Periytyvää jääräpäisyyttä??

Mikä on ku et tuu ulos? Miksi pidät äitiä hereillä ja kivuissa, etkä silti halua nähä mua? Mistä kiikastaa? Onko huonot nimi ehdotukset? Väärät vaunut? Pelottavan energinen ja leikkisä veli? Liian sotkunen koti? Mikä sua siellä pidättelee? Meillä on jo halu nähä ja hoitaa sua, Isi ja velu ei voi hoivata sua mun massun läpi! TUU ULOS SIELTÄ!!

Multa pyydettiin todistusaineistoa Kanuunaksi muuttumisesta.. Tässä minä kokoa xs ihminen +15 ja risat kiloa mahassa pelkästään!! Sori ulkonäkö, en oo niitä suurimpia tälläytyjiä. Ekka kuva on eilisillalta koti-lökäreissä ja toi toinen tältä aamulta just ennen neuvvolaan lähtöä, hiukset vielä laittamatta ja hame vielä hukassa..

 

Kuten jo aiemmin mainittu niin multa puuttuu hieman mittaa lantiolta, joten pyysin neuvvolaa kirjottaan lähetteen uuteen kokoarvioon ja ehkä käynnistykseen jos se alkaa olla liian iso, ettei vaan jouduttais leikkaukseen taas. Lähete tuli bumerangin tavoin takas jo tänään ja tuomio kuului, ettei heidän aiemmissa kokoarvioissa oo mitään vikaa vaan alakäyrillä vauvva kasvaa ja käynnistelee ei aleta koska taustalla on keisarinleikkaus niin käynnistyslääkkeen aiheuttamat supistukset voi olla liian rajuja mun ohueksi venyneelle kohdulle ja sen arvelle. Saanen kysyä kuinka sen lisäkasvatus auttaa asiaa? Niin että aika toivotonta yrittää välttää sitä leikkausta jos tää ei käynnisty "lempeillä" luomu supistuksilla aikas pian, koska kohta se ei mahu ovesta ulos ja sitte ainut reitti on mahan läpi veitsen kera, koska ne käynnistyslääkkeetki on pannassa.

 

Saanen pyytää pistään tassuja ristiin pikaisen käynnistymisen puolesta, mua pelottaa, ettei me tulla saamaan kaikkia meiän haluamia lapsia, jos tää menee leikkauksen kautta.

Eväät vaihtoon

Siis järkytys, mitä kaupassa myydään! Sellasen viikon verran oon himoinnu pitkästä aikaa makkarakeittoo ja aina kaupassa pyörähtäessä kattonu lenkit läpi. Mun kauppareissu on useimmiten toi viereinen pikkuliike tossa ja ei siellä kovin laaja valikoima tuotteita oo. Viime kuukausina oon alkanu lukeen tavaroiden sisältö luetteloita ja useasti joutunu siitä syystä hylkäämään normaalit ostostuotteeni.

Eilen meinasin oksentaa siihen paikkaan ku vihdoin pääsin Prismaan asti ostoksille ja suoritin makkarapaketin valintaani. ME ON TÄHÄN ASTI SYÖTY "MAKKARAA", JOSSA ON 4% LIHAA!!! Siis 4! Mitä moskaa se loppu on? Yäk!!!

Nyt kattilasta leijjailee Atrian vanhanajan makkaran tuoksuinen keitto (tuoksuu kyllä keittojuureksilta) ja aion kohta maistaa tekelettäni, mutta sitä ennen varoitan koko maailmaa syömästä moskaa!

Elämästä ei kerkee tarttua kiinni

Ideaalissa elämässä asiat tapahtuu ketjuna, ihan ku helmikaulakoru. *Tapaus, hengitys, tapaus, hengitys*. Tää vuos on ollu ajoittain pelkkää odotusta ja sitte taas tohinaa, niin ettei kerkee es käsittää mitä on tekemässä. Nyt kesän loputtua on kuitenki tapahtunu niin paljon suuria asioita päällekkäin, etten kerkee tarttua mihinkään kunnolla, vaan jään öö-moilasena kattoon sivuun ku asiat etenee.

