Kesän tapahtumia

Kesällä tunnettu tapa on viettää lomaa, meille se tarkottaa aina sukulointia ja kavereita. Äiti kävi meillä mun veljen naisen ja tyttären kaa päiväseltään tuomassa vauvvan vaatteita. Oli ihana huomata kuinka Tomaatti leikki nuoremman tyttöserkun kaa hienosti yhteen, eikä ninjoista ja aseista kuultu liikaa. Tosin pihalla piti sitte sanoa tiukasti ku poika ois halunnu jäähä naapurin pojan ninjoilla leikkimään muiden poikien kaa eikä enää serkun kaa. Miks lasten pitää aina tulla leuhkiin toisilleen kellä on eniten ja hienoimmat lelut? Ainaki täälläpäin pojilla on tuo ärsyttävä tapa. Nyt onneks tarhassa ei enää oo lelupäivää, nii ei tulla itkun kaa kotiin. Tosin sinne mennään nyt jonku aikaa itkien ku ei saa tuua lelua muille näytettäväks ja jotku toiset silti tuo.

Pohjoisen reissu tuli vihdoin maholliseks kaiken sairastelun ja uudelleen aikataulutuksen jälkeen heinäkuussa. Tänä kesänä päätettiin majottua kaverille eikä perheen nurkkiin. Päätös oli mieluinen monessa mielessä; Tomaatilla oli ikätoveri talossa, mää sain jutella Mingin kaa useammasta asiasta kuin ohimennen vieraillessa ois kerenny ja ukotki viihty keskenään, koska Mingin mies puhuu englantia.

Lore vuokras meille ekoauton, joka sammuttaa moottorin joka liikennevaloissa. Muutamaan otteeseen sille naurettiin kun ei oltu moiseen totuttu, mutta moottoritiellä se jo unohtu. Matka suju suht hyvin, kiitos tiuhaan löytyvien vessojen. Autoilu isolla mahalla tosiaan ei oo kovin kivaa, kivutonta tai huoletonta, tien pomppuisuudesta riippuen mun piti päästä tarpeilleni tai muuten vaan saaha tauko tunnin tai puolentoista välein, koska vauvva pongahti aina rakkoa vasten, eikä sekää ihan kokoaikaa olostaan nauttinu ja mää sain tuntee sen kiukkukohtaukset nahoissani.

Oulun seudulla nautittiin olostamme Mingin talossa ja siinä sivussa nähtiin kavereita ja sukulaisia. Siskon tilanne tuli vihdoin selkeesti esiin ku kävästiin kattoon keskenään rymyäviä lapsia. Meininki oli ku Huvikummussa, paitsi että Peppi Pitkätossuki osaa huolehtia ittestään paremmin ku nää kaks riiviöö. Loreki vihdoin hahmotti, ettei kaikki oo hyvin. Hänen silmiin mun siskon avioliitto ja koti on aina ollu se täydellisyyden huipentuma, johon meiänki pitäs pyrkiä. No nyt tuo "täydellisyys" on tullu tiensä päähän ja sisko lapsineen muutti pois. Että muistan liianki hyvin mitä se arki oli yksinhuoltajana ku laps oireilee ja itte on ihan maassa ja kuiteski koulun vaatimukset hengittää niskaan tauotta vaikka miten pyytäs aikalisää.

Toivotaan, että tästä erosta on hyötyä, joko se parantaa heiän välejään ja saa kaipaamaan ja arvostamaan toisiaan tai sitte löytäisivät hymyn naamalleen muualta. Viimesimmän tiedon mukkaan lapset ainaki on tosi tyytyväisiä nykyseen tilanteeseen, mikä pistää miettiin, kuinka kurjaa niillä on ollu aiemmin? Isänsä ei heitä aluksi oikein halunnu ottaa omina viikonloppuinaan, mutta nyt näyttää siltä, että joku on puhunu sille järkee ku ei enää viimeks urputtanu vastaan, mutta nyt se on taas kysyny onko hänen pakko ottaa lapset luokseen. Lorelle oon kummastellu ääneen, kuinka joku ei halua nähä omia lapsiaan es kahtena viikonloppuna kuussa, miten voi olla miehessä niin vähän kiinnostusta omiin lapsiinsa? Mun on vaikee käsittää tuota, koska Lore on niin kiinnostunu Tomaatista ja ne leekaa yhessä kokoajan niin tiiviisti, että mun on vaikee saaha itteeni siihen symbioosiin. Ne on ku parhaat kaverit tai veljekset ja mää sitte välillä vien jommankumman huomioo toiselta.

