Viimeaikoina oon alkanu huomaamaan eron omassa suhtautumisessani kaikkeen infoon mitä äideille suolletaan joka tuutista. Huomaan kun kuuntelen eri lääkäreitä, neuvvolan-tätejä ja kätilöitä, että ensisynnyttäjä olis itkeny jo moneen kertaan pelkkää hämmennystään ja kauhua tätä ristikkäisten tietojen tulvaa ja liukuhihna-kiirettä saada asiakas ulos toimenpidehuoneesta. Puhumattakaan ujoudesta olla alasti tuntemattoman ihmislauman edessä.
Me on nyt käyty tutustumassa Jorviin ja siitä jäi levollinen ja hyvä fiilis, kierros oli oikein kattava ja valaiseva. He oli kovin ymmärtäväisiä eri synnytysasentoja ja kivunlievityksiäki kohtaan. Ainoa asia mitä siellä tunnuttiin tuputtavan oli perhehuoneet ja vauva kokoajan iholla-tyyli. Itse en moista kannata pidemmän päälle, koska aion kyetä käymään kotona suihkussa ilman kantoliinavauvvaa rinnoilla. Pitää vauvvan oppia olemaan sitterissä sen verran. Aion myös nukkua ilman vauvvaa omassa sängyssäni, joten eiköhän ne ihokontaktit jää meillä seurustelu ja ruokailuhetkiin, ei löhnäilyyn. Meillä myös kannatetaan loisto kulkuneuvvoa nimeltä vaunut, joten senki takia vastustan moista 24/7 kengurointia omalla kohdallani. Tuolla vierailulla oli yks lause, jonka kätilö olis voinu mielestäni sanoa toisin ensisynnyttäjille (tietenkään en sitä lausetta muista), nyt hää vaan aiheutti turhaa synnytyspelkoa.
On myös käyty synnytysvalmennuksessa; siellä oli kaks neuvvolan-tätiä, yks nuori ja toinen sellanen viis-kymppinen. Kolme kertaa huomasin kuinka tän vanhemman neuvvolatädin "tieto" oli ristiriidassa sairaalan kätilöiden infon kans ja jäin miettiin kuinka kauan sitte tämä neuvvola-täti oli päivittäny tietonsa, nuorempi kollega ei kuitenkaan ääneen korjannu edellisen sanoja, vaikeni vaan hetkeksi miettimään. Ensisynnyttäjät huoneessa oli ihan sekasin ja kummissaan kaikista ristiriidoista tätien infojen välillä, ainoastaan yks uskalsi niistä ääneen kysyä. Tunnistin muiden naisten ilmeistä ensisynnyttäjä itseni; olin sillon ihan pihalla siitä missä mennään ja millä konstilla ja miks. Monesti tunsin itteni lampaaks narun päässä ja kaikki muut ohjas ja komensi, paitti minä. Se oli henkisesti rankkaa, tunsin itteni yks kaks pikkutytöks, jolla ei oo valtaa mihinkää omassa elämässä tai kehossaan. Komento ku kuulu; "Housut pois ja pöydälle jalat koukkuun ja levälleen" nii teki mieli itkee ääneen, etten oo mikään nautakarja, mulla on nimi ja ihmisarvo, mikäs sun nimi es on? Nyt tuollaset kokemukset ottaa jo hieman etäisemmin.
Eilen käytiin synnytystapa-arviossa katteleen vauvvan kokoa ja asentoa mun lantion kokoon verraten. Huoneeseen ku astuin nii tuumasin vaa väkeä olevan ku juna-asemalla, kukaan ei kuiteskaa esitelly itteensä nimellä tai syyllä, miksi heitä niin monta tarvitaan. Kiire ja rutiini kätilön toimissa tuli selväksi heti ensi minuutilla. Ihan mukavia ihmisiä taatusti ja henkisesti se meni paljon kevyemmin ku itellä ensisynnyttäjänä ois menny. Kaiken ton kohtelun ja töykeyden ku anto mennä hilpeesti ohi ja keskitty vaan niihin raskaus faktoihin, nii loukkaantuminen ja tunteellisuus ei päässy pintaan. Lorelle aloin sen jälkeen pohtiin, että jos tää ois meiän ensimmäinen, nii mää oisin parkunu jo ihan paniikissa tuollasta kohtelua.
