, eli tarvitaan joku isännöitsijäfirmasta, kai.
No onneks niitten vastaajasa oli kiireellisten tapausten numero. Ja nii puolentunnin pimeyvven jälkee valot sytty taas lepattamaan uhkaavasti.
Se ukkeli sitte tuli meiän kottiin kattelee, että mitä on tehty erilailla ku aiemmi. Kohta se tuumas, että joo teillä on lamput yhistetty sokeripaloihinsa löysästi! Ajatella, mää kerkesin jo pelästyä että se käskee mun heittää menemään mun uuen vanhan lampun keittiöstä! EI IKINÄ!
Se korjaustyyppi selitti, että vanhoissa taloissa on kaikki sähköt yhen piuhan kautti, että halvemmaks tulis räjäyttää seinät alas isolla kuulalla, ku uusia sähköt reikäjuusto tyyliin. Ton jälkee sanoin ukolle, että äkkiä talo myyntiin, ennen ku se räjähtää koko sähkösysteemi, mutta mies tuumas, että sittehä vakuutus maksaa meille uuen! Luottavainen mies.
Seuraavana aamuna sitte kukonpierun aikaan pakkasin puoli kosteita vaatteita laukkuun ja eiku menoks. Bussipysäkille ku päästiin nii muistin pojan matkapahoinvoinnin. Lääkkeet oli unohettu antaa ja ite rasiaki jäi kottiin! Ou nou! Reissu oli sitte sen mukanen. Siinä vaiheesa aattelin vielä, että no johan me junasta selvitään ku ei oo ennenkää ongelmaa siinä ollu.. pahasti väärässä!!
Bussilla asemalle, paikallisjunalla Pasilaan ja kaukojunaan mars! Ongelmat alko heti, juna keinu ku laiva ja eiku pussia leuan alle. Laskuissa päästiin 6-7:ään oksennukseen Seinäjokeen mennessä. Ratatöitten takia vaihettii bussiin ja kummallisesti olo helpotti ku vaipu unneen. Kokkolasa sitte takas junnaan ja kaikki näytti menevän hyvin kunnes puol tuntia oli matkaa jälellä ja poika otti vesipullonsa ja ihan yks kaks varottamatta se oli oksennusveestä märkä hihoista ja housuista, lattialla suuri rapakko. Onneks oltiin perhehytissä nii ei vaivattu kaikkia muita samassa vaunussa ja mahtu siivoomaanki enimpiä pois... niillä mitä vessasta löyty siis.
Muuten Oulun seudulla totuttiin taas 11:n kuukauen ikäsen tenavan kaa elämisen iloihin ja loppuviikosta mää en enää es kuullu mittää öisin, nähtiin paljon ihania ihmisiä ja haisevia lemmikkejä ja kierreltiin kaupoissa. Koosteena voin sanoa, että ostin pöytäliinan, jostai kumman syystä paljon kukallisia kankaita, koru aineksia ja luovuin koko elämäni pitusesta haaveesta saaha koira, mua vaan alko ällöttään se haju ja kaikki se nuoleminen, ei kiitos, mennään kissa linjalla niinku ennenki. Ja nyt ollaan ikionnellisesti kotona ja tykätään omasta tyynystä entistä enemmän. Kattelin tietysti myös siskolle verhoratkasua ja Tomaatille housukankaita pikasesti, mutta värit oli ihan kamalia. Nii ja iskä aiko tulla remppaamaan meille! Hurraa, mitähä siitä tullee.
