Vesirokkoinen joulunodotus

Viime perjantaina olin sitomassa kengännauhojani ja aikeissa just juosta bussiin ja töihin ku puhelin soi. Tietysti tarhantyttö (nuorempi ku me) soitti ja ilmotti Tomaatilla olevan vesirokkoa. JEE, HURRAA, vihdoinki. Ollaan yritetty saaha sitä jo iät ja ajat!

Hain pojan ja eiku terveyskeskukseen ja apteekkiin, noissa meni puoltoista tuntia. Kotiin ku päästiin nii jätkä simahti heti muumien musiikin tahtiin.

Onneksi töissä on hiljanen viikko, joten mää oon yhä kotona pojan kaa. Aika vaativaa pitää hänet raapimatta kun eivät antaneet reseptiä kutinalääkkeisiin ja apteekki kieltäytyy myymästä neli-vuotiaalle kun ikäraja on 12. Aluksihan niitä näppyjä oli vaan masun ja selän alueella ja yks naamassa, nyt ne on tosiaan kaikkialla, jopa miehisellä alueella! Kasvot on selvinny vapaimmin, tosin yks viidestä naamanäpystä on silmäkulmassa, joten siihen ei lääkevaahtoa laiteta.

Lauantaina tein piparitaikinan ja sunnuntaina me ollaan sitte leivottu vaaleita joulupipareita myrskyn viuhtoessa ulkona. Kaatosateessa ei oikein tuntunu jouluiselta, niin pitihän ne joululaulut kajauttaa kovemmalle. Myöski voin sanoa ettei pipareiden kypsymisen tarkkailu onnistu kovin hyvin ilman ajastinta ja uunin lamppua, (minä tiirailin niitä taskulampun valossa,) joten mies lähti töitten jälkeen ostoskeskukseen etsimään sellasta ja samalla jouluostoksille sinne myrskyyn, pyörällä tietty.

Eilinen meni kiukutellessa jä inttäessä vastaan kaikessa. Tänään ohjelmassa on verhojen ompelua ja Tomaatille kangaspaloilla askartelua liiman kans jos löydän tarvikkeet. Saas nähä millon nuo näpyt kuivuu kun aina vaan tullee uusia. Loppuviikosta mulla on töitä, joten ukko saa jäähä kottiin.

Mukavuus ennen kaikkea

Joku aika sitte löysin taas uuen kakkureseptin ja tietty sitä piti kokeilla, joten sovin kakkutreffit. Pyysin rakkaan ystäväni Metsätähen ja Rauhan perheineen meille, jos vaikka kävis niin, että se kakku on kamalaa myrkkyä, nii ei tarvi yksin kuolla!

Sunnuntaina sitte alotin hääräämisen aamulla, kun kerran uunia lämmitetään nii tehhään sitte muutaki sillä ku yks kakku! Tein (pakkasesta suoraan uuniin) aamupalaksi croissantteja, vaahdotin suklaakakkupohjan ja viskasin uuniin, aloin tehä kinkkukiusausta ja kakun ulostullessa laitoin ruuan kypsyyn. Kaiken tän häärimisen keskellä viikkailin pyykkejä ja mies imuroi joten kuten (minä sitte surruutin uuestaan perässä).

Kakkuun kuorrutusta tehessäni muistin vihdoin laittaa essun ylle, ettei vaan rakas pyjamani ja aamutakkini sotkeentuis. Vihdoin kaikki oli valmista ja eiku syömään.

Kun sitte oli aika saaha Metsätähti paikalle, vaihoin yövaatteet edustavampiin kollegehousuihin ja poolopaitaan + neuletakkiin. Mies tuumas että " Aren't u getting dressed?" Hyvä huomio ukkoseni, mitä mulla tähän asti oli päällä? No tuumasin, ett "ei sieltä mitää kuninkaallisia tuu vaan rakas ystäväni jo 12 vuoden ajalta, eiköhän olla jo opittu tunteen toisemme niin hyvin, ettei mun tarvi olla liian virallinen ja mihin sä ukko oot vieny pyykinkuivaustelineen? Ku nää on vielä märkiä tässä viikkauspinossa!" 

Mun mies on just tollanen, että saan ressiä siitä jos se siivoo ku en sitte löyä mittää, useampaan otteeseen se on hukannu mun laskuja paperinkierrätykseen kai ku en oo niitä es kerinny avata! Tehokasta!