Pikasesti kerkesin nähä Maatalon Emäntää teekupposen yli. Puhelimessa se kuulosti niin onnelliselta, että aiemmat epäilyt hänen hyvinvoinnista keveni mun mielestä. Kun sitte nähtiin nii olihan se hieman vaivaantunu taas, mutta ei läheskään samallalailla ku aiemmin isommassa porukassa. Epäilen yhä, että heillä on jotain ongelmia lapsensaannissa, mutta kun hän ei halua asiasta avautua, niin en utele. Maalaistalon Emäntä on aina ollu lapsirakas ja niin kuulema miehensäki. Aiemmin hän sano lapsien ajan koittavan kun hän saa koulun päätökseen ja löytää töitä. No nuo asiat on tapahtunu jo vuosia sitte. Nyt hän kuiteski alotti keskustelun nopsasti selittämällä kuinka vielä ei ole ajankohtaista saada lapsia.
Öh, en kysyny mitään, joten en osannu tuohon mitään sanoakaan. Jokaisen oma asiahan se on tuleeko lapsia tai millon ja miten monta. Ei mulle oo kukaan tilivelvollinen perheensä koosta. Lähinnä heräs ajatus, että elämä on etäännyttäny meitä, mutta enemmän kuilua on tullu hänen ja muiden likkojen välille, koska heitä Maatalon Emäntä ei nää kahenkesken niinku mua. Meiänki tapaamiset on niin edustus tapaamisia kun niitä harvoin es sattuu. Toivottavasti ne rentoutuis.

Alet tuli kierrettyä Mingin kaa ja mukaan lähti värikkäitä kimpsuja. Kauppaan oli myös ilmaantunu taas vihreetä huopasta, joten sitä piti saaha, koska tossut on yhä kesken..

Mummun näkeminen oli aikamoinen shokki, joten siellä ei kauaa viivytty ku kyyneleet pyrki pintaan, eikä mummu jaksanu seurustella muutamaa minuuttia pitempään. Kamala miten pitää kitua loppuun, mitä elämää se tollanen on? Tunnelma oli ku kuolinvuoteella ja kuitenki se kuolinvuode aika on alkanu jo vuos sitte ja kestää vielä ties kuin kauan. Kaikki vaan istuu sohvilla oottamassa kuolemaa ku yks makkaa sängyssä jaksamatta avata silmiään tai suutaan sekuntia pidemmäks. Itkuhan siitä tuli heti ku hissiin pääsi.

Muuten lomaa vietettiin Syötteellä Äitin vuokraamissa mökeissä. Äiti, kaikki hänen 7 lastenlasta äiteineen ja Lore ainoona ukkona. Voi pyhä jyssäys. Sanotaanko, että liian monta kokkia samaa soppaa keittämään ja että kotoa teininä jo pois muuttaneena majottuminen "ei kenenkään reviirillä" yhessä on kamalaa. Ei siitä sen enempää. Vierailtiin Ranuan eläintarhassa ja syötiin ihan liikaa, kuunneltiin hyttysiä ja kärsittiin hormoonihuuruista. Pelailtiin lapsuudesta tuttua lautapeliä; Tilipäivä ja koitettiin muistaa kaikki säännöt. Ei ihan muistettu niin keksittiin sitte omia.

Kotiin oli ihana palata ja matkan varrella pistäydyttiin kurkkaamassa Leipuri Hiivan perhettä ja kotia. Miks kaikki asuu niin kaukana? Ois ihana ku vois vaan päiväkävelyllä kurkata, onko ketään kotona vai voiko pistäytyä juttelemassa taivaan ja maan välisistä asioista. 

