Viime aikoina oon ollu huomattavasti väsyneempi ku kuukaus sitte, mies ei oikein asiasta tykkää ja tämä aiheuttaaki sitte kränää jokatoinen päivä. Kuulostaa kuitenki ettei olla ainoa odottava pariskunta, joilla ei ihan ymmärretä raskauden kaikkia vaikutuksia. Meillä mies taistelee mun väsymystä vastaan lauseella: " I see other pregnant women at work and they are not like u!"
Juu ei varmaan jos ne on kerta töissä, en määkää töissä nuku ja laahusta yövaatteissa.. Kotona on kuiteski seinät ympärillä ja sänky kutsuvasti tarjolla, miksi taistella vastaan ku nii luppasee silmät? Oon vaa kiitollinen, että jaksan es joinain päivinä touhuta kodin hyväksi jotai järkevää. Ystäväni Ming just kerto kuinka yhessä hänen kolmesta raskauvvestaan hän oli nukkunu 20 tuntia joka päivä!! Nukkunu yön, pukenu vanhimman lapsen miehelle tarhaan vietäväksi ja painellu takas sänkyyn kunnes haki lapsen tarhasta ja hengaili sen kaa tunnin-puoltoista kunnes mies tuli kotiin ja taas vaimo meni untenmaille. Iltasella sitte heräs taas tunniks pariksi laittaan kodin kuntoon ja taas uni maistu koko yön!! Siinä ois mun mies jo juossu mäkkeen aikapäiviä sitte.
Nämä raskaushormoonein huumattujen naisten ja heijjän puolisoittensa väliset riiat pitäs kyllä kieltää lailla. Miehille/muille osallisille pitäs heti ekka neuvvolakäynnillä antaa suukapula tai jotai muuta hyödyllistä, koska pieniki kritiikki hormoonihuuruiselle naiselle voi aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia koko perheelle. Tässä eräs kaunis päivä olin taas pienessä hormoonipiikissä ku mies otti asian taas puheeks ja tuumas: "Do something to your hair!" Ja saman päivän aikana:" U are totally useless." Viitaten mun kodinhoito intooni ja niskassa ponnarilla oleviin hiuksiini. No tästä luonnollisesti seuras mykkäkoulu ja itkin seuraavan yön ja seuraavana päivänä kieltäydyin syömästä hänen seurassa ja eiköhän se sitte siitä jo suuttunu ja minä purskahin niin kamalaan itkuun, että Tomaatti jo huolestu ja mies alko vihdoin tajuaan ettei mulle tollanen toimi inspiraationa, kuten ei myöskää sen seuraava argumentti, että puolison kuuluu toimia ikäänku vanhempana ja painostaa parempaan suoritukseen!! Öh.. en tiiä yhtään ihmistä, joka haluis sellasen puolison. Korjatkaa joku jos oon väärässä.
Ilta jatku oudossa poliittisessa varovaisuuessa. Söin erillään ukostani ja päästiin keskustelussa yleiselle jäykällä kohteliaisuus tasolle; säätila ja Tomaatin asiat. Vasta aamuyöstä se uskalsi kömpiä sohvalta sänkyyn ja vasta valojen sammuttua mää uskalsin sanoo sille, ettei mua saa luotsattua parempaan suoritukseen tollasilla puheilla. Tunnelma keveni ku siitä puhuttiin vihdoinki rauhallisesti ilman itkua ja asia jätettiin siihen.
Seuraavana päivänä päässä kuitenki kaiku vielä miehen kommentti mun hiuksista ja kappas vaan sakset osu kätteen ja nyt mulla on polkkatukka. Saa olla kiitollinen etten ajanu kaljuks, niinku nuorena likkana, seki nääs kävi mielessä.
On se kuitenki kumma kuinka saman naisen raskaudet voi olla niin erilaisia: Tomaatin kohalla mua ei väsyttänu vasta ku ihan lopussa ja aamupahoinvointia en kokenu yhtään. Tässä Wilkkaan tapauksessa molemmat oireet on ollu ihan järkyttävän voimakkaat.
Wilkkaasta puheenollen täytynee infota, että huolet on kyllä keventyny sitä mukkaa ku liikkeet on voimistunu ja nyt taas ultrassa käyneenä voi alkaa iloita ja nauttia. Ehkä tää vauvva onki oikeesti tulossa meille kotiin, eikä vaan vieraileen, niinku edellinen. Kaikki näytti Wilkkaalla olevan kunnossa ja vaikka se miten kainosteli vilautella kameralle, niin loppujen lopuks se päätti alkaa yhteistyöhön silläki saralla. Voin todeta, että meille ei tarvita uusia leluja taikka vaatteita, koska Tomaatin edelliset käy vallan hyvin pikkuveljelle. Muutamaa ulkoiluasua lukuun ottamatta. Kun toine on syntyny maaliskuussa ja Wilkas aikoo tulla lokakuussa, niin ainut ero taitaa olla kesävaatteitten koossa ja siihen on vielä aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti