Zombilandia

Eilinen päivä oli ku joku surkeiden sattumusten summa, kuitenki vielä illalla jaksoin hymyillä ja nauraa ukon kaa pojan tekemisille.

Aamu alko ihan kivasti; en tunnistanu omaa herätyskelloa ja siis nukuin pommiin ja myöhästyin sovitusta bussista. "Ei hätää tämä meno oli sovittu ukkoni kans, kyllä me selvitään sinne K-Rautaan hieman myöhässäki, eihän ukon työajat oo niin tiukat... Ei, nyt tuo reittiopas ehottaa bussia, joka kiertää jotain pikkuteitä pitkin mutkitellen! No ei kai auta, ei tässä jouda ootteleen, kestetään pahaolo." Juoksen bussi pysäkille, koska mies on jo vieny pojan hoitoon ja on just lähtemässä pyöräileen remonttikauppaa kohti. Siinä juostessani syön samalla pika-aamupalani, pekoni viipaleita, nam. "Himputti, täällähän sataa kaatamalla, satikka unohtu."

Saatiin remonttitili avattua ja minä päätän kävellä Ikeaan etsimään siskon joululahjaa ja meidän suihkuseinää ym. Kierrän Ikean takaa löytyvältä tieltä sisäänkäynnille vain huomatakseni kaupan olevan täysin sulki! "No höh, aukeaa vasta kymmeneltä. Palellun ennen sitä, kotiin siis."

Bussipysäkillä tutkailen paperia seinällä, "miten nii ei tuu busseja useammin? Ai tää on lauantai lista.. hups! Aah, no nyt näyttää paremmalta."

Pääsen kotipysäkille ja jalat kantaa lähiremonttikauppaan tarkistamaan johtavaa mosaiikki vaihtoehtoa vessaan. Juttelen kivan myyjän kanssa ja kummallisesti kun lähen kaupasta, tajuan maksaneeni ja tilanneeni mosaiikin! "Mitä tapahtu?"

Ruokakauppaan, "se ei voi mennä pieleen! ..Mikä totaki henkilökuntaa vaivaa, yrittivät myyä mulle kaikkee ylimäärästä, outoa!" No siitä onneks selvittiin ihan listalla pysymällä.

Kotona alan tekemään piparitaikinaa numero 2. "Kiehauta ja eiku ulos jäähtymään." Pyykkään välissä ja selailen nettiä. "No nii, eiköhän nyt tehä taikina loppuun ja sitte töihin. Hmmm.. miksi tää maistuu toffeelta? Ei samperi, unohin laittaa mausteet! Äkkiä inkivääriä, kanelia jne. Maistuu yhä toffeelta.. no kai ne sinne sulaa ajan kanssa. Jauhoja perään, tuleepa niitä paljon, oon näköjään melkein tuplannu jauhojen määrän viime vuonna! Tais olla aika litku ohje, no laitetaan. Ei nää imeydy kaikki tonne! en laita loppuja, ai melkein kaikki meni jo, ei niitä saa kovin lapottua poiskaan tuolta.. olkoo, jääkaappiin."

Töihin. Bussissa huomaan aina jotai ärsyttävää/huolestuttavaa, nyt huomion vei ihan normaalin näkönen aikuinen mies etupenkissä; kaivaa nenää, katsoo ulos tullutta mönjää, pistää suuhun ja makustelee. ("YÄK!") Sormi nenään, katsotaan löydöt ja eiku mussun mussun vielä kaks kertaa. "Pakko päästä pois täältä, eikö kukaan muu huomaa mittää? Millähän pysäkillä mun pittää jäähä?" Kaivan kännykän esiin ja avaan reittioppaan. "Jaa, taietaan just olla oikeella pysäkillä, äkkiä ulos."

Kaupassa teen ostoskierroksen ja kattelen huovutettavia lankoja tulevaan huivi projektiin, "ei näy roosaa, onkohan sellasta olemassakaa vai pitääkö sekottaa ite oikee sävy?" No töihin. Saan lätkän ja vaihdan vaatteet, palaan kassan avaimia ja koodeja hakemaan. Täti ihmettelee, kun ei löydä mua listaltaan, minä tähän tottuneena näytän vuoron vahvistus tekstiviestin ja hän tuumaa minun olevan väärässä kaupassa! "Ei oo tosi! Tää päivä vaan paranee!"

Äkkiä juoksen vaihtaan vaatteet, soitan oikeaan kauppaan ja eiku ulos vikkelästi, aikaa 15 min. vuoron alkuun. Juostessani soitan siskolleni ja pyydän rukoileen mun aivojen paluuta. Onneks tässä kaupassa oli oikein lepposa rouvva ja määki olin ihan ajoissa. Se sano, että rahat on valmiina kassalla, mutta tadaa, eipä ollu. Palasin rahanhaku pisteeseen ja sain pahoja katseita asiakkailta ku menin sivuluukulta kyseleen pohjaa. Loppujen lopuks sain käskyn mennä toiselle kassalle, jolla oli rahat valmiina ja avasin kassan vain minuutin yli aloitusajan.

Loppu illan sitte tiputtelin kaikkee mahollista, koska kassojen hihnat oli ilmeisesti putsattu ja huollettu, toisin sanoen kaikki välikapulat, mun sormet ja koko kassan lastausalue pöytineen ja hihnoineen oli ihan öljyssä. Siitä hajusta tuli mieleen keilarata ja luistoki oli tosi.. no luistava.

Kotiin pääsin ku juoksin reittioppaan kannustamana kilometrin seuraavalle bussille. Äitini soitti ja lohdutti, ettei aivottomuuteen ole parannusta tiedossa, vaan se kulkee suvussa ja pahenee iän karttuessa. Loistavaa..

Elämää

Tänään pakkanen puras Espoota (mun tietääkseni) ekka kertaa. Menin töihin pyörällä (tohon viereiseen s-markettiin), joten lukkoja piti sulatella hönkimällä ja rönkkimällä. Myöski ihana ylläri oli vaihteet jäätyneenä ykköselle! Siis -4kö meillä oli aamulla? Surkeeta ku jo tollasesta jäätyy, muistan pyöräilleeni kouluun teininä vielä -13'C ( iskän määräämä bussiraja oli -15'C, mutta kyllä -13'C oli jo tarpeeks paha 4,5km koulumatkaan, joten omasta lompakosta sitte.)

Töissä oli taas ihanan lämmin ja tervetullut vastaanotto ku tunsi kaikki ja ne ihmiset tietää munt, koska olin siellä siitä asti ku uutta kauppaa vasta hyllytettiin ja remonttimiehiä (ja naisia) vielä pyöri ympäriinsä. Oli ihanaa kun pysty kertoon mun edistymisestä ja kui ykski kerto omasta kokemuksestaan päivän mittaan hiljaisina hetkinä. Hänen biologian opettajansa oli kertonu, että "kun kerran pökkäsee, niin jo tulee raskaaksi". Tämä ko. henkilö sitten myöhemmin elämässään pääsi siihen lapsenyritys vaiheeseen ja itki kuukausi toisensa perään kun ei lasta kuulu! Uskomatonta ettei kukaan muu ollu kertonu sille vähän tarkemmin miten lapsia maailmaan tulee. Nykyään tollaset "opettajat" menettäis virkansa.

Päivän aikana onnistuin kaatamaan koritornin, saamaan mukavia verisiä naarmuja sormiini jugurttipurkeista ja kassan sisäpuolella olevista "nystyröistä". Kukaan ei oo vielä keksiny miksi siellä sellaset es on! Sain upeasti suihkuavan kaljatölkin kassalleni ja ylleni hiuksia ja vaatetusta myöten. Kaljasta pitämättömänä tämä "tuoksu"  ei ihan ollu mun ideaali parfyymi ja ensimmäistä kertaa mieleen hiipi kiitollisuus siitä, etten ole raskaana, tuo haju nimittäin ois saanu mut oksentaan ihan salamana.

Asiakkaat on tuossa kaupassa tullu tutuksi ja kuitenki aina löytyy uusia "hassuja ihmisiä". Normaalisti jos tunnistan asiakkaan pöpiksi, niin osaan varautua, että tää oli se sekopää ja lasken kymmeneen enkä sano mitään ääneen, mutta taas tuli pari uutta pimpoa. Yks rakastaa tilliään niin paljo ettei raaski sitä hihnalle luovuttaa es hetkeksi, toinen pussittaa yksitellen kaikki ostoksensa ja kolmas haluaa maksaa 5senttisillä. Ah ja olihan siellä se 50-vuotias teiniki, eräs muori oli oikeesti stailattu ku 20 vee ja huulipunat oli puol senttiä yli huulien rajan alahuulen sivuilla!!

Töistä lähtiessäni pakkanen oli vaihtunu tihkusateeksi ja kummalliseksi sumuhaaleudeksi ilmassa. Hikisenä pyöräilin ylämäkeen (ah, Oulussa ei niitä ollu) kauppakassien kanssa ja hain pojun kotiin vauhilla, meille tuli nääs vieraita.

