Uljas Aivo Kustaa vai Wilkas Ukko Mies

Joku mun perheen tunteva voiki jo yläotsikosta päätellä, että äitsykkä on taas ollu kyläilemässä meillä. Niin onki, kokonaisen viikon! Viikon ajan kuulin mitä kamalampia nimiä ja vieläpä kokonaisina rimpsuina.

 

Vakavasti puhuen, viimisen kuukauden ajan meillä on ollu joka yö joku extra perheenjäsen tai sitte Tomaatti on ollu poissa. Viime yö oli ainoo ku oltiin ihan kolmistaan keskenämme normaalisti. Ihanaa ja erilaistahan se on ollu, mutta myös väsyttävää elää kokoajan varpaisillaan, valmiina ryntäämään sairaalaan, puhumattakaan kui inhottaa pitää toisia valmiusasemissa lapsenlikaksi.

 

Tänään kävin yliaikasuus kontrollissa (41+5) ja tuumasivat, että pää on nii alahaalla, ettei voi arvioida kohdunkaulan pituutta, mutta pehmenny se on. Kaaleppi Viking on ny ehkä 3,4kg ja pitäs mahtuu vielä alakautti. Seuraavalla kerralla tuun kuulema laukun kans sillä asenteella, että jään, mutta ei saa kuiteskaa liikaa pettyä jos en jääkkään.. Ne anto ajan torstai aamuks (42+1), mutta on hyvin mahollista, että Viljami Jooseppi syntyy ennen sitä. Sanohan ne jo sillon aiemmissaki arvioissa, että "tossa se pää tuntuu". Melkein hölmönä kuvittelen jo lapsen hiusten kohta valahtavan ulos mun haarojen välistä, kiiltävät pitkät mustat hiukset tietysti, sellaset 20 senttiset. Jos mitää ei ala tapahtuun torstaihin mennessä nii sitte kokeillaan kai ballunkia ja muuta räpläystä ennen leikkauspäätöstä. Sitä ennen kuiteski ohjelmassa on portaita, haravointia, lattioiden moppausta ja kävelyreissuja, sekä paljon pyykkikorin kanniskelua. 

 

Nyt kuitenni on nii ähky olo ku ei voi istuu enää olleskaa istuvassa asennossa, koska maha on laskeutunu tosta yläkuvasta (40+4) vielä lissää. Viime viikolla piti vielä ostaa uusia mammapaitoja ku kaikki alko kummasti puristaan ihanan ahistavasti mahasta. Takin sulkeutumisen kaa oon taistellu jo kolmisen viikkoo ja nyt se on päällä silleen kivasti pussittaen kangasta kainaloihin ja tisseihin, nousten kokoajan ylemmäs. Vielä sillä haravoimaan lähtee, mutta bussipysäkillä jököttäessä jäätyy ku alle ei mahu ku yks ohut paita jos haluu takin vielä kiinnikin. Farkkumekko on ihan kurassa eilisestä haravoinnista, mutta uskaltaako sitä laittaa pesuun ku sitte se on märkänä lähdön koittaessa ja muuta vaihtoehtoo ei oikein enää oo tuonne kylmyyteen (+4-+8).

Muuta häppeninkiä tässä on ollu ukkoni ikääntyminen ja sitte sitä normaalia arkea, eli ukon sisko voi pitää talon siisteyskommentit ihan ittellään, meillä on nääs koti eikä mikkää edustusasunto. Siivotaan ku jaksetaan ja fiksataan ku taas uskaltaa olla tekemisissä maalien kaa. Mies sai minulta ja poijjalta pari paitapuseroa revenneiden ja tahraantuneiden tilalle (ei se silti pois heitä niitä vanhojakkaa!!) ja ulkoiluun syyshanskat lahjaks.

 

Meille on nyt muuttanu myös Batman, sekä hänen urhoollinen poroja rakastava apurinsa "Bat-isi". Yhessä nää sankarit pistää rikolliset vankilaan! Suosittelen kyllä joka perheeseen mielikuvituksellisia vaatteita, mutta varotan myös; niitä ei saa pois päältä! Tietysti Tomaatti ois tahtonu mennä tarhaan tuolla yöpuvulla, mutta aika helposti sain sille päähän, ettei yöpuvulla kuljeta ihmistenilmoilla.

Kielen vääntö

Meillä on tehty viime aikoina kovaa ajatustyötä ja huudeltu tiuhaan "veto", äännettynä vito. Anoppiki tekstas yks viikko useemmin ku viimisten kuuen vuojen aikana yhteensä. Miksi on niin vaikee löytää toiselle pojalle nimeä? Tytölle niitä tuntuu löytyvän jopa 15 eri yhdistelmää.

