Virran mukana naureskellen ja analysoiden

Viimeaikoina oon alkanu huomaamaan eron omassa suhtautumisessani kaikkeen infoon mitä äideille suolletaan joka tuutista. Huomaan kun kuuntelen eri lääkäreitä, neuvvolan-tätejä ja kätilöitä, että ensisynnyttäjä olis itkeny jo moneen kertaan pelkkää hämmennystään ja kauhua tätä ristikkäisten tietojen tulvaa ja liukuhihna-kiirettä saada asiakas ulos toimenpidehuoneesta. Puhumattakaan ujoudesta olla alasti tuntemattoman ihmislauman edessä.

Me on nyt käyty tutustumassa Jorviin ja siitä jäi levollinen ja hyvä fiilis, kierros oli oikein kattava ja valaiseva. He oli kovin ymmärtäväisiä eri synnytysasentoja ja kivunlievityksiäki kohtaan. Ainoa asia mitä siellä tunnuttiin tuputtavan oli perhehuoneet ja vauva kokoajan iholla-tyyli. Itse en moista kannata pidemmän päälle, koska aion kyetä käymään kotona suihkussa ilman kantoliinavauvvaa rinnoilla. Pitää vauvvan oppia olemaan sitterissä sen verran. Aion myös nukkua ilman vauvvaa omassa sängyssäni, joten eiköhän ne ihokontaktit jää meillä seurustelu ja ruokailuhetkiin, ei löhnäilyyn. Meillä myös kannatetaan loisto kulkuneuvvoa nimeltä vaunut, joten senki takia vastustan moista 24/7 kengurointia omalla kohdallani. Tuolla vierailulla oli yks lause, jonka kätilö olis voinu mielestäni sanoa toisin ensisynnyttäjille (tietenkään en sitä lausetta muista), nyt hää vaan aiheutti turhaa synnytyspelkoa.

On myös käyty synnytysvalmennuksessa; siellä oli kaks neuvvolan-tätiä, yks nuori ja toinen sellanen viis-kymppinen. Kolme kertaa huomasin kuinka tän vanhemman neuvvolatädin "tieto" oli ristiriidassa sairaalan kätilöiden infon kans ja jäin miettiin kuinka kauan sitte tämä neuvvola-täti oli päivittäny tietonsa, nuorempi kollega ei kuitenkaan ääneen korjannu edellisen sanoja, vaikeni vaan hetkeksi miettimään. Ensisynnyttäjät huoneessa oli ihan sekasin ja kummissaan kaikista ristiriidoista tätien infojen välillä, ainoastaan yks uskalsi niistä ääneen kysyä. Tunnistin muiden naisten ilmeistä ensisynnyttäjä itseni; olin sillon ihan pihalla siitä missä mennään ja millä konstilla ja miks. Monesti tunsin itteni lampaaks narun päässä ja kaikki muut ohjas ja komensi, paitti minä. Se oli henkisesti rankkaa, tunsin itteni yks kaks pikkutytöks, jolla ei oo valtaa mihinkää omassa elämässä tai kehossaan. Komento ku kuulu; "Housut pois ja pöydälle jalat koukkuun ja levälleen" nii teki mieli itkee ääneen, etten oo mikään nautakarja, mulla on nimi ja ihmisarvo, mikäs sun nimi es on? Nyt tuollaset kokemukset ottaa jo hieman etäisemmin.

Eilen käytiin synnytystapa-arviossa katteleen vauvvan kokoa ja asentoa mun lantion kokoon verraten. Huoneeseen ku astuin nii tuumasin vaa väkeä olevan ku juna-asemalla, kukaan ei kuiteskaa esitelly itteensä nimellä tai syyllä, miksi heitä niin monta tarvitaan. Kiire ja rutiini kätilön toimissa tuli selväksi heti ensi minuutilla. Ihan mukavia ihmisiä taatusti ja henkisesti se meni paljon kevyemmin ku itellä ensisynnyttäjänä ois menny. Kaiken ton kohtelun ja töykeyden ku anto mennä hilpeesti ohi ja keskitty vaan niihin raskaus faktoihin, nii loukkaantuminen ja tunteellisuus ei päässy pintaan. Lorelle aloin sen jälkeen pohtiin, että jos tää ois meiän ensimmäinen, nii mää oisin parkunu jo ihan paniikissa tuollasta kohtelua.