Mies sitte iltasella sai suunsa auki ja tuumas, että no nehän leikkaa taas vai?
-Öh, ei. Mullahan puuttuu vaan puolsenttiä lantion alasuoran mitasta, mitä se sitte ikinä tarkottaakaa ja vauvva on oikeessa asennossa. Ne nyt keskustelee mun "tapauksesta" ens viikon kokouksessa koko poppoon kesken ja asettaa takarajan käynnistykselle, (ettei se kerkee liian isoks kasvaa,) jos mää oikein ymmärsin. Pallucka kuiteski oli ihan samoilla käyrillä Tomaatin kaa suuresta mahasta huolimatta ja painaa nyt 2,5kg. Eli neuvvolan käyrät on ihan päin mäntyä tai sitte mun kohtu on muuten vaa pitkulainen kookospähkinä. Ne nyt kuiteski sano, että saan alkaa synnyttään heti ku haluan! Minäpä tässä sitte tahdonvoimalla saan synnytyksen käyntiin viikon parin päästä : )
Pallucka 36+3
lauantai 15. syyskuuta 2012
torstai 13. syyskuuta 2012
Eväät vaihtoon
Siis järkytys, mitä kaupassa myydään! Sellasen viikon verran oon himoinnu pitkästä aikaa makkarakeittoo ja aina kaupassa pyörähtäessä kattonu lenkit läpi. Mun kauppareissu on useimmiten toi viereinen pikkuliike tossa ja ei siellä kovin laaja valikoima tuotteita oo. Viime kuukausina oon alkanu lukeen tavaroiden sisältö luetteloita ja useasti joutunu siitä syystä hylkäämään normaalit ostostuotteeni.
Eilen meinasin oksentaa siihen paikkaan ku vihdoin pääsin Prismaan asti ostoksille ja suoritin makkarapaketin valintaani. ME ON TÄHÄN ASTI SYÖTY "MAKKARAA", JOSSA ON 4% LIHAA!!! Siis 4! Mitä moskaa se loppu on? Yäk!!!
Nyt kattilasta leijjailee Atrian vanhanajan makkaran tuoksuinen keitto (tuoksuu kyllä keittojuureksilta) ja aion kohta maistaa tekelettäni, mutta sitä ennen varoitan koko maailmaa syömästä moskaa!
Eilen meinasin oksentaa siihen paikkaan ku vihdoin pääsin Prismaan asti ostoksille ja suoritin makkarapaketin valintaani. ME ON TÄHÄN ASTI SYÖTY "MAKKARAA", JOSSA ON 4% LIHAA!!! Siis 4! Mitä moskaa se loppu on? Yäk!!!
Nyt kattilasta leijjailee Atrian vanhanajan makkaran tuoksuinen keitto (tuoksuu kyllä keittojuureksilta) ja aion kohta maistaa tekelettäni, mutta sitä ennen varoitan koko maailmaa syömästä moskaa!
Uusia asioita
Ei kaikki uudet asiat aina liity vauvva-aikaan. 5-vuotiaan Tomaatin kaa on koettu taas lisää uusia juttuja ja jotain niistä on kai opittukki, lähinnä minä.
"Itse valittu" reppu:
Poikamme on vauvvasta asti käyttäny omana reppunaan sitä kirjakerhon muumireppua, joka kyllä ei kauaa ehjänä kestäny, mutta solmun kanssa on toiminu siedettävästi, koitan nääs hillitä shoppailuani ja opettaa lapsestani hieman vähemmän materialistista kuin ite oon! Siihen onneks on auttanu, ettei tavarakauppoja oo kävelyetäisyydellä ja nämä kiroamani mäet estää mua pyöräilemästä suuren tavaramäärän kanssa, ei sillä että tässä tilassa pyöräilisin enää ollenkaa vaikka ois alamäki.
