Eväät vaihtoon

Siis järkytys, mitä kaupassa myydään! Sellasen viikon verran oon himoinnu pitkästä aikaa makkarakeittoo ja aina kaupassa pyörähtäessä kattonu lenkit läpi. Mun kauppareissu on useimmiten toi viereinen pikkuliike tossa ja ei siellä kovin laaja valikoima tuotteita oo. Viime kuukausina oon alkanu lukeen tavaroiden sisältö luetteloita ja useasti joutunu siitä syystä hylkäämään normaalit ostostuotteeni.

Eilen meinasin oksentaa siihen paikkaan ku vihdoin pääsin Prismaan asti ostoksille ja suoritin makkarapaketin valintaani. ME ON TÄHÄN ASTI SYÖTY "MAKKARAA", JOSSA ON 4% LIHAA!!! Siis 4! Mitä moskaa se loppu on? Yäk!!!

Nyt kattilasta leijjailee Atrian vanhanajan makkaran tuoksuinen keitto (tuoksuu kyllä keittojuureksilta) ja aion kohta maistaa tekelettäni, mutta sitä ennen varoitan koko maailmaa syömästä moskaa!

Uusia asioita

Ei kaikki uudet asiat aina liity vauvva-aikaan. 5-vuotiaan Tomaatin kaa on koettu taas lisää uusia juttuja ja jotain niistä on kai opittukki, lähinnä minä.


"Itse valittu" reppu:
 
Poikamme on vauvvasta asti käyttäny omana reppunaan sitä kirjakerhon muumireppua, joka kyllä ei kauaa ehjänä kestäny, mutta solmun kanssa on toiminu siedettävästi, koitan nääs hillitä shoppailuani ja opettaa lapsestani hieman vähemmän materialistista kuin ite oon! Siihen onneks on auttanu, ettei tavarakauppoja oo kävelyetäisyydellä ja nämä kiroamani mäet estää mua pyöräilemästä suuren tavaramäärän kanssa, ei sillä että tässä tilassa pyöräilisin enää ollenkaa vaikka ois alamäki.
 
Kuitenni, tossa syyskuvastojen ilmestyessä Prisma mainosti tietysti koululaisille reppuja ja näköjään myös tarhalaisillekki oli omansa. Minähän tulin siihen tulokseen, että 5-vuotiaan repun tulisi olla hieman suurempi kuin vauvvalla, koska tarhakamppeetki on kasvaneet lapsen mukana ja vievät siis suuremman tilan. Tomaatille siis näytin kyseistä sivua ja hän pitkän selityksen jälkeen (kuinka kelläki on minkäkilainen reppu tarhassa ) valitsi mieleisensä ja minä seuraavan kerran Sellon seudulle mennessäni katsastin alennusmyynneistä seuraavia vaatekokoja ja pidin silmät auki myös halutulle repulle. Kävi niin, että löysin samalla aiheella varustetun repun H&M:ltä puolet halvemmalla kuin Prisma mainosti, joten en paljoo jääny miettimään kumman ostan. Myöhemmin vielä vertasin reppuja vierekkäin ja koossakaan ei ollu ku millien ero niin olinhan tyytyväinen.
 
Kotona jänskäsin mitä poika tuumaa kun reppu on hieman erilainen, mutta hänpä oliki ihan innoissaan, tuskin huomas mittään. Hää kanto reppua joka paikkaan, jotta kaikki näkee sen, ohikulkijoille piti kääntyä selin, jotta varmasti huomaavat hänen uuden reppunsa. Öisin poika hiippaili hakemaan reppunsa eteisestä tyynynsä viereen sänkyyn kaveriksi. Parin päivän päästä hää sitte kiikutti mulle Prisman mainoksen nähtäväksi, että repussa on hieman eri kuva, vaikkaki sama hahmo.
- No oho niinpä onki, kummallista. Tämähän on hieno kuva mikä sulla on, pittääkö se viiä takas kauppaan?
- Ei..

Opimme siis, ettei Tomaatille saa näyttää kuvaa aiotusta ostoksesta, koska matkan varrella saattaa löytyä jotain parempaa/halvempaa ja yhtä hyvää.


Lapsi "shoppailee":
 
Joku alevaate keikka suoritettiin pikaisesti Tomaatin kaa kaksin. Paha virhe! Aiemmin ku raahasin aleista vaatteita kotiin seuraavia kokoja varten, poika tykkäs kaikesta ja oli oikein ilonen. Nyt ku hän pääs kauppaan, hän näki jonku numeropaidan miesten puolella ja siitäkös se suru tuli ku lapsille ei ollukkaan moista (ilmeisesti jotain koripallopaidan tapaista numerointia). Seuraavaksi kyllä nyökytteli (ei kovin innokkaasti) äitin ehdottamille lasten vaatteille, mutta kassalla sitte alettiin parkumaan kuinka hän ei niitä halua, koska hällä on jo kitarapaita ja noissa ei oo numeroita. No minähän maksoin ostokseni ja istahdin sitte pojan kaa alas selittään, että se kitarapaita on kohta pieni kun Tomaatti kasvaa isoksi pojaksi ja että tämä uus käy hänelle sitten esikoulussa. Ja että kyllähän tässä yhdessä paidassa (kuvassa) on numeroita, käviskö se, koska lapsille ei ole sellasta aikuisten numeropaitaa. Kyllähän se itku loppu, mutta ei se nyt normaaliin tapaan pomppinu ja hihkunu moneen tuntiin. Isiki ihmetteli kuinka poika on noin allapäin.

Nyt kyseinen paita on jo hänen lempparinsa ja sitä pitää näyttää kaikille kuntosalilla.. öh urheilullista..

Opinpa siis, etten shoppaile hänen kanssa vielä.


Lapsi valitsee ite kaverinsa:

Tässäki kuussa on koettu jotai uutta taas: naapurin lapset tuli hakemaan Tomaattia ulos. Tämä kertoi meille sen, että poika on oikeesti kohta koululainen, mutta myös sen, että naapurin lapset juoksee kylillä ilman vanhempiaan! Meille ihan käsittämätöntä nykyaikana. Me on Loren kaa molemmat nähty monenlaisia hulluja maailmassa, eikä koskaan voida ymmärtää, että alle kouluikäinen kulkis yksin, olkoonki vaikka naapuriin tai oman kerrostalon pihaan, mutta kun niitä muita asukkaita ei tunne, saatikka niitä pihalla kulkevia ulkopuolisia. Lapsihan kyllä luottaa kaikkiin aikuisiin ja juttelee tuntemattomille hyvinki helposti, enkä halua kasvattaa lapsiani pelossa, mutta en myöskään aio antaa kellekkään tilaisuutta vahingoittaa meiän lapsia milläänlailla. Ei tulis mieleenkää sallia oman 5-vuotiaan, saatikka vielä nuoremman, mennä leikkimään kaverilleen, jonka kotioloista en tiiä mitään, enkä vanhempia tunne.

Meille saa kyllä tulla leikkiin ja uloski tullaan vanhemman kanssa, mutta tuntemattomien kotiin mun lapset ei mee ilman vanhempaa. Opinpahan sen, etten minä voi aina päättää kenen kaa lapsi ystävystyy.

26+1

Wilkas Pallucka on herättäny viimeaikoina pientä kauhua puiston penkillä keskustelukumppaneissa. Miksi kyseinen kumpare on noin iso viikkoihinsa nähen? Vakuutusnainenki jo tuumas että taitaa olla liian myöhäistä ottaa vauvvavakuutus? No ei oo, ollaan vielä sallitussa ajassa tän viikon ajan.

Kyllä myös tämä äiti ihmettelee, miks naapurilla on puolet pienempi maha ja mulla kanuuna, vaikka eroa on vain muutama viikko. Kuitenkaan masussa ei kuulemma ole kuin yksi hyrrä. Kerkesin kyllä jo innostua kahesta ideana, käytännössä oisin sitte varmaan ihan hukassa.

Meidän ensimmäinen, Tomaatti Pallero 5-vee viettää tällä hetkellä känkkäränkkää, joka on siis lasten oma pyhäpäivä ja saapuu meille onneksi enää suht harvoin, mutta ku mietin ideana kahta Tomaatin kaltasta yks-kaks-vuotiasta, niin oon kiitollinen tästä yks kerrallaan tahista. Sillon tuo uhmaikänen hakkas päätä lattiaan aina ku ei saanu tahtoonsa läpi ja sitä tapahtu monta kertaa päivässä.

Ja kuitenki perheen laajennuksen yritys on taas aikeena alottaa suht pian Palluckan syntymän jälkeen, eihän tuota voi tietää kuinka kauan se taas aikaa ottaa onnistuakseen.

Missä meidän paikka on?

Eilen synkisteltiin, ihan kamalaan masennukseen asti. Kaikki oli ihan hyvin päivän ajan, mutta ku vähän neljän jälestä köpötin vakuutusputiikista kaupan kautta kotiin, niin kaikki ajatukset vyöry yli.

* Täällä on yksinäistä
* En halua kasvattaa lapsiani täällä, missä en ymmärrä millon pitäs korjata pojan outoa slangia vai huonoa suomea
* Haluan muuttaa paikkaan missä voi asua ovet auki ja kouluikäiset lapset saa juosta mielinmäärin pihalla ilman alituista kyttäystä
* Haluan ystävien pistäytyvän kylään yllättäen, ilman kuukautta sitten sovittua päivämäärää ja ohjelmaa

Joku viikko sitte tulin siihen tulokseen, ettei me voida aina olla reissaamassa joka ikisellä lomalla sukuloimaan ja kavereita näkemään, rahat ja enerkia ei riitä, täytyyhän meiänki joskus rentoutua ihan perheenä vaan.

Illalla kuitenki kaikki yllä mainittu masensi niin kovaa, että itkuhan siitä tuli. Koitin ensin sanoa ukolle, ettei näistä asioista ehkä kannata puhua ku hormoonit hyrrää, mutta silti siitä vaan puhuttiin.