Ku Tomaatti synty, meillä oli jo nimi valittuna. Viimenen lisäys siihen tehtiin viikko pari pojan syntymän jälkeen saunan lauteilla, mutta mitään ei enää otettu pois. Vaihtoehtoja jäi vielä roimasti kalenteriin, sitä seuraavaa poikaa varten. Miksi ne ei siis nyt enää kelpaakaan?

1.) Muut tutut ja ystävät on onnistunu nappaamaan osan. Lemppari meni just äsken syntyneelle ystävän pojalle. Itse asiassa sinne meni Wilkkaan toinen nimi ja he tietämättään liippas niin läheltä etunimeeki, etten tiiä kehtaanko kahen kirjaimen erolla nimetä lastani samaksi vaikka asutaanki kaukana. Miten voiki olla niin samanlaiset mieltymykset.

2.) On muutettu tänne Espooseen ja vieressä asuu mun serkut, joiden kaa Tomaatti leikkii. Yks vaihtis ois heilläki 4-vuotiaalla käytössä oleva nimi. Jos yhä asuttas Oulussa, nii se ei haittais ku ei koskaa nähtäs, mutku nyt ollaan tekemisissä monta kertaa kuussa.

3.) Nimen tulis olla äännettävissä molempien sukulaisten kesken. Ranskalaisten on vaikee sanoo joitai nimiä oikein, kuten vaikka Olli taipuu äkkiä Oli tai muut vastaavat. Myöski ärrää sisältävät nimet arveluttaa, koska en jaksa korjailla ihmisiä kokoajan.

Myöski suomalaisten on taas mahdoton sanoo joitai ranskalaisia nimiä. Tänään ukko tuumas jopa munki sanovan Tomaatin nimen väärin!! Siis jätkä on viis vee ja mulle ei oo kerrottu aiemmin!! No voi jumpe.. ja ärräpää!

Tällä hetkellä johdossa on kuitenki just noi kohdissa 1 ja 2 kuvaillut nimet koska kolmas vaihtis ei tuu ulos multa ja mieheltä ollenkaa samalla ääntämyksellä vaikka kuinka sanon sen olevan suomalaisesta kalenterista, nii se lausuu sen ranskaks.

Taistelu jatkukoon.

Ärsytysnappi

Nyt on pakko saaha purkaa itteeni johki, tossa viikko sitte törmäilin blogilta toiselle ja päädyin peräkkäin joidenki 18-19-vuotiaiden "lapsettomuus"-blogeille! Mulla alko sauhuaan päässä! Mikä muoti-ilmiö tuo on että pitää heti ensi yrityksestä alkaa voivotteleen yksityiskohtaisesti kiertopäiviä myöten kuinka hankalaa ja kauan aikaa vievää hommaa lapsensaanti on? Siis nää ihmiset on alkanu yrittään lasta kaks päivää aiemmin ku ovat lapsettomuus-bloginsa alottaneet! Voi Luoja, anna mulle ymmärrystä ja itsehillintää!!

No nii, nyt ku sen oon saanu ulos nii voin tuumata, että mun mielenterveys on jo aikalailla takas samassa normaalissa iloisessa hulluus asteessa ku keväällä ennen tätä (keskenmennyttä) raskautta. Oon jopa onnistunu hymyileen pikkulapsille kaupan kassalla taas, enkä oo liian kade pikkuvauvvojen äiteille. Itselleenhän saa toivoa samaa, mutta tukalaksi ei saa mennä jos asiakkaalla/ohikulkijalla on jälkikasvua. Nyt voin sanoa ääneen parantuneeni murheestani!

Tietysti muistan aina tän kokemuksen, mutta koska tällä --- ei ollu nimeä tai edes sukupuolta tai edes työnimeä, niin mun on vaikea puhua hänestä. Hän ei ollu pallero, niinku meidän ensimmäinen, ei she tai he. "Sikiö" tuntuu niin olemattomalta ja muodottomalta ja ei sopivalta koska mää näin hänet ku hää tuli ulos. Vauvaksi hän oli niin pieni, ettei se käy, joten nimitetään häntä nyt vaikka Vierailijaksi.

Kovasta etsinnästä huolimatta en oo löytäny vertaistukiryhmää niin netti on ollu mun tukiryhmäni. Itsensä purkaminen sanoilla on auttanu, se vähä mitä oon sitä tehny, mutta eniten on auttanu lukea muiden keskenmenon kokeneiden blogeja. Ite koen, että en osaa kirjottaa enää! Nuorena sain aina kirjotuksistani loistavia kouluarvosteluja ja jopa palkintoja kilpailuissa, mutta nykyään en saa kuvailtua mitään tunteita. ..tunteiden kirjotuskuolema..