Missä meidän paikka on?

Eilen synkisteltiin, ihan kamalaan masennukseen asti. Kaikki oli ihan hyvin päivän ajan, mutta ku vähän neljän jälestä köpötin vakuutusputiikista kaupan kautta kotiin, niin kaikki ajatukset vyöry yli.

* Täällä on yksinäistä
* En halua kasvattaa lapsiani täällä, missä en ymmärrä millon pitäs korjata pojan outoa slangia vai huonoa suomea
* Haluan muuttaa paikkaan missä voi asua ovet auki ja kouluikäiset lapset saa juosta mielinmäärin pihalla ilman alituista kyttäystä
* Haluan ystävien pistäytyvän kylään yllättäen, ilman kuukautta sitten sovittua päivämäärää ja ohjelmaa

Joku viikko sitte tulin siihen tulokseen, ettei me voida aina olla reissaamassa joka ikisellä lomalla sukuloimaan ja kavereita näkemään, rahat ja enerkia ei riitä, täytyyhän meiänki joskus rentoutua ihan perheenä vaan.

Illalla kuitenki kaikki yllä mainittu masensi niin kovaa, että itkuhan siitä tuli. Koitin ensin sanoa ukolle, ettei näistä asioista ehkä kannata puhua ku hormoonit hyrrää, mutta silti siitä vaan puhuttiin.

Mies ekka tuumas, ettei hän oo valittanu kuuteen vuoteen, vaikka hälläki on ikävä Pariisiin, että määkää en sais valittaa. Hänhän ei koskaan pyytäny meitä muuttaan tänne, vaan minä itse halusin yhistää perheen. Kohta se rauhottu ja tuumas että jos tää mua näin repii nii me voidaan palata siihen systeemiin, että hän tulee viikonloppusin Ouluun meitä kattoon.

En halua tuotakaan, se oli raskasta aikaa kaikille. Haluan pitää perheen kasassa ja kasvattaa sitä kasaa yhessä, Lore on huippu isä ja antaa hyvän esimerkin lapsille, niin omille ku naapureittenki. Haluan hänet siihen kaveriksi, arkeen. Ja mää oon vihdoin uskaltanu luottamaan ja rakastaan.

Mutta mistä taikasauvva, joka ratkasis kaikki ongelmat?

Onko ihmiset kuin lohet ja haluu synnyttää siellä missä ite on syntyny? Vai kohistuuko tää kaipuu vaan omaan pihaan ja rauhaan, ystäviin? Vai johtuuko kaikki vaan siitä kahentunnin puhelusta nuoruuen kaverilta Mingiltä Oulusta? Aikuisiällä saadut kaverit ei oikein voi koskaa ymmärtää samallalailla ku ne pentuna yhessä kasvaneet.

Näyttää siltä, että meiän tulevaisuus on kuitenki täällä etelässä, alan ettiin tonttia jonku kuukauen päästä jos tää koti ei vieläkään tunnu kodilta.

Valmiina synnytykseen?

Pari viime päivää oon selannu noi miesten raskausblogit alusta tähän päivään ja jäi kauhistuttaan miksei meiän neuvolassa oo sanottu halastua sanaa synnytysvalmennuksesta. Luin Espoon sivuilta, että sitä tarjotaan vaan ensisynnyttäjille.

Hmm.. Aloimme siinä sitte Loren kaa muisteleen sinne viiden ja puolen vuoden taa, josko muistus mieleen jotai hengitys tai asentojuttuja tai mitä vaan:

Minä: Oli jäiset tiet, saatiin kyyti kotiin sun kollegalta, joka kaikkien yllätykseksi oli samassa tilanteessa ku me.

Lore: Tilanne oli kiusallinen, ihmiset nauro mulle, sääki.

Minä: Ai? Miksi?

Lore: No kun piti kertoo jotai ittestä nii sanoin; "hei, oon Lore. Tulin Suomeen viikko sitte." Kaikki katto äkkiä sun mahaa (29+5) ja repes ihan täysin.

Minä tähän: Niin, ne varmaa aatteli, että oot joku postimyynti poikakaveri tai sulla on supervoimia ku viikossa on päästy niin pitkälle.

Mutta oikeesti, pitäskö mun muka muistaa jotain synnytyksestä ku en oo koskaan sitä päässy kokeileen? Meiän jääräpää jäi jumiin mun kapeaan lantioon perätilaan, joten lääkärit ei antanu mun synnyttää alateitse vaan keisarinleikkaus oli ainoo vaihtoehto.

Toisaalta kuulosti tuolla kommenteissa poikien blogeissa, ettei niitä valmennuksia es mainosteta suullisesti vaan pitäs tutkia kaikki ne pienet lappuset sieltä seinältä.. *Huoh*

Soitan sinne.

P.S. Eipä noille näytä olevan netin mukaan puhelinnumeroa...

Sohvaperunan kuntoiluhetki

Aamulla vielä kuvittelin päivän kuluvan ompelun parissa ja ehkä hieman päiväunia sinne väliin, koska olo oli ihan nuutunu, ZOMBI! Mitähän blogia sitte luin ku sivupalkista löyty jonku toisen blogi ja siellä oli taas uus blogi, tälläkertaa miehen näkökulmaa raskaudesta.

Kyseinen blogi sai mut nauraan ääneen silmät märkänä ja pakkohan se oli lisätä omaan lukulistaan, sen verran hyvin se herätti. Kiitos Koijari. Ei aikaakaan ku kyseinen herra suositteli toista blogia ja johan koukutuin sinnekki miehen jutuille nauramaan. Nyt on pissat tullu pöksyyn jo kolmesti ja oon päässy vasta alkuun molempien arkistoja penkoessa. Voiko ihanampia blogeja löytyäkkään?