Joskus viime keväänä illalla töistä palatessa törmäsin junassa raskaana olevaan äitiin ja väsyneeseen 6-7 vuotiaaseen tyttöön. Suunta oli sama ja alettiin jutteleen, koitin auttaa sitä äitiä pitämään tytön hereillä ja juttu jatku kun selvis, että bussiki olis sama. Joskus myöhemmin kesällä törmättiin taas bussipysäkillä ja vaihettiin jopa puhelinnumeroita. Tänä syksynä tehtiin tärskyt ekka kertaa ja oon sittemmin vieraillu heillä muutamaan otteeseen. Tänään hän tuli meille tyttönsä Herkkusuun ja upouuden poikavaavinsa "punapöksyn" kaa. Tätä ystävää kutsuttakoon rauhalliseksi ei materialistiksi eli Rauha Not Shop'alot.

Rauhan lapset on mielenkiintosta seurattavaa. En tiedä johtuuko se siitä salaisesta etelä-suomen ainesosasta vai mitä Rauha miehineen on niille tehny, että ne on niin itsevarmoja ja hymyileväisiä ja jotenki kummallisesti seurustelevat vierailevien aikuisten kans, joita eivät es tunne! Mulle tollanen on ihan uutta, meiän suvussa tenavat ruukaa juosta omiin puuhiinsa eikä sieltä kuulu ku mutinana jotain että on huomannu heillä olevan vieraita.

Ystävien "hankkiminen" aikuisiällä on aivan erilaista ku nuorena, mutta jos se on tarkotettu niin se sujuu, niinku mulla on tuntunu Rauhan kaa. Me ollaan ihan erilaisia, mutta kuitenki molemmat ymmärretään kaikki mitä toinen sanoo ja käy läpi. Mää terapioin itteeni shoppailemalla kauniita asioita kotiini ja itselleni ja hän on kaikkea kulutusta vastaan (mikä onki pikkuhiljaa tarttumassa muhunki, kääk). Hänen koti on täynnä perittyjä tavaroita ja huonekaluja, meiän suvussa ei moisia ole. Mää en osais elää ilman käsitöitä, Rauha ilmeisesti harrastaa niitä enempi keittiön puolella. Mää oon Hösö Hösö ja hän on Rauha. Että silleen, eiköhän tästä vielä hyvä tule.

Työhön paluu

Palasin lauantaina töihin, uus paikka mun listalla, Helsingin Sokoksen S-marketti. Aivan kamalan sokkeloinen paikka ja täynnä ihmisiä. Hukkasin taukohuoneen joka kerta ja poukkoilin ku joku tollo käytävältä toiselle mutisten ittekseni; "leikkelehylly, leikkelehylly". Lopun aikaa koitin olla nolaamatta itteeni kassalla. Asiakkaista puolet oli mutina, möminä ihmisiä, ei hajuakaan millä kielellä heille pitäs summa kajauttaa. Puhukaa ääneen kansa.

Eilen sitte tein yllätys työvuoron meidän viereisessä S-marketissa, hyllytystä heviin ja maitoon. Ei sitte mua kysyttäessä mainittu, että olen puolikas koko kenttähenkilökunnasta!! Oi sitä hulinaa, "onko lisää tuota pottua? Missä kananmunat on, missä makeat keksit, missä hampurilaiset on, ei valmiit, vaan ne sämpylät? Missä jätskikastikkeet? Mustikkakeittopurkki on ollu auki viikon, voiko sitä vielä syödä, purkissa sanotaan 3-4 päivää?"
"Henkilökohtaisesti uskoisin purkkia, niin onhan se litra liikaa yhdelle, niitä myydään myös pienemmissä purkeissa muutamaa makua. Ai leivät menee vanhaksi ja homeiseksi, niin niitä ei kannata säilyttää auringonpaisteessa pusseissaan. Aivan kyllä maidotki happanee päiväyksen jälkeen tai jopa aiemmin jos eivät ole kylmässä.."
Haloo, ymmärrän että kaikki kaipaa juttuseuraa, mutta mun pitäs saada nää jugurtit hyllyyn ja vanhat pois!

Muuten näin kaks päivää töihin palanneena tuntuu ihan ookoolta, ei enää itkua ja suremista. Meillä mennään eteenpäi, en tiiä mitä siellä oottaa, mutta me yritetään taas. Ja seuraavat seittemän päivää oon taas töistä vapaa, ei oo vuoroja! Pitää löytää työ, jossa on.

Tässä kuussa mulla on treffit kolmen rakkaimman ystäväni kans, erikseen, yhteistä aikaa on niin vaikee löytää. Yks ei oo sanonu sanaakaan edelliseen mailiini, toinen mailas, kolmas soitti ja neljännen kaa treffasin lauantaina töiden jälkeen. Kuun lopulla lähtään ukon ja pojan kaa reissuun ja nähhään muitaki rakkaita ihmisiä, jotka ei kaikki tiedä meidän koettelemuksista, kai heille jossain vaiheessa keskustelua kerrotaan jos lapset tulee puheeksi.