Uuden kodin kuvat

Oon unohtanu laittaa remontin jäljet tänne vaikka ne on kuvattu kuukausia sitte.

Kaapeista puuttuu vielä kahvat ja kylppärin pöytätaso on väliaikanen halpis kunnes tuo päältätäytettävä pyykkikone menee vaihtoon ja hommataan uus. Sitten siihen laitetaan pöytätaso koko kaapiston alle.

Loput remonttiparannukset toiste kun saan siivottua.





Ihmisen kasvun kaari

Viikonloppuna vietin pitkästä aikaa viikonloppua tyttöjen kesken. Minä kulkeuvvuin Pinkille jo perjantaina alkuillasta ja roudasin mukana tuhottomasti vauvvan vaatteita. Ilta oli mukava ja saatiin maha-asiat hoidettua pois alta ennen ku Metsätähti ja Prinsessa saapu lauantaina alku iltapäivästä, he kun ei oo kiinnostuneita noista asioista.

Prinsessan kanssa en oo ollu tekemisissä millään lailla sitte viime keskenmenon, joten en ollu kertonu mitää meiän Wilkkaasta. Tuli kuiteski sellane tunne, että muut oli sanonu jotai ku se alusta asti tölläs mun mahaa, eikä silmiä, vaikka mun takki ei mitään paljasta.

Yhteinen aika kulu hienosti lauantain ajan, mutta sunnuntaina kaikilla tais tulla jo mitta täyteen ku kaikilla neljällä on vahvat mielipiteet ja toisinaan pölötetään toistemme päälle. Juoruilu yhteisistä ystävistä ja heiän valinnoista ja tekemisistä loukkaa joitain keskustelua kuulevia ja taas toisinpäin hetken kuluttua.

Nuorena selvittiin yhessä neljäki yötä ja yhä jaksettiin olla ilosia ja loukkaantumatta. Nyt vanhuus vissiin hiipiny jo mieleenki ku ei jaksa yhtä yötä pidempään.

Tulin kotiin, nii olin vaan tosi kiitollinen perheestäni. Halasin kumpaaki ukkooni pitkään ja hartaasti ja itkun sain just ja just piettyä piilossa. Miten voi niin tiiviille ryhmälle käydä noin? Kahden kesken jaksan Pinkkiä hyvin koko viikonlopun ja meen ilosena kotiin ilman murheita. Samoin uskon kestäväni kahta muutaki kahdenkesken, mutta lyödäänpä kaikki kasaan niin kaipaan tuuletusta välillä.

Metsätähti kiinnitti huomion kaikkiin meiän tuntemiin viiskymppisiin, millasta sosiaalista elämää heillä on. Meiän vanhemmilla ei ainakaa kovin kummosta. Yks kaveri jossaipäi samalla paikkakunnalla ja omat lapset kuka missäki. Häntä pelotti josko meillekki käy niin. Liian moni keskittyy vaan perheeseensä ja unohtaa ystävät, kunnes sitten yli puolet pariskunnista eroaa ja lapset muuttaa maailmalle. Siinä vaiheessa ystäviä ei yleensä enää ole kun ei ole pidetty suhteesta huolta.

Surullista, mutta täysin totta. Lohduttavaa on, että se on myös täysin ennalta ehkäistävissä. Kuunnellaan ja vaalitaan ystäviä, ei hyljätä vaikka miten he ärsyttäis, ystävä on kuitenki yhtä rakas kuin sisko.

Ihminenkö fiksu?

En aina oo se sivistynein sakissa, mutta pidän itseäni kuitenki fiksuna käytännön asioissa. Pitkään nuoruuessani kuvittelin kaikilla olevan samaa maalaisjärkeä ja itseni vaan muita tyhmemmäksi kun en koulukirjoista mitään sisäistäny enkä politiikasta mitään ymmärtäny. Nyt voin kuiteski varmuudella huokasta helpotuksesta, että mulla on sitä käytännön maalaisjärkeä. Kaikilla ei näköjään oo sitäkää.

Eilen kävelin kotiin bussipysäkiltä metsätietä pitkin ja silmiin pisti tiiviisti sidottu s-kaupan ostoskassi kuusen alle tungettuna/piilotettuna. Ajatuksia syöksy mieleen vauhilla: Mitä ihmettä, miksi se tuohon on jätetty, kuka sen on jättäny, onko se jätetty jollekkin, niinku kodittoman omaisuus? Huumeita? Ryöstösaalis? Mitä kummaa?