Lapset leikki ihanasti yhteen, vaikka ei ollu koskaan aiemmin es tavanneet ja kaverin koti näytti just häneltä. Pientä kaipuuta heräs omassa rinnassa laittaa ittellekki omakotitalo ku Ming remontoi lapsuuden kotiaan mieleisekseen ja Leipuri Hiiva laittaa omaa pesäänsä. Näillä hinnoilla me ei kuitenkaan Espoosta omakotitaloa tulla ikinä saamaan niin täytyy lopettaa moiset haaveet heti alkuun.

Paluu nuoruuteen

Joku aika sitte rakas ystäväni Metsätähti sai lahjakortin viikonloppu risteilylle Tukholmaan ja kysy josko mua kiinnostas lähtä osaks neljän hengen porukkaa. Tottamaar kiinnosti. Pitkien jappasujen jälkee sopivat päivät löyty ja Metsätähti varas meille hytin. Kuukauvven verran sitte ooteltiin kaikille passaavan viikonlopun saapumista ja kävi niin, että se tuli kaikille aika yllätys nopeesti.

Kukaan ei oikein pysyny kalenterin mukana ja niinpä käviki niin, ettei yks päässy töistä lähteen ajoissa ku oli unohtanu mainita etukäteen vapaan tarpeesta. Toinen ei sitte muutenvaan lähtenykkään, joten lähtöaamuna Metsätähti soitteli mulle yhtenään ilmotellen millon mitäki asiaa ja loppujen lopuks kysy saisko yks kakslahkeinen lähtä meille seuraks ku puoli hyttiä oliki yht'äkkiä tyhjänä. No muutaman tapaamisen perusteella tiesin tyypin ihan ihmiseks, joten suostuin.

Laivalla vasta huomasin kuinka varustautumaton olin "ulkomaan" reissuun. Ei ruotsin valuuttaa, ei mitään suunnitelmaa mihin halusin mennä, ei karttaa, ei yhtään mitään! Onneks ne kaks muuta turistia oli hoitanu sen puolen ja mää vaan roikuin suunnitelmassa mukana porukan ainoana kameran haltijana.

Viikonloppu oli aivan loistava muistutus ystävyydestä ja nuoruudesta. Nauroin kipeämmin ku pitkiin aikoihi ja elämä keveni taas, ei nyt ihan huolettomaksi, mutta edes viikonlopun ajaksi. Perjantai-iltana kaikki oli aika uupuneita viikon jäljiltä, joten peti ja rauhallinen keskustelu vei voiton. Meiän hytin alapuolella oli joku night club, joten basso oli hyvin edustettuna, Wilkaski alko jamittaan ku kuuli sen.

Aamu alko kertomuksilla yön värikkäistä tapahtumista, joissa mää olin kuulemma ollu suuriki tähti; olin kuulemma selittäny pitkiä tarinoita unissani ja myös puhunu venäjää!!

- Öh, en osaa venäjää.

Tukholmassa oli tietysti kevät jo paljon pitemmällä ku meillä, joten ensimmäisenä piti ikuistaa kirsikkapuun kukat.

Lauantai alko pilvisenä ja kylmänä, joten alkuturisteilu kulu lämpimiä raskaus-sukkahousuja ettiessä ja Metsätähen "kuolaa" pyyhkiessä (suklaata ja komea nuori mies muffinsikojussa on epäreilu yhdistelmä). Kakslahkeinen myös jostai syystä halus ettiä kynsilakkaa, joten niin se aika lens, kunnes Metsätähti ilmotti meiän myöhästyneen opaskierrokselta.

No höh, mihin se aika muka meni? No jatketaan sitte omin nokkinemme vanhaan kaupunkiin. Pitkän kävelyn (aurinkoki jo näky) ja kiemurtelun kautta oltiin kysymällä löyetty kauppahalli (ei ollu siellä missä google väitti). Kauppahallissa viimistään oisin kaivannu ruottin rahhaa ku vessahätä alko olla kova, pääsin vessaan jonku toisen tullessa ulos sieltä, mutta valot toimi vain rahalla, joten kännykän valossa..