Mies ekka tuumas, ettei hän oo valittanu kuuteen vuoteen, vaikka hälläki on ikävä Pariisiin, että määkää en sais valittaa. Hänhän ei koskaan pyytäny meitä muuttaan tänne, vaan minä itse halusin yhistää perheen. Kohta se rauhottu ja tuumas että jos tää mua näin repii nii me voidaan palata siihen systeemiin, että hän tulee viikonloppusin Ouluun meitä kattoon.

En halua tuotakaan, se oli raskasta aikaa kaikille. Haluan pitää perheen kasassa ja kasvattaa sitä kasaa yhessä, Lore on huippu isä ja antaa hyvän esimerkin lapsille, niin omille ku naapureittenki. Haluan hänet siihen kaveriksi, arkeen. Ja mää oon vihdoin uskaltanu luottamaan ja rakastaan.

Mutta mistä taikasauvva, joka ratkasis kaikki ongelmat?

Onko ihmiset kuin lohet ja haluu synnyttää siellä missä ite on syntyny? Vai kohistuuko tää kaipuu vaan omaan pihaan ja rauhaan, ystäviin? Vai johtuuko kaikki vaan siitä kahentunnin puhelusta nuoruuen kaverilta Mingiltä Oulusta? Aikuisiällä saadut kaverit ei oikein voi koskaa ymmärtää samallalailla ku ne pentuna yhessä kasvaneet.

Näyttää siltä, että meiän tulevaisuus on kuitenki täällä etelässä, alan ettiin tonttia jonku kuukauen päästä jos tää koti ei vieläkään tunnu kodilta.

Lokerointia

En ala poliittiseksi mutta kommentoin siitä kommentin vierestä. Emma kirjottaa niin kiihkeesti ja hieman huvittavasti Haaviston työkyvystä. (Tai oikeemmin hän kirjottaa ihmisten huvittavasta ajatustavasta.) "Oli sitten hetero, homo, crossdresseri tai kaikkia samaan aikaan.. "

Jos pistetään sivuun mahollisuus olla homo ja hetero yhtäaikaa, niin heittäisin ilmaan aatoksen, miltähän naisista tuntu sillo kauan sitte vetää hameen tilalle pökät jalkaan? Nimitettiinkö heitä crossdressereiksi? Entäs näitä naisia, jotka pitää kravattia? Ovatko he crossdressereitä? Muistan ite vetäneeni krakan kaulaan villissä nuoruuessani muutamaan otteeseen ja tiedostaneeni sen olevan miehille tarkotettu. Olenko siis crossdresseri? Enkä edes vain kotini rauhassa vaan julkisesti koulussa ja kaupungilla, ihmisten ilmoilla! Oi.. Mutta olihan siellä niitä muitaki crossdressereitä, niitä kakslahkeisiksi pukeutuneita outolintuja. Ehkäpä en nyt kykene tekeen työtäni, kuten ei kukaan muukaan crossaaja, APUAAA!

Nyt hamonen päälle ja kuuskyt vuotta ajasta pois!

Hmm, mieleen nousee kuva ukostani naisen vaatteissa.. Nauraisin varmasti aluks, ei sille vaan osaa kuvitella mittää normeja arkivaatteita oikeesti päälle vaa se ampus taatusti yli ja pukeutus johki juhlamekkoon. Tänään oon nii suvaittevainen, että voin sanoo silmiä räpäyttämättä, "uskosin tottuvani siihen jonku ajan päästä". Vaatteitten alla se on kuiteski se sama loistopeppunen säihkysilmä, joka rakastaa kaikella mitä hällä on.

Onnistuin!

Siis mää onnistuin vihdoin luomaan blogin, jihuu! Minä tekniikkarajoitteinen immeinen! Ihmeellistä!


Tänään meen taas iltaan töihin, mutta sitä ennen kerkeän elämään siivouspäivää, ah ku ihanaa..

Mingin poppoo tullee meille pariksi yöksi ekka kertaa, wau tosiaan, on Ming kyllä ollu meillä yötä pari kertaa, mutta ei koko poppoo olla koskaan oltu saman katon alla yötä, saas nähä asettuuko pikku jätkät ku ovat aika reippaita yhessä. Sunnuntaina ois tarkotus viiä pojat Linnanmäelle, iik!

No sitä ennen kerkeen vielä taistella Caron lapasten kimpussa, lähetin sille ehkä seittemän linkkiä Ullan arkistosta ja se valitsi just ne mun mielestä rumimmat! Nyt sitte koitan opetella uusia tekniikoita tehä joustinneuletta kahella värillä pystyraitaisena ja suljettuna neuleena, jotta se ois nätimpi, vaikeeta! ei se kovin paljo näytä samalta ku yhessä nettikeskustelussa näin... patenttineuleella tulis niin paljon parempi jos osaisin aatella miten siihen saa kaks väriä??

Saa antaa vinkkejä!