Rankka elämä

Perheen koon kasvattaminen on rankkaa aikaa, ei vaan naiselle tai parisuhteelle, vaan myös miehelle. Kaikkialla varotellaan vauva-ajasta ja sen uuvuttavuudesta, mutta missään ei puhuta kaiken kattavasti miehen moninaisista kärsimyksistä ennen tuota taianomaista hetkeä.

Ei se mitään että naisen hormoonitasot pomppii suuntaan jos toiseenki tai että likanen sukka saa vesiputoukset ryöppyämään kahdeksi päiväksi. Nainen itkee jos sitä halaa, samoin jos sitä ei halaa..

Noihinhan on jo totuttu edellisestä kerrasta. Se mikä saa miehen hämmennyksiin on, että vaimo on viimiset 5 vuotta käskeny miehen pitää pyjamaa tässä kylmässä maassa ja nyt yks kaks niitä pyjamoja ei löydykkään omasta kaapista, vaan pyykkikorista tai vaimon päältä!! Just ku mies oppii nukkumaan vaatetuksessa, niin sitä ei oo saatavilla, kuulemma jotai budjetti säästöjä.

Kaiken kukkuraksi tätä kurjuutta ei pääse tuulettaan es urheilun pariin koska vaimo on pihistäny myös ne lenkkeilypökät, päivä vaatetukseksi..

Mihin se raha muka säästyy ku joutuu laittaan lämmöt täysille ja pittään sairaslommaa vilustumisen takia?? Naisen logiikka ei oo miehen ymmärrettävissä!

(Aatoksia mieheni päästä)

Tutustumista

Tomaatin synttärit meni loppujen lopuksi ihan hyvin. Aamu alko kyllä vähän väärinymmärryksellä kun pojan huoneen pöydältä ei löytynykkään uutta pyörää vaan kortteja ja pieniä paketteja mitä posti oli tuonu. Siitä tuli suru puseroon ja ei auttanu ku sanoa, ettei pyörän paikka oo lapsen huoneessa vaan hän saa sen illalla. 

Juhliin saatiin just kaikki ajoissa valmiiks ja kaikki oli onnellisia. Se yks lapsi tuli sovitusti meille ja isänsä aiko jäähä joksiki aikaa, mutta koska lapset on lapsia ja poikansa upea ujostelija sekä nirppis niin hän jäiki sitte henkiseksi tueksi loppuun asti ja meillä oli hauskaa. Heidän perhe on myös uus täällä ja hekin halus tutustua ihmisiin. Vaikutti kovasti samanlaiselta ihmiseltä kuin meki ollaan. Hekin vähän ylempää kotosin ja maalaisjärki päässä, kodin räplääminen kuulosti olevan mieluista myös hälle ja urheilu oli sitte yhteistä mun ukon kans. Olin heti valmis passittaan ukot ulkoileen yhessä, jee me löydettiin kaveri!!

Edellisenä iltana olin soittanu paniikissa alakertaan vieraiden vähyydestä ja he lupas tulla mieluummin tiistaina kuin vasta viikonloppuna. Kyllä nolotti kun en ollu vielä es laittanu kutsuja sunnuntaita varten. No he tuli sitte kolmen vilkkaan pojan kaa ja sitte sitä menoa riittiki. Kyllä pienet juhlat on meille parempi ku jätti pippalot. Loren lapsuuessa ei kuulemma harrastettu synttäreitä, Kukin heistä lapsista sai kerran lapsuudessaan kutsua kaverit synttäreille siinä kymmenen vuojen kieppeillä ja siinä ne sitte oliki, ei kuulemma mamma jaksanu. Just ku olin aatellu, että voin tulla toimeen sen naisen kaa, niin ukko kertoo ton. Miksi se loukkaa mua niin paljon, ettei se nainen oo halunnu olla äiti? Se ei halunnu imettää vaan otti jonku pillerin, ettei maito nousis (ymmärrän kyllä, ettei kaikkien onnistu imettää, mutta että joku tekee tietoisesti sen valinnan, ettei es yritä) ja se ei halunnu viettää lastensa synttäreitä ja miks munsta tuntuu, ettei nää kurjan lapsuuden paljastukset oo vielä ohi?

Tämä Tomaatin tarhakaveri "Nirppis" tuumas meillä olevan pieni talo. Mitäpä siihen voi ku nauraa ja kysyä miten iso sen pitäs olla ku meitä on vaan kolome. Kyllähän sitä itekki haluis isomman ja sen ihan oman pihan, mutta todellisuudessa herää kysymykset: millä rahalla ja kuka siellä siivoo?

Torstaina Tomaatti alko sitte potee synttäriressiä kuumeen ja oksennuksen muodossa, niin tekstasin sitte äkkiä kaikille sunnuntain vieraille, jotta halukkaat voi jäähä pois. Loppujen lopuks sunnuntaina tuli ainoastaan meiän vastapäiset naapurit iltakahveelle, "Vanha pariskunta". Heillä kun ei oo omia lapsenlapsia niin näyttivät viihtyvän hyvin Tomaatin komennossa pelilaudan ääressä ja siinä rupatellessa Rouva lupas opettaa mua kutomaan villasukat. Hän on kuulemma kutonu jo kuus-vuotiaasta asti. Ei kai nykyään es anneta yrittää niin nuorena, mun aikana koulussa opetettiin kutomaan siinä 11-vuotiaana ja seki oli jo riskiä hommaa, yhellä tytöllä meni puikko sormesta läpi ku se kuto niin tiukkaa, ettei puikkoa saanu hievahtamaankaa työntämällä sormella.

Synttärit lähestyy

Näin kauniina keväisenä päivänä pitäs olla ulkoilemassa ja rentoutua. Mää en kuiteskaa siihen just nyt kykene, koska oon ärsyyntyny meiän kodin sotkuun ja epäjärjestykseen.

Syy sotkuun: oon ollu pahoinvoinnin kourissa viikkotolkulla ja saanu sen kaveriksi todella vihlovan pääkivun joka päivä. Se vähä mitä oon töissä käyny, on ollu yhtä tuskaa ja yökötystä molemmista päistä. Ei oo kiva olla kassalla ja piereskellä pahanhajuisesti, kokoajan peläten räjähdystä housuissa. Samaan aikaan tuntuu kuin oisin laivalla aamusta myöhään yöhön ja se nostattaa ihania oksennus röyhtäyksiä kurkkuun, tiiän, hurmaavaa.

Tänään kuitenki heräsin virkkuna ja suht koht. seilaamattomana ja sain rullattua Nappi Koon huivin tiukkaan pötköön ja lyötyä koneeseen. Totuuden hetki on ihan just käsillä ja saan venyttää sen kuivumaan. Eihän heiän häät ookkaan vasta ku muutaman päivän päästä!! Täytyy huomenna käyä tiputtaan se postilaatikosta ennen töihin menoa.

Nyt oon saanu rapattua keittiöstä joitain pintoja paljaaksi krääsästä ja homma etenee hitaasti kun oon tän viikonlopun kaksin pojan kaa, ukolla oli joku pelireissu. Niinpä mun siivouksen keskeyttää kokoajan pieni merirosvo, joka kaipais uimaan. Erehyttiin kattoon sen nähen hotelli vaihtoehtoja Kreetalta ens kuun reissua varten ja nyt se ei muusta puhukkaan ku lohikäärme liukumäestä ja uimarannasta. Se on jo niin uimisen lumoissa, ettei välitä es siivota lelujaan oikeille paikoilleen vaikka uhataan antaa ne naapureitten lapsille. Lahjontakaan ei toimi!! Nyt se meni niin, että se anto luvan antaa osan niistä pois!! Laitto jopa luovutettavat lelut pyykkikoriin!!! Kamalaa, millä sitä enää saa siivoon??

Asiasta toiseen: Tomaatilla on synttärit tiistaina ja jätin torstai aamuna kutsukortit kolmelle tarhakaverille heiän lokeroihinsa. Kukaan ei oo vielä tekstannu tulevansa ja oon huolestunu, ehkä he ei huomannu kutsuja ajoissa ja mun pitäs kuitenki hommata ruokavermeet huomenna ennen töihin menoa. Sitte on aina niitä ihmisiä, jotka ei ilmota vaikka kuinka kutsussa niin lukis ihan suomeksi!! En tunne näitä lapsia saatikka heiän vanhempiaan, toivoa sopii, että aikuiset osaa lukea.

Odotusta ja ajankulua

Ensimmäinen neuvvolakäynti oli ja meni ihan tyhjänpäiväsesti. Hän ei kuulemma vielä näin aikasin 8+2 kuule sydämen ääntä vaikka kuinka yrittäis. Samaan aikaan sisko kerto kihlattunsa siskon päässeen jo ultraan viikolla 8 Rovaniemellä!! Että on taas erilaiset budjetit kunnissa!! Siellä kuulemma saa valita erilaisista odotusajan paketeista minkä haluaa, viis eri sisältöistä raskaudenseurantapakettia!! Montako ultraa, lääkärikäyntiä  ja niin poispäin.

Mun neuvola-täti on sellanen vanha mumisija, en koe minkäänlaista hengenheimolaisuutta hänen kaa. En tiiä miks, mutta suuresti mua ärsyttää sen joka lauseen lopussa kuuluva mmm ja huulten imaisu! Eniwei, nyt täytyy alkaa tarkkaileen kaikkee mitä se kirjottaa koneelle ja neuvolakorttiin, koska sillä taitaa välillä tulla ajatuskatkoja. Pääsin nääs kottiin ja aloin tutkiin kyseistä korttia ja siinä luki ihan hassuja lukuja! Ei mun paino oo 52kg ennen raskautta, eikä vielä nytkään! Eikä mun painoindeksi oo 19! Mitä se oikein aatteli? Painoin siellä neuvvolassa nyt 45.2 miten se sai siitä 52.2?

Sitte siihen kysymykseen, joka mua on vaivannu alusta asti: onko tää Pallucka kohdussa vai sen ulkopuolella? Siihen se sano, että sydänäänet kuuluu vaikka laps oliski kohdun ulkopuolella, mutta 8-9 viikot on sen viimiset sillon, koska tila loppuu kesken ja jos se ei lopeta kasvamista suosiolla, niin äiti on niin suurissa kivuissa jo sitte, että se kyllä vie sairaalaan. Taas toisaalta, jos se kuolee ja jää hengaileen vaan sinne, niin äiti ihan turhaan innoissaan haaveilee. Eli nyt on vaan ootettava mitä tulevaisuus tuo.

Odotusta nopeuttamaan mulla on miljoona projektia kesken ja niistä akuutein on tuo huivi Nappikoolle, jonka teko on ollu yhtä tuskaa koska kyseinen lanka ei ala yhteityöhön meiän pesukoneen kaa.

Sinnittelyä

Ah tätä autuutta. Meillä mennee lujjaa.

Torstaina Tomaatti piti hakkee pikkusen aiemmin tarhasta koska sille oli noussu kolmenkymmenenkaheksan asteen kuume. Minähän sitte hain sen rattikelkalla ku tiesin, ettei se ala käveleen ja en nii isoa (4v 11kk) jätkää jaksa kantaa ku yhen huoneen pituuen verran. Reppana oli ihan kivuissa. Päästiin kotirappuun asti ja istutin sen alimmalle portaalle oottaan ku vien rattikelkan varastoon. Takas tullessa poika vinkuu hiljaa itkien "äitii, mulla on pahaolo", o-ou. Mitä siinä voi tehä ku oma koti on kolome kerrosta ylempänä ja lukkojen takana ja oksennus on tulossa just nyt? Eiku ulos hankeen! Ei päästy ku oven toisellepuolen.. Naapuriparat, anteeks!!! Poika oksensi kuitenki sinne sivuun, ei maahan mihin astutaan, mutta ei se kivaa ollu kellekkään. Mulla ei ollu paperia, eikä mittää ylimäärästä vaateriepuakaan millä siistisin pojan leuan ja suun.. Lumi on oikein hyvä ystävä noissa tilanteissa! Otin sitä hyppysiini useaan kertaan ja pyyhin vähän kerrallaan.