Tää raskaus on ollu niin erilainen ku  Tomaatin odotus ja koska kokemusta surustaki on tullu sen jälkeen nii nauttiminen tästä olotilasta, puhumattakaan hössöttämisestä, on kokonaan jääny. Kun joku on onnitellu tai kehunu kaunista/isoa mahaa, sitä vaan hymyilee kohteliaasti ja vaihtaa puheenaihetta tai vähättelee, että; "niin no katotaan nyt"! Laskettuun aikaan on 29 päivää!!! Pinnasänky on pesemättä ja kasaamatta, hoitopöydästä on hukassa jatkolevy, vaunut on heikossa hapessa ja Oulussa, eli toiset pitäs löytää, ei oo hoitoalustaa, harsoja, rintapumppua tai muutakaan tarpeellista ja vauvvan vaatteet on Pinkillä.. Nyt on varmaan se aika ku pitäs jo uskaltaa alkaa luottaan tilanteen pysyvyyteen ja uskaltaa laittaa kotiin vihjeitä tulevasta lisästä.

Viimeaikoina on myös tullu eteen sellasia asioita ku diabetes ja uus ruokavalio ja miten sen kaiken saa upotettua miehen paksun kallon sisään. Se muistaa kyllä 4-7 päivää olla tarjoomatta mulle mitään herkkuja, mutta sitte se tuo ihania suklaakeksejä lidlistä tuoksumaan mun nokan etteen ja vielä kyssyy haluanko mää!! EI MULLA OO ITSEKURIA MOISEEN ELÄMÄÄN!! Viimeks neuvvolantäti kielsi sitä tuomasta kotiin keksejä vaan ne pitää mussuttaa töissä tai pihalla piilossa multa, ihan ku alkoholistin "salapullo"! No sen se hoiti kunnialla 8 päivää ennen ku hokasin useita keksipaketteja ylimmällä hyllyllä, mihin en kato, ellen eti jotai tarjottavaa vieraille. Meni 2 päivää ja tajusin sen piilottaneen samaiset keksit meiän vaatehuoneeseen!! Pieni koppero + mun supernenä ja mitä siitä voi seurata?

Samaisen herran kans on myös pitäny taas pitää mykkäkoulua, koska hän pesi vessan meiän parhailla kasvopyyhkeillä!!! Siis millä logiikalla mies ajattelee?? Ajatteleeko se? Ei se silti puhtaaks tullu nääs, meni vaan kaaressa kaikki käsi- ja kasvopyyhkeet roskiin, kuten myös keittiöpyyhkeet, koska eihän se niitä erota toisistaan nii otappa selvää onko hän hyödyntäny niitäki johonki hmmm-hommaan. (Joo, pikkiriikkinen hormoonihurahdus iski just sillon päälle..) Äiti kun tuli käymään tuossa pari viikkoa sitte ja kerroin sille kyseisestä tapauksesta taksissa, nii mies taksikuski tuumas, ettei kolme päivää mykkistä oo tarpeeks!! No siinä vaiheessa olin jo penkonu Sellon kaikkien kauppojen ale pyyhkeet läpi ja hommannu jotain edellisten tilalle, nii en enää jaksanu mököttää. Toki mun mies kärsii seurauksista lopun elämäänsä.

Myöski neuvvolantäti on kieltäny multa siivouksen ja kaiken painavan nostelun, ilmeisesti alhaisen verenpaineen takia, jos oikein ymmärsin. Tuo varasiivooja on "siivonnu" talossa viikon ja sitte vaan jättäny kaiken levälleen koska silkka uupumus on ottanu vallan siitäki, eihän kukaan jaksa aamuseittemästä ilta yhteentoista ilman omaa aikaa! Näin menee miehen päivä;

*Lapsi, töitä, lapsi ja vaimo, keittiön siivousta, lapsi ja vaimo, ruokakauppaan, lapsi, tohinaa ruokapöydässä, lapsi ja vaimo, pyykin ripustusta, ulos, lapsi, keittiön siivousta, lapsi, pesut, lapsi, ihon rasvausta atoopikoille, ja yhä se lapsi pölöttää ja pomppii, mitähän kengurubenzaa se on taas saanu.. ja sitte imurointia ja iltapalaa, lapsi, hampaat ja taas juttu jatkuu, keittiön siivousta taas ja aaah joko saa istua?? ei, yhä se pölötys kuuluu ja kuulostaa kutsuvan isiä.. Kun vihdoin kaatuu sänkyyn niin vaimollaki on monta asiaa, mistä se haluaa miehen mielipiteen ja monta muuta joissa miehen mielipidettä ei kysytä, mutta koetaan kuiteski tarpeelliseksi infota toiselle tiedoksi kaikki murheet ja sisustusideat.*

Niin että meille tarvitaan kodinhoitaja!! Missä se lottovoitto on?

