Vesirokkoinen joulunodotus

Viime perjantaina olin sitomassa kengännauhojani ja aikeissa just juosta bussiin ja töihin ku puhelin soi. Tietysti tarhantyttö (nuorempi ku me) soitti ja ilmotti Tomaatilla olevan vesirokkoa. JEE, HURRAA, vihdoinki. Ollaan yritetty saaha sitä jo iät ja ajat!

Hain pojan ja eiku terveyskeskukseen ja apteekkiin, noissa meni puoltoista tuntia. Kotiin ku päästiin nii jätkä simahti heti muumien musiikin tahtiin.

Onneksi töissä on hiljanen viikko, joten mää oon yhä kotona pojan kaa. Aika vaativaa pitää hänet raapimatta kun eivät antaneet reseptiä kutinalääkkeisiin ja apteekki kieltäytyy myymästä neli-vuotiaalle kun ikäraja on 12. Aluksihan niitä näppyjä oli vaan masun ja selän alueella ja yks naamassa, nyt ne on tosiaan kaikkialla, jopa miehisellä alueella! Kasvot on selvinny vapaimmin, tosin yks viidestä naamanäpystä on silmäkulmassa, joten siihen ei lääkevaahtoa laiteta.

Lauantaina tein piparitaikinan ja sunnuntaina me ollaan sitte leivottu vaaleita joulupipareita myrskyn viuhtoessa ulkona. Kaatosateessa ei oikein tuntunu jouluiselta, niin pitihän ne joululaulut kajauttaa kovemmalle. Myöski voin sanoa ettei pipareiden kypsymisen tarkkailu onnistu kovin hyvin ilman ajastinta ja uunin lamppua, (minä tiirailin niitä taskulampun valossa,) joten mies lähti töitten jälkeen ostoskeskukseen etsimään sellasta ja samalla jouluostoksille sinne myrskyyn, pyörällä tietty.

Eilinen meni kiukutellessa jä inttäessä vastaan kaikessa. Tänään ohjelmassa on verhojen ompelua ja Tomaatille kangaspaloilla askartelua liiman kans jos löydän tarvikkeet. Saas nähä millon nuo näpyt kuivuu kun aina vaan tullee uusia. Loppuviikosta mulla on töitä, joten ukko saa jäähä kottiin.

Mukavuus ennen kaikkea

Joku aika sitte löysin taas uuen kakkureseptin ja tietty sitä piti kokeilla, joten sovin kakkutreffit. Pyysin rakkaan ystäväni Metsätähen ja Rauhan perheineen meille, jos vaikka kävis niin, että se kakku on kamalaa myrkkyä, nii ei tarvi yksin kuolla!

Sunnuntaina sitte alotin hääräämisen aamulla, kun kerran uunia lämmitetään nii tehhään sitte muutaki sillä ku yks kakku! Tein (pakkasesta suoraan uuniin) aamupalaksi croissantteja, vaahdotin suklaakakkupohjan ja viskasin uuniin, aloin tehä kinkkukiusausta ja kakun ulostullessa laitoin ruuan kypsyyn. Kaiken tän häärimisen keskellä viikkailin pyykkejä ja mies imuroi joten kuten (minä sitte surruutin uuestaan perässä).

Kakkuun kuorrutusta tehessäni muistin vihdoin laittaa essun ylle, ettei vaan rakas pyjamani ja aamutakkini sotkeentuis. Vihdoin kaikki oli valmista ja eiku syömään.

Kun sitte oli aika saaha Metsätähti paikalle, vaihoin yövaatteet edustavampiin kollegehousuihin ja poolopaitaan + neuletakkiin. Mies tuumas että " Aren't u getting dressed?" Hyvä huomio ukkoseni, mitä mulla tähän asti oli päällä? No tuumasin, ett "ei sieltä mitää kuninkaallisia tuu vaan rakas ystäväni jo 12 vuoden ajalta, eiköhän olla jo opittu tunteen toisemme niin hyvin, ettei mun tarvi olla liian virallinen ja mihin sä ukko oot vieny pyykinkuivaustelineen? Ku nää on vielä märkiä tässä viikkauspinossa!" 

Mun mies on just tollanen, että saan ressiä siitä jos se siivoo ku en sitte löyä mittää, useampaan otteeseen se on hukannu mun laskuja paperinkierrätykseen kai ku en oo niitä es kerinny avata! Tehokasta!