Vuos sitte on oksennukset tullu bussissa pojan rintamukselle, eikä paperit riittäny ku bussin siivoukseen niin eiku pojan takki pois ja hajotin jäätyneen hangen pinnan ja hinkkasin takkia hangessa, loistava ensiapu kunnes pääsee pesukoneelle.

Peittelin pinkkiä oksennusta lumella minkä pystyin ja raahasin pojan ylös. Sain pojan ulkovaatteet just ja just pois ku se jo alko nukahtaan niinku se aina tekee oksennuksen jälkee. Äkkiä annoin kuumelääkkeen ja juotin sille vettä vatsan täytteeks ja sinne se simahti ennen ku es kerkesin itteeni ulkovaatteista kuoria. Vielä otin farkut pojalta pois ja eiku kauniita unia. Ämpäri viereen ja minä poistun pesemään Tomaatin hanskoja jotka sai ihan oman osansa pinkistä kiisseli-oksennuksesta.

Oksennusta ei onneksi enää ton jälkeen kuulunu, mutta kuume pysy. Perjantaina oli tarkotus lähtä Ouluun kummipojan ristiäisiin ja mummua kattoon ku se on huonona, mutta näistä aiemmin mainituista seikoista johtuen se ei sitte oikei ollukkaa hyvä ajatus. Käytiin sitte lääkärissä hakkeen vakuutusyhtiölle lääkärintodistus ja saahaan reissurahat takas. Lääkäriltä palatessa huomasin, että joku oli lapioinu oksennuksen pois ovenpielestä ja heittäny sen keskemmäs hankea, kiitos lapion omistaja!

Munsta on muutenki alkanu tuntuun kui me elettäs jossai Bermudan kolmiossa: aina ku meillä on reissu suunnitelma, Tomaatti sairastuu. Jos joku uskaltaa tulla meille, heiltä särkyy jottain tai heillä joku sairastuu! Yhtäkään reissua meille tai meiltä pois ei oo menny suunnitelmien mukkaan!! Voisko joku Serlokki Holomes tutkia asiaa??

Lauantaina alko jo olla mullaki heikko olo, enkä jaksanu mittää tehä, Tomaattiki vielä jakso kuumeilla. Mitäpä sitä voi muuta ku pelailla lautapelejä ja kattoo elokuvia.. Tomaatti opettellee kovasti numeroita ja siks onki hyvä heittää noppaa ja laskee ruutuja.

Sunnuntaina Tomaatti oli jo paljon pirteempi ja siitäkös ukko innostu ja alko siivoomaan ku sai innokkaan apurin. Mulla ei enerkiat riittäny, muka koitin viikata pyykkejä ja heti piti istua alas, tuolla ne samat pyykit oottaa vieläki.

Maanantaina pidin Tomaatin vielä kotona ja määki jaksoin jo paremmin, selvisin puoleenpäivään asti virkkuna ja sitte iski pahoinvointi ja väsymys. Tulin siihen tulokseen etten enää ollu kipiä vaan tää oli mun normaalia raskauselämää. Ukko oli jossai pelaamassa illan, nii me sitte pojan kaa kuunneltiin satukirjoja ja pelailtiin taas käärmeitä ja tikapuita.

Tiistai toi mulle kipuja ku kuume alko nouseen ja sen mukana tuli tää kammottavan vihlova pääkipu vasemmalle ottanpuoliskolle. Illalla luovutin ja otin särkylääkettä, mutta silti pääkipu iski aina ku nousin pystyasentoon. Ainut lohtu oli, että Tomaatti sano haluavansa alkaa seurustelleen mun kaa, "mää haluisin sut Äiti mun tyttöystäväksi"!!! : D Oi voi, pittää vissiin selittää sille vähän tarkemmin kenen kaa se voi seurustella ku ei se ymmärtäny ku sanoin olevani sukua ja seurustelevani iskän kaa. Kunnon Casanova.

Tänään aion kömpiä takas sänkyyn, ei munsta oo töihin vielä ku tää pää halkee jo pystyssä istumisestaki.

Perjantaina on mun ensimmäinen neuvvolakäynti, jännittää kovasti kuulenko sydämensykkeen ja jos kuulen nii tarkottaako se, että tää Pallucka ois oikeesti kohdussa, eikä ulkopuolella? Ukko ei innostunu sinne yksityiselle ultraan menosta ja mää haluisin tehdä sen yhessä. Jotenki munsta tuntuu nykyään, ettei yksilöllisiä päätöksiä enää voi niin kevyesti tehä ku on sitoutunu toiseen ihmiseen. Ei ainakaan tällasessa "yhteisessä projektissa". On kyllä yhä kaks eri henkilöö ja mielipidettä, mutta on myös vahva tunne ja tarve tehä kompromisseja. Me ollaan kai vihdoin pariskunta, ei vaan yhessä vaan yhtä.

Elämän maku

Väsyneenä en oo jaksanu kirjottaa mittää sitä mukkaan ku asiat tullee vastaan. Oon vaa zombeillu ja taistellu ton huivin kaa.


Ystävänpäivänä himoittiin siskon kaa herkullisia leivoksia ja pyöräytettiin mustaherukkaiset prinsessa leivonnaiset pöytään. Lapset tykkäs, ukko tykkäs ja siskollekki maistu. Mulle ei.


Torstaina vein siskoni lapsosensa kaa lentokentälle ja siinä syyessä koin kammottavan makuelämyksen; hetken mun piknicin uuniperuna-ateria maistu ruosteiselta vereltä! Yäk! Sisko vaan rauhotteli NAURAEN sen kuuluvan mun tilanteeseen. Että ois tehny mieli sylkästä ulos moinen eväs, mutta eihän siinä yleisellä paikalla voi niin tehä.


Perjantaina sitte himoitsin karkkia koko työpäivän ja innoissani menin karkkihyllylle valikoimaan. Mukaan lähti kolme salmiakki tikkaria ja irkkareita yheksänkymmenenviien sentin arvosta!!! Mulle historiallisen pieni pussi ja kotiin päästyäni olin jo ihan yliannostuksen kourissa sen yhen tikkarin jälkeen. Nyt meillä onki sitte karkin syöminen äitin läsnäollessa kielletty.


Muita upeita kokemuksia tähän mennessä on äksyily ja halu polkea jalkaa lattiaan ku joku 3-vuotias ilman mitään syytä, sekä joka hetkinen nälkä ja taas ruuan maistuminen kummalta ja yökötys kaikkea ruokaa kohtaan, joten noidankehä on valmis ; D

Lauantaina oli tarkotus lähtä haahuileen Selloon urheiluvälinekauppoihin pojan ja isukin asioille, mutta olin ihan tööt ja makasin vaa pahoinvoivana paikallani. Jostai kylkeen ilmesty kaks muuta ja lopputuloksena ne nukku eikä suinkaa se raskauden uuvuttama!


Sunnuntai oli sitte meiän ensmäine hääpäivä ja se meni lumimyrskyä ikkunan läpi kytätessä. Pojat kävi pelaamassa ping pongia ja mää löhnäsin. Illalla mies kävi kaupassa mutkan ja tuli takas kengät ja sukat märkänä ku jääräpäänä laitto yhä vaan niitä kesäkenkiä jalkaan!! Se sai niistä talvikengistä kyllä jo hintalapun irrotettua ja käytti niitä päivällä, mutta mikä lie aivohäiriö, ettei enää illalla voinu. Se on kuiteski jo virallisesti asunu Suomessa viis vuotta, miksei se pipo mee sinne päähän ja kaulahuivi kaulaan ilman sanomista? Ja miksei niitä talvikenkiä voi käyttää ku on talvi? Joku ranskalainen tapa??


Nonii näin kymmenen tienoilla täytyy jo alkaa valmistautuun töihin ja viemään laps hoitoon.

Ressiä ja kauhua

Kysyin ukolta kevyesti mitä mieltä se ois jos mentäs käymään yksityisellä ultrassa ennen sitä viikkoo 12 ku mua syö tää tietämättömyys. Entä jos se on taas kohdun ulkopuolella niinku viimeks? Sitte me venttaillaan sinne maaliskuun loppupuolelle asti ja innostutaan vastustusyrityksistä huolimatta ja pudotaan tosi korkeelta ja kipeesti taas ultrassa. Haluisin varmuuden oikeista mahollisuuksista jo ennen sitä. Ukko katto mua ku sekopäistä tuhlaria ja ihmetteli miks Pallucka ei ois kohussa. Unohtuko jollain kääntää niin tärkee kohta sille viime heinäkuun episodista? Se vaikeni ja meni vakavaks. Tais vihdoin tajuta, sellasenki mahollisuuen. Nyt tahon alkaa tekeen hintavertailua, eikä mies vastusta ainakaa ääneen.

Muita murheita on ollu NappiKoolle lupaamani vapaalanka huovutettu hartiahuivi. Mikä siinä on ku fritidsgarn ei suostu huopumaan kiinni meiän koneessa? Tosin konekki on jo hajoomaisillaan enidei nau. Nyt on menossa ihan vihoviiminen yritys, mun ymmärrys ja kärsivällisyys tolle langalle alkaa olla nääs ihan loppu. Vapaalankasuus tästä yrityksestä on kyllä kaukana, ompelen harsinneulalla langat muoviin kii haluttuun muotoon ja toisistaan läpi, että pysyis kiinni es jostai. Se vaan vie aikaa, joten en jaksa ymmärtää miks muilla se huopuu hyvin ja meillä ei ollenkaa, pitäskö laittaa 60 astetta?

Ah, vieraat on herännynnä. Aamupalalle siskon ja yks vuotiaan "tätä tä":n kaa. 

Kaikki asiat sekasin

Sellon Prismassa on kyllä ihmeellisintä porukkaa töissä verrattuna muihin kauppoihin. Muissa kaupoissa kun oon kassalla, myös Prismoissa, jos kassapohja on yhteinen (tauottaja tekee töitä samoilla rahoilla), muissa kaupoissa tauottaja allekirjottaa tilityspussiin nimensä. Ei Sellossa! Tästä syystä kannattaa ite pitää kirjaa siitä montako eri henkilöä päivän aikana mua tauottaa. Samoin jos joku heistä myy ikärajallista tuotetta tauon aikana alaikäselle (pelit, lehdet, elokuvat, alkoholi, tupakka), niin syy tulee luultavasti mulle, koska tauottaja tekee töitä samoilla koodeilla ku mää, eikä kukkaa jaksa/jouvva niin tarkkaan kokopäivän videoo kattoo, että olikos se tää henkilö vai joku muu.

Samoin kyseisen kaupan hyllyttäjillä on jos jonkinmoista hmm.. menetelmää. Oon alottanu työskentelyn/vierailun siellä jo vuos sitte ja vasta nyt mulle sanottiin, että "Älä laita roskia mun roskikseen!" Tätä ihmettelin ja tulin siihen tulokseen, että kyseinen henkilö kuvittelee olevansa Kuningatar. Olkoon. Se nyt on ihan maalaisjärjellä selvää ettei kaikilla voi kulkee mukana tavarakärry ja pahvi, sekä muoviroskis loodat, käytävät on rajalliset ja asiakkaatki pitäs mahtua sekkaan ja tuonaki päivänä, kuten muinaki useampi hyllyttäjä osuu joskus pidemmäksikin aikaa samalle käytävälle, etenki noissa hitaammissa pikku tilpehööri-hyllyissä, kuten karkit ja mausteet. Ei siis voi olla kolme hyllyttäjää, kuus minimissään ostoskärryn kokosta roskista, kolme tavarakärryä ja asiakkaat samalla käytävällä, ei mahu! 