Jossain vaiheessa kattelin kummissani kelloa, kuinka se nyt ei ollu liikkunu mihinkää? Mehän oltiin kävelty ties miten pitkään ja kierrelty turistikatu jo kahesti ja silti se näytti samaa ku viimeks Metsätähen sanoessa meiän myöhästyneen kierrokselta. Tähän oli hyvin yksinkertanen vastaus; Ruotsi. Metsätähen kello oli suomen ajassa ja tää kello ruotsin ajassa.. Näin niitä sekoiluja saahaan aikaan ihan tarkottamatta!!

Näin jo "toistamiseen" kierrokselta myöhästyneinä jatkettiin sitte suunnistamista johki kasvisruoka paikkaan, josta Metsätähti oli kuullu. Matkalla ihailtiin tietysti vanhaa kaupunkia ja syötiin mansikoita auringosta nauttien. Minä turistina tietysti kuvasin ne tärkeimmät nähtävyydet; kauniita taloja, kuuluisuuksien patsaita ja toki myös hurjan tärkeää kulttuuria

Ehkä oon ihan surkee turisti, mutta nää nähtävyydet vaan on kivempia ku ne opaskirjoissa esitellyt.

Kaiken ton turisteilun jälkee oli ihana kaatua laivan sänkyyn, kakslahkeinen ainaki simahti pikku tirsoille likkaviikonlopun uhrina.

Sattu oleen täyskuu, joten me Metsätähen kaa lähettiin kuutamokävelylle kokemaan risteilyromanssi, minä kamala irstas myskin lemuinen karvainen "Julio" ja laivalla tapaamani kaunotar. "Oih".

Toisella puolen laivaa porotti pallomainen kuu ja toisella puolen laskeutu aurinko kaikessa väriloistossaan unten maille.

Aurinkoloma

Suomalaiset kuulemma harrastaa paljon noita aurinkoloma pakettimatkoja. Mekin ollaan onnekkaasti vihdoin saatu kokeilla moista reissua. Käytiin perheen kesken viikko Kreetan Hanialla, pikku kylässä nimeltä Agia Marina.

Aivan ihana viikko. Me oltiin ainaki meidän hotellin ja Tjäreborgin ensimmäiset vieraat tälle kesälle, joten paikka ei todellakaan ollu täynnä. Sää oli koko viikon +25-33'C jos me yhtään voidaan luottaa niihin siellä nähtyihin mittareihin. Vaan yhtenä päivänä oli pilvistä ja siks viileetä. Muina päivinä tarkeni kyllä jopa meikäläinenki vilukissa bikineissä. Öiksi oisin kyllä saanu varata jotai hieman lämpimämpää vaatetta ku ne sexyt hepenet mitä mää olin aatellu käyttää. Käytiin kuiteski pikasesti ostoksilla ja sain kahet kesäpökät, jotka toimi oikein hyvin yöhousuina.

Meiän Hotelli oli Stefan Village ja huoneisto oli oikein mieluinen mitä nyt aika viilee öisin. Sekin kuulema ois ollu korjattavissa ku ois maksanu lämmityksestä, eipä tiietty moista ja selvittiin ihan hyvin.

Hotelli oli ihanan värikäs ja kasvillisuutta oli runsaasti. Käveltiin myös muilla Agia Marinan kaduilla ja kaikista hotelleista meidän vaikutti viihtyisimmältä. Hotellin ravintolan menu oli suppee, mutta nirppiksenäki löysin sieltä kuiteski hyvää syötävää. Lorella oli kai joku salaatin puutostila ku melkein joka ilta eri ravintoloissa se tilas kreikkalaisen salaatin fetajuustolla. Hotellin tarjoilijamies oli oikein ystävällinen ja paikalliseen tapaan tuttavallinen. Sanoi jossain vaiheessa luulleensa ranskalais-suomalaista liittoa sukupuuttoon kuolleeksi, me kuiteski tiedetään useitaki suomalais-ranskalaisia pareja.

Tomaatin matkapahoinvointi-lääkkeet oli vähissä, joten viihyttiin iha kävely etäisyydellä hotellista. Käytiin kävelyillä ja meren rannalla aarejahdissa melkein joka päivä. Aarteita löytyki: mummulle valkosia kiviä ja meille itelle simpukoita. Ehkäpä osa joutaa muillekki, sen verta hyvin se ranta sihdattiin.