Varotuksen sana: AIHEUTTAA VATSALIHAKSIEN LÖYTYMISTÄ!

Kielen vääntö

Meillä on tehty viime aikoina kovaa ajatustyötä ja huudeltu tiuhaan "veto", äännettynä vito. Anoppiki tekstas yks viikko useemmin ku viimisten kuuen vuojen aikana yhteensä. Miksi on niin vaikee löytää toiselle pojalle nimeä? Tytölle niitä tuntuu löytyvän jopa 15 eri yhdistelmää.

Ku Tomaatti synty, meillä oli jo nimi valittuna. Viimenen lisäys siihen tehtiin viikko pari pojan syntymän jälkeen saunan lauteilla, mutta mitään ei enää otettu pois. Vaihtoehtoja jäi vielä roimasti kalenteriin, sitä seuraavaa poikaa varten. Miksi ne ei siis nyt enää kelpaakaan?

1.) Muut tutut ja ystävät on onnistunu nappaamaan osan. Lemppari meni just äsken syntyneelle ystävän pojalle. Itse asiassa sinne meni Wilkkaan toinen nimi ja he tietämättään liippas niin läheltä etunimeeki, etten tiiä kehtaanko kahen kirjaimen erolla nimetä lastani samaksi vaikka asutaanki kaukana. Miten voiki olla niin samanlaiset mieltymykset.

2.) On muutettu tänne Espooseen ja vieressä asuu mun serkut, joiden kaa Tomaatti leikkii. Yks vaihtis ois heilläki 4-vuotiaalla käytössä oleva nimi. Jos yhä asuttas Oulussa, nii se ei haittais ku ei koskaa nähtäs, mutku nyt ollaan tekemisissä monta kertaa kuussa.

3.) Nimen tulis olla äännettävissä molempien sukulaisten kesken. Ranskalaisten on vaikee sanoo joitai nimiä oikein, kuten vaikka Olli taipuu äkkiä Oli tai muut vastaavat. Myöski ärrää sisältävät nimet arveluttaa, koska en jaksa korjailla ihmisiä kokoajan.

Myöski suomalaisten on taas mahdoton sanoo joitai ranskalaisia nimiä. Tänään ukko tuumas jopa munki sanovan Tomaatin nimen väärin!! Siis jätkä on viis vee ja mulle ei oo kerrottu aiemmin!! No voi jumpe.. ja ärräpää!

Tällä hetkellä johdossa on kuitenki just noi kohdissa 1 ja 2 kuvaillut nimet koska kolmas vaihtis ei tuu ulos multa ja mieheltä ollenkaa samalla ääntämyksellä vaikka kuinka sanon sen olevan suomalaisesta kalenterista, nii se lausuu sen ranskaks.

Taistelu jatkukoon.

Seksiä ja sympatiaa

Eilen alotin lukemaan Soolomamman blogia ihan sieltä arkiston alusta, koska halusin tietää koko tarinan. Soolomamma ja hänen Ex tuovat mieleen niin elävästi vanhimman siskoni ja hänen exänsä, että eläytyminen tapahtuu suurella välittämisellä. Tuollaisesta lukeminen ei ehkä ole kovin suotavaa ennen nukkumaanmenoa, koska mulle se tarina tuli heti uneenki.

Unessa mää olin Soolomamma tai hän oli minä noin niinku ulkoisesti, koska muilta kohdin tausta oli hänen. Hän/Minä olin jossai kahvilassa kun näin pöytien yli katsoen Upean Uroksen. (Tässä ainoa osuva kuva tästä uroksesta on tuo hymy.) Uroksen hiukset ei ollu kihartuvat ja ei ainakaan noin otsalla, yllään hällä oli vaalean harmaa puku, ei solmiota ja hän oli sokea. Uros puhui ystävilleen Italiaa omassa pöydässään, kunnes yks kaks se sokea Upeus jotenki hymyili suoraan Soolomammalle.

Hymyilystä hypättiin suoraan makuuhuoneen puolelle taivaallisiin hetkiin ja oih niitä Upean Uroksen rintalihaksia oisin voinu tunnustella pitempäänki.. Että pänni tässä vaiheessa saaha potku selkään ja herätä huomaamaan 5-vuotias "uros" selän takana tuhisemassa.

Oonki jo kerenny mietiskellä millon tää raskaus tuo tullessaan seksiunet. Tomaattia oottaessani olin niin, öh, horny, että ihan pelotti millon hyökkään vieressä nukkuvan naispuolisen ystävän kimppuun. (Mies asu vielä sillon Ranskassa, ystäväni "Leipuri Hiiva" tarjoutu seuraksi.)

Tää raskaus on erilainen, pääsin jopa näinki pitkälle (24+2) ennen moisia unia. Täytyy kuitenki sanoa, että yhdistävä tekijä näissä mun raskauksien seksiunissa on ollu, ettei itse seksiä näy ollenkaan, mutta se kiihkeys ja tunne on niin syvää, että sillä yhdellä kokemuksella lämmittäis kaikki yönsä elämänsä loppuun asti. Jos siis ei lisää sattuis saamaan. Se on sitä suurta tunnetta. Rakkautta.

Syvät haavat yhä mukana

Viikko sitte vietin Tomaatin kaa aikaa sandaaleita metsästämässä Sellossa. Vessassa oli kunnon vauvvojen kokous ja nähtiin siinä sitte iha justiinsa syntyny käärö. Tomaatti tölläs ihan yhtä lumoutuneena ku minäki, lapsella ei tosin tainnu suru ja kaipuu pusertaa samallalailla rintaa ku mulla. Tuli kyyneleet silmiin ja piti oikein innoissaan rynnätä sinne vessan koppiin piiloon.