Elämää

Tänään pakkanen puras Espoota (mun tietääkseni) ekka kertaa. Menin töihin pyörällä (tohon viereiseen s-markettiin), joten lukkoja piti sulatella hönkimällä ja rönkkimällä. Myöski ihana ylläri oli vaihteet jäätyneenä ykköselle! Siis -4kö meillä oli aamulla? Surkeeta ku jo tollasesta jäätyy, muistan pyöräilleeni kouluun teininä vielä -13'C ( iskän määräämä bussiraja oli -15'C, mutta kyllä -13'C oli jo tarpeeks paha 4,5km koulumatkaan, joten omasta lompakosta sitte.)

Töissä oli taas ihanan lämmin ja tervetullut vastaanotto ku tunsi kaikki ja ne ihmiset tietää munt, koska olin siellä siitä asti ku uutta kauppaa vasta hyllytettiin ja remonttimiehiä (ja naisia) vielä pyöri ympäriinsä. Oli ihanaa kun pysty kertoon mun edistymisestä ja kui ykski kerto omasta kokemuksestaan päivän mittaan hiljaisina hetkinä. Hänen biologian opettajansa oli kertonu, että "kun kerran pökkäsee, niin jo tulee raskaaksi". Tämä ko. henkilö sitten myöhemmin elämässään pääsi siihen lapsenyritys vaiheeseen ja itki kuukausi toisensa perään kun ei lasta kuulu! Uskomatonta ettei kukaan muu ollu kertonu sille vähän tarkemmin miten lapsia maailmaan tulee. Nykyään tollaset "opettajat" menettäis virkansa.

Päivän aikana onnistuin kaatamaan koritornin, saamaan mukavia verisiä naarmuja sormiini jugurttipurkeista ja kassan sisäpuolella olevista "nystyröistä". Kukaan ei oo vielä keksiny miksi siellä sellaset es on! Sain upeasti suihkuavan kaljatölkin kassalleni ja ylleni hiuksia ja vaatetusta myöten. Kaljasta pitämättömänä tämä "tuoksu"  ei ihan ollu mun ideaali parfyymi ja ensimmäistä kertaa mieleen hiipi kiitollisuus siitä, etten ole raskaana, tuo haju nimittäin ois saanu mut oksentaan ihan salamana.

Asiakkaat on tuossa kaupassa tullu tutuksi ja kuitenki aina löytyy uusia "hassuja ihmisiä". Normaalisti jos tunnistan asiakkaan pöpiksi, niin osaan varautua, että tää oli se sekopää ja lasken kymmeneen enkä sano mitään ääneen, mutta taas tuli pari uutta pimpoa. Yks rakastaa tilliään niin paljo ettei raaski sitä hihnalle luovuttaa es hetkeksi, toinen pussittaa yksitellen kaikki ostoksensa ja kolmas haluaa maksaa 5senttisillä. Ah ja olihan siellä se 50-vuotias teiniki, eräs muori oli oikeesti stailattu ku 20 vee ja huulipunat oli puol senttiä yli huulien rajan alahuulen sivuilla!!

Töistä lähtiessäni pakkanen oli vaihtunu tihkusateeksi ja kummalliseksi sumuhaaleudeksi ilmassa. Hikisenä pyöräilin ylämäkeen (ah, Oulussa ei niitä ollu) kauppakassien kanssa ja hain pojun kotiin vauhilla, meille tuli nääs vieraita.

Joskus viime keväänä illalla töistä palatessa törmäsin junassa raskaana olevaan äitiin ja väsyneeseen 6-7 vuotiaaseen tyttöön. Suunta oli sama ja alettiin jutteleen, koitin auttaa sitä äitiä pitämään tytön hereillä ja juttu jatku kun selvis, että bussiki olis sama. Joskus myöhemmin kesällä törmättiin taas bussipysäkillä ja vaihettiin jopa puhelinnumeroita. Tänä syksynä tehtiin tärskyt ekka kertaa ja oon sittemmin vieraillu heillä muutamaan otteeseen. Tänään hän tuli meille tyttönsä Herkkusuun ja upouuden poikavaavinsa "punapöksyn" kaa. Tätä ystävää kutsuttakoon rauhalliseksi ei materialistiksi eli Rauha Not Shop'alot.