Kaiken tämän hässäkän keskellä tapahtuu kiihtyvällä vauhdilla mun tän vuoden ennustus; "kaikki muut mun perheessä eroaa tänä vuonna, paitsi minä ja Lore". En muista missä kohtaa sen tarkalleen hokasin, mutta joskus joulu-tammikuussa sen Lorelle sanoin ja nyt se on alkanu, Sisko on muuttanu lapsineen pois, Vanhin sisko on saanu keskustelun alulle kihlattunsa kans ja ehkäpä se mies nyt tajuaa olla viikon kiltti sille, mutta itseensä ei voi muuttaa, niin että ei se kestä. Äiti ja Isi taas on eläneet omia polkujaan jo jonninaikaa ja tierä häntä miten pitkään ne tolleen jaksaa kämppiksinä. Velu ei osoita muuttumisen merkkejä vaikka perhettään rakastaaki, joten eiköhän seki oo vaan ajan kysymys. Ihanan lapsen se on saanu ja loistavan naisen meille kaikille esitelly, niin loistavan, että hän pysyy meiän siskona, vaikkei oiskaa enää kihloissa meiän Velun kaa. Kutsuttakoon häntä Pirtsakaks.

Kaikkien mun perheenjäsenten perhe-elämästä murehtiminen on kuiteski vieny multa ajantajun ja nyt tulee paniikki saaha oma koti valmiiks Palluckaa varten. Toivoisin hänen tulevan pian koska ne suurimmatki housut, lappuhaalarit, jotka sain Rauhalta, meni vielä mun synttäripäivänä, mutta ei enää kaks päivää sen jälkeen!! Nyt on siis jälellä kesämekkoja sisälle ja farkkumekko "ulkovaatteeksi". Kunpa ei tulis kylmä syksy.

Iso maha

Lomalta palatessa mulla oli vihdoin treffit uuden neuvvola-tädin kaa. Tämän kaa asiat keskusteltiin läpikotaisin ja ymmärrettävästi, vaivaantumatta. Kyllä vaihto kannatti. Uus neuvvola-täti myös tympäänty edelliseen ku mitään ei ollu ilmeisesti tehty ajallaan ja nyt se saiki sitte järkätä mulle kaikki "visiitit" eli synnäriin tutustumisen, synnytysvalmennuksen, sokerirasitustestin ja synnytystapa-arvion, noi nyt ainaki tulee mieleen ja oli siinä paljon muutaki juteltavaa, mitä ei oltu edellisen kaa tehty.

Tähän mennessä noista visiiteistä on nyt tehty sokerirasitustesti ja sillä oli seurauksensa: mun kahen tunnin arvo oli liian korkee ja nyt mulla väitetään sitte olevan raskausajan diabetes. Ei oo vielä ihan uponnu omiin aivoihin, vaikka kaks viikkoo oon tätä asiaa jo opetellu. Kaikki mitä syön täytyy kirjottaa ylös ja kellonaikoja saa olla kokoajan tarkkailemassa. Joka toinen viikko mun pittää pistää sormenpäästä verta liuskaan neljänä aamuna ennen ja yks tunti aamupalan jälkeen ja kirjottaa numerot ylös. Joka toinen viikko sitte pitää uhrata yks päivä sille, että pistän ennen ja yks tunti jälkeen joka ikisen "evästys hetken". Kuinka kukaan saa mittää aikaseks noina päivinä, en ikinä ymmärrä. Viimeks mainittuna päivänä asuin keittiössä ja joko kyttäilin arvoja, söin tai valmistin ruokaa.

Tänään on tilinteon aika. Täytyy mailata mun tekoset diabetes-naiselle. Katotaan oonko tehny tuhmuuksia kun en oikeesti jaksa kattoo joka eväästä paljonko siinä on hiilareita ja kuituja ja hiilareissa sokeria ja onkos tää nyt varmasti kasvisrasvaa eikä eläimestä.

Sen ite ainaki oon huomannu, että sängyssä kyljen kääntäminen on helpottunu kun maha ei oo enää niin täyteen puhalletun olonen "puffattu". Puntarin luku on myös hidastanu nousuunsa, siitä en tiiä pitäskö huolestua jos se ihan kokonaan tyssää.

Oon myös alottanu "kuntoilun". Törmäsin siellä sokerirasituksen oloiluhuoneessa erääseen naiseen ja meillä tuntu olevan joitain asioita yhteistä, niin vaihettiin numerot ja nyt me deittaillaan uinnin merkeissä kun löydetään yhteistä vapaa-aikaa. Kutsuttakoon häntä vaikka Ressuksi, koska heillä on samanlaiset silmät ainaki tän kuvan mukaan.