Seuraavana päivänä selvis sitte, että jokaisen kyllä pitää aamulla tuua roskikset tullessaan hyllyttään ja viiä yhet pois lähteissään, mutta kyllä jokainen dumppaa roskansa sinne milläkin hetkellä lähimpänä olevaan, paitti Kuningatar tietysti, jonka tunnistaa perässä kulkeutuvasta roskiksista sekä kovasta äänestä.

Muihin uutisiin: Pohjois-Pohjanmaalle on luvassa vieraita. Vieraat saapuvat jollain konstilla kummipoikansa ristiäisiin kuun loppupuolella. Ristiäisistä odotetaan suurta menestystä ja samalla vieraat aikovat nähdä sukunsa vanhimpia.

Espoosta tiedotetaan myös kahdesta viivasta ja väsymyksestä, jota nämä kaksi viivaa aiheuttavat. Kansalaisia kehotetaan olemaan huoletta, väsymys ei ole tarttuvaa, vaan enemmänkin pirteyttä ja ilonkyyneliä kanssaihmisissä aiheuttavaa. Itse tietolähde sanoo kuitenkin pitävänsä innokkuutensa ultraan saakka, kunnes nähdään onko kaksi viivaa tarpeeksi pysyvä tila.

Siinä kaikki tälläkertaa, hyvää päivän jatkoa.

P.S. Kaks vuotta sitte lupasin luokkakavereille liittyväni facebookkiin sitte ku meitä onnistaa. Saatte oottaa kunnes "Pallucca" on ulkona elävänä.

Muisti

Mun täti sano joskus: "Mitä useemmin synnyttää, sen huonomuistisemmaks tullee." Kuulemma ihan yleistä tietoo.. Nyt huolettaa mun tulevaisuus, koska en muista mitä mun piti kirjottaa, enkä oo vielä es tehny raskaustestiä.. voi apua!

Toivo elää

Nyt puhutaan suoraan. Oon kolme päivää myöhäsä, mun keho kehittelee seuraavanlaisia oireita.

1. Vessaan kaipuu. Ymmärrän kyllä, että uusi vessa on paljon vetovoimasempi ku se vanha kolo lattiassa..
2. Väsymys. Tokihan tuo menee ihan remontin ja hektisen vierailijarytmin piikkiin?
3. Turpoaminen! Mun sormus on aina ollu väljä ku se typerä kultaseppä kirjotti siihen mun oman nimen ukon nimen sijasta ja se piti viilata pois. Nyt se on ajoittain ahistavan tiukka, eilen iltasella kävi niin ja aamulla se oli taas normaalin tippuvalla tuulella..
4. Tissit tuntuu täyteläisemmiltä, ei haittaa, ne alkoki jo lurpahtaan iän myötä.
5. Nälkä ja siitä ilmoittava pahoinvointi.

Enpä muista Tomaatin ajoilta reagoineeni näin aikasin, mutta siitähä onki jo aikaa, oon vanhempi ja raihnasempi, kaikki pikku muutokset huomaa helpommin ku keho ei oo enää niin timmi vaan pelkkää plösöä.

Oon niitä ihmisiä, jotka innostuu tosi nopiasti, jalat ei ihan pysy maan pinnalla. Yhä osa munsta kuitenki koittaa hillitä alkavaa uskoa ja luottoa, että tää tälläkertaa ois totta ja senki jälkeen kaikki menis hyvin. Juttelin rakkaimpien kavereitteni kaa tästä, etten aio sanoo ääneen sitte ku meitä onnistaa vaan ne ihmiset saa huomata ite joitten kaa ollaan tekemisissä. Se oli kaks viikkoo sitte, just ovulaation jälkeen ku näin Pinkkiä ja Metsätähtee, nyt oon jo jutellu oireilusta Metsätähen ja Mingin kaa. Ei munsta ihan tuu poliitikkoa ku en malta olla kertomatta iloja ja murheitani.

Ming muute sai pojan just eile. Viime kesänä me ilottiin siitä, että oltii molemmat raskaana ja laskettu aika ois vaa kahen viikon välein. Nyt tuntuu kui mää oisin ollu jossai kuplassa ja Mingin raskaus on edenny ja tullu matkasa päähä. Mää vaan yhä oon täällä alotuspisteessä pähkäilemäsä kehon oireita. Arvailemasa josko kannattas tehä testi. Kummallista koska mun laskettuaika piti olla ensin. Nyt ku Ming on saanu vauvvansa nii ehkä meiän raskausmatka voi nyt jatkua, ihan ku me oltas oltu pausella koko tän ajan.

Kevyempiin aiheisiin: Mun ukkoni on vakuuttunu, että ollaan nyt onnistuttu ja hän tietää miks. Tässä se tulee, kaikkien ohjeiden äiti, kuinka tulla raskaaksi takuuvarma konsti: 90% suuseksiä, 10% yhdyntää. Hän kuulema muistaa Tomaatin saaneen alkunsa just tollasesta tapauksesta ja niin kuulemma kävi Vierailijanki kaa sekä nyt jos on onnistuttu.

Haaste

Bellywish haastaa kaikki postauksensa lukeneet vastaamaan viiteen materia kysymykseen;

"Kerro (ilman materiaalisyyllisyyttä) mitkä viisi tavaraa ostaisit jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tämän jälkeen haasta viisi muuta bloggaajaa."

Kaikki maailman rahat vai.. no tuota.. tässä tulee:

1. Rakentaisimme sen unelmien kodin, paikasta ei tietoa, mutta jos ukko saa pitää työpaikkansa niin kai se tontti ois sitte jossain päi täällä eteläsuomessa. Meiän Kannuksen Ainola-tyylinen koti ois kaunis ja värikäs ja siinä ois oma huone kirjoille ja takalle. Vintille tai kellariin tulis mun käsityö ateljee suurine leikkauspöytineen ja dreijjoineen kaikkineen. Keittiön viereen tulis se viher/tee huone, jossa hulluuden iskiessä maalaisin ah niin loistavaa taidetta. Tietysti autotallin yhteyteen tulis myös puusepän verstas kaikkine herkkuineen. 

2. ..ja tarviihan se autotalli auton sinne asumaan, ilmeisesti mulla pitäs sitte olla ajokortti
KORJAUS: Luovun autosta ja ajokortista ja hommaan kodinhoitajan lopun iäkseni, mies hommatkoon meille auton ja ajakoon sitä ku mää en ossaa.

3. Ostaisin kangastehtaan jostaipäin. Saisin just sellasia kankaita ku haluan ja niin monenlaisia.

4. Ostaisin Neulelankatehtaan samasta syystä.

5. Ostaisin Järven rannalta metsätontin lomamökkiä varten ja sieltä saisin myös puuta verstaalle. Koivua ja Leppäähän niistä yleensä löytyy, muut pitäs sitte ulkoistaa.

Siinäpä ne materia-tarpeet taiski tulla. Nyt haastan Emman, Nappikoon, Saran, Annikan ja Iinan

Paras juttu ikinä

Ihana nauraa väsyneenä, viime yönä nautin kotonaolosta niin paljon, että valvoin viiteen ku ukot nukkua posotti. Ainut mitä kaipasin oli ne himputin pohjarimat sänkyyn, että pääsis takas omaan makkariin ja neulomaan... Oon niitä ihmisiä, jotka neuloo sängyssä.. ja lukee.. ja piirtää. Toisin sanoen mun luova ajattelu ei suju ku pakko pullana muualla, voin toki neuloa ja lukea sohvalla tai bussipysäkillä jos ideointi työhön on jo valmistunu siellä sängyssä, mutta kirjaanhan ei voi kunnolla upota ilman peittoa ja tyynyjä!

Sänkypuuhista puheenollen tässä tulee paras testi ikinä! http://vuodenmutsi.blogspot.com/2012/01/kun-ei-niin-ei.html

Tulos: Englanti-Ranska sanakirja "arranger" vai pitäiskö se olla tuo edellisen sivun viimisen sanan selitys "by arrangement"? Kuulostaa lupaavalta vuodelta!

Lokerointia

En ala poliittiseksi mutta kommentoin siitä kommentin vierestä. Emma kirjottaa niin kiihkeesti ja hieman huvittavasti Haaviston työkyvystä. (Tai oikeemmin hän kirjottaa ihmisten huvittavasta ajatustavasta.) "Oli sitten hetero, homo, crossdresseri tai kaikkia samaan aikaan.. "

Jos pistetään sivuun mahollisuus olla homo ja hetero yhtäaikaa, niin heittäisin ilmaan aatoksen, miltähän naisista tuntu sillo kauan sitte vetää hameen tilalle pökät jalkaan? Nimitettiinkö heitä crossdressereiksi? Entäs näitä naisia, jotka pitää kravattia? Ovatko he crossdressereitä? Muistan ite vetäneeni krakan kaulaan villissä nuoruuessani muutamaan otteeseen ja tiedostaneeni sen olevan miehille tarkotettu. Olenko siis crossdresseri? Enkä edes vain kotini rauhassa vaan julkisesti koulussa ja kaupungilla, ihmisten ilmoilla! Oi.. Mutta olihan siellä niitä muitaki crossdressereitä, niitä kakslahkeisiksi pukeutuneita outolintuja. Ehkäpä en nyt kykene tekeen työtäni, kuten ei kukaan muukaan crossaaja, APUAAA!

Nyt hamonen päälle ja kuuskyt vuotta ajasta pois!

Hmm, mieleen nousee kuva ukostani naisen vaatteissa.. Nauraisin varmasti aluks, ei sille vaan osaa kuvitella mittää normeja arkivaatteita oikeesti päälle vaa se ampus taatusti yli ja pukeutus johki juhlamekkoon. Tänään oon nii suvaittevainen, että voin sanoo silmiä räpäyttämättä, "uskosin tottuvani siihen jonku ajan päästä". Vaatteitten alla se on kuiteski se sama loistopeppunen säihkysilmä, joka rakastaa kaikella mitä hällä on.

To pee or not to pee

Tossa nelisen päivää sitte havahuin aatokseen "uskallanko uskoo vai onko vaan toiveajattelua". Kyseessä oli siis jo toinen tai kolmas yö-vessailu, jota en normaalisti harrasta. Yhä olen arka uskomaan mitään muuta ku, että mun keho haluaa vejättää mua ihan täysillä. Nälkä iskee useemmin ja sen kaa tulee pahaolo ja heikotus. Nälkä myös sattuu todellaki kivuliaasti jos en sitä heti kukista!?! Mitä tuoki nyt on? Väsymyksen laitan ihan suoraan remontin ja oman ajan puutteen piiriin (majotumme nääs poikamme huoneessa koko perhe koska uudessa sängyssämme ei ollukkaan mukana pohjarimoja, vaikka kuvittelin ne ostaneeni ja mun äiti on muuttanu meiän sohvalle huomiseen saakka).

Pelkään pahoin, että huominen tuo tullessaan kaikesta toiveikkuuestani huolimatta ne inhottavat punaset mössöt pöksyyn. Nyt ois rukouksen paikka.

Viisautta?

Nyt on remontti järjestelyä vaille takana, mitä nyt kaikki väliovet on hiomatta ja maalaamatta ku haluan vielä miettiä niihin värejä. Voin sanoa, että kolmen viikon remontti ja majailu vuokrakolossa ei ollu hääviä ja aika usein tuli muristua puolison kanssa ihan tyhjästä. Oma koti kullan kallis!