Kuitenni, tossa syyskuvastojen ilmestyessä Prisma mainosti tietysti koululaisille reppuja ja näköjään myös tarhalaisillekki oli omansa. Minähän tulin siihen tulokseen, että 5-vuotiaan repun tulisi olla hieman suurempi kuin vauvvalla, koska tarhakamppeetki on kasvaneet lapsen mukana ja vievät siis suuremman tilan. Tomaatille siis näytin kyseistä sivua ja hän pitkän selityksen jälkeen (kuinka kelläki on minkäkilainen reppu tarhassa ) valitsi mieleisensä ja minä seuraavan kerran Sellon seudulle mennessäni katsastin alennusmyynneistä seuraavia vaatekokoja ja pidin silmät auki myös halutulle repulle. Kävi niin, että löysin samalla aiheella varustetun repun H&M:ltä puolet halvemmalla kuin Prisma mainosti, joten en paljoo jääny miettimään kumman ostan. Myöhemmin vielä vertasin reppuja vierekkäin ja koossakaan ei ollu ku millien ero niin olinhan tyytyväinen.
Kotona jänskäsin mitä poika tuumaa kun reppu on hieman erilainen, mutta hänpä oliki ihan innoissaan, tuskin huomas mittään. Hää kanto reppua joka paikkaan, jotta kaikki näkee sen, ohikulkijoille piti kääntyä selin, jotta varmasti huomaavat hänen uuden reppunsa. Öisin poika hiippaili hakemaan reppunsa eteisestä tyynynsä viereen sänkyyn kaveriksi. Parin päivän päästä hää sitte kiikutti mulle Prisman mainoksen nähtäväksi, että repussa on hieman eri kuva, vaikkaki sama hahmo.
- No oho niinpä onki, kummallista. Tämähän on hieno kuva mikä sulla on, pittääkö se viiä takas kauppaan?
- Ei..
Opimme siis, ettei Tomaatille saa näyttää kuvaa aiotusta ostoksesta, koska matkan varrella saattaa löytyä jotain parempaa/halvempaa ja yhtä hyvää.
Lapsi "shoppailee":
Joku alevaate keikka suoritettiin pikaisesti Tomaatin kaa kaksin. Paha virhe! Aiemmin ku raahasin aleista vaatteita kotiin seuraavia kokoja varten, poika tykkäs kaikesta ja oli oikein ilonen. Nyt ku hän pääs kauppaan, hän näki jonku numeropaidan miesten puolella ja siitäkös se suru tuli ku lapsille ei ollukkaan moista (ilmeisesti jotain koripallopaidan tapaista numerointia). Seuraavaksi kyllä nyökytteli (ei kovin innokkaasti) äitin ehdottamille lasten vaatteille, mutta kassalla sitte alettiin parkumaan kuinka hän ei niitä halua, koska hällä on jo kitarapaita ja noissa ei oo numeroita. No minähän maksoin ostokseni ja istahdin sitte pojan kaa alas selittään, että se kitarapaita on kohta pieni kun Tomaatti kasvaa isoksi pojaksi ja että tämä uus käy hänelle sitten esikoulussa. Ja että kyllähän tässä yhdessä paidassa (kuvassa) on numeroita, käviskö se, koska lapsille ei ole sellasta aikuisten numeropaitaa. Kyllähän se itku loppu, mutta ei se nyt normaaliin tapaan pomppinu ja hihkunu moneen tuntiin. Isiki ihmetteli kuinka poika on noin allapäin.
Nyt kyseinen paita on jo hänen lempparinsa ja sitä pitää näyttää kaikille kuntosalilla.. öh urheilullista..
Opinpa siis, etten shoppaile hänen kanssa vielä.