Viime aikane hiljaisuus

Oon ollu hieman hilijane viime aikoina. Kotona on kyllä kuulunu valittavaa vinkunaa ihan riittävästi. Tää alku vuos on menny ihan kamalasti: joka viikko oon ollu kipiänä ainaki 4 päivää vuorotellen flunssan oireista oksennustautiin ja kuumeeseen, tautiseen pääkipuun, ettei vaan pystyasento ois mahollista.

En muista moista tautivyyhtiä Tomaatin odotusajoilta, joten ehkä se ei johdukkaan raskauvvesta vaa "Espoo allerkiasta"?!?! Täällä nyt kuiteski pittää asua ku ukon työt on täällä ja ilman rahhaa ei saa ruokaa tai kotia ja ilman niitä ei kuulema nykymaailmasa pärjää. Ehkä tulevaisuuesa.. Ehkä jos saisin sen vaihtaan alaa.. Sille ois varmasti kysyntää seuralaisena missä päi maailmaa vaa, noin komeelle ukolle. Aina siihe asti ku sitä pyyettäs hieroon kipeitä hartioita...

Tasan kaks viikkoo sitte meillä oli se kauan ootettu ultra: Huone oli sama ku viimeks ja mua jännitti josko hoitsuki ois sama. Ei ollu. Mää olin syykänny itteni valmiiks huonoihin ja hyviin uutisiin ja ku sitte ekka sekunnista nähtii kui se vauvva heilu ja heitti volttia vaikka hoitsu väitti sen oleva unesa, nii mun itkusta ja naurusta ei tullu loppua. Se huojennuksen hyöky oli aikamoine, ehkä olinki varautunu enempi niihi huonoihi uutisiin. Lore yritti rauhotella mua ja mää koitin pittää silimiä kii, etten naurais onnesta ku hoitsulla alko olla vaikeuksia saaha mittoja otettua ku massu pomppi ylös alas.

Vauvvelin reippauvvesta ja massun litteyvvestä johtuen Pallucka ei enää tunnu sopivalta työnimeltä, joten nyt sitä kutsuttakoon Wilkkaaksi.

Viikon sitä onnee kestiki ja sitte alko taas epävarmuus hiipiä takas. Miksei paino nouse vaan laskee, miksei tissit kasva vaan pienenee, miksei maha kasva vaan pienenee nyt ku se alkuturvotus/alkuähky on ohi.. No ehkä siks, että tulin taas oksennustautiin pari päivää ultran jälkeen. Kerkesin just parantua tarpeeks lauantai aamuks ku olin varannu lennon Ouluun mummua kattoon.

Vaikka miten väljäks suunnittelee nuo reissun tekemiset nii aina tulee kiire nähä kaikkia ihmisiä ja puolet jää näkemättä. Mulla jäi taas näkemättä kummityttöö, vaikka se oli suunnitelmissa ja mummulaankaa en kerenny toista kertaa viien päivän reissulla.

Kotia ku pääsin nii kerkesin taas yhen päivän käyä töisä ja sitte Iskältä saatu räkätukkonokka-tauti iski muhun, Äiti kuulosti saaneen sen myös torstai iltana ja yhä ollaan molemmat pikkusen kipiänä, tänään sen verran paremmassa kunnossa kuitenki, että voi jo olla pystyssä. Huomenna aion olla jo terve!

Tää mun sairastelu nyt kuitenki on vaikuttanu sen verra, että oon tehny elämäni enarin: epäonnistuin raeruohon kasvatuksessa!! Eikä meillä tieteskää ollu pajukissoja, saatikka koristeltuja sellasia. Lapsiparka ois jääny kokonaan ilman pääsiäismunaa jos ukon kaveri ei ois käyny kylässä sellasta tuomassa ku mää olin Oulussa.

Ärsytysnappi

Nyt on pakko saaha purkaa itteeni johki, tossa viikko sitte törmäilin blogilta toiselle ja päädyin peräkkäin joidenki 18-19-vuotiaiden "lapsettomuus"-blogeille! Mulla alko sauhuaan päässä! Mikä muoti-ilmiö tuo on että pitää heti ensi yrityksestä alkaa voivotteleen yksityiskohtaisesti kiertopäiviä myöten kuinka hankalaa ja kauan aikaa vievää hommaa lapsensaanti on? Siis nää ihmiset on alkanu yrittään lasta kaks päivää aiemmin ku ovat lapsettomuus-bloginsa alottaneet! Voi Luoja, anna mulle ymmärrystä ja itsehillintää!!