Koen viisastuneeni tämän talon osto ja remontti ruljanssin myötä ja tässä tuleeki neuvvoni muille asunnon ostoa harkitseville:


* Tarkista aina parkkipaikkojen sijainti, autottomanakin vieraasi tarttee sitä.
* Varmista että roskikset sijaittee kulkureittisi varrella, eikä 500 metriä ihan eri suunnalla.
* Älä osta vanhaa.
* Ostaessasi vanhan, älä osta suuresta taloyhtiöstä.
* Ostaessasi suuresta taloyhtiöstä, älä osta "vanhojen ihmisten enemmistö-taloyhtiöstä".
* Ostaessasi "vanhojen ihmisten enemmistö-taloyhtiöstä", varmista putkiremontin olevan jo tehty, ikkunoiden avautuvan ja lastenrattaille olevan säilytyspaikka.

Kattokaas ku ostimme vanhan asunnon kerrostalosta, jossa on hurjasti alkuperäisiä asukkeja. Jos siis "Elmeri" ja "Iivari" ei ois nii itsekkäitä ja pihejä, (oottavat vaa kuolevansa pois,) nii mun ei ois tarvinnu kykkiä vaikeesti mutkalla vessanpytyn juurta nuuskimassa ja putkia maalaamassa, vaan ne ois upouudet ja kiiltävät!


Tän remontin myötä on heränny katumus ostopäätöstä kohtaan ja vielä hirveempi katumus sitä rahanmäärää kohtaan, mitä tästä maksettiin. Tää asunto remontoitiin tee se itse tyylillä edellisen asukkaan toimesta ja jälki on just sitä. Oon jo blokannu suurimman osan mielestäni henkisen trauman pelossa, mutta muutamia valikoituja paloja jäi kummitteleen: Kylppärin kynnys ei noussu viittä senttiä lattiakaivosta (vakuutusyhtiö ei korvaa vesivahingon sattuessa). Kylppärissä oli kuivantilan lamppu! Kylppärissä oli mitä ihmeellisintä ohutta pehmeää vesiputkea pinnassa (taipu käsillä). Kylppärin lattialämmitys on kiinnitetty Jeesus-teipillä ennen valua!!!


Missään kohtaa taloa ei ollu propattu mitään, ei kylppärissä, ei hyllyjen eikä lattialistojen kiinnityksissä. Eteisen vaatekaapin hyllyt oli porattu suoraan linjaan sähköpiuhan kanssa. Keittiön kaapissa ja siivouskaapissa sähköjohto kulkee kuin lapsen ommel seinän läpi ja vähän matkan päästä takas toiselle puolen. Ja kaikki ruuvit ja naulat mitä talosta irrotettiin eri paikoista, oli ihan vääriä kyseisiin tarkotuksiin. Tee se itse mies oli myös jättäny laminaatin laidoille kiilat paikoilleen, joten lattia ei päässy elämään kuin pullistelemalla sieltä huoneiden keskeltä ylös. Ovien karmit oli ammuttu pitkillä nauloilla kiinni ei mihinkään vaan niitä piti paikoillaan vain kynnyslista! Puhumattakaan maalausjäljestä seinillä. Pimeässä oli Herra Remontoijja maalannu ku oli valumia ja toisessa kohtaa kuiva ku pieru!

Mietteitä

Tässä remontin keskellä netteily on hyvin vähäistä koska ainoa nettiyhteys tulee kännykästä, homma on siis hidasta ja kuvia ei tunnu saavan liitettyä tekstiin.

Nyt kuitenki löysin kolon käydä kurkkiin miten maailma makaa ja heti heräs aatoksia:

Eileithyia kirjottaa toivovansa lapsettomuusklinikan yhteyteen neuvvolaa jo raskautumaan onnistuneille lapsettomuuskriisiläisille.. Ite en ihan, ehkä nurkan taakse sen vois laittaa.

Mehän ei siis olla hakeuduttu lapsettomuushoitoihin vaan koitetaan yhä kotikonstein ku ollaan kertaalleen jo siinä onnistuttu. Silti uskon, ettei lasta kipeästi yrittävä halua nähä pyöreitä mahoja lapsettomuushoidossa käydessään.

Se ei oo vihaa tai maha rasismia, vaan yksinkertasesti puhdasta kidutusta lasta kaipaavalle. Se sattuu ja raastaa. En sano, että mahallisten pitäis vaihtaa planeettaa, pyydän vaan ymmärtämään jos lasta kaipaava ei voi katsoa onnekkaita päin purskahtamatta itkuun.

Tähän väliin on hyvä infota, että rakas ystäväni Pinkki on onnistunut pääsemään raskautuneiden onnellisiin riveihin. Jännittää vähän kuinka selviän tästä tapaamisesta, viimeksi ku vietin pari minuuttia lastenrattaitten vieressä niin purskahin itkuun ihan varottamatta. Nyt Pinkillä on vissiin viikko 14, että mulla on vielä aikaa.

Vaikka en oo tuntenu Jumalan läsnäoloa siitä hetkestä ku päätin mennä naimisiin mieheni kaa, jaksan kummallisesti uskoo, että kaikki menee niinku Herra tahtoo.

Oma koti, kuinka sua rakastankaa

Kolme päivää remonttia takana ja kolme kurjaa yötä kamalassa vuokrakolossa. Hanat on säädetty väärin, tuloksena tulikuumaa vettä joka hanassa, keittiössä kuuma tarkottaa kylmää ja kylmä kuumaa, hella lämpenee puolen tunnin ootuksen jälkee, kylppärissä on sokeritoukkia ja pyykkikonetta vakauttaa homeinen pino sanomalehtiä kulman alla. Suihkuttelutila on minimi jopa mun kokoiselle pienelle ihmiselle, kokoajan kyynärpää osuu vedenlämmön säätimeen ja taas palan. Ruokailupöytä on oikein lapsiystävällinen "naisteniskutiski" ja kaiken huipuksi sängyt on kadottaneet sijauspatjansa ja jouset painaa todella kivuliaasti kylkiluiden väliin, joten taittelin lakanan alle ekstra peitteitä.

Summa summarum; TAHDON OMAAN KOTIIN!

Nyt ei auta ku uppoutua NappiKoon huivin tekoon, jos se vaikka piristäis.

Reissun tapahtumia

Olin niin ilonen kotiinpaluusta, kunnes avattiin ovi ja nähtiin tää kaaos mikä kottiin jäi kun kiireellä lähettiin. Pyykkejä kaikki olohuoneen pinnat täynnä, leluja pojan huone täynnä ja ulkovaatteita ja kenkiä eteisen lattia levällään. Keittiössä on sekalainen tavarakaaos ja makuuhuoneessa sängyn peitteet pursuaa lattialle.

Pyykin selvitys on alotettuna ja uus satsi koneessa, mies kävi kaupassa hakeen aamupalaa ku mää pesin jääkaapin ja siivoilin keittiön pöydän. Nyt on pakko istua hetkeksi ennen ku alan pyörremyrskyksi.

Tää joulu ei oikei tuntunu joululta. Majailtiin mun vanhemmilla ja se ei oikei ollu kellekkään kivvaa. Mun iskä ei oo mikään sosiaalinen ihminen ja ku lisätään siihe vielä sen oman ajan tarve ja lapsenlapsi kiekumaan kokoajan kysymyksiä, nii jo alkaa pinna kiristyyn.

Tällä reissulla sain vihdoin nähä mun isän vanhempia pitkästä aikaa. Melkein seittemään vuoteen en oo niitä nähny! Mun isänpuolen isovanhemmat on niitä vanhoillislestadiolaisia, jotka tekee kaiken oikein ja muiden pitäs tehä just samoin tai muute he ei puhu sulle! (Äitinpuolen isovanhemmat taas on niitä vanhoillislestadiolaisia jotka kyllä näkee sua, mutta sanoo ääneen, ettei sun laps pääse taivaaseen ku sitä ei oo kastettu!) Eli siis, oli ihana nähä mummua ja ukkia ja näyttää mun perhe heille vihdoinki. Sain huomata, että oon myös ukin kans samanlainen joissain asioissa, aina oon huomannu kuinka samanlainen oon ku mummu, mutta nyt se kävi selväksi myös ukin suuntaan. Pelottavaa!

Joulua vietettiin siskon perheen luona, mutta se tuntu vajaalta ilman mun veljen ja vanhimman siskon perheitä. Siskon lapset on aina ollu viekkaita riiviöitä ja taas se näky serkun kiusaamisena, että mää en voi ymmärtää miksi tämän siskon lapset on niin erilaisia ku meidän muiden. Lahjoja avattaessa Tomaatti sekos ja pomppi ku duracell-pupu jokaisen nokan eessä lahjoja heilutellen; "kato mitä mää sain, kato mitä mää sain!!" Eihän kukkaan mittää nää ku tungetaan ihan naamaan kiinni ja heilutellaan niin nopiaan, ettei katse kerkee tarkentua. Mummu ku avas säärystin pakettinsa nii poika huus; "meiän äiti on tehny nuo!"

Välipäivinä mies ja poika meni käymään Ranskassa. Iskä lähti mökille ja minä ja äiti tavattiin ihmisiä ja shoppailtiin vaatteita ja remontti kamaa. Tavattiin myös äitin lapsuudenystävä ostoskeskuksessa kesken alennusmyynti kierroksen. Mentiin jätskille ja hän kutsu sinne tyttärensä ja miniänsä myös. Miniällä vaan sattu oleen sellanen kolmen kuukauden ikänen käärö mukana ja mää repesin jo viidessä minuutissa. Äiti koitti siinä sitte selittää ku mää koitin rauhottua. Noloa!

Uusvuos meni raketteja ja iskän ryyppäämistä kytätessä, tottakai se sitte alko karjuun keskellä yötä niin että kaikki heräs ja seuraavana päivänä ei muistanu mittään. Sanoinki äitille ettei me enää koskaan majotuta iskän kaa saman katon alle. Olihan tuo odotettavissa, mutta näköjään en tarpeeksi muistanu millasta se on.

Aah ku on ihana olla kaukana tollasesta elämästä. Oikein huo'un kiitollisuutta, ettei mun mies oo yhtään niinku mun iskä! Viikon päästä se tulee remontoimaan meiän kodin uuteen uskoon, saas nähä kui tää yhteistyö sujuu.

Ai niin, ja kameraki meni rikki, loistavaa eikö!

Perheenlisäys

Aina kun juhlapyhät lähestyy, ihmiset ostaa kovasti hautakynttilöitä. Töistä kotiutuessa sitten saan vasta rentoutua ja antautua hetkeksi sille ajatukselle, josko ois aika liittyä joukkoon. Puhuin yks ilta ukolleni tästä tunteesta, että haluan pitää Vierailijan osana meidän perhettä, mutta koen, että jos annan taas periksi surulle, niin me ei ikinä saaha uutta alulle kun viimisetki energiat menee suremiseen. Koen siis syyllisyyttä, ettei me olla käyty hautuumaalla, saatikka es etsitty kartasta missä se on. Kannettu Vierailijaa vaan mielissämme ja toivottu häntä takas joku päivä.

Tänään illalla lähtään joulureissuun ja huomenna on mun ovulaatio. Kuinka siis toimia? Pitääkö ähertää yöjunassa vai mun vanhempien vierashuoneessa? Molemmat kuulostaa oudolta mun korvaan. En oo koskaa kehannu touhuta vieraillessani perheeni tai ystävieni luona, oonko ihan tolvana? (En haluis, että kukaan meiän vieraista touhuis meiän varavuoteella tahi sohvalla.) Anoppilassa mua ei hirveesti syyllisyys vaivaa meidän hommista, saatikka heidän mökillään. Tästä voin päätellä, että kunnioitan omaa perhettäni ja ystäviäni huomattavasti enemmän kuin ketään ukkoni perheestä. Olipa yllätys, ja pah!