Olin jo menny koirankakka roskiksen ohi, enkä kiireessäni halunnu kääntyä takas viemään pussia sinne, joten jätin epäilyttävän pussin paikoilleen. Jatkoin kotiin kiiruhtamista, koska Rauha oli tulossa lapsineen meille kylään millä minuutilla tahansa ja olin jo jämähtäny paikoilleni tarpeeksi pitkäksi aikaa.

Lähempänä kotia, vain 200metriä edellisestä pussista löyty toinen samanlainen pussi, ihan tien vieressä, puun oksien alla "piilossa". Nyt mää suutuin ja kömmin hankeen oksien sekaan ja sieppasin moisen saasteen pois luonnosta. Kuka on niin laiska ja vastuuton, että piilottaa roskasäkkejä metsään ku roskiksia on vieressä? Kannoin pussin sen 20metriä lähimmälle koirankakkaroskikselle ja tiputin sen siihen roskiksen juureen. Kuka kurja matkallaan töihin tai kouluun piilottelee roskia noin, samalla vaivalla sen ois vieny oman kodin roskikseen.

Että pännii tollaset!!!

Mille alkas

Nyt ku oon parantunu nii vois tehäkki jottai (käsitöitä tai siivota), mutta mitä ku mikkään ei innosta. Ainut mitä mielelläni teen on vauvvan vaatteitten hiplaus ja räpläys. Oon penkonu varastosta essiin laatikon pienimpiä vaatteita ja äiti tuo huomenna tullessaan toisen laatikollisen Oulusta tänne junalla, että saan lainata niitä Pinkin pojulle. Meiän tenavat (jos kaikki menee hyvin) syntyy nii läheikkäin, että voin lainata sille vaan nuo pienimmät vaatteet ulos kasvettaviks ennen ku Wilkas syntyy ja alkaa kiriin samaan kokoon. Ellei meille sitte tuu tyttöö, siinä tapauksessa Pinkki saa koko ylipursuavan vaatevaraston meiltä ja säästää pienosen omaisuuden. Sitä vartenha ystävät on.

Haluisin tehä siis vauvvoille jottai, mutta mulla on akuutimpaaki ommeltavvaa ja mun kangasvarastot ei oikein sisällä trikoita tai muita pehmosia paloja. Koitin metsästää ihania edullisia kankaita netistä, mutta munsta 20e metriltä on aika paljon! Ja miks ihmeessä niitä myydään 10sentin paloissa?? Mitä semmosesta muka voi tehä? Emmä mitää barbin vaatteita oo tekemäsä.

Oulussa oli nii helppoo ku ties missä kaikki kangaskaupat on ja mistä minkäki hintasta löytyy. Täällä en oo käyny ku Tapiolan Eurokankaassa ja yhen putiikin näin Olarissa ohimennessäni, mutta sisälle en oo vielä päässy. Muut on vissii Helsingisä asti.

Meillä on likkojen viikonloppu tällä viikolla Pinkin luona Kouvvolassa ja kumma homma on, etten oo ainoo. Myös Rauha menee samaan kylään/kaupunkiin tyttöileen omien kavereittensa kaa! Mite voiki osua noin samaan aikaan ja samaan paikkaan, maailma on pieni.

Eiku syömään ku en kerta muutakaa keksi.

Viime aikane hiljaisuus

Oon ollu hieman hilijane viime aikoina. Kotona on kyllä kuulunu valittavaa vinkunaa ihan riittävästi. Tää alku vuos on menny ihan kamalasti: joka viikko oon ollu kipiänä ainaki 4 päivää vuorotellen flunssan oireista oksennustautiin ja kuumeeseen, tautiseen pääkipuun, ettei vaan pystyasento ois mahollista.

En muista moista tautivyyhtiä Tomaatin odotusajoilta, joten ehkä se ei johdukkaan raskauvvesta vaa "Espoo allerkiasta"?!?! Täällä nyt kuiteski pittää asua ku ukon työt on täällä ja ilman rahhaa ei saa ruokaa tai kotia ja ilman niitä ei kuulema nykymaailmasa pärjää. Ehkä tulevaisuuesa.. Ehkä jos saisin sen vaihtaan alaa.. Sille ois varmasti kysyntää seuralaisena missä päi maailmaa vaa, noin komeelle ukolle. Aina siihe asti ku sitä pyyettäs hieroon kipeitä hartioita...