Lapsi valitsee ite kaverinsa:
Tässäki kuussa on koettu jotai uutta taas: naapurin lapset tuli hakemaan Tomaattia ulos. Tämä kertoi meille sen, että poika on oikeesti kohta koululainen, mutta myös sen, että naapurin lapset juoksee kylillä ilman vanhempiaan! Meille ihan käsittämätöntä nykyaikana. Me on Loren kaa molemmat nähty monenlaisia hulluja maailmassa, eikä koskaan voida ymmärtää, että alle kouluikäinen kulkis yksin, olkoonki vaikka naapuriin tai oman kerrostalon pihaan, mutta kun niitä muita asukkaita ei tunne, saatikka niitä pihalla kulkevia ulkopuolisia. Lapsihan kyllä luottaa kaikkiin aikuisiin ja juttelee tuntemattomille hyvinki helposti, enkä halua kasvattaa lapsiani pelossa, mutta en myöskään aio antaa kellekkään tilaisuutta vahingoittaa meiän lapsia milläänlailla. Ei tulis mieleenkää sallia oman 5-vuotiaan, saatikka vielä nuoremman, mennä leikkimään kaverilleen, jonka kotioloista en tiiä mitään, enkä vanhempia tunne.
Meille saa kyllä tulla leikkiin ja uloski tullaan vanhemman kanssa, mutta tuntemattomien kotiin mun lapset ei mee ilman vanhempaa. Opinpahan sen, etten minä voi aina päättää kenen kaa lapsi ystävystyy.
"Itse valittu" reppu:
Poikamme on vauvvasta asti käyttäny omana reppunaan sitä kirjakerhon muumireppua, joka kyllä ei kauaa ehjänä kestäny, mutta solmun kanssa on toiminu siedettävästi, koitan nääs hillitä shoppailuani ja opettaa lapsestani hieman vähemmän materialistista kuin ite oon! Siihen onneks on auttanu, ettei tavarakauppoja oo kävelyetäisyydellä ja nämä kiroamani mäet estää mua pyöräilemästä suuren tavaramäärän kanssa, ei sillä että tässä tilassa pyöräilisin enää ollenkaa vaikka ois alamäki.
Kuitenni, tossa syyskuvastojen ilmestyessä Prisma mainosti tietysti koululaisille reppuja ja näköjään myös tarhalaisillekki oli omansa. Minähän tulin siihen tulokseen, että 5-vuotiaan repun tulisi olla hieman suurempi kuin vauvvalla, koska tarhakamppeetki on kasvaneet lapsen mukana ja vievät siis suuremman tilan. Tomaatille siis näytin kyseistä sivua ja hän pitkän selityksen jälkeen (kuinka kelläki on minkäkilainen reppu tarhassa ) valitsi mieleisensä ja minä seuraavan kerran Sellon seudulle mennessäni katsastin alennusmyynneistä seuraavia vaatekokoja ja pidin silmät auki myös halutulle repulle. Kävi niin, että löysin samalla aiheella varustetun repun H&M:ltä puolet halvemmalla kuin Prisma mainosti, joten en paljoo jääny miettimään kumman ostan. Myöhemmin vielä vertasin reppuja vierekkäin ja koossakaan ei ollu ku millien ero niin olinhan tyytyväinen.
Kotona jänskäsin mitä poika tuumaa kun reppu on hieman erilainen, mutta hänpä oliki ihan innoissaan, tuskin huomas mittään. Hää kanto reppua joka paikkaan, jotta kaikki näkee sen, ohikulkijoille piti kääntyä selin, jotta varmasti huomaavat hänen uuden reppunsa. Öisin poika hiippaili hakemaan reppunsa eteisestä tyynynsä viereen sänkyyn kaveriksi. Parin päivän päästä hää sitte kiikutti mulle Prisman mainoksen nähtäväksi, että repussa on hieman eri kuva, vaikkaki sama hahmo.
- No oho niinpä onki, kummallista. Tämähän on hieno kuva mikä sulla on, pittääkö se viiä takas kauppaan?
- Ei..
Opimme siis, ettei Tomaatille saa näyttää kuvaa aiotusta ostoksesta, koska matkan varrella saattaa löytyä jotain parempaa/halvempaa ja yhtä hyvää.