Siitä on vuos ku meiän Vierailija kuoli, mulla on uus vauvva mahassa ja sillä on kaikki ollu tähän asti hyvin. Miksi silti suru puskee pintaan yhä? Millon se loppuu, se kaipuu? Loppuuko se sitte ku meillä on myös tyttö? Vai sitte ku tuntuu, että lapsia on oikee määrä, vaikka ne ois kaikki poikia? Pojissa ei oo mitään vikaa, ne on sulosia ja ihan yhtä hellyyttäviä ku likatki. Ihan yhtä halailevaisia ja rakkautta tarvittevia. Silti tahtosin myös tyttöjä.

En koskaan kuvitellu mitään ulkonäöllisiä piirteitä Tomaattia oottaessa, nyt mun on mahdoton kuvitella miltä Wilkas tulee näyttämään. Nään vaa Tomaatin kasvot. Miten erinäkösen koktailin meiän geeneistä voi saaha aikaan, mitkä on ne yhteiset tekijät, joista Tomaatin ja Wilkkaan tunnistaa veljeksiksi? Mun tädillä on 12 lasta ja ne kaikki erottaa toisistaan. Lapsuudessa muistan kavereiden perheessä olleen myös yli kymmenen lasta, enkä millään erottanu veljiä toisistaan, siskot oli helpompia ku hiukset oli eri pituset, mutta kaljuna ne ois kaikki näyttäny just samalta.

Tasapuolisuuden nimissä

Näin tasa-arvon aikoina on myös naisilla mahdollisuus tehä töitä ja siksipä on reilua yrittää jakaa ne kotityötki jokseenki puoliksi jos molemmat käy myös töissä. Entäs raskauden jakaminen? Vaikka miten yritin kannustaa miestä kantamaan tämän toisen lapsen ruumiissaan, niin kas kummaa, tasa-arvo ei ihan vielä ollu sinne asti levinny.

Syy miksi koitin antaa itseltä miehelle kaikkien kauhuksi raskauden kokemisen on hyvinki miehen kallon paksuus, haluisin sen oikeesti kokevan tämän. Mun mieheni on muiden silmissä se täydellinen herrasmies, joka on komea ja huolehtiva, loistava isä, ei kännää ja örvellä, eikä muutenkaa nolaa itseensä tai muita millään lailla ja kuka vaan ois onnellinen saadessaan hänet miehekseen. No joo onhan se noita kaikkee ja muuta, mutta se on myös sitä lajia ukko, ettei se tajua ku toinen kertoo kivuliaista kaasuista ja kuinka ne tuntuu oikeesti pakottavina olinpaikkaa katsomatta. Tai puhumattakaan raskauden muista oireista; väsymys, pahaolo, hormoonihuurut, lantiokivut, kyljen kääntäminen sängyssä ku takapuoli tuntuu painavan tonnin ja tietysti ne kaikkien tiedostamat potkut ja liikkeet siellä massussa, jotka ei aina oo niitä hellanlettas ihanan kivuttomia vaan osa myös todella pistäviä. Mun mies muka kuuntelee, mutta sitte se joko unohtaa tai kuvittelee mun liiottelevan ja jatkaa vaan mitä onkaa tekemässä.

Eikö siis ratkasu oo es yrittää selittää ja jakaa tää kokemus mahollisimman tarkkaan miehen kaa? Pitäskö sen vaa antaa olla ihan tietämätön kaikesta, mitä tapahtuu? Vauva lehdessä oli kertomus jostai pariskunnasta, jossa mies ei osallistunu yhenkää lapsensa synnytykseen, koska oli kuullu sen olevan "sotkusta" puuhaa.
- Ööh. Jos se toimii heille, niin se on heiän asiansa.

Ite en kovin helposti nielis, ettei mies vois es tukea vaimoonsa sen vertaa, että tulis kädestä pitämään. Jos molemmat lapsia kerran haluaa niin meidän avioliitossa se tarkottaa myös molempien läsnäoloa ja panostusta. Nainen joutuu ties miten monesti ja ties kuinka monen uppo-oudon ihmisen sörkittäväksi koko raskauden aikana ja kokemaan monenlaista noloa ja kivuliasta, mitä ei haluis tehä tai nähä ja asioita, jotka yököttää, niin miksi ei mies vois kokea sitä yhden päivän? Eikä siinä es sörkitä miestä ja tungeta kapineita hänen kehonsa joka koloon vaan hänen täytyy ainoastaan pitää nainen rauhallisena ja tuoda juotavaa välillä. 

Monenmoisia ajatuksia on päässä pyöriny; kuinka jakasin miehelle mahollisimman tarkkaan fyysisiäki tuntemuksia vauvvan odotuksesta. Mulla kun on kohtu niin alhaalla ja istukka kohdun takaseinässä niin potkut on aika selkeitä ja vaimentamattomia. Usein Wilkas on jalat alaspäin ja potkii niin, että vaginassa asti tuntuu, joskus myös vähän sinne takapuolenreikään tuntuu potkuja. Voisko siis miestä töniä sinne "no man's arean" seudulle ja saaha saman tuntemuksen? Ja pitäskö samaan aikaan tönästä myös alavatsaan siihen pissarakon kohdalle? Ihan vielä en oo tohon sortunu, mutta paremman idean puutteessa se on kai konkreettisin vaihtoehto. Ehdotuksia?

KIINNI JÄIT!

Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa, että sinun täytyy kommentoida minulle jotakin. Kommentoi ihan mitä itse haluat, kunhan vain teet sen. Laita tämä teksti sitten omaan blogiisi ja nappaa kaikki blogiasi lukevat. Itse jäin kiinni lukemalla pisimpään tuntemani ystäväni vanhaa blogia Keltaisen talon haave 

Kamala temppu, tiietään, mutta repikää siitä.

Vaatetus ongelmia

Mikä kumma siinä on ettei löydy istuvia vaatteita? Alkuraskaudesta/möhö ähkyn aikaan kaikki housut kiristi ja ahisti massua/mahan alustaa, vaikka ois ollu miten löysät. Sillon suunnittelin jo alkavani alaosa nudistiksi, mutta sinnittelin sen vaiheen ohi ostamalla kokoajan uusia alushousuja.

Oulun Stockan yläkerrassa on lastenvaate/äitiysvaateliike Jasmin, josta ostin summassa elämäni ensimmäiset raskausalkkarit ahdistukseeni. Summassa siksi, ettei niitä saa sovittaa omien alkkareiden tai etes housujen/kalsareiden päälle. Myyjä esitteli mulle kaks eri mallia; toiset pökät tulee korkeelle massun päälle ja toiset jää sinne alle just ja just peittäen karvoituksen. Tottamaar kiristyksen takia hylkäsin ne mahanpeittävät, hmm, "ei niin sexyt" pökät.

Kassalla olin kuitenki pyörtyä, 30 euroo yhistä alkkareista!! Mistä moinen hinta? Ton jälkee matka jatku HenkkaMaukalle, josta ostin sitte kolmet alkkarit kympillä omaa kokoa suurempana.

Näin kuukausien käytön jälkeen voin tuumata, että noi kalliit pökät toimii kyllä nyt, mutta sillon ahistuksen aikaan ne kiristi kaikkia muita enempi ja kirosin sitä myyjää, joka mun koon arveli nuin pieneks. Ja ne halvemmat hyvinki joustavat Henkka/Maukan pöksyt toimi sillon oikein moitteettomasti, mutta nyt vatsan venyttyä pökät ei enää istu niin hyvin muilta alueilta.

Oon jo pitempään kummastellu naisten alushousuja, kuinka ketään muuta ei vaivaa sen haara osuuden kapeus? Onko mulla jotenki muita muhkeempi kumpu siellä vai miksi kangas ei ylety laidasta laitaan vaan kulkeutuu välillä toiseen laitaan paljastaen toisen puolen?? Toi on todella epämukavaa. Oon muutamia tuttavia haastatellu heidän naisellisia pyykkejään nähdessäni ja en voi ymmärtää kui kukaan selviää vieläki kapeemmilla kankaan suiruilla.

Taas shoppaileen.

Lisää kaaosta

Mulla on näköjään tää vuos sellanen, etten saa mitään tehtyä kerralla loppuun, vaa innostun koko ajan uuesta rojektista; pahvilaatikoiden purku, keittiön kaappien siivous ja myytävien astioiden pois kokoaminen, lakanoiden ompelu, verhojen ompelu, kauppakassien ompelu, villatakin virkkaus (tyssäs siihen etten saa hihoja ommeltua nätisti kiinni), petivaatteiden pesu ja vaatehuoneen järjestäminen, ikkunoiden pesu, kirjojen kierrättäminen huutonettiin, ovien ja karmien hionta ja maalaus, korujen teko, pölyjen pyyhintä ja monet muut mitä alotan ja sitte ne jää kesken. Oonko rikki? Miksei asiat suju?

Tää kaaos alkaa tulla jo uniinki (, joissa samalla löydetään ihania huonekaluja ja lisää kauniita astioita ja samalla käpristellään noloudesta ku pölymatot paljastuu edellisten huonekalujen alta).

Ah jos vaan elämässä ois kaikki tip top.

Tossa viikko sitte tehtiin Rauhan kaa kiekka Matinkylän kierrätyskeskukseen ja voih. Menin ettiin sitteriä ja parvekkeelle jotai säilytyskalustetta ja ku niitä ei löytyny nii johan löyty jotai vielä parempaa!! Teinivuosista asti multa on kyselty mitä astiastoo kerään, aina oon vastannu: "en oo vielä löytäny mieluista."

Joskus ensmäisen kihlattuni kaa pikasesti keskusteltiin Arabian Lumi-sarjasta, kaikki muut kahviastiastot oli silosia pinnoiltaan ja siinä astiastossa oli sitä kaivattua hypistelypintaa, kuten myös ihanan kepeä muotoilu. Väri vaan oli niin pliisu. Nykysen mieheni kaa mietittiin vuosikausia Pentikin Vanillaa, mutta taaskaa se ei vieny jalkoja alta. En oo koskaa rakastunu mihinkää kahviastiastoon niin paljoo, että oisin uskonu kattelevani sitä hellästi lopun elämääni, mutta nyt: Oih ja aah.

Muistelen meillä olleen tällasia joskus lapsuuessa, tosin ikäänku laakeempana kuppina, ehkä teelle tarkotettuna.. Aivan ihana muoto ja rösö ulkopinta ja asetitki niihin on (pesussa tietty vielä). Jälkiruokakulhot ja suuren soppakulhon löysin sitte vielä Fidan lähetyskirppikseltä.

Suosittelen kyllä kaikille yllä mainittuja paikkoja, kaikki oli upean selkeesti järjestettynä ja ei haissu ei! Plus hinta ei todellakaan tunnu missään.