No nii, nyt ku sen oon saanu ulos nii voin tuumata, että mun mielenterveys on jo aikalailla takas samassa normaalissa iloisessa hulluus asteessa ku keväällä ennen tätä (keskenmennyttä) raskautta. Oon jopa onnistunu hymyileen pikkulapsille kaupan kassalla taas, enkä oo liian kade pikkuvauvvojen äiteille. Itselleenhän saa toivoa samaa, mutta tukalaksi ei saa mennä jos asiakkaalla/ohikulkijalla on jälkikasvua. Nyt voin sanoa ääneen parantuneeni murheestani!

Tietysti muistan aina tän kokemuksen, mutta koska tällä --- ei ollu nimeä tai edes sukupuolta tai edes työnimeä, niin mun on vaikea puhua hänestä. Hän ei ollu pallero, niinku meidän ensimmäinen, ei she tai he. "Sikiö" tuntuu niin olemattomalta ja muodottomalta ja ei sopivalta koska mää näin hänet ku hää tuli ulos. Vauvaksi hän oli niin pieni, ettei se käy, joten nimitetään häntä nyt vaikka Vierailijaksi.

Kovasta etsinnästä huolimatta en oo löytäny vertaistukiryhmää niin netti on ollu mun tukiryhmäni. Itsensä purkaminen sanoilla on auttanu, se vähä mitä oon sitä tehny, mutta eniten on auttanu lukea muiden keskenmenon kokeneiden blogeja. Ite koen, että en osaa kirjottaa enää! Nuorena sain aina kirjotuksistani loistavia kouluarvosteluja ja jopa palkintoja kilpailuissa, mutta nykyään en saa kuvailtua mitään tunteita. ..tunteiden kirjotuskuolema..

Yritys kovenee

Nonii, tänään oon viettäny rentoa vapaapäivää lääkärillä eri huoneisiin jonottaen ja apteekissa rahaa poltellen..

Menin lekuriin iho ongelmien ajamana ja päädyin jollekki ulkomaalaiselle yleislääkärille! Loistavaa! Puolen tunnin ruudun tölläyksen ja oman naamansa hiplauksen jälkeen (mies tais tykätä parrastaan ja huulistaan ja nenästään!!) minä vaadin päästä labraan veritesteihin kattoon, josko mulla on joku puutostauti, tai vajaatoiminta. Mää en halua kuolla ennen ku mulla on lapsenlapset menny naimisiin ja saanu omat lapsensa!! Siis aika lyhyen elon jälkeen jo..

No se lähetti mut tutkimuksiin ja siellä selviää että pitäs olla syömättä ja juomatta 10-12tuntia ennen verikoetta, huomiseen!

Minäpä sitte menen apteekkiin ja saan erilaisia voiteita ihooni, mutta samalla sieppaan hyllystä elämäni ensimmäisen ovulaatiotestin, kallis reissu. Jos nyt ens kuussa tähän aikaan mulla ei oo hyviä uutisia nii sitte alkaa olla toivotonta touhua tää kotipiiri.

Huolta, surua ja kaipuuta

Viime viikolla Tomaatilla oli neli-vuotis neuvvola lääkäri, valitettavasti se löysi jonku selkeesti erottuvan sivuäänen pojan sydämestä! Tuumas ettei siitä pidä huolestua, mutta hän laittaa lähetteen sairaalaan kuitenki, tänään tuo tutkimusaika sairaalaan saapu sitte. Tammikuussa vasta! Elkää nyt hemmetti sanoko, että mun pojassa on jotai vikaa! Se on maailman ilosin ja reippain pikkupoika!

Äh, miten tästä vois olla huolestumatta? Oon koittanu olla ajattelematta asiaa liikaa, mutta nyt se tulee jo uniin ja aina ku nään mun pojan, haluan vaa halata sitä pitkään.

Ah, nyt mussukka heräs itkemään, koska oli torkahtanu pikkukakkosen aikaan ja nyt lasten ohjelmat on jo loppu! Sulonen muru.

Lasten suusta totuus kuuluu

Kaikkihan sen tietää kuinka vaikeaa on seurata pienen lapsen kertomusta, kun hänellä ei vielä ole kaikkia sanoja käytössään. Nyt kun meidän muru on jo ISO poika ja oppii uusia sanoja täysin meidän tietämättä, niin tarinat on sen mukasia.

Jos merirosvo ei hymyile, se ei oo iloinen ja se on erittäin terveellistä.

- Tomaatti 13.9.2011-