Lapsi "shoppailee":
Joku alevaate keikka suoritettiin pikaisesti Tomaatin kaa kaksin. Paha virhe! Aiemmin ku raahasin aleista vaatteita kotiin seuraavia kokoja varten, poika tykkäs kaikesta ja oli oikein ilonen. Nyt ku hän pääs kauppaan, hän näki jonku numeropaidan miesten puolella ja siitäkös se suru tuli ku lapsille ei ollukkaan moista (ilmeisesti jotain koripallopaidan tapaista numerointia). Seuraavaksi kyllä nyökytteli (ei kovin innokkaasti) äitin ehdottamille lasten vaatteille, mutta kassalla sitte alettiin parkumaan kuinka hän ei niitä halua, koska hällä on jo kitarapaita ja noissa ei oo numeroita. No minähän maksoin ostokseni ja istahdin sitte pojan kaa alas selittään, että se kitarapaita on kohta pieni kun Tomaatti kasvaa isoksi pojaksi ja että tämä uus käy hänelle sitten esikoulussa. Ja että kyllähän tässä yhdessä paidassa (kuvassa) on numeroita, käviskö se, koska lapsille ei ole sellasta aikuisten numeropaitaa. Kyllähän se itku loppu, mutta ei se nyt normaaliin tapaan pomppinu ja hihkunu moneen tuntiin. Isiki ihmetteli kuinka poika on noin allapäin. Nyt kyseinen paita on jo hänen lempparinsa ja sitä pitää näyttää kaikille kuntosalilla.. öh urheilullista..
Opinpa siis, etten shoppaile hänen kanssa vielä.
Lapsi valitsee ite kaverinsa:
Tässäki kuussa on koettu jotai uutta taas: naapurin lapset tuli hakemaan Tomaattia ulos. Tämä kertoi meille sen, että poika on oikeesti kohta koululainen, mutta myös sen, että naapurin lapset juoksee kylillä ilman vanhempiaan! Meille ihan käsittämätöntä nykyaikana. Me on Loren kaa molemmat nähty monenlaisia hulluja maailmassa, eikä koskaan voida ymmärtää, että alle kouluikäinen kulkis yksin, olkoonki vaikka naapuriin tai oman kerrostalon pihaan, mutta kun niitä muita asukkaita ei tunne, saatikka niitä pihalla kulkevia ulkopuolisia. Lapsihan kyllä luottaa kaikkiin aikuisiin ja juttelee tuntemattomille hyvinki helposti, enkä halua kasvattaa lapsiani pelossa, mutta en myöskään aio antaa kellekkään tilaisuutta vahingoittaa meiän lapsia milläänlailla. Ei tulis mieleenkää sallia oman 5-vuotiaan, saatikka vielä nuoremman, mennä leikkimään kaverilleen, jonka kotioloista en tiiä mitään, enkä vanhempia tunne.
Meille saa kyllä tulla leikkiin ja uloski tullaan vanhemman kanssa, mutta tuntemattomien kotiin mun lapset ei mee ilman vanhempaa. Opinpahan sen, etten minä voi aina päättää kenen kaa lapsi ystävystyy.
tiistai 11. syyskuuta 2012
Elämästä ei kerkee tarttua kiinni
Ideaalissa elämässä asiat tapahtuu ketjuna, ihan ku helmikaulakoru. *Tapaus, hengitys, tapaus, hengitys*. Tää vuos on ollu ajoittain pelkkää odotusta ja sitte taas tohinaa, niin ettei kerkee es käsittää mitä on tekemässä. Nyt kesän loputtua on kuitenki tapahtunu niin paljon suuria asioita päällekkäin, etten kerkee tarttua mihinkään kunnolla, vaan jään öö-moilasena kattoon sivuun ku asiat etenee.
Tää raskaus on ollu niin erilainen ku Tomaatin odotus ja koska kokemusta surustaki on tullu sen jälkeen nii nauttiminen tästä olotilasta, puhumattakaan hössöttämisestä, on kokonaan jääny. Kun joku on onnitellu tai kehunu kaunista/isoa mahaa, sitä vaan hymyilee kohteliaasti ja vaihtaa puheenaihetta tai vähättelee, että; "niin no katotaan nyt"! Laskettuun aikaan on 29 päivää!!! Pinnasänky on pesemättä ja kasaamatta, hoitopöydästä on hukassa jatkolevy, vaunut on heikossa hapessa ja Oulussa, eli toiset pitäs löytää, ei oo hoitoalustaa, harsoja, rintapumppua tai muutakaan tarpeellista ja vauvvan vaatteet on Pinkillä.. Nyt on varmaan se aika ku pitäs jo uskaltaa alkaa luottaan tilanteen pysyvyyteen ja uskaltaa laittaa kotiin vihjeitä tulevasta lisästä.