Poliittisesti korrekti

Viime aikoina oon ollu huomattavasti väsyneempi ku kuukaus sitte, mies ei oikein asiasta tykkää ja tämä aiheuttaaki sitte kränää jokatoinen päivä. Kuulostaa kuitenki ettei olla ainoa odottava pariskunta, joilla ei ihan ymmärretä raskauden kaikkia vaikutuksia. Meillä mies taistelee mun väsymystä vastaan lauseella: " I see other pregnant women at work and they are not like u!"
Juu ei varmaan jos ne on kerta töissä, en määkää töissä nuku ja laahusta yövaatteissa.. Kotona on kuiteski seinät ympärillä ja sänky kutsuvasti tarjolla, miksi taistella vastaan ku nii luppasee silmät? Oon vaa kiitollinen, että jaksan es joinain päivinä touhuta kodin hyväksi jotai järkevää. Ystäväni Ming just kerto kuinka yhessä hänen kolmesta raskauvvestaan hän oli nukkunu 20 tuntia joka päivä!! Nukkunu yön, pukenu vanhimman lapsen miehelle tarhaan vietäväksi ja painellu takas sänkyyn kunnes haki lapsen tarhasta ja hengaili sen kaa tunnin-puoltoista kunnes mies tuli kotiin ja taas vaimo meni untenmaille. Iltasella sitte heräs taas tunniks pariksi laittaan kodin kuntoon ja taas uni maistu koko yön!! Siinä ois mun mies jo juossu mäkkeen aikapäiviä sitte.

Nämä raskaushormoonein huumattujen naisten ja heijjän puolisoittensa väliset riiat pitäs kyllä kieltää lailla. Miehille/muille osallisille pitäs heti ekka neuvvolakäynnillä antaa suukapula tai jotai muuta hyödyllistä, koska pieniki kritiikki hormoonihuuruiselle naiselle voi aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia koko perheelle. Tässä eräs kaunis päivä olin taas pienessä hormoonipiikissä ku mies otti asian taas puheeks ja tuumas: "Do something to your hair!" Ja saman päivän aikana:" U are totally useless." Viitaten mun kodinhoito intooni ja niskassa ponnarilla oleviin hiuksiini. No tästä luonnollisesti seuras mykkäkoulu ja itkin seuraavan yön ja seuraavana päivänä kieltäydyin syömästä hänen seurassa ja eiköhän se sitte siitä jo suuttunu ja minä purskahin niin kamalaan itkuun, että Tomaatti jo huolestu ja mies alko vihdoin tajuaan ettei mulle tollanen toimi inspiraationa, kuten ei myöskää sen seuraava argumentti, että puolison kuuluu toimia ikäänku vanhempana ja painostaa parempaan suoritukseen!! Öh.. en tiiä yhtään ihmistä, joka haluis sellasen puolison. Korjatkaa joku jos oon väärässä.

Ilta jatku oudossa poliittisessa varovaisuuessa. Söin erillään ukostani ja päästiin keskustelussa yleiselle jäykällä kohteliaisuus tasolle; säätila ja Tomaatin asiat. Vasta aamuyöstä se uskalsi kömpiä sohvalta sänkyyn ja vasta valojen sammuttua mää uskalsin sanoo sille, ettei mua saa luotsattua parempaan suoritukseen tollasilla puheilla. Tunnelma keveni ku siitä puhuttiin vihdoinki rauhallisesti ilman itkua ja asia jätettiin siihen.

Seuraavana päivänä päässä kuitenki kaiku vielä miehen kommentti mun hiuksista ja kappas vaan sakset osu kätteen ja nyt mulla on polkkatukka. Saa olla kiitollinen etten ajanu kaljuks, niinku nuorena likkana, seki nääs kävi mielessä.

On se kuitenki kumma kuinka saman naisen raskaudet voi olla niin erilaisia: Tomaatin kohalla mua ei väsyttänu vasta ku ihan lopussa ja aamupahoinvointia en kokenu yhtään. Tässä Wilkkaan tapauksessa molemmat oireet on ollu ihan järkyttävän voimakkaat.

Wilkkaasta puheenollen täytynee infota, että huolet on kyllä keventyny sitä mukkaa ku liikkeet on voimistunu ja nyt taas ultrassa käyneenä voi alkaa iloita ja nauttia. Ehkä tää vauvva onki oikeesti tulossa meille kotiin, eikä vaan vieraileen, niinku edellinen. Kaikki näytti Wilkkaalla olevan kunnossa ja vaikka se miten kainosteli vilautella kameralle, niin loppujen lopuks se päätti alkaa yhteistyöhön silläki saralla. Voin todeta, että meille ei tarvita uusia leluja taikka vaatteita, koska Tomaatin edelliset käy vallan hyvin pikkuveljelle. Muutamaa ulkoiluasua lukuun ottamatta. Kun toine on syntyny maaliskuussa ja Wilkas aikoo tulla lokakuussa, niin ainut ero taitaa olla kesävaatteitten koossa ja siihen on vielä aikaa.

Paluu nuoruuteen

Joku aika sitte rakas ystäväni Metsätähti sai lahjakortin viikonloppu risteilylle Tukholmaan ja kysy josko mua kiinnostas lähtä osaks neljän hengen porukkaa. Tottamaar kiinnosti. Pitkien jappasujen jälkee sopivat päivät löyty ja Metsätähti varas meille hytin. Kuukauvven verran sitte ooteltiin kaikille passaavan viikonlopun saapumista ja kävi niin, että se tuli kaikille aika yllätys nopeesti.

Kukaan ei oikein pysyny kalenterin mukana ja niinpä käviki niin, ettei yks päässy töistä lähteen ajoissa ku oli unohtanu mainita etukäteen vapaan tarpeesta. Toinen ei sitte muutenvaan lähtenykkään, joten lähtöaamuna Metsätähti soitteli mulle yhtenään ilmotellen millon mitäki asiaa ja loppujen lopuks kysy saisko yks kakslahkeinen lähtä meille seuraks ku puoli hyttiä oliki yht'äkkiä tyhjänä. No muutaman tapaamisen perusteella tiesin tyypin ihan ihmiseks, joten suostuin.

Laivalla vasta huomasin kuinka varustautumaton olin "ulkomaan" reissuun. Ei ruotsin valuuttaa, ei mitään suunnitelmaa mihin halusin mennä, ei karttaa, ei yhtään mitään! Onneks ne kaks muuta turistia oli hoitanu sen puolen ja mää vaan roikuin suunnitelmassa mukana porukan ainoana kameran haltijana.

Viikonloppu oli aivan loistava muistutus ystävyydestä ja nuoruudesta. Nauroin kipeämmin ku pitkiin aikoihi ja elämä keveni taas, ei nyt ihan huolettomaksi, mutta edes viikonlopun ajaksi. Perjantai-iltana kaikki oli aika uupuneita viikon jäljiltä, joten peti ja rauhallinen keskustelu vei voiton. Meiän hytin alapuolella oli joku night club, joten basso oli hyvin edustettuna, Wilkaski alko jamittaan ku kuuli sen.

Aamu alko kertomuksilla yön värikkäistä tapahtumista, joissa mää olin kuulemma ollu suuriki tähti; olin kuulemma selittäny pitkiä tarinoita unissani ja myös puhunu venäjää!!

- Öh, en osaa venäjää.

Tukholmassa oli tietysti kevät jo paljon pitemmällä ku meillä, joten ensimmäisenä piti ikuistaa kirsikkapuun kukat.

Lauantai alko pilvisenä ja kylmänä, joten alkuturisteilu kulu lämpimiä raskaus-sukkahousuja ettiessä ja Metsätähen "kuolaa" pyyhkiessä (suklaata ja komea nuori mies muffinsikojussa on epäreilu yhdistelmä). Kakslahkeinen myös jostai syystä halus ettiä kynsilakkaa, joten niin se aika lens, kunnes Metsätähti ilmotti meiän myöhästyneen opaskierrokselta.

No höh, mihin se aika muka meni? No jatketaan sitte omin nokkinemme vanhaan kaupunkiin. Pitkän kävelyn (aurinkoki jo näky) ja kiemurtelun kautta oltiin kysymällä löyetty kauppahalli (ei ollu siellä missä google väitti). Kauppahallissa viimistään oisin kaivannu ruottin rahhaa ku vessahätä alko olla kova, pääsin vessaan jonku toisen tullessa ulos sieltä, mutta valot toimi vain rahalla, joten kännykän valossa..

Jossain vaiheessa kattelin kummissani kelloa, kuinka se nyt ei ollu liikkunu mihinkää? Mehän oltiin kävelty ties miten pitkään ja kierrelty turistikatu jo kahesti ja silti se näytti samaa ku viimeks Metsätähen sanoessa meiän myöhästyneen kierrokselta. Tähän oli hyvin yksinkertanen vastaus; Ruotsi. Metsätähen kello oli suomen ajassa ja tää kello ruotsin ajassa.. Näin niitä sekoiluja saahaan aikaan ihan tarkottamatta!!

Näin jo "toistamiseen" kierrokselta myöhästyneinä jatkettiin sitte suunnistamista johki kasvisruoka paikkaan, josta Metsätähti oli kuullu. Matkalla ihailtiin tietysti vanhaa kaupunkia ja syötiin mansikoita auringosta nauttien. Minä turistina tietysti kuvasin ne tärkeimmät nähtävyydet; kauniita taloja, kuuluisuuksien patsaita ja toki myös hurjan tärkeää kulttuuria

Ehkä oon ihan surkee turisti, mutta nää nähtävyydet vaan on kivempia ku ne opaskirjoissa esitellyt.

Kaiken ton turisteilun jälkee oli ihana kaatua laivan sänkyyn, kakslahkeinen ainaki simahti pikku tirsoille likkaviikonlopun uhrina.

Sattu oleen täyskuu, joten me Metsätähen kaa lähettiin kuutamokävelylle kokemaan risteilyromanssi, minä kamala irstas myskin lemuinen karvainen "Julio" ja laivalla tapaamani kaunotar. "Oih".

Toisella puolen laivaa porotti pallomainen kuu ja toisella puolen laskeutu aurinko kaikessa väriloistossaan unten maille.

Aurinkoloma

Suomalaiset kuulemma harrastaa paljon noita aurinkoloma pakettimatkoja. Mekin ollaan onnekkaasti vihdoin saatu kokeilla moista reissua. Käytiin perheen kesken viikko Kreetan Hanialla, pikku kylässä nimeltä Agia Marina.

Aivan ihana viikko. Me oltiin ainaki meidän hotellin ja Tjäreborgin ensimmäiset vieraat tälle kesälle, joten paikka ei todellakaan ollu täynnä. Sää oli koko viikon +25-33'C jos me yhtään voidaan luottaa niihin siellä nähtyihin mittareihin. Vaan yhtenä päivänä oli pilvistä ja siks viileetä. Muina päivinä tarkeni kyllä jopa meikäläinenki vilukissa bikineissä. Öiksi oisin kyllä saanu varata jotai hieman lämpimämpää vaatetta ku ne sexyt hepenet mitä mää olin aatellu käyttää. Käytiin kuiteski pikasesti ostoksilla ja sain kahet kesäpökät, jotka toimi oikein hyvin yöhousuina.

Meiän Hotelli oli Stefan Village ja huoneisto oli oikein mieluinen mitä nyt aika viilee öisin. Sekin kuulema ois ollu korjattavissa ku ois maksanu lämmityksestä, eipä tiietty moista ja selvittiin ihan hyvin.