Kai se on pakko vaan hoitaa homma ennen reissuun lähtöä ja toivoa sen riittävän. Huomenna käsken siskon hakea iskäni ja poikani leikkimään hetkeksi, että saahaan olla kaksin. Tai sitte porukoitten uutta saunaa vois testata.. Aion saaha joululahjaksi lapsen ja sillä siisti, tästä ei luisteta.

Zombilandia

Eilinen päivä oli ku joku surkeiden sattumusten summa, kuitenki vielä illalla jaksoin hymyillä ja nauraa ukon kaa pojan tekemisille.

Aamu alko ihan kivasti; en tunnistanu omaa herätyskelloa ja siis nukuin pommiin ja myöhästyin sovitusta bussista. "Ei hätää tämä meno oli sovittu ukkoni kans, kyllä me selvitään sinne K-Rautaan hieman myöhässäki, eihän ukon työajat oo niin tiukat... Ei, nyt tuo reittiopas ehottaa bussia, joka kiertää jotain pikkuteitä pitkin mutkitellen! No ei kai auta, ei tässä jouda ootteleen, kestetään pahaolo." Juoksen bussi pysäkille, koska mies on jo vieny pojan hoitoon ja on just lähtemässä pyöräileen remonttikauppaa kohti. Siinä juostessani syön samalla pika-aamupalani, pekoni viipaleita, nam. "Himputti, täällähän sataa kaatamalla, satikka unohtu."

Saatiin remonttitili avattua ja minä päätän kävellä Ikeaan etsimään siskon joululahjaa ja meidän suihkuseinää ym. Kierrän Ikean takaa löytyvältä tieltä sisäänkäynnille vain huomatakseni kaupan olevan täysin sulki! "No höh, aukeaa vasta kymmeneltä. Palellun ennen sitä, kotiin siis."

Bussipysäkillä tutkailen paperia seinällä, "miten nii ei tuu busseja useammin? Ai tää on lauantai lista.. hups! Aah, no nyt näyttää paremmalta."

Pääsen kotipysäkille ja jalat kantaa lähiremonttikauppaan tarkistamaan johtavaa mosaiikki vaihtoehtoa vessaan. Juttelen kivan myyjän kanssa ja kummallisesti kun lähen kaupasta, tajuan maksaneeni ja tilanneeni mosaiikin! "Mitä tapahtu?"

Ruokakauppaan, "se ei voi mennä pieleen! ..Mikä totaki henkilökuntaa vaivaa, yrittivät myyä mulle kaikkee ylimäärästä, outoa!" No siitä onneks selvittiin ihan listalla pysymällä.

Kotona alan tekemään piparitaikinaa numero 2. "Kiehauta ja eiku ulos jäähtymään." Pyykkään välissä ja selailen nettiä. "No nii, eiköhän nyt tehä taikina loppuun ja sitte töihin. Hmmm.. miksi tää maistuu toffeelta? Ei samperi, unohin laittaa mausteet! Äkkiä inkivääriä, kanelia jne. Maistuu yhä toffeelta.. no kai ne sinne sulaa ajan kanssa. Jauhoja perään, tuleepa niitä paljon, oon näköjään melkein tuplannu jauhojen määrän viime vuonna! Tais olla aika litku ohje, no laitetaan. Ei nää imeydy kaikki tonne! en laita loppuja, ai melkein kaikki meni jo, ei niitä saa kovin lapottua poiskaan tuolta.. olkoo, jääkaappiin."

Töihin. Bussissa huomaan aina jotai ärsyttävää/huolestuttavaa, nyt huomion vei ihan normaalin näkönen aikuinen mies etupenkissä; kaivaa nenää, katsoo ulos tullutta mönjää, pistää suuhun ja makustelee. ("YÄK!") Sormi nenään, katsotaan löydöt ja eiku mussun mussun vielä kaks kertaa. "Pakko päästä pois täältä, eikö kukaan muu huomaa mittää? Millähän pysäkillä mun pittää jäähä?" Kaivan kännykän esiin ja avaan reittioppaan. "Jaa, taietaan just olla oikeella pysäkillä, äkkiä ulos."

Kaupassa teen ostoskierroksen ja kattelen huovutettavia lankoja tulevaan huivi projektiin, "ei näy roosaa, onkohan sellasta olemassakaa vai pitääkö sekottaa ite oikee sävy?" No töihin. Saan lätkän ja vaihdan vaatteet, palaan kassan avaimia ja koodeja hakemaan. Täti ihmettelee, kun ei löydä mua listaltaan, minä tähän tottuneena näytän vuoron vahvistus tekstiviestin ja hän tuumaa minun olevan väärässä kaupassa! "Ei oo tosi! Tää päivä vaan paranee!"

Äkkiä juoksen vaihtaan vaatteet, soitan oikeaan kauppaan ja eiku ulos vikkelästi, aikaa 15 min. vuoron alkuun. Juostessani soitan siskolleni ja pyydän rukoileen mun aivojen paluuta. Onneks tässä kaupassa oli oikein lepposa rouvva ja määki olin ihan ajoissa. Se sano, että rahat on valmiina kassalla, mutta tadaa, eipä ollu. Palasin rahanhaku pisteeseen ja sain pahoja katseita asiakkailta ku menin sivuluukulta kyseleen pohjaa. Loppujen lopuks sain käskyn mennä toiselle kassalle, jolla oli rahat valmiina ja avasin kassan vain minuutin yli aloitusajan.

Loppu illan sitte tiputtelin kaikkee mahollista, koska kassojen hihnat oli ilmeisesti putsattu ja huollettu, toisin sanoen kaikki välikapulat, mun sormet ja koko kassan lastausalue pöytineen ja hihnoineen oli ihan öljyssä. Siitä hajusta tuli mieleen keilarata ja luistoki oli tosi.. no luistava.

Kotiin pääsin ku juoksin reittioppaan kannustamana kilometrin seuraavalle bussille. Äitini soitti ja lohdutti, ettei aivottomuuteen ole parannusta tiedossa, vaan se kulkee suvussa ja pahenee iän karttuessa. Loistavaa..

Taidokasta kodinhoitoa

Kaikki munt tuntevat tietää etten osaa hoitaa kotia, täällä on aina sotkusta. Jätän tavarapinoja joka tasolle (ja hyllylle, sohvalle, lattialle, kaapin päälle jne.). Oikeesti jos me voitettas lotossa, nii se raha hyödyttäis muitaki, koska sillä työllistettäs meille yks kokoaikanen kodinhoitaja loppuelämäksi.

Näin reissun alla en es yritä siivota vaan pesen vaa lissää pyykkiä ja lapon puhtaat sohvalle kasaan muitten sekkaan. Viikon päästä me lähtään joulun viettoon hankien keskelle, pois täältä satteesta ja syksystä. Oulussa on kuulemma sen verra lunta, että kännykän saa hukattua jos ei pidä tiukasti kiinni, näin kävi tänä aamuna mun vanhimmalle siskolle ku oltiin puhelimessa.

Joku aika sitte kastelin kukkia ja ukko kysy: "How about that one, why aren't u watering this one?" se sano osottaen nimetöntä heinäpuskaa.

No minä siihen kulmiani kohottaen; " This? It doesn't need any water, it's plastic. What? U have been watering it?"

Ukko; "Yeah about two months..."

Ja niin tosiaan ku kallistin puskaa hieman nii lätäkköhän sieltä tippu. Että nauroin ukon loistavalle huomiokyvylle. Ja kuitenki yhä pidän miestäni fiksuna ja aivot omaavana ihmisenä, hieman tuo käytännöllisyys ja logiikka vaan ei oikein oo sen vahvoja puolia, nyt lisäämme joukkoon vielä tuntoaistin puutteen.

Joululahjat

Kymmenen päivää jäljellä reissuun lähtöön.

Joululahjat valmiina?
Ei.
Joululahjat ideoitu?
Ei.
Piparit tehty?
Ei.
Talon pakkaus alotettu remppaa varten?
Ei.
Remontti valmistelut tehty?
Osa joo.

Missä mun pää on, en saa päätöksiä tehtyä, jos saan, nii heti kohta oon vaihtamassa mielipidettäni. Koitan valita seinien värejä, mutta arastelen. Pitää valita oikein noissa remonttipäätöksissä, mutta käsitöissä voi aina korjata jos menee pieleen.

Siskon lapaset on tehty, mutta en oo niihin tyytyväinen ku äitini ja metsätähti molemmat sano että ranne on tiukka, korjatako siis nyt vai vasta kun lahjansaaja on koittanu niitä. Myöski hirvikuviot tuli väärinpäi.. ne kävelee poispäi toisistaan, vaikka tarkotus oli töllätä toisiinsa. Ihan kämmi siis.

Caron lapaset on ollu valmiit jo jonku aikaa, mutta ne on jättiläiset ja rumat. Niihin en halua koskee ennää.

Mamman säärystimet on työn alla, pitäs keksiä niihin joku kuviointi. Teen kuviot aplikoimalla jälkikäteen nii ite neulominen ei hidastu, kirraa tai löysty.

Anopin lahja on aina kinkkinen. Tein koruja, ehdotin tossuja, juhlavia tai arkisia hartiahuiveja, lapasia, mikään ei kelvannu mun miehelle, kaikki oli ihan metsään mitä ehotin. Nyt oon päättäny että se saa kauppakasseja, sekin kuulemma on turhaa kun sillä on sellanen mummon perässä vedettävä rullajuttu, niinku mullaki. Entä sitte, teen kassit ja sillä siisti, en jaksa enää jappasta hänen lahjan kaa.

Ongelma on kuitenki Loren nuorin sisko, se joka ei tykkää munsta, enkä määkää hirveesti hänestä. Joka vuos teen jotai itse yhdelle heistä ja loput ostan. Tänä vuonna oli anopin vuoro saaha itetehtyä, mutta koska Caro pyysi noita lapasia multa ja ne toimitetaan joulun tienoilla, nii ne näyttää kuin joululahjalta, jos teen ostoskassit anopille nii mitä teen "pikku käärmeelle"? Aika loppuu kesken. Tein sille hartialämmittimen viime vuonna, enkö vois antaa kynttilän tänä vuonna, itsetehdyn vai itse ostetun? Ostetun, ehottomasti, en ala enää kiduttaan itteeni.

No joo laukkutehdas käynnistyköön.

Remonttia

Mun vanhemmat kävi meillä pikavisiitin viikonloppuna, lähinnä iskän piti saaha tehtyä remppa suunnitelma ja sehän meniki ihan erilailla ku olin aatellu. En saakaan uutta lattiaa vaan korjataan nykyinen kaapista löytyneillä ylijäämä paloilla. Ässätex-tapetteja ei tarvikaan massata piiloon vaan ne on mahollista korjata paikallisesti. Kaikesta tuosta säästeliäisyydestä ylijäävällä rahalla me saahaan vessaan ja kylppäriin kaapistot!!! Ihanaa!

Mää saan viikata pyykit kylppärin pöydällä, ei tarvi vallata sohvaa!!! Hurraa ja fanfaareja kiitos!