Viimeaikoina on myös tullu eteen sellasia asioita ku diabetes ja uus ruokavalio ja miten sen kaiken saa upotettua miehen paksun kallon sisään. Se muistaa kyllä 4-7 päivää olla tarjoomatta mulle mitään herkkuja, mutta sitte se tuo ihania suklaakeksejä lidlistä tuoksumaan mun nokan etteen ja vielä kyssyy haluanko mää!! EI MULLA OO ITSEKURIA MOISEEN ELÄMÄÄN!! Viimeks neuvvolantäti kielsi sitä tuomasta kotiin keksejä vaan ne pitää mussuttaa töissä tai pihalla piilossa multa, ihan ku alkoholistin "salapullo"! No sen se hoiti kunnialla 8 päivää ennen ku hokasin useita keksipaketteja ylimmällä hyllyllä, mihin en kato, ellen eti jotai tarjottavaa vieraille. Meni 2 päivää ja tajusin sen piilottaneen samaiset keksit meiän vaatehuoneeseen!! Pieni koppero + mun supernenä ja mitä siitä voi seurata?
Samaisen herran kans on myös pitäny taas pitää mykkäkoulua, koska hän pesi vessan meiän parhailla kasvopyyhkeillä!!! Siis millä logiikalla mies ajattelee?? Ajatteleeko se? Ei se silti puhtaaks tullu nääs, meni vaan kaaressa kaikki käsi- ja kasvopyyhkeet roskiin, kuten myös keittiöpyyhkeet, koska eihän se niitä erota toisistaan nii otappa selvää onko hän hyödyntäny niitäki johonki hmmm-hommaan. (Joo, pikkiriikkinen hormoonihurahdus iski just sillon päälle..) Äiti kun tuli käymään tuossa pari viikkoa sitte ja kerroin sille kyseisestä tapauksesta taksissa, nii mies taksikuski tuumas, ettei kolme päivää mykkistä oo tarpeeks!! No siinä vaiheessa olin jo penkonu Sellon kaikkien kauppojen ale pyyhkeet läpi ja hommannu jotain edellisten tilalle, nii en enää jaksanu mököttää. Toki mun mies kärsii seurauksista lopun elämäänsä.
Myöski neuvvolantäti on kieltäny multa siivouksen ja kaiken painavan nostelun, ilmeisesti alhaisen verenpaineen takia, jos oikein ymmärsin. Tuo varasiivooja on "siivonnu" talossa viikon ja sitte vaan jättäny kaiken levälleen koska silkka uupumus on ottanu vallan siitäki, eihän kukaan jaksa aamuseittemästä ilta yhteentoista ilman omaa aikaa! Näin menee miehen päivä;
*Lapsi, töitä, lapsi ja vaimo, keittiön siivousta, lapsi ja vaimo, ruokakauppaan, lapsi, tohinaa ruokapöydässä, lapsi ja vaimo, pyykin ripustusta, ulos, lapsi, keittiön siivousta, lapsi, pesut, lapsi, ihon rasvausta atoopikoille, ja yhä se lapsi pölöttää ja pomppii, mitähän kengurubenzaa se on taas saanu.. ja sitte imurointia ja iltapalaa, lapsi, hampaat ja taas juttu jatkuu, keittiön siivousta taas ja aaah joko saa istua?? ei, yhä se pölötys kuuluu ja kuulostaa kutsuvan isiä.. Kun vihdoin kaatuu sänkyyn niin vaimollaki on monta asiaa, mistä se haluaa miehen mielipiteen ja monta muuta joissa miehen mielipidettä ei kysytä, mutta koetaan kuiteski tarpeelliseksi infota toiselle tiedoksi kaikki murheet ja sisustusideat.*
Niin että meille tarvitaan kodinhoitaja!! Missä se lottovoitto on?