Tasan kaks viikkoo sitte meillä oli se kauan ootettu ultra: Huone oli sama ku viimeks ja mua jännitti josko hoitsuki ois sama. Ei ollu. Mää olin syykänny itteni valmiiks huonoihin ja hyviin uutisiin ja ku sitte ekka sekunnista nähtii kui se vauvva heilu ja heitti volttia vaikka hoitsu väitti sen oleva unesa, nii mun itkusta ja naurusta ei tullu loppua. Se huojennuksen hyöky oli aikamoine, ehkä olinki varautunu enempi niihi huonoihi uutisiin. Lore yritti rauhotella mua ja mää koitin pittää silimiä kii, etten naurais onnesta ku hoitsulla alko olla vaikeuksia saaha mittoja otettua ku massu pomppi ylös alas.

Vauvvelin reippauvvesta ja massun litteyvvestä johtuen Pallucka ei enää tunnu sopivalta työnimeltä, joten nyt sitä kutsuttakoon Wilkkaaksi.

Viikon sitä onnee kestiki ja sitte alko taas epävarmuus hiipiä takas. Miksei paino nouse vaan laskee, miksei tissit kasva vaan pienenee, miksei maha kasva vaan pienenee nyt ku se alkuturvotus/alkuähky on ohi.. No ehkä siks, että tulin taas oksennustautiin pari päivää ultran jälkeen. Kerkesin just parantua tarpeeks lauantai aamuks ku olin varannu lennon Ouluun mummua kattoon.

Vaikka miten väljäks suunnittelee nuo reissun tekemiset nii aina tulee kiire nähä kaikkia ihmisiä ja puolet jää näkemättä. Mulla jäi taas näkemättä kummityttöö, vaikka se oli suunnitelmissa ja mummulaankaa en kerenny toista kertaa viien päivän reissulla.

Kotia ku pääsin nii kerkesin taas yhen päivän käyä töisä ja sitte Iskältä saatu räkätukkonokka-tauti iski muhun, Äiti kuulosti saaneen sen myös torstai iltana ja yhä ollaan molemmat pikkusen kipiänä, tänään sen verran paremmassa kunnossa kuitenki, että voi jo olla pystyssä. Huomenna aion olla jo terve!

Tää mun sairastelu nyt kuitenki on vaikuttanu sen verra, että oon tehny elämäni enarin: epäonnistuin raeruohon kasvatuksessa!! Eikä meillä tieteskää ollu pajukissoja, saatikka koristeltuja sellasia. Lapsiparka ois jääny kokonaan ilman pääsiäismunaa jos ukon kaveri ei ois käyny kylässä sellasta tuomassa ku mää olin Oulussa.

Rankka elämä

Perheen koon kasvattaminen on rankkaa aikaa, ei vaan naiselle tai parisuhteelle, vaan myös miehelle. Kaikkialla varotellaan vauva-ajasta ja sen uuvuttavuudesta, mutta missään ei puhuta kaiken kattavasti miehen moninaisista kärsimyksistä ennen tuota taianomaista hetkeä.

Ei se mitään että naisen hormoonitasot pomppii suuntaan jos toiseenki tai että likanen sukka saa vesiputoukset ryöppyämään kahdeksi päiväksi. Nainen itkee jos sitä halaa, samoin jos sitä ei halaa..

Noihinhan on jo totuttu edellisestä kerrasta. Se mikä saa miehen hämmennyksiin on, että vaimo on viimiset 5 vuotta käskeny miehen pitää pyjamaa tässä kylmässä maassa ja nyt yks kaks niitä pyjamoja ei löydykkään omasta kaapista, vaan pyykkikorista tai vaimon päältä!! Just ku mies oppii nukkumaan vaatetuksessa, niin sitä ei oo saatavilla, kuulemma jotai budjetti säästöjä.

Kaiken kukkuraksi tätä kurjuutta ei pääse tuulettaan es urheilun pariin koska vaimo on pihistäny myös ne lenkkeilypökät, päivä vaatetukseksi..

Mihin se raha muka säästyy ku joutuu laittaan lämmöt täysille ja pittään sairaslommaa vilustumisen takia?? Naisen logiikka ei oo miehen ymmärrettävissä!

(Aatoksia mieheni päästä)