Yllä vessa kaikessa loistossaan.                         Vasemmalla kylppäri kaikkine mukavuuksineen.

no johan oli

Taas pompin blogilta toiselle.. lopputuloksena on taas sama ajatus; en uskalla kirjottaa rehellisesti ajatuksiani, mun blogi on liian tunnistettavissa, täytyy vaihtaa kuvat naamattomiksi ja muokata tekstejä tai jotai, että saan sanoa ajatukseni ulos rehellisesti ja pelkäämättä kadulla lentäviä mätiä kananmunia.

Löysin tällasen ajatuksia herättävän tekstin; http://www.lily.fi/juttu/21-syyta-jaada-kotiaidiksi

Tää oli niin itseensä täynnä ja tuli mieleen nuori ihminen, jolla ei oo vielä elämänkokemusta sen vertaa, että tajuis ettei kaikki oo samasta muotista tehty. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle ja niin edelleen. Sama ku sanois että kaikkien maailmassa pitää tehdä just niinku mää oon tehny. Tää kirjottaja vielä korottaa itteensä muita viisaammaksi ylijumalaksi sanomalla vähänväliä esimerkkejä miksi juuri hänen tapansa tehdä asiat ovat koko muuta maailmaa parempia ja kuitenkin viimeinen peruste kotiäitiyden puolesta kuuluu;

"Downshiftaus. Hiljaisuus, rauha ja rakkaus, vähäisempi virikkeellisyys, hitaampi rytmi, tyhjemmät päivät, jopa tylsyys. Niistä syntyy terveitä, tasapainoisia, luovia ja rakastavia lapsia ja aikuisia rakentamaan parempaa maailmaa."

Voi elämä, että maailmaan mahtuuki näitä itseriittosia "viisaita". Mulla oli joskus nuorena ja naiivina kuvitelma, että mulle tulee sitte liuta lapsia, 6-8 ja oon kotiäiti parhaasta päästä. Kun sitte Tomaatti tuli maailmaan olin jo huomannu kuinka yksinäistä ja masentavaa on kun muut kaverit jatkaa elämäänsä ja itse jäät ilman muuta ajateltavaa (ja aivoja stimuloivaa toimintaa) ku kipeät kaasut ja synnytyksen pelko. Ilman muuta seuraa ku ulkomaalainen poikaystävä, jolla ei oo omia kavereita, ei mitään muuta omaa tässä maassa ku tietokoneensa, jolla pitää yhteyttä perheeseensä.

Synnytys toi mukanaan kaiken (perätila-liian kapea lantio-sektio) draaman jälkeen kauniin pojan ja masennuksen, jota kesti kauan. Muistan hymyilleeni aidosti ekkakerran muulle maailmalle vasta yli kaks vuotta sen jälkeen. Tomaatille hymyilin kyllä aidosti, mutta muu maailma oli kokoajan pakkopullaa, suoriutumista, jopa mun ihana mieheni. Ainoa mistä sain enerkiaa oli uus koulu, jonka alotin kun en enää kestäny olla yksin kotona vauvan kaa hiljaisuudessa.

Nyt kun väliin on mahtunu piristymistä ja eroa, paluuta yhteen ja naimisiin menoa, muuttoa ja työtä, toisen lapsen yritystä ja paljon epäonnistumisia ja yks onnistuminen sekä menetyksen surua, voin vain sääliä niitä kurjia jotka kuvittelee heidän tapansa tehdä asioita olevan ainoa oikea tapa.

Jokainen tehköön parhaansa ja jos ei itse kykene syystä tai toisesta niin ulkoistakoon kyseisen tarpeen saannin, se on jokaisen oma asia, ei pidä tuomita!

Vesirokkoinen joulunodotus

Viime perjantaina olin sitomassa kengännauhojani ja aikeissa just juosta bussiin ja töihin ku puhelin soi. Tietysti tarhantyttö (nuorempi ku me) soitti ja ilmotti Tomaatilla olevan vesirokkoa. JEE, HURRAA, vihdoinki. Ollaan yritetty saaha sitä jo iät ja ajat!

Hain pojan ja eiku terveyskeskukseen ja apteekkiin, noissa meni puoltoista tuntia. Kotiin ku päästiin nii jätkä simahti heti muumien musiikin tahtiin.

Onneksi töissä on hiljanen viikko, joten mää oon yhä kotona pojan kaa. Aika vaativaa pitää hänet raapimatta kun eivät antaneet reseptiä kutinalääkkeisiin ja apteekki kieltäytyy myymästä neli-vuotiaalle kun ikäraja on 12. Aluksihan niitä näppyjä oli vaan masun ja selän alueella ja yks naamassa, nyt ne on tosiaan kaikkialla, jopa miehisellä alueella! Kasvot on selvinny vapaimmin, tosin yks viidestä naamanäpystä on silmäkulmassa, joten siihen ei lääkevaahtoa laiteta.

Lauantaina tein piparitaikinan ja sunnuntaina me ollaan sitte leivottu vaaleita joulupipareita myrskyn viuhtoessa ulkona. Kaatosateessa ei oikein tuntunu jouluiselta, niin pitihän ne joululaulut kajauttaa kovemmalle. Myöski voin sanoa ettei pipareiden kypsymisen tarkkailu onnistu kovin hyvin ilman ajastinta ja uunin lamppua, (minä tiirailin niitä taskulampun valossa,) joten mies lähti töitten jälkeen ostoskeskukseen etsimään sellasta ja samalla jouluostoksille sinne myrskyyn, pyörällä tietty.

Eilinen meni kiukutellessa jä inttäessä vastaan kaikessa. Tänään ohjelmassa on verhojen ompelua ja Tomaatille kangaspaloilla askartelua liiman kans jos löydän tarvikkeet. Saas nähä millon nuo näpyt kuivuu kun aina vaan tullee uusia. Loppuviikosta mulla on töitä, joten ukko saa jäähä kottiin.

Mukavuus ennen kaikkea

Joku aika sitte löysin taas uuen kakkureseptin ja tietty sitä piti kokeilla, joten sovin kakkutreffit. Pyysin rakkaan ystäväni Metsätähen ja Rauhan perheineen meille, jos vaikka kävis niin, että se kakku on kamalaa myrkkyä, nii ei tarvi yksin kuolla!

Sunnuntaina sitte alotin hääräämisen aamulla, kun kerran uunia lämmitetään nii tehhään sitte muutaki sillä ku yks kakku! Tein (pakkasesta suoraan uuniin) aamupalaksi croissantteja, vaahdotin suklaakakkupohjan ja viskasin uuniin, aloin tehä kinkkukiusausta ja kakun ulostullessa laitoin ruuan kypsyyn. Kaiken tän häärimisen keskellä viikkailin pyykkejä ja mies imuroi joten kuten (minä sitte surruutin uuestaan perässä).

Kakkuun kuorrutusta tehessäni muistin vihdoin laittaa essun ylle, ettei vaan rakas pyjamani ja aamutakkini sotkeentuis. Vihdoin kaikki oli valmista ja eiku syömään.

Kun sitte oli aika saaha Metsätähti paikalle, vaihoin yövaatteet edustavampiin kollegehousuihin ja poolopaitaan + neuletakkiin. Mies tuumas että " Aren't u getting dressed?" Hyvä huomio ukkoseni, mitä mulla tähän asti oli päällä? No tuumasin, ett "ei sieltä mitää kuninkaallisia tuu vaan rakas ystäväni jo 12 vuoden ajalta, eiköhän olla jo opittu tunteen toisemme niin hyvin, ettei mun tarvi olla liian virallinen ja mihin sä ukko oot vieny pyykinkuivaustelineen? Ku nää on vielä märkiä tässä viikkauspinossa!" 

Mun mies on just tollanen, että saan ressiä siitä jos se siivoo ku en sitte löyä mittää, useampaan otteeseen se on hukannu mun laskuja paperinkierrätykseen kai ku en oo niitä es kerinny avata! Tehokasta!

Elämää

Tänään pakkanen puras Espoota (mun tietääkseni) ekka kertaa. Menin töihin pyörällä (tohon viereiseen s-markettiin), joten lukkoja piti sulatella hönkimällä ja rönkkimällä. Myöski ihana ylläri oli vaihteet jäätyneenä ykköselle! Siis -4kö meillä oli aamulla? Surkeeta ku jo tollasesta jäätyy, muistan pyöräilleeni kouluun teininä vielä -13'C ( iskän määräämä bussiraja oli -15'C, mutta kyllä -13'C oli jo tarpeeks paha 4,5km koulumatkaan, joten omasta lompakosta sitte.)

Töissä oli taas ihanan lämmin ja tervetullut vastaanotto ku tunsi kaikki ja ne ihmiset tietää munt, koska olin siellä siitä asti ku uutta kauppaa vasta hyllytettiin ja remonttimiehiä (ja naisia) vielä pyöri ympäriinsä. Oli ihanaa kun pysty kertoon mun edistymisestä ja kui ykski kerto omasta kokemuksestaan päivän mittaan hiljaisina hetkinä. Hänen biologian opettajansa oli kertonu, että "kun kerran pökkäsee, niin jo tulee raskaaksi". Tämä ko. henkilö sitten myöhemmin elämässään pääsi siihen lapsenyritys vaiheeseen ja itki kuukausi toisensa perään kun ei lasta kuulu! Uskomatonta ettei kukaan muu ollu kertonu sille vähän tarkemmin miten lapsia maailmaan tulee. Nykyään tollaset "opettajat" menettäis virkansa.

Päivän aikana onnistuin kaatamaan koritornin, saamaan mukavia verisiä naarmuja sormiini jugurttipurkeista ja kassan sisäpuolella olevista "nystyröistä". Kukaan ei oo vielä keksiny miksi siellä sellaset es on! Sain upeasti suihkuavan kaljatölkin kassalleni ja ylleni hiuksia ja vaatetusta myöten. Kaljasta pitämättömänä tämä "tuoksu"  ei ihan ollu mun ideaali parfyymi ja ensimmäistä kertaa mieleen hiipi kiitollisuus siitä, etten ole raskaana, tuo haju nimittäin ois saanu mut oksentaan ihan salamana.

Asiakkaat on tuossa kaupassa tullu tutuksi ja kuitenki aina löytyy uusia "hassuja ihmisiä". Normaalisti jos tunnistan asiakkaan pöpiksi, niin osaan varautua, että tää oli se sekopää ja lasken kymmeneen enkä sano mitään ääneen, mutta taas tuli pari uutta pimpoa. Yks rakastaa tilliään niin paljo ettei raaski sitä hihnalle luovuttaa es hetkeksi, toinen pussittaa yksitellen kaikki ostoksensa ja kolmas haluaa maksaa 5senttisillä. Ah ja olihan siellä se 50-vuotias teiniki, eräs muori oli oikeesti stailattu ku 20 vee ja huulipunat oli puol senttiä yli huulien rajan alahuulen sivuilla!!

Töistä lähtiessäni pakkanen oli vaihtunu tihkusateeksi ja kummalliseksi sumuhaaleudeksi ilmassa. Hikisenä pyöräilin ylämäkeen (ah, Oulussa ei niitä ollu) kauppakassien kanssa ja hain pojun kotiin vauhilla, meille tuli nääs vieraita.

Joskus viime keväänä illalla töistä palatessa törmäsin junassa raskaana olevaan äitiin ja väsyneeseen 6-7 vuotiaaseen tyttöön. Suunta oli sama ja alettiin jutteleen, koitin auttaa sitä äitiä pitämään tytön hereillä ja juttu jatku kun selvis, että bussiki olis sama. Joskus myöhemmin kesällä törmättiin taas bussipysäkillä ja vaihettiin jopa puhelinnumeroita. Tänä syksynä tehtiin tärskyt ekka kertaa ja oon sittemmin vieraillu heillä muutamaan otteeseen. Tänään hän tuli meille tyttönsä Herkkusuun ja upouuden poikavaavinsa "punapöksyn" kaa. Tätä ystävää kutsuttakoon rauhalliseksi ei materialistiksi eli Rauha Not Shop'alot.