Uitiin (mies ja poika) paljon ja rusketusrajatki saatiin aikaseks kaikille, nyt me ollaan kaikki valkopyllystä sakkia. Ainoastaan minä poltin itteni (selästä) ku jääräpäisesti etin niitä simpukoita koko rannan pituudelta viimisellä rantaretkellä. Mies uskaltautu uimaan mereenki ja väitti veden olevan puolta astetta lämpimämpää ku meiän uima-altaassa hotellilla. Ite tunsin vaan tarvetta nauttia lämmöstä, enkä kelliä kylmässä vedessä.

Ruoka oli mahtavaa ja siitäpä johtuen tunsinki mahan tuplaantuneen tolla viikolla ja nyt ku katsoo noita kuvia niin aika hylkeeltä näytänki. Näin kotiin palanneena voi sitten alkaa taas kummasteleen miksei paino kuitenkaa oo noussu. Alan pian harkitseen puntarin vaihtoa.

Reissun tapahtumia

Olin niin ilonen kotiinpaluusta, kunnes avattiin ovi ja nähtiin tää kaaos mikä kottiin jäi kun kiireellä lähettiin. Pyykkejä kaikki olohuoneen pinnat täynnä, leluja pojan huone täynnä ja ulkovaatteita ja kenkiä eteisen lattia levällään. Keittiössä on sekalainen tavarakaaos ja makuuhuoneessa sängyn peitteet pursuaa lattialle.

Pyykin selvitys on alotettuna ja uus satsi koneessa, mies kävi kaupassa hakeen aamupalaa ku mää pesin jääkaapin ja siivoilin keittiön pöydän. Nyt on pakko istua hetkeksi ennen ku alan pyörremyrskyksi.

Tää joulu ei oikei tuntunu joululta. Majailtiin mun vanhemmilla ja se ei oikei ollu kellekkään kivvaa. Mun iskä ei oo mikään sosiaalinen ihminen ja ku lisätään siihe vielä sen oman ajan tarve ja lapsenlapsi kiekumaan kokoajan kysymyksiä, nii jo alkaa pinna kiristyyn.

Tällä reissulla sain vihdoin nähä mun isän vanhempia pitkästä aikaa. Melkein seittemään vuoteen en oo niitä nähny! Mun isänpuolen isovanhemmat on niitä vanhoillislestadiolaisia, jotka tekee kaiken oikein ja muiden pitäs tehä just samoin tai muute he ei puhu sulle! (Äitinpuolen isovanhemmat taas on niitä vanhoillislestadiolaisia jotka kyllä näkee sua, mutta sanoo ääneen, ettei sun laps pääse taivaaseen ku sitä ei oo kastettu!) Eli siis, oli ihana nähä mummua ja ukkia ja näyttää mun perhe heille vihdoinki. Sain huomata, että oon myös ukin kans samanlainen joissain asioissa, aina oon huomannu kuinka samanlainen oon ku mummu, mutta nyt se kävi selväksi myös ukin suuntaan. Pelottavaa!

Joulua vietettiin siskon perheen luona, mutta se tuntu vajaalta ilman mun veljen ja vanhimman siskon perheitä. Siskon lapset on aina ollu viekkaita riiviöitä ja taas se näky serkun kiusaamisena, että mää en voi ymmärtää miksi tämän siskon lapset on niin erilaisia ku meidän muiden. Lahjoja avattaessa Tomaatti sekos ja pomppi ku duracell-pupu jokaisen nokan eessä lahjoja heilutellen; "kato mitä mää sain, kato mitä mää sain!!" Eihän kukkaan mittää nää ku tungetaan ihan naamaan kiinni ja heilutellaan niin nopiaan, ettei katse kerkee tarkentua. Mummu ku avas säärystin pakettinsa nii poika huus; "meiän äiti on tehny nuo!"

Välipäivinä mies ja poika meni käymään Ranskassa. Iskä lähti mökille ja minä ja äiti tavattiin ihmisiä ja shoppailtiin vaatteita ja remontti kamaa. Tavattiin myös äitin lapsuudenystävä ostoskeskuksessa kesken alennusmyynti kierroksen. Mentiin jätskille ja hän kutsu sinne tyttärensä ja miniänsä myös. Miniällä vaan sattu oleen sellanen kolmen kuukauden ikänen käärö mukana ja mää repesin jo viidessä minuutissa. Äiti koitti siinä sitte selittää ku mää koitin rauhottua. Noloa!