Hotelli oli ihanan värikäs ja kasvillisuutta oli runsaasti. Käveltiin myös muilla Agia Marinan kaduilla ja kaikista hotelleista meidän vaikutti viihtyisimmältä. Hotellin ravintolan menu oli suppee, mutta nirppiksenäki löysin sieltä kuiteski hyvää syötävää. Lorella oli kai joku salaatin puutostila ku melkein joka ilta eri ravintoloissa se tilas kreikkalaisen salaatin fetajuustolla. Hotellin tarjoilijamies oli oikein ystävällinen ja paikalliseen tapaan tuttavallinen. Sanoi jossain vaiheessa luulleensa ranskalais-suomalaista liittoa sukupuuttoon kuolleeksi, me kuiteski tiedetään useitaki suomalais-ranskalaisia pareja.

Tomaatin matkapahoinvointi-lääkkeet oli vähissä, joten viihyttiin iha kävely etäisyydellä hotellista. Käytiin kävelyillä ja meren rannalla aarejahdissa melkein joka päivä. Aarteita löytyki: mummulle valkosia kiviä ja meille itelle simpukoita. Ehkäpä osa joutaa muillekki, sen verta hyvin se ranta sihdattiin.

Uitiin (mies ja poika) paljon ja rusketusrajatki saatiin aikaseks kaikille, nyt me ollaan kaikki valkopyllystä sakkia. Ainoastaan minä poltin itteni (selästä) ku jääräpäisesti etin niitä simpukoita koko rannan pituudelta viimisellä rantaretkellä. Mies uskaltautu uimaan mereenki ja väitti veden olevan puolta astetta lämpimämpää ku meiän uima-altaassa hotellilla. Ite tunsin vaan tarvetta nauttia lämmöstä, enkä kelliä kylmässä vedessä.

Ruoka oli mahtavaa ja siitäpä johtuen tunsinki mahan tuplaantuneen tolla viikolla ja nyt ku katsoo noita kuvia niin aika hylkeeltä näytänki. Näin kotiin palanneena voi sitten alkaa taas kummasteleen miksei paino kuitenkaa oo noussu. Alan pian harkitseen puntarin vaihtoa.

Säästöjä

Oon näköjään niin kiireinen näin työvuorottomana, etten oo kerenny kertoo kuinka neuvvolalääkärissä meni, öh, kolme viikkoo sitte..

Ensinnäki kaikki "lähialueen" neuvvolalääkäri-vierailut tapahtuu nyt Leppävaarassa, ei enää omassa neuvvolassa. Saavuin siis paikalle pyörällä etsien katu kylttiä ja kytäten karttaa niinku paraski turisti. Vihdoin löysin kulman takkaa tekstin terveyskeskus ja aattelin, että he ainaki tietää missä kyseinen osote ois ku katukyltit on kaikki piilotettu/"poistettu puhdistettavaksi" tai ei asennettu ollenkaa.

Aulassa kysäisin neuvvonnasta neuvvolalääkäriä saamassani osoitteessa ja mies tuumas, minun olevan oikeassa rakennuksessa. Hurraa! Neuvvoipa vielä reitin etiäpäinki.

Pääsin sokkeloiseen yläkertaan ja kummastelin taas mihinpäin menisin ku ei kylttejä näy missään. Koputin yhteen avonaiseen oveen ja sieltä eräs nainen ystävällisesti neuvvo kun kysyin.

Näytepissaa sitte antaessa alko mutinaa kuulua mun suusta ku en saanu näyteluukkua auki vaikka miten sivulle riuhdoin. No lopulta se selvis, sitä luukkua pitiki työntää. Olin jo poistumassa vessasta ku eräs nuori nainen kuuli mun mutinat sieltä vessasta ja tuli kyseleen oonko tietoinen, että nykyään pitää itse tehä virtsasta testit ja kirjottaa ne neuvvolakorttiin.. No en ollu tietonen, enkä moista hyväksy. Miten minä muka voisin päihittää koulutetun neuvvolantädin tollasissa asioissa ku virtsan tikulla tökkiminen ja värin tulkkaus? Entäs jos mulla on värisokeus??

No sain kuulla kuinka homma toimii ja sitten mut kiikutettiin piilonurkkaan punnitseen itseni ja ottaan itseltäni verenpaineet. Ja kaikki tuo pitäs osata merkata oikeaan pikkulokeroon neuvvolakortissa, vaikka niissä lukee vaan jotai koodeja, joista en tiiä mitä ne on.

Nyt se lääkäri oli jo huuellu mua kolme kertaa, joten eiku menoks.

Astelin pikaisesti lääkärin huoneeseen ja.. Apua!!!!!!! Sehän on se YLI-komea nuorimies meiän terveyskeskuksesta. Se on joskus hoitanu meiän poikaa. Ja mulle pitäs tehä SISÄTUTKIMUS! Juteltiin jokunen hetki asioista ja tuumasin olevani hieman hermostunu, että hän on mies, enhän voinu sanoo sille kuin komee se on! Hänen suurin murheensa tuntu olevan vanha tietokone/ultralaite, etten vaa odottais liikoja siltä ruudulta. Kummallista, että keskitetään palvelut sinne, missä välineistö on vanhin ja surkein.