Kaiken tämän hässäkän keskellä tapahtuu kiihtyvällä vauhdilla mun tän vuoden ennustus; "kaikki muut mun perheessä eroaa tänä vuonna, paitsi minä ja Lore". En muista missä kohtaa sen tarkalleen hokasin, mutta joskus joulu-tammikuussa sen Lorelle sanoin ja nyt se on alkanu, Sisko on muuttanu lapsineen pois, Vanhin sisko on saanu keskustelun alulle kihlattunsa kans ja ehkäpä se mies nyt tajuaa olla viikon kiltti sille, mutta itseensä ei voi muuttaa, niin että ei se kestä. Äiti ja Isi taas on eläneet omia polkujaan jo jonninaikaa ja tierä häntä miten pitkään ne tolleen jaksaa kämppiksinä. Velu ei osoita muuttumisen merkkejä vaikka perhettään rakastaaki, joten eiköhän seki oo vaan ajan kysymys. Ihanan lapsen se on saanu ja loistavan naisen meille kaikille esitelly, niin loistavan, että hän pysyy meiän siskona, vaikkei oiskaa enää kihloissa meiän Velun kaa. Kutsuttakoon häntä Pirtsakaks.
Kaikkien mun perheenjäsenten perhe-elämästä murehtiminen on kuiteski vieny multa ajantajun ja nyt tulee paniikki saaha oma koti valmiiks Palluckaa varten. Toivoisin hänen tulevan pian koska ne suurimmatki housut, lappuhaalarit, jotka sain Rauhalta, meni vielä mun synttäripäivänä, mutta ei enää kaks päivää sen jälkeen!! Nyt on siis jälellä kesämekkoja sisälle ja farkkumekko "ulkovaatteeksi". Kunpa ei tulis kylmä syksy.
Tää raskaus on ollu niin erilainen ku Tomaatin odotus ja koska kokemusta surustaki on tullu sen jälkeen nii nauttiminen tästä olotilasta, puhumattakaan hössöttämisestä, on kokonaan jääny. Kun joku on onnitellu tai kehunu kaunista/isoa mahaa, sitä vaan hymyilee kohteliaasti ja vaihtaa puheenaihetta tai vähättelee, että; "niin no katotaan nyt"! Laskettuun aikaan on 29 päivää!!! Pinnasänky on pesemättä ja kasaamatta, hoitopöydästä on hukassa jatkolevy, vaunut on heikossa hapessa ja Oulussa, eli toiset pitäs löytää, ei oo hoitoalustaa, harsoja, rintapumppua tai muutakaan tarpeellista ja vauvvan vaatteet on Pinkillä.. Nyt on varmaan se aika ku pitäs jo uskaltaa alkaa luottaan tilanteen pysyvyyteen ja uskaltaa laittaa kotiin vihjeitä tulevasta lisästä.
Viimeaikoina on myös tullu eteen sellasia asioita ku diabetes ja uus ruokavalio ja miten sen kaiken saa upotettua miehen paksun kallon sisään. Se muistaa kyllä 4-7 päivää olla tarjoomatta mulle mitään herkkuja, mutta sitte se tuo ihania suklaakeksejä lidlistä tuoksumaan mun nokan etteen ja vielä kyssyy haluanko mää!! EI MULLA OO ITSEKURIA MOISEEN ELÄMÄÄN!! Viimeks neuvvolantäti kielsi sitä tuomasta kotiin keksejä vaan ne pitää mussuttaa töissä tai pihalla piilossa multa, ihan ku alkoholistin "salapullo"! No sen se hoiti kunnialla 8 päivää ennen ku hokasin useita keksipaketteja ylimmällä hyllyllä, mihin en kato, ellen eti jotai tarjottavaa vieraille. Meni 2 päivää ja tajusin sen piilottaneen samaiset keksit meiän vaatehuoneeseen!! Pieni koppero + mun supernenä ja mitä siitä voi seurata?