Uusvuos meni raketteja ja iskän ryyppäämistä kytätessä, tottakai se sitte alko karjuun keskellä yötä niin että kaikki heräs ja seuraavana päivänä ei muistanu mittään. Sanoinki äitille ettei me enää koskaan majotuta iskän kaa saman katon alle. Olihan tuo odotettavissa, mutta näköjään en tarpeeksi muistanu millasta se on.

Aah ku on ihana olla kaukana tollasesta elämästä. Oikein huo'un kiitollisuutta, ettei mun mies oo yhtään niinku mun iskä! Viikon päästä se tulee remontoimaan meiän kodin uuteen uskoon, saas nähä kui tää yhteistyö sujuu.

Ai niin, ja kameraki meni rikki, loistavaa eikö!

Joululahjat

Kymmenen päivää jäljellä reissuun lähtöön.

Joululahjat valmiina?
Ei.
Joululahjat ideoitu?
Ei.
Piparit tehty?
Ei.
Talon pakkaus alotettu remppaa varten?
Ei.
Remontti valmistelut tehty?
Osa joo.

Missä mun pää on, en saa päätöksiä tehtyä, jos saan, nii heti kohta oon vaihtamassa mielipidettäni. Koitan valita seinien värejä, mutta arastelen. Pitää valita oikein noissa remonttipäätöksissä, mutta käsitöissä voi aina korjata jos menee pieleen.

Siskon lapaset on tehty, mutta en oo niihin tyytyväinen ku äitini ja metsätähti molemmat sano että ranne on tiukka, korjatako siis nyt vai vasta kun lahjansaaja on koittanu niitä. Myöski hirvikuviot tuli väärinpäi.. ne kävelee poispäi toisistaan, vaikka tarkotus oli töllätä toisiinsa. Ihan kämmi siis.

Caron lapaset on ollu valmiit jo jonku aikaa, mutta ne on jättiläiset ja rumat. Niihin en halua koskee ennää.

Mamman säärystimet on työn alla, pitäs keksiä niihin joku kuviointi. Teen kuviot aplikoimalla jälkikäteen nii ite neulominen ei hidastu, kirraa tai löysty.

Anopin lahja on aina kinkkinen. Tein koruja, ehdotin tossuja, juhlavia tai arkisia hartiahuiveja, lapasia, mikään ei kelvannu mun miehelle, kaikki oli ihan metsään mitä ehotin. Nyt oon päättäny että se saa kauppakasseja, sekin kuulemma on turhaa kun sillä on sellanen mummon perässä vedettävä rullajuttu, niinku mullaki. Entä sitte, teen kassit ja sillä siisti, en jaksa enää jappasta hänen lahjan kaa.

Ongelma on kuitenki Loren nuorin sisko, se joka ei tykkää munsta, enkä määkää hirveesti hänestä. Joka vuos teen jotai itse yhdelle heistä ja loput ostan. Tänä vuonna oli anopin vuoro saaha itetehtyä, mutta koska Caro pyysi noita lapasia multa ja ne toimitetaan joulun tienoilla, nii ne näyttää kuin joululahjalta, jos teen ostoskassit anopille nii mitä teen "pikku käärmeelle"? Aika loppuu kesken. Tein sille hartialämmittimen viime vuonna, enkö vois antaa kynttilän tänä vuonna, itsetehdyn vai itse ostetun? Ostetun, ehottomasti, en ala enää kiduttaan itteeni.

No joo laukkutehdas käynnistyköön.

Reissu tapahtumia

Käytiin viikko Oulussa, oih ja jee!