Rauhan lapset on mielenkiintosta seurattavaa. En tiedä johtuuko se siitä salaisesta etelä-suomen ainesosasta vai mitä Rauha miehineen on niille tehny, että ne on niin itsevarmoja ja hymyileväisiä ja jotenki kummallisesti seurustelevat vierailevien aikuisten kans, joita eivät es tunne! Mulle tollanen on ihan uutta, meiän suvussa tenavat ruukaa juosta omiin puuhiinsa eikä sieltä kuulu ku mutinana jotain että on huomannu heillä olevan vieraita.

Ystävien "hankkiminen" aikuisiällä on aivan erilaista ku nuorena, mutta jos se on tarkotettu niin se sujuu, niinku mulla on tuntunu Rauhan kaa. Me ollaan ihan erilaisia, mutta kuitenki molemmat ymmärretään kaikki mitä toinen sanoo ja käy läpi. Mää terapioin itteeni shoppailemalla kauniita asioita kotiini ja itselleni ja hän on kaikkea kulutusta vastaan (mikä onki pikkuhiljaa tarttumassa muhunki, kääk). Hänen koti on täynnä perittyjä tavaroita ja huonekaluja, meiän suvussa ei moisia ole. Mää en osais elää ilman käsitöitä, Rauha ilmeisesti harrastaa niitä enempi keittiön puolella. Mää oon Hösö Hösö ja hän on Rauha. Että silleen, eiköhän tästä vielä hyvä tule.

Kaunotar ja Hirviö

En tiiä miks, mutta Tanssii tähtien kanssa Jarpin ja Anskun tangoa kattoessani mulle tuli ykskaks mieleen kui he on niin kaunotar ja hirviö! Ei siis sillä että Jarppi ois mikää hirviö vaan sillä että kui eriparilta he näyttää keskenään + Jarpilla on pitkät vaaleet hiukset, just samanpituset ku siinä elokuvassa ; )

Ärsytysnappi

Nyt on pakko saaha purkaa itteeni johki, tossa viikko sitte törmäilin blogilta toiselle ja päädyin peräkkäin joidenki 18-19-vuotiaiden "lapsettomuus"-blogeille! Mulla alko sauhuaan päässä! Mikä muoti-ilmiö tuo on että pitää heti ensi yrityksestä alkaa voivotteleen yksityiskohtaisesti kiertopäiviä myöten kuinka hankalaa ja kauan aikaa vievää hommaa lapsensaanti on? Siis nää ihmiset on alkanu yrittään lasta kaks päivää aiemmin ku ovat lapsettomuus-bloginsa alottaneet! Voi Luoja, anna mulle ymmärrystä ja itsehillintää!!

No nii, nyt ku sen oon saanu ulos nii voin tuumata, että mun mielenterveys on jo aikalailla takas samassa normaalissa iloisessa hulluus asteessa ku keväällä ennen tätä (keskenmennyttä) raskautta. Oon jopa onnistunu hymyileen pikkulapsille kaupan kassalla taas, enkä oo liian kade pikkuvauvvojen äiteille. Itselleenhän saa toivoa samaa, mutta tukalaksi ei saa mennä jos asiakkaalla/ohikulkijalla on jälkikasvua. Nyt voin sanoa ääneen parantuneeni murheestani!

Tietysti muistan aina tän kokemuksen, mutta koska tällä --- ei ollu nimeä tai edes sukupuolta tai edes työnimeä, niin mun on vaikea puhua hänestä. Hän ei ollu pallero, niinku meidän ensimmäinen, ei she tai he. "Sikiö" tuntuu niin olemattomalta ja muodottomalta ja ei sopivalta koska mää näin hänet ku hää tuli ulos. Vauvaksi hän oli niin pieni, ettei se käy, joten nimitetään häntä nyt vaikka Vierailijaksi.

Kovasta etsinnästä huolimatta en oo löytäny vertaistukiryhmää niin netti on ollu mun tukiryhmäni. Itsensä purkaminen sanoilla on auttanu, se vähä mitä oon sitä tehny, mutta eniten on auttanu lukea muiden keskenmenon kokeneiden blogeja. Ite koen, että en osaa kirjottaa enää! Nuorena sain aina kirjotuksistani loistavia kouluarvosteluja ja jopa palkintoja kilpailuissa, mutta nykyään en saa kuvailtua mitään tunteita. ..tunteiden kirjotuskuolema..

Yritys kovenee

Nonii, tänään oon viettäny rentoa vapaapäivää lääkärillä eri huoneisiin jonottaen ja apteekissa rahaa poltellen..

Menin lekuriin iho ongelmien ajamana ja päädyin jollekki ulkomaalaiselle yleislääkärille! Loistavaa! Puolen tunnin ruudun tölläyksen ja oman naamansa hiplauksen jälkeen (mies tais tykätä parrastaan ja huulistaan ja nenästään!!) minä vaadin päästä labraan veritesteihin kattoon, josko mulla on joku puutostauti, tai vajaatoiminta. Mää en halua kuolla ennen ku mulla on lapsenlapset menny naimisiin ja saanu omat lapsensa!! Siis aika lyhyen elon jälkeen jo..

No se lähetti mut tutkimuksiin ja siellä selviää että pitäs olla syömättä ja juomatta 10-12tuntia ennen verikoetta, huomiseen!

Minäpä sitte menen apteekkiin ja saan erilaisia voiteita ihooni, mutta samalla sieppaan hyllystä elämäni ensimmäisen ovulaatiotestin, kallis reissu. Jos nyt ens kuussa tähän aikaan mulla ei oo hyviä uutisia nii sitte alkaa olla toivotonta touhua tää kotipiiri.

Sijaisasunnon etsintä

Oon tässä kolme päivää metsästäny meille tammikuulle asuntoa, siis sen meiän kodin rempan ajaksi. Se sais olla mielellään miehen työn ja pojan tarhan seudulta, nii ei elämä liikaa vaikeutuis.

Alotin homman googlettamalla majoituksia Espoosta, "Oh My God!" "..säästä 75%.." just joo menin tommosille sivuille nii uskokaa pois hinta oli siis 17 kertaa SUUREMPI ku muut, jotka ei mainostanu säästövinkkejä!!

Nyt vaihtoehtoina ovat:
Yksiö nro 1; 29m2, kalustettu, 1019e/kk, ei keittiötä, kyllä pyykkikone
Yksiö nro 2; 28m2 kalustettu, 260e/vk, kk + makuualkovi, pyykki jutuista ei vielä infoa.
Tai tätini ystävällisesti tarjoama asuntovaunu talven paukkupakkasissa..

Tästä opin ainaki sen että majoitusbisnes on kannattavaa.

Sähkötönnä taas

Rakas kotini, miksi minua inhoat?

Ku kaks viikkoo sitte oltiin lähössä reissuun nii sähköt meni poikki. Isännöitsijän palkkaama huoltomies kävi laittaan sulakkeen takas koloonsa ja elämä jatku, valot välillä vilkkuen ja silleen. Me koitettiin pitää niin vähän virtaa päällä kerrallaan ku mahollista. Aina kun pyykkikone alko linkoomaan nii valot välkky lisävirran tarpeesta. Me vaihettiin lamppuja ekolamppuihin, yhä vaan vilkkuivat.

Eilen poika meni asioilleen vessaan ja alko huutaa että valo on rikki, aattelin että se on yrittäny väärää katkasijaa ja menin kattoo nii siellä oli diskovalo parhaimmillaan, äkkiä sammutin sen ja käskin pojan tehä kakkansa pimeessä!

Jokune tunti vierähti ja meillä tais olla telkku ja tiskikone päällä ja pyykit just alkamassa pyöriin kolmatta koneellista lauantai päivän kunniaksi, ( ku arkena ei kerkee kaikkee pestä,) niin siis valot sammu vilkkuen. Oih! Ainaki nyt tiedettiin missä taskulamput on ja mihin soitetaan, kun vaan löytäs puhelimen..

Korjausmies oli eri ku viime kerralla ja tuumas että sulake oli ollu niin kuuma että se oli polttanu jonku pohjan, kolonsa vai ittensä, hällä väliä, pulassa ollaan!! Sitte se tuumas että koneita ei saa olla yhtä aikaa päällä ja mää vaan mietin kui huomisen lounaan käy ku ostin paahtopaistia ja kermapottuja!! Mun herkut, elkää sanoko etten saa kypsyttää niitä!!

Me on asuttu tässä vuos, miks se ei oo aiemmin vaikuttanu milläänlailla vaikka taatusti on ollu aikoja ku kaikki koneet on päällä? ..ja kui naapureitten sulakkeet ei temppuile noin? Maanantaina tulee oikea sähkömies tutkimaan. No mää aion silti ommella ku ei kerta oo töitä ja ukkoki on kotosalla pojan viihykkeenä.

Oi ei nyt mun fiksu mies unohti taas ettei pyykkiä saanu alottaa ennen ku ruoka on valmista.. kusessa ollaan!

Aitoa rakkautta!

..toiset puut vaan rakastaa enemmän ku toiset..

Reissu tapahtumia

Käytiin viikko Oulussa, oih ja jee!

Reissuun lähtö oli aika kamala, niinku ylleensä. Sain yllättäviä työvuoroja viikon loppua kohen ja se pyykkäämine ja pakkaamine vaa jäi. Perjantaina sitte tulin kiireellä töistä kottiin kuuen jäläkee ja kummallisesti asunto oli iha pimiänä, aattelin eka että ukot on simahtanu, eikä es oo viittiny käynnistää pyykkikonetta. Ku oiski ollu nuin! Jottai ähellystä kuulu keittiöstä ja kohta mua kohti tuli tuikku villeroy boghissa. MEIÄN SÄHKÖT OLI POIKKI! APUAAAA!! Kelle kummalle sitä soitetaan perjantai-iltana? Onpa ihana ettei ukko heittäny pois puhelinluetteloita ku kielsin!!

Vartin kynttilöitte, taskulamppujen ja puhelin numeroitten ettimisen ja soittelun jälkee ukko laahustaa mun luo keittiöön, että sulakkeet asunnosa on iha kunnossa, mutta alakerran sulakkeet o lukkojen takana, eli tarvitaan joku isännöitsijäfirmasta, kai.

No onneks niitten vastaajasa oli kiireellisten tapausten numero. Ja nii puolentunnin pimeyvven jälkee valot sytty taas lepattamaan uhkaavasti.

Se ukkeli sitte tuli meiän kottiin kattelee, että mitä on tehty erilailla ku aiemmi. Kohta se tuumas, että joo teillä on lamput yhistetty sokeripaloihinsa löysästi! Ajatella, mää kerkesin jo pelästyä että se käskee mun heittää menemään mun uuen vanhan lampun keittiöstä! EI IKINÄ!

Se korjaustyyppi selitti, että vanhoissa taloissa on kaikki sähköt yhen piuhan kautti, että halvemmaks tulis räjäyttää seinät alas isolla kuulalla, ku uusia sähköt reikäjuusto tyyliin. Ton jälkee sanoin ukolle, että äkkiä talo myyntiin, ennen ku se räjähtää koko sähkösysteemi, mutta mies tuumas, että sittehä vakuutus maksaa meille uuen! Luottavainen mies.

Seuraavana aamuna sitte kukonpierun aikaan pakkasin puoli kosteita vaatteita laukkuun ja eiku menoks. Bussipysäkille ku päästiin nii muistin pojan matkapahoinvoinnin. Lääkkeet oli unohettu antaa ja ite rasiaki jäi kottiin! Ou nou! Reissu oli sitte sen mukanen. Siinä vaiheesa aattelin vielä, että no johan me junasta selvitään ku ei oo ennenkää ongelmaa siinä ollu.. pahasti väärässä!!