Mies sitte iltasella sai suunsa auki ja tuumas, että no nehän leikkaa taas vai?
-Öh, ei. Mullahan puuttuu vaan puolsenttiä lantion alasuoran mitasta, mitä se sitte ikinä tarkottaakaa ja vauvva on oikeessa asennossa. Ne nyt keskustelee mun "tapauksesta" ens viikon kokouksessa koko poppoon kesken ja asettaa takarajan käynnistykselle, (ettei se kerkee liian isoks kasvaa,) jos mää oikein ymmärsin. Pallucka kuiteski oli ihan samoilla käyrillä Tomaatin kaa suuresta mahasta huolimatta ja painaa nyt 2,5kg. Eli neuvvolan käyrät on ihan päin mäntyä tai sitte mun kohtu on muuten vaa pitkulainen kookospähkinä. Ne nyt kuiteski sano, että saan alkaa synnyttään heti ku haluan! Minäpä tässä sitte tahdonvoimalla saan synnytyksen käyntiin viikon parin päästä : )

Pallucka 36+3

26+1

Wilkas Pallucka on herättäny viimeaikoina pientä kauhua puiston penkillä keskustelukumppaneissa. Miksi kyseinen kumpare on noin iso viikkoihinsa nähen? Vakuutusnainenki jo tuumas että taitaa olla liian myöhäistä ottaa vauvvavakuutus? No ei oo, ollaan vielä sallitussa ajassa tän viikon ajan.

Kyllä myös tämä äiti ihmettelee, miks naapurilla on puolet pienempi maha ja mulla kanuuna, vaikka eroa on vain muutama viikko. Kuitenkaan masussa ei kuulemma ole kuin yksi hyrrä. Kerkesin kyllä jo innostua kahesta ideana, käytännössä oisin sitte varmaan ihan hukassa.

Meidän ensimmäinen, Tomaatti Pallero 5-vee viettää tällä hetkellä känkkäränkkää, joka on siis lasten oma pyhäpäivä ja saapuu meille onneksi enää suht harvoin, mutta ku mietin ideana kahta Tomaatin kaltasta yks-kaks-vuotiasta, niin oon kiitollinen tästä yks kerrallaan tahista. Sillon tuo uhmaikänen hakkas päätä lattiaan aina ku ei saanu tahtoonsa läpi ja sitä tapahtu monta kertaa päivässä.

Ja kuitenki perheen laajennuksen yritys on taas aikeena alottaa suht pian Palluckan syntymän jälkeen, eihän tuota voi tietää kuinka kauan se taas aikaa ottaa onnistuakseen.

Valmiina synnytykseen?

Pari viime päivää oon selannu noi miesten raskausblogit alusta tähän päivään ja jäi kauhistuttaan miksei meiän neuvolassa oo sanottu halastua sanaa synnytysvalmennuksesta. Luin Espoon sivuilta, että sitä tarjotaan vaan ensisynnyttäjille.

Hmm.. Aloimme siinä sitte Loren kaa muisteleen sinne viiden ja puolen vuoden taa, josko muistus mieleen jotai hengitys tai asentojuttuja tai mitä vaan:

Minä: Oli jäiset tiet, saatiin kyyti kotiin sun kollegalta, joka kaikkien yllätykseksi oli samassa tilanteessa ku me.

Lore: Tilanne oli kiusallinen, ihmiset nauro mulle, sääki.

Minä: Ai? Miksi?

Lore: No kun piti kertoo jotai ittestä nii sanoin; "hei, oon Lore. Tulin Suomeen viikko sitte." Kaikki katto äkkiä sun mahaa (29+5) ja repes ihan täysin.

Minä tähän: Niin, ne varmaa aatteli, että oot joku postimyynti poikakaveri tai sulla on supervoimia ku viikossa on päästy niin pitkälle.

Mutta oikeesti, pitäskö mun muka muistaa jotain synnytyksestä ku en oo koskaan sitä päässy kokeileen? Meiän jääräpää jäi jumiin mun kapeaan lantioon perätilaan, joten lääkärit ei antanu mun synnyttää alateitse vaan keisarinleikkaus oli ainoo vaihtoehto.

Toisaalta kuulosti tuolla kommenteissa poikien blogeissa, ettei niitä valmennuksia es mainosteta suullisesti vaan pitäs tutkia kaikki ne pienet lappuset sieltä seinältä.. *Huoh*

Soitan sinne.

P.S. Eipä noille näytä olevan netin mukaan puhelinnumeroa...

Sohvaperunan kuntoiluhetki

Aamulla vielä kuvittelin päivän kuluvan ompelun parissa ja ehkä hieman päiväunia sinne väliin, koska olo oli ihan nuutunu, ZOMBI! Mitähän blogia sitte luin ku sivupalkista löyty jonku toisen blogi ja siellä oli taas uus blogi, tälläkertaa miehen näkökulmaa raskaudesta.

Kyseinen blogi sai mut nauraan ääneen silmät märkänä ja pakkohan se oli lisätä omaan lukulistaan, sen verran hyvin se herätti. Kiitos Koijari. Ei aikaakaan ku kyseinen herra suositteli toista blogia ja johan koukutuin sinnekki miehen jutuille nauramaan. Nyt on pissat tullu pöksyyn jo kolmesti ja oon päässy vasta alkuun molempien arkistoja penkoessa. Voiko ihanampia blogeja löytyäkkään?

Varotuksen sana: AIHEUTTAA VATSALIHAKSIEN LÖYTYMISTÄ!

Ärsytysnappi

Nyt on pakko saaha purkaa itteeni johki, tossa viikko sitte törmäilin blogilta toiselle ja päädyin peräkkäin joidenki 18-19-vuotiaiden "lapsettomuus"-blogeille! Mulla alko sauhuaan päässä! Mikä muoti-ilmiö tuo on että pitää heti ensi yrityksestä alkaa voivotteleen yksityiskohtaisesti kiertopäiviä myöten kuinka hankalaa ja kauan aikaa vievää hommaa lapsensaanti on? Siis nää ihmiset on alkanu yrittään lasta kaks päivää aiemmin ku ovat lapsettomuus-bloginsa alottaneet! Voi Luoja, anna mulle ymmärrystä ja itsehillintää!!

No nii, nyt ku sen oon saanu ulos nii voin tuumata, että mun mielenterveys on jo aikalailla takas samassa normaalissa iloisessa hulluus asteessa ku keväällä ennen tätä (keskenmennyttä) raskautta. Oon jopa onnistunu hymyileen pikkulapsille kaupan kassalla taas, enkä oo liian kade pikkuvauvvojen äiteille. Itselleenhän saa toivoa samaa, mutta tukalaksi ei saa mennä jos asiakkaalla/ohikulkijalla on jälkikasvua. Nyt voin sanoa ääneen parantuneeni murheestani!

Tietysti muistan aina tän kokemuksen, mutta koska tällä --- ei ollu nimeä tai edes sukupuolta tai edes työnimeä, niin mun on vaikea puhua hänestä. Hän ei ollu pallero, niinku meidän ensimmäinen, ei she tai he. "Sikiö" tuntuu niin olemattomalta ja muodottomalta ja ei sopivalta koska mää näin hänet ku hää tuli ulos. Vauvaksi hän oli niin pieni, ettei se käy, joten nimitetään häntä nyt vaikka Vierailijaksi.

Kovasta etsinnästä huolimatta en oo löytäny vertaistukiryhmää niin netti on ollu mun tukiryhmäni. Itsensä purkaminen sanoilla on auttanu, se vähä mitä oon sitä tehny, mutta eniten on auttanu lukea muiden keskenmenon kokeneiden blogeja. Ite koen, että en osaa kirjottaa enää! Nuorena sain aina kirjotuksistani loistavia kouluarvosteluja ja jopa palkintoja kilpailuissa, mutta nykyään en saa kuvailtua mitään tunteita. ..tunteiden kirjotuskuolema..