Viime aikane hiljaisuus

Oon ollu hieman hilijane viime aikoina. Kotona on kyllä kuulunu valittavaa vinkunaa ihan riittävästi. Tää alku vuos on menny ihan kamalasti: joka viikko oon ollu kipiänä ainaki 4 päivää vuorotellen flunssan oireista oksennustautiin ja kuumeeseen, tautiseen pääkipuun, ettei vaan pystyasento ois mahollista.

En muista moista tautivyyhtiä Tomaatin odotusajoilta, joten ehkä se ei johdukkaan raskauvvesta vaa "Espoo allerkiasta"?!?! Täällä nyt kuiteski pittää asua ku ukon työt on täällä ja ilman rahhaa ei saa ruokaa tai kotia ja ilman niitä ei kuulema nykymaailmasa pärjää. Ehkä tulevaisuuesa.. Ehkä jos saisin sen vaihtaan alaa.. Sille ois varmasti kysyntää seuralaisena missä päi maailmaa vaa, noin komeelle ukolle. Aina siihe asti ku sitä pyyettäs hieroon kipeitä hartioita...

Tasan kaks viikkoo sitte meillä oli se kauan ootettu ultra: Huone oli sama ku viimeks ja mua jännitti josko hoitsuki ois sama. Ei ollu. Mää olin syykänny itteni valmiiks huonoihin ja hyviin uutisiin ja ku sitte ekka sekunnista nähtii kui se vauvva heilu ja heitti volttia vaikka hoitsu väitti sen oleva unesa, nii mun itkusta ja naurusta ei tullu loppua. Se huojennuksen hyöky oli aikamoine, ehkä olinki varautunu enempi niihi huonoihi uutisiin. Lore yritti rauhotella mua ja mää koitin pittää silimiä kii, etten naurais onnesta ku hoitsulla alko olla vaikeuksia saaha mittoja otettua ku massu pomppi ylös alas.

Vauvvelin reippauvvesta ja massun litteyvvestä johtuen Pallucka ei enää tunnu sopivalta työnimeltä, joten nyt sitä kutsuttakoon Wilkkaaksi.

Viikon sitä onnee kestiki ja sitte alko taas epävarmuus hiipiä takas. Miksei paino nouse vaan laskee, miksei tissit kasva vaan pienenee, miksei maha kasva vaan pienenee nyt ku se alkuturvotus/alkuähky on ohi.. No ehkä siks, että tulin taas oksennustautiin pari päivää ultran jälkeen. Kerkesin just parantua tarpeeks lauantai aamuks ku olin varannu lennon Ouluun mummua kattoon.

Vaikka miten väljäks suunnittelee nuo reissun tekemiset nii aina tulee kiire nähä kaikkia ihmisiä ja puolet jää näkemättä. Mulla jäi taas näkemättä kummityttöö, vaikka se oli suunnitelmissa ja mummulaankaa en kerenny toista kertaa viien päivän reissulla.

Kotia ku pääsin nii kerkesin taas yhen päivän käyä töisä ja sitte Iskältä saatu räkätukkonokka-tauti iski muhun, Äiti kuulosti saaneen sen myös torstai iltana ja yhä ollaan molemmat pikkusen kipiänä, tänään sen verran paremmassa kunnossa kuitenki, että voi jo olla pystyssä. Huomenna aion olla jo terve!

Tää mun sairastelu nyt kuitenki on vaikuttanu sen verra, että oon tehny elämäni enarin: epäonnistuin raeruohon kasvatuksessa!! Eikä meillä tieteskää ollu pajukissoja, saatikka koristeltuja sellasia. Lapsiparka ois jääny kokonaan ilman pääsiäismunaa jos ukon kaveri ei ois käyny kylässä sellasta tuomassa ku mää olin Oulussa.