Reissuun lähtö oli aika kamala, niinku ylleensä. Sain yllättäviä työvuoroja viikon loppua kohen ja se pyykkäämine ja pakkaamine vaa jäi. Perjantaina sitte tulin kiireellä töistä kottiin kuuen jäläkee ja kummallisesti asunto oli iha pimiänä, aattelin eka että ukot on simahtanu, eikä es oo viittiny käynnistää pyykkikonetta. Ku oiski ollu nuin! Jottai ähellystä kuulu keittiöstä ja kohta mua kohti tuli tuikku villeroy boghissa. MEIÄN SÄHKÖT OLI POIKKI! APUAAAA!! Kelle kummalle sitä soitetaan perjantai-iltana? Onpa ihana ettei ukko heittäny pois puhelinluetteloita ku kielsin!!

Vartin kynttilöitte, taskulamppujen ja puhelin numeroitten ettimisen ja soittelun jälkee ukko laahustaa mun luo keittiöön, että sulakkeet asunnosa on iha kunnossa, mutta alakerran sulakkeet o lukkojen takana, eli tarvitaan joku isännöitsijäfirmasta, kai.

No onneks niitten vastaajasa oli kiireellisten tapausten numero. Ja nii puolentunnin pimeyvven jälkee valot sytty taas lepattamaan uhkaavasti.

Se ukkeli sitte tuli meiän kottiin kattelee, että mitä on tehty erilailla ku aiemmi. Kohta se tuumas, että joo teillä on lamput yhistetty sokeripaloihinsa löysästi! Ajatella, mää kerkesin jo pelästyä että se käskee mun heittää menemään mun uuen vanhan lampun keittiöstä! EI IKINÄ!

Se korjaustyyppi selitti, että vanhoissa taloissa on kaikki sähköt yhen piuhan kautti, että halvemmaks tulis räjäyttää seinät alas isolla kuulalla, ku uusia sähköt reikäjuusto tyyliin. Ton jälkee sanoin ukolle, että äkkiä talo myyntiin, ennen ku se räjähtää koko sähkösysteemi, mutta mies tuumas, että sittehä vakuutus maksaa meille uuen! Luottavainen mies.

Seuraavana aamuna sitte kukonpierun aikaan pakkasin puoli kosteita vaatteita laukkuun ja eiku menoks. Bussipysäkille ku päästiin nii muistin pojan matkapahoinvoinnin. Lääkkeet oli unohettu antaa ja ite rasiaki jäi kottiin! Ou nou! Reissu oli sitte sen mukanen. Siinä vaiheesa aattelin vielä, että no johan me junasta selvitään ku ei oo ennenkää ongelmaa siinä ollu.. pahasti väärässä!!

Bussilla asemalle, paikallisjunalla Pasilaan ja kaukojunaan mars! Ongelmat alko heti, juna keinu ku laiva ja eiku pussia leuan alle. Laskuissa päästiin 6-7:ään oksennukseen Seinäjokeen mennessä. Ratatöitten takia vaihettii bussiin ja kummallisesti olo helpotti ku vaipu unneen. Kokkolasa sitte takas junnaan ja kaikki näytti menevän hyvin kunnes puol tuntia oli matkaa jälellä ja poika otti vesipullonsa ja ihan yks kaks varottamatta se oli oksennusveestä märkä hihoista ja housuista, lattialla suuri rapakko. Onneks oltiin perhehytissä nii ei vaivattu kaikkia muita samassa vaunussa ja mahtu siivoomaanki enimpiä pois... niillä mitä vessasta löyty siis.

Muuten Oulun seudulla totuttiin taas 11:n kuukauen ikäsen tenavan kaa elämisen iloihin ja loppuviikosta mää en enää es kuullu mittää öisin, nähtiin paljon ihania ihmisiä ja haisevia lemmikkejä ja kierreltiin kaupoissa. Koosteena voin sanoa, että ostin pöytäliinan, jostai kumman syystä paljon kukallisia kankaita, koru aineksia ja luovuin koko elämäni pitusesta haaveesta saaha koira, mua vaan alko ällöttään se haju ja kaikki se nuoleminen, ei kiitos, mennään kissa linjalla niinku ennenki. Ja nyt ollaan ikionnellisesti kotona ja tykätään omasta tyynystä entistä enemmän. Kattelin tietysti myös siskolle verhoratkasua ja Tomaatille housukankaita pikasesti, mutta värit oli ihan kamalia. Nii ja iskä aiko tulla remppaamaan meille! Hurraa, mitähä siitä tullee.