Bussilla asemalle, paikallisjunalla Pasilaan ja kaukojunaan mars! Ongelmat alko heti, juna keinu ku laiva ja eiku pussia leuan alle. Laskuissa päästiin 6-7:ään oksennukseen Seinäjokeen mennessä. Ratatöitten takia vaihettii bussiin ja kummallisesti olo helpotti ku vaipu unneen. Kokkolasa sitte takas junnaan ja kaikki näytti menevän hyvin kunnes puol tuntia oli matkaa jälellä ja poika otti vesipullonsa ja ihan yks kaks varottamatta se oli oksennusveestä märkä hihoista ja housuista, lattialla suuri rapakko. Onneks oltiin perhehytissä nii ei vaivattu kaikkia muita samassa vaunussa ja mahtu siivoomaanki enimpiä pois... niillä mitä vessasta löyty siis.

Muuten Oulun seudulla totuttiin taas 11:n kuukauen ikäsen tenavan kaa elämisen iloihin ja loppuviikosta mää en enää es kuullu mittää öisin, nähtiin paljon ihania ihmisiä ja haisevia lemmikkejä ja kierreltiin kaupoissa. Koosteena voin sanoa, että ostin pöytäliinan, jostai kumman syystä paljon kukallisia kankaita, koru aineksia ja luovuin koko elämäni pitusesta haaveesta saaha koira, mua vaan alko ällöttään se haju ja kaikki se nuoleminen, ei kiitos, mennään kissa linjalla niinku ennenki. Ja nyt ollaan ikionnellisesti kotona ja tykätään omasta tyynystä entistä enemmän. Kattelin tietysti myös siskolle verhoratkasua ja Tomaatille housukankaita pikasesti, mutta värit oli ihan kamalia. Nii ja iskä aiko tulla remppaamaan meille! Hurraa, mitähä siitä tullee.

Suppee valikoima

Tossa pari päivää sitte löysin uuen blogin lukukokoelmaani, Paska äiti. Nauroin ääneen useille jutuille, en oo vielä päässy koko arkistoa läpi, mutta mukavaan alakuun. Nii sammaa ku omaki pää oli sillo ku Tomaatti oli pieni ; )


Eniwei, tänä aamuna lastenohjelmissa tv kakkosella oli Katti Matikaisessa (ei tod. mikään lemppari ohjelma) aiheena pukeutumine ja miks aina prinsessa. Pojista ei mainittu monellakaa lauseella, koska heille on useampia ku yks rooliasu naamiaisiin.


Paska äiti on blogissaan purkautunu tyttöjen vaatteitten värivalikoimasta ja kyllä voisin kertua sammaa poikien puolelta. Kaikki on sinistä tai beigeä ja harmaata, kaikissa on PÄÄKALLOJA! Siis täh? Kuka näitä tekee? Ja Star Wars? Ei lapsi ees tiiä mistä ne hahmot on!! Siis haloo!


Tossa joku kuukaus sitte luulin jo osuneeni toiseen universumiin ku etin taas housuja kasvavalle pojulle. Lindexille oli tullu kaikissa ruskan sävyissä pojille (+ turkoosi ja violetti tyttöjen puolelle) löysiä farmarikankaisia pöksyjä. Sieppasin heti kaikkia yhen (,myös sen tytöille tarkotetun turkoosin) ja niihin sopivat värikkäät paidat myös.


Valitettavasti kotiin päästyä huomasin Tomaatin olevan huomattavasti hoikempi ku näissä housuissa oli ajateltu, lisäks saman pitusissa housuissa oli jokaisessa eri kokonen vyötärö, eikä mittään kiristysmekanismia tai vyön mahollisuutta! Palautin kaikki housut kauppaan ja menin mittanauhan kans poikien osastolle valmiina löytämään tarpeeks kapeat pökät. Auta Armias siellä oli tyhjät tangot! Joku muuki oli huomannu väriloiston! Jäljelle jäi vaan pari kappaletta vääriä kokoja ja metsästys jatku taas. Olin jo nii vähällä onnistua...


Ei hättää, heti seuraavana viikonloppuna nähtiin usealla pojalla samat vaateyhistelmät päällä, kuin olin itekki ostanu! Oon tähän mennessä saanu yksilöllistä lookia pojalle kierrätetyillä paidoilla, housut ei kestä vilkkailla pojilla niin monelle lapselle kiertoon, mutta paitoja on serkkujen jäljiltä joka koossa, tietysti niitä sinisiä!! ..jess.. Kuitenki, koska ne paidat on jo monta vuotta vanhoja, ei oo näkyny kellään muulla samaa.


Loppujen lopuks mukavat ja siistit farmarihousut löyty stockmannilta (tylsät perusvärit: harmaat, beiget ja siniset), josta en oo aiemmin ostoksia tehny, enkä olis tehny nytkää, ellen ois jo kiertäny kaikkia muita Espoon ja Helsingin kauppoja.


Nyt ku tätä muistelen nii, alan lämmetä yhä enemmän Pinkin idealle, että alkasin yrittäjäksi ja ompelisin kotona. Tosin Pinkki ehotti eri ideoita, ekologisia lasten vaatteita ja pienten naisten vaatteita, kuten itteni kokosille, mutta se tuntuu liian vaikeelta, naisessa on nii vaihtelevat muodot, ettei yks kaava käy kaikille, vaan kaikki pitäs olla custom made ja se ei oikei onnistu ilman mittoja. Toisella on lyhyt selkä ja toisella pitkä, toinen on tikku ja toinen pehmee, toisella on isommat tissit ku toisella jne. Ite haluisin tehä sisustus tuotteita, verhoja ja koristetyynyjä, päiväpeitteitä jne.


Ehkäpä voisin koittaa tota lastenvaate kokoelmaa ensin omaan perheeseen ja jos se tuntuu omalta nii sitte alan bisnekseen, onhan mulla kuitenki alan koulutus ja välineet ja töissäki on ollu nii pirun hiljasta viime aikoina, miksi ei. Loreki eilen tokas jossai vaiheessa ruokailua, että voisin lopettaa nykysessä työssäni ku ei oo tarpeeks vuoroja. Saman rahan sais työkkäristä! Joo taijan pyytää joulupukilta oman saumurin.

Huolta, surua ja kaipuuta

Viime viikolla Tomaatilla oli neli-vuotis neuvvola lääkäri, valitettavasti se löysi jonku selkeesti erottuvan sivuäänen pojan sydämestä! Tuumas ettei siitä pidä huolestua, mutta hän laittaa lähetteen sairaalaan kuitenki, tänään tuo tutkimusaika sairaalaan saapu sitte. Tammikuussa vasta! Elkää nyt hemmetti sanoko, että mun pojassa on jotai vikaa! Se on maailman ilosin ja reippain pikkupoika!

Äh, miten tästä vois olla huolestumatta? Oon koittanu olla ajattelematta asiaa liikaa, mutta nyt se tulee jo uniin ja aina ku nään mun pojan, haluan vaa halata sitä pitkään.

Ah, nyt mussukka heräs itkemään, koska oli torkahtanu pikkukakkosen aikaan ja nyt lasten ohjelmat on jo loppu! Sulonen muru.

Ystävyys parantaa

Ystäväni Pinkin (teininä sillä oli kaikki pinkkiä, siitä nimi) kunniaksi tämän tekstin väri on mikä on.

Viime viikonlopun vietin siis Kouvolassa Pinkin luona, ei tehty mitään erikoisia taikoja tai hemmotteluhoitoja, ihan vaan oltiin ystäviä. Tekemättömyydestä huolimatta mun olo on huimasti paranemaan päin. Oon jopa ajatellu jo kodin joulukoristeluitaki (se on huimaa edistystä)!

Pinkin koira on mitä hupaisin olento, en oo mikään pikku koirien fani, mutta munt se otus sai nauraan ääneen ku vein sen itsekseni aamupissalle. Se nostaa molemmat takajalkansa ylös ja pissaa, mihin lie, ottaa muutamia askelia etutassujensa varassa ennen ku asettuu takas neljälle tassulle! Pääsis varmasti sirkukseen! Myöski se ei ookaan mikään aivoton pimatsu vaan tottelee tosi hyvin, jopa mua, jonka kans se ei oo koskaan aiemmin viettäny kahestaan aikaa.

Mun lapsuudessa ruukattiin sunnuntai aamuisin olla läskiä läijjään vanhempien sängyssä. Tämän perinteen oon siirtäny omaan perheeseeni, koska nyt vietin sunnuntaita pois kotoa ja ainut minua pienempi/kevyempi olento oli koira, niin se sai kunnian olla läskiä läijjään sohvalla mun kaa.

Nyt meidän poika näki ton kuvan ja haluaa myös olla läskiä läijjään koiran kans! Pinkki, varaudu vieraisiin tulevaisuudessaki.

Työhön paluu

Palasin lauantaina töihin, uus paikka mun listalla, Helsingin Sokoksen S-marketti. Aivan kamalan sokkeloinen paikka ja täynnä ihmisiä. Hukkasin taukohuoneen joka kerta ja poukkoilin ku joku tollo käytävältä toiselle mutisten ittekseni; "leikkelehylly, leikkelehylly". Lopun aikaa koitin olla nolaamatta itteeni kassalla. Asiakkaista puolet oli mutina, möminä ihmisiä, ei hajuakaan millä kielellä heille pitäs summa kajauttaa. Puhukaa ääneen kansa.

Eilen sitte tein yllätys työvuoron meidän viereisessä S-marketissa, hyllytystä heviin ja maitoon. Ei sitte mua kysyttäessä mainittu, että olen puolikas koko kenttähenkilökunnasta!! Oi sitä hulinaa, "onko lisää tuota pottua? Missä kananmunat on, missä makeat keksit, missä hampurilaiset on, ei valmiit, vaan ne sämpylät? Missä jätskikastikkeet? Mustikkakeittopurkki on ollu auki viikon, voiko sitä vielä syödä, purkissa sanotaan 3-4 päivää?"
"Henkilökohtaisesti uskoisin purkkia, niin onhan se litra liikaa yhdelle, niitä myydään myös pienemmissä purkeissa muutamaa makua. Ai leivät menee vanhaksi ja homeiseksi, niin niitä ei kannata säilyttää auringonpaisteessa pusseissaan. Aivan kyllä maidotki happanee päiväyksen jälkeen tai jopa aiemmin jos eivät ole kylmässä.."
Haloo, ymmärrän että kaikki kaipaa juttuseuraa, mutta mun pitäs saada nää jugurtit hyllyyn ja vanhat pois!

Muuten näin kaks päivää töihin palanneena tuntuu ihan ookoolta, ei enää itkua ja suremista. Meillä mennään eteenpäi, en tiiä mitä siellä oottaa, mutta me yritetään taas. Ja seuraavat seittemän päivää oon taas töistä vapaa, ei oo vuoroja! Pitää löytää työ, jossa on.

Tässä kuussa mulla on treffit kolmen rakkaimman ystäväni kans, erikseen, yhteistä aikaa on niin vaikee löytää. Yks ei oo sanonu sanaakaan edelliseen mailiini, toinen mailas, kolmas soitti ja neljännen kaa treffasin lauantaina töiden jälkeen. Kuun lopulla lähtään ukon ja pojan kaa reissuun ja nähhään muitaki rakkaita ihmisiä, jotka ei kaikki tiedä meidän koettelemuksista, kai heille jossain vaiheessa keskustelua kerrotaan jos lapset tulee puheeksi.