Rauhan lapset on mielenkiintosta seurattavaa. En tiedä johtuuko se siitä salaisesta etelä-suomen ainesosasta vai mitä Rauha miehineen on niille tehny, että ne on niin itsevarmoja ja hymyileväisiä ja jotenki kummallisesti seurustelevat vierailevien aikuisten kans, joita eivät es tunne! Mulle tollanen on ihan uutta, meiän suvussa tenavat ruukaa juosta omiin puuhiinsa eikä sieltä kuulu ku mutinana jotain että on huomannu heillä olevan vieraita.

Ystävien "hankkiminen" aikuisiällä on aivan erilaista ku nuorena, mutta jos se on tarkotettu niin se sujuu, niinku mulla on tuntunu Rauhan kaa. Me ollaan ihan erilaisia, mutta kuitenki molemmat ymmärretään kaikki mitä toinen sanoo ja käy läpi. Mää terapioin itteeni shoppailemalla kauniita asioita kotiini ja itselleni ja hän on kaikkea kulutusta vastaan (mikä onki pikkuhiljaa tarttumassa muhunki, kääk). Hänen koti on täynnä perittyjä tavaroita ja huonekaluja, meiän suvussa ei moisia ole. Mää en osais elää ilman käsitöitä, Rauha ilmeisesti harrastaa niitä enempi keittiön puolella. Mää oon Hösö Hösö ja hän on Rauha. Että silleen, eiköhän tästä vielä hyvä tule.

Kaunotar ja Hirviö

En tiiä miks, mutta Tanssii tähtien kanssa Jarpin ja Anskun tangoa kattoessani mulle tuli ykskaks mieleen kui he on niin kaunotar ja hirviö! Ei siis sillä että Jarppi ois mikää hirviö vaan sillä että kui eriparilta he näyttää keskenään + Jarpilla on pitkät vaaleet hiukset, just samanpituset ku siinä elokuvassa ; )

Ärsytysnappi

Nyt on pakko saaha purkaa itteeni johki, tossa viikko sitte törmäilin blogilta toiselle ja päädyin peräkkäin joidenki 18-19-vuotiaiden "lapsettomuus"-blogeille! Mulla alko sauhuaan päässä! Mikä muoti-ilmiö tuo on että pitää heti ensi yrityksestä alkaa voivotteleen yksityiskohtaisesti kiertopäiviä myöten kuinka hankalaa ja kauan aikaa vievää hommaa lapsensaanti on? Siis nää ihmiset on alkanu yrittään lasta kaks päivää aiemmin ku ovat lapsettomuus-bloginsa alottaneet! Voi Luoja, anna mulle ymmärrystä ja itsehillintää!!

No nii, nyt ku sen oon saanu ulos nii voin tuumata, että mun mielenterveys on jo aikalailla takas samassa normaalissa iloisessa hulluus asteessa ku keväällä ennen tätä (keskenmennyttä) raskautta. Oon jopa onnistunu hymyileen pikkulapsille kaupan kassalla taas, enkä oo liian kade pikkuvauvvojen äiteille. Itselleenhän saa toivoa samaa, mutta tukalaksi ei saa mennä jos asiakkaalla/ohikulkijalla on jälkikasvua. Nyt voin sanoa ääneen parantuneeni murheestani!

Tietysti muistan aina tän kokemuksen, mutta koska tällä --- ei ollu nimeä tai edes sukupuolta tai edes työnimeä, niin mun on vaikea puhua hänestä. Hän ei ollu pallero, niinku meidän ensimmäinen, ei she tai he. "Sikiö" tuntuu niin olemattomalta ja muodottomalta ja ei sopivalta koska mää näin hänet ku hää tuli ulos. Vauvaksi hän oli niin pieni, ettei se käy, joten nimitetään häntä nyt vaikka Vierailijaksi.

Kovasta etsinnästä huolimatta en oo löytäny vertaistukiryhmää niin netti on ollu mun tukiryhmäni. Itsensä purkaminen sanoilla on auttanu, se vähä mitä oon sitä tehny, mutta eniten on auttanu lukea muiden keskenmenon kokeneiden blogeja. Ite koen, että en osaa kirjottaa enää! Nuorena sain aina kirjotuksistani loistavia kouluarvosteluja ja jopa palkintoja kilpailuissa, mutta nykyään en saa kuvailtua mitään tunteita. ..tunteiden kirjotuskuolema..

Yritys kovenee

Nonii, tänään oon viettäny rentoa vapaapäivää lääkärillä eri huoneisiin jonottaen ja apteekissa rahaa poltellen..