Samaisen herran kans on myös pitäny taas pitää mykkäkoulua, koska hän pesi vessan meiän parhailla kasvopyyhkeillä!!! Siis millä logiikalla mies ajattelee?? Ajatteleeko se? Ei se silti puhtaaks tullu nääs, meni vaan kaaressa kaikki käsi- ja kasvopyyhkeet roskiin, kuten myös keittiöpyyhkeet, koska eihän se niitä erota toisistaan nii otappa selvää onko hän hyödyntäny niitäki johonki hmmm-hommaan. (Joo, pikkiriikkinen hormoonihurahdus iski just sillon päälle..) Äiti kun tuli käymään tuossa pari viikkoa sitte ja kerroin sille kyseisestä tapauksesta taksissa, nii mies taksikuski tuumas, ettei kolme päivää mykkistä oo tarpeeks!! No siinä vaiheessa olin jo penkonu Sellon kaikkien kauppojen ale pyyhkeet läpi ja hommannu jotain edellisten tilalle, nii en enää jaksanu mököttää. Toki mun mies kärsii seurauksista lopun elämäänsä.
Myöski neuvvolantäti on kieltäny multa siivouksen ja kaiken painavan nostelun, ilmeisesti alhaisen verenpaineen takia, jos oikein ymmärsin. Tuo varasiivooja on "siivonnu" talossa viikon ja sitte vaan jättäny kaiken levälleen koska silkka uupumus on ottanu vallan siitäki, eihän kukaan jaksa aamuseittemästä ilta yhteentoista ilman omaa aikaa! Näin menee miehen päivä;
*Lapsi, töitä, lapsi ja vaimo, keittiön siivousta, lapsi ja vaimo, ruokakauppaan, lapsi, tohinaa ruokapöydässä, lapsi ja vaimo, pyykin ripustusta, ulos, lapsi, keittiön siivousta, lapsi, pesut, lapsi, ihon rasvausta atoopikoille, ja yhä se lapsi pölöttää ja pomppii, mitähän kengurubenzaa se on taas saanu.. ja sitte imurointia ja iltapalaa, lapsi, hampaat ja taas juttu jatkuu, keittiön siivousta taas ja aaah joko saa istua?? ei, yhä se pölötys kuuluu ja kuulostaa kutsuvan isiä.. Kun vihdoin kaatuu sänkyyn niin vaimollaki on monta asiaa, mistä se haluaa miehen mielipiteen ja monta muuta joissa miehen mielipidettä ei kysytä, mutta koetaan kuiteski tarpeelliseksi infota toiselle tiedoksi kaikki murheet ja sisustusideat.*
Niin että meille tarvitaan kodinhoitaja!! Missä se lottovoitto on?
Kaiken tämän hässäkän keskellä tapahtuu kiihtyvällä vauhdilla mun tän vuoden ennustus; "kaikki muut mun perheessä eroaa tänä vuonna, paitsi minä ja Lore". En muista missä kohtaa sen tarkalleen hokasin, mutta joskus joulu-tammikuussa sen Lorelle sanoin ja nyt se on alkanu, Sisko on muuttanu lapsineen pois, Vanhin sisko on saanu keskustelun alulle kihlattunsa kans ja ehkäpä se mies nyt tajuaa olla viikon kiltti sille, mutta itseensä ei voi muuttaa, niin että ei se kestä. Äiti ja Isi taas on eläneet omia polkujaan jo jonninaikaa ja tierä häntä miten pitkään ne tolleen jaksaa kämppiksinä. Velu ei osoita muuttumisen merkkejä vaikka perhettään rakastaaki, joten eiköhän seki oo vaan ajan kysymys. Ihanan lapsen se on saanu ja loistavan naisen meille kaikille esitelly, niin loistavan, että hän pysyy meiän siskona, vaikkei oiskaa enää kihloissa meiän Velun kaa. Kutsuttakoon häntä Pirtsakaks.
Kaikkien mun perheenjäsenten perhe-elämästä murehtiminen on kuiteski vieny multa ajantajun ja nyt tulee paniikki saaha oma koti valmiiks Palluckaa varten. Toivoisin hänen tulevan pian koska ne suurimmatki housut, lappuhaalarit, jotka sain Rauhalta, meni vielä mun synttäripäivänä, mutta ei enää kaks päivää sen jälkeen!! Nyt on siis jälellä kesämekkoja sisälle ja farkkumekko "ulkovaatteeksi". Kunpa ei tulis kylmä syksy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)