Siinäpä sitte strippailin ja asetuin alapää paljaana makaamaan ja kaikki suju hyvin siihen asti ku hänen piti tehä kohdunkaulan tutkimus ja siis työntää kamaa mun sisään. Meillä ei sujunu ollenkaa. Se yritti sitä ovenkahvaa laittaa "hellästi" ku mua sattu niin pirusti ja minä käskin sen pysähtyä eikä survoa sitä väkisin ja antaa mun lihasten rentoutua sen kahvan edessä, mutta aina se veti sen kapistuksen kokonaan pois ku ois pitäny vaan paikallaan niinku pyysin. Lopulta se vaihto johki toiseen ovenkahvaan, jota se nimittä ankannokaks ja ku sekään ei alkanu sujua sen paremmin nii kysyä tokaisin josko voisin tehä sen ite ja se tyrmistyneenä katto pari sekuntia ennen ku ojensi mokoman metallikappaleen mulle ja sano missä asennossa se pitäs sisään laittaa.

No sehän suju ku rentouduin ja koitin kuvitella, ettei se komistus es oo siinä. Olin just kerenny aatella, että täähän sujuu ku se jäbä tokas; "Ei tarvi hirveen syvälle laittaa." No miepä sitte kysäsin onko nyt syvyys hyvä ja päästin hänet jatkaan. Loppu meni hyvin, mutta kyllä on paljon ulkoistettu omatoimiseksi tuota touhua. Ja miten voi olla, ettei niin komee mies oo oppinu helläksi ja rauhoittavaksi? Siinä kapistusten jälkeen se nimittäin vielä joutu sormin tutkiin jotai ja ei se kovin hellästi käyny.

Kotona miehen ilme ei ollu kovin tyytyväinen ku se kuuli sanat "komea mies" yhteydessä "sisätutkimus". Pitäs olla piilokamerat vangitsemassa sen ilmeet ihan muillekki näytettäväksi.

Uuden kodin kuvat

Oon unohtanu laittaa remontin jäljet tänne vaikka ne on kuvattu kuukausia sitte.

Kaapeista puuttuu vielä kahvat ja kylppärin pöytätaso on väliaikanen halpis kunnes tuo päältätäytettävä pyykkikone menee vaihtoon ja hommataan uus. Sitten siihen laitetaan pöytätaso koko kaapiston alle.

Loput remonttiparannukset toiste kun saan siivottua.





Ihmisen kasvun kaari

Viikonloppuna vietin pitkästä aikaa viikonloppua tyttöjen kesken. Minä kulkeuvvuin Pinkille jo perjantaina alkuillasta ja roudasin mukana tuhottomasti vauvvan vaatteita. Ilta oli mukava ja saatiin maha-asiat hoidettua pois alta ennen ku Metsätähti ja Prinsessa saapu lauantaina alku iltapäivästä, he kun ei oo kiinnostuneita noista asioista.

Prinsessan kanssa en oo ollu tekemisissä millään lailla sitte viime keskenmenon, joten en ollu kertonu mitää meiän Wilkkaasta. Tuli kuiteski sellane tunne, että muut oli sanonu jotai ku se alusta asti tölläs mun mahaa, eikä silmiä, vaikka mun takki ei mitään paljasta.

Yhteinen aika kulu hienosti lauantain ajan, mutta sunnuntaina kaikilla tais tulla jo mitta täyteen ku kaikilla neljällä on vahvat mielipiteet ja toisinaan pölötetään toistemme päälle. Juoruilu yhteisistä ystävistä ja heiän valinnoista ja tekemisistä loukkaa joitain keskustelua kuulevia ja taas toisinpäin hetken kuluttua.

Nuorena selvittiin yhessä neljäki yötä ja yhä jaksettiin olla ilosia ja loukkaantumatta. Nyt vanhuus vissiin hiipiny jo mieleenki ku ei jaksa yhtä yötä pidempään.

Tulin kotiin, nii olin vaan tosi kiitollinen perheestäni. Halasin kumpaaki ukkooni pitkään ja hartaasti ja itkun sain just ja just piettyä piilossa. Miten voi niin tiiviille ryhmälle käydä noin? Kahden kesken jaksan Pinkkiä hyvin koko viikonlopun ja meen ilosena kotiin ilman murheita. Samoin uskon kestäväni kahta muutaki kahdenkesken, mutta lyödäänpä kaikki kasaan niin kaipaan tuuletusta välillä.

Metsätähti kiinnitti huomion kaikkiin meiän tuntemiin viiskymppisiin, millasta sosiaalista elämää heillä on. Meiän vanhemmilla ei ainakaa kovin kummosta. Yks kaveri jossaipäi samalla paikkakunnalla ja omat lapset kuka missäki. Häntä pelotti josko meillekki käy niin. Liian moni keskittyy vaan perheeseensä ja unohtaa ystävät, kunnes sitten yli puolet pariskunnista eroaa ja lapset muuttaa maailmalle. Siinä vaiheessa ystäviä ei yleensä enää ole kun ei ole pidetty suhteesta huolta.

Surullista, mutta täysin totta. Lohduttavaa on, että se on myös täysin ennalta ehkäistävissä. Kuunnellaan ja vaalitaan ystäviä, ei hyljätä vaikka miten he ärsyttäis, ystävä on kuitenki yhtä rakas kuin sisko.

Ihminenkö fiksu?

En aina oo se sivistynein sakissa, mutta pidän itseäni kuitenki fiksuna käytännön asioissa. Pitkään nuoruuessani kuvittelin kaikilla olevan samaa maalaisjärkeä ja itseni vaan muita tyhmemmäksi kun en koulukirjoista mitään sisäistäny enkä politiikasta mitään ymmärtäny. Nyt voin kuiteski varmuudella huokasta helpotuksesta, että mulla on sitä käytännön maalaisjärkeä. Kaikilla ei näköjään oo sitäkää.

Eilen kävelin kotiin bussipysäkiltä metsätietä pitkin ja silmiin pisti tiiviisti sidottu s-