Menin lekuriin iho ongelmien ajamana ja päädyin jollekki ulkomaalaiselle yleislääkärille! Loistavaa! Puolen tunnin ruudun tölläyksen ja oman naamansa hiplauksen jälkeen (mies tais tykätä parrastaan ja huulistaan ja nenästään!!) minä vaadin päästä labraan veritesteihin kattoon, josko mulla on joku puutostauti, tai vajaatoiminta. Mää en halua kuolla ennen ku mulla on lapsenlapset menny naimisiin ja saanu omat lapsensa!! Siis aika lyhyen elon jälkeen jo..

No se lähetti mut tutkimuksiin ja siellä selviää että pitäs olla syömättä ja juomatta 10-12tuntia ennen verikoetta, huomiseen!

Minäpä sitte menen apteekkiin ja saan erilaisia voiteita ihooni, mutta samalla sieppaan hyllystä elämäni ensimmäisen ovulaatiotestin, kallis reissu. Jos nyt ens kuussa tähän aikaan mulla ei oo hyviä uutisia nii sitte alkaa olla toivotonta touhua tää kotipiiri.

Sijaisasunnon etsintä

Oon tässä kolme päivää metsästäny meille tammikuulle asuntoa, siis sen meiän kodin rempan ajaksi. Se sais olla mielellään miehen työn ja pojan tarhan seudulta, nii ei elämä liikaa vaikeutuis.

Alotin homman googlettamalla majoituksia Espoosta, "Oh My God!" "..säästä 75%.." just joo menin tommosille sivuille nii uskokaa pois hinta oli siis 17 kertaa SUUREMPI ku muut, jotka ei mainostanu säästövinkkejä!!

Nyt vaihtoehtoina ovat:
Yksiö nro 1; 29m2, kalustettu, 1019e/kk, ei keittiötä, kyllä pyykkikone
Yksiö nro 2; 28m2 kalustettu, 260e/vk, kk + makuualkovi, pyykki jutuista ei vielä infoa.
Tai tätini ystävällisesti tarjoama asuntovaunu talven paukkupakkasissa..

Tästä opin ainaki sen että majoitusbisnes on kannattavaa.

Sähkötönnä taas

Rakas kotini, miksi minua inhoat?

Ku kaks viikkoo sitte oltiin lähössä reissuun nii sähköt meni poikki. Isännöitsijän palkkaama huoltomies kävi laittaan sulakkeen takas koloonsa ja elämä jatku, valot välillä vilkkuen ja silleen. Me koitettiin pitää niin vähän virtaa päällä kerrallaan ku mahollista. Aina kun pyykkikone alko linkoomaan nii valot välkky lisävirran tarpeesta. Me vaihettiin lamppuja ekolamppuihin, yhä vaan vilkkuivat.

Eilen poika meni asioilleen vessaan ja alko huutaa että valo on rikki, aattelin että se on yrittäny väärää katkasijaa ja menin kattoo nii siellä oli diskovalo parhaimmillaan, äkkiä sammutin sen ja käskin pojan tehä kakkansa pimeessä!

Jokune tunti vierähti ja meillä tais olla telkku ja tiskikone päällä ja pyykit just alkamassa pyöriin kolmatta koneellista lauantai päivän kunniaksi, ( ku arkena ei kerkee kaikkee pestä,) niin siis valot sammu vilkkuen. Oih! Ainaki nyt tiedettiin missä taskulamput on ja mihin soitetaan, kun vaan löytäs puhelimen..

Korjausmies oli eri ku viime kerralla ja tuumas että sulake oli ollu niin kuuma että se oli polttanu jonku pohjan, kolonsa vai ittensä, hällä väliä, pulassa ollaan!! Sitte se tuumas että koneita ei saa olla yhtä aikaa päällä ja mää vaan mietin kui huomisen lounaan käy ku ostin paahtopaistia ja kermapottuja!! Mun herkut, elkää sanoko etten saa kypsyttää niitä!!

Me on asuttu tässä vuos, miks se ei oo aiemmin vaikuttanu milläänlailla vaikka taatusti on ollu aikoja ku kaikki koneet on päällä? ..ja kui naapureitten sulakkeet ei temppuile noin? Maanantaina tulee oikea sähkömies tutkimaan. No mää aion silti ommella ku ei kerta oo töitä ja ukkoki on kotosalla pojan viihykkeenä.

Oi ei nyt mun fiksu mies unohti taas ettei pyykkiä saanu alottaa ennen ku ruoka on valmista.. kusessa ollaan!

Aitoa rakkautta!

..toiset puut vaan rakastaa enemmän ku toiset..