Zombilandia

Eilinen päivä oli ku joku surkeiden sattumusten summa, kuitenki vielä illalla jaksoin hymyillä ja nauraa ukon kaa pojan tekemisille.

Aamu alko ihan kivasti; en tunnistanu omaa herätyskelloa ja siis nukuin pommiin ja myöhästyin sovitusta bussista. "Ei hätää tämä meno oli sovittu ukkoni kans, kyllä me selvitään sinne K-Rautaan hieman myöhässäki, eihän ukon työajat oo niin tiukat... Ei, nyt tuo reittiopas ehottaa bussia, joka kiertää jotain pikkuteitä pitkin mutkitellen! No ei kai auta, ei tässä jouda ootteleen, kestetään pahaolo." Juoksen bussi pysäkille, koska mies on jo vieny pojan hoitoon ja on just lähtemässä pyöräileen remonttikauppaa kohti. Siinä juostessani syön samalla pika-aamupalani, pekoni viipaleita, nam. "Himputti, täällähän sataa kaatamalla, satikka unohtu."

Saatiin remonttitili avattua ja minä päätän kävellä Ikeaan etsimään siskon joululahjaa ja meidän suihkuseinää ym. Kierrän Ikean takaa löytyvältä tieltä sisäänkäynnille vain huomatakseni kaupan olevan täysin sulki! "No höh, aukeaa vasta kymmeneltä. Palellun ennen sitä, kotiin siis."

Bussipysäkillä tutkailen paperia seinällä, "miten nii ei tuu busseja useammin? Ai tää on lauantai lista.. hups! Aah, no nyt näyttää paremmalta."

Pääsen kotipysäkille ja jalat kantaa lähiremonttikauppaan tarkistamaan johtavaa mosaiikki vaihtoehtoa vessaan. Juttelen kivan myyjän kanssa ja kummallisesti kun lähen kaupasta, tajuan maksaneeni ja tilanneeni mosaiikin! "Mitä tapahtu?"

Ruokakauppaan, "se ei voi mennä pieleen! ..Mikä totaki henkilökuntaa vaivaa, yrittivät myyä mulle kaikkee ylimäärästä, outoa!" No siitä onneks selvittiin ihan listalla pysymällä.

Kotona alan tekemään piparitaikinaa numero 2. "Kiehauta ja eiku ulos jäähtymään." Pyykkään välissä ja selailen nettiä. "No nii, eiköhän nyt tehä taikina loppuun ja sitte töihin. Hmmm.. miksi tää maistuu toffeelta? Ei samperi, unohin laittaa mausteet! Äkkiä inkivääriä, kanelia jne. Maistuu yhä toffeelta.. no kai ne sinne sulaa ajan kanssa. Jauhoja perään, tuleepa niitä paljon, oon näköjään melkein tuplannu jauhojen määrän viime vuonna! Tais olla aika litku ohje, no laitetaan. Ei nää imeydy kaikki tonne! en laita loppuja, ai melkein kaikki meni jo, ei niitä saa kovin lapottua poiskaan tuolta.. olkoo, jääkaappiin."

Töihin. Bussissa huomaan aina jotai ärsyttävää/huolestuttavaa, nyt huomion vei ihan normaalin näkönen aikuinen mies etupenkissä; kaivaa nenää, katsoo ulos tullutta mönjää, pistää suuhun ja makustelee. ("YÄK!") Sormi nenään, katsotaan löydöt ja eiku mussun mussun vielä kaks kertaa. "Pakko päästä pois täältä, eikö kukaan muu huomaa mittää? Millähän pysäkillä mun pittää jäähä?" Kaivan kännykän esiin ja avaan reittioppaan. "Jaa, taietaan just olla oikeella pysäkillä, äkkiä ulos."

Kaupassa teen ostoskierroksen ja kattelen huovutettavia lankoja tulevaan huivi projektiin, "ei näy roosaa, onkohan sellasta olemassakaa vai pitääkö sekottaa ite oikee sävy?" No töihin. Saan lätkän ja vaihdan vaatteet, palaan kassan avaimia ja koodeja hakemaan. Täti ihmettelee, kun ei löydä mua listaltaan, minä tähän tottuneena näytän vuoron vahvistus tekstiviestin ja hän tuumaa minun olevan väärässä kaupassa! "Ei oo tosi! Tää päivä vaan paranee!"

Äkkiä juoksen vaihtaan vaatteet, soitan oikeaan kauppaan ja eiku ulos vikkelästi, aikaa 15 min. vuoron alkuun. Juostessani soitan siskolleni ja pyydän rukoileen mun aivojen paluuta. Onneks tässä kaupassa oli oikein lepposa rouvva ja määki olin ihan ajoissa. Se sano, että rahat on valmiina kassalla, mutta tadaa, eipä ollu. Palasin rahanhaku pisteeseen ja sain pahoja katseita asiakkailta ku menin sivuluukulta kyseleen pohjaa. Loppujen lopuks sain käskyn mennä toiselle kassalle, jolla oli rahat valmiina ja avasin kassan vain minuutin yli aloitusajan.

Loppu illan sitte tiputtelin kaikkee mahollista, koska kassojen hihnat oli ilmeisesti putsattu ja huollettu, toisin sanoen kaikki välikapulat, mun sormet ja koko kassan lastausalue pöytineen ja hihnoineen oli ihan öljyssä. Siitä hajusta tuli mieleen keilarata ja luistoki oli tosi.. no luistava.

Kotiin pääsin ku juoksin reittioppaan kannustamana kilometrin seuraavalle bussille. Äitini soitti ja lohdutti, ettei aivottomuuteen ole parannusta tiedossa, vaan se kulkee suvussa ja pahenee iän karttuessa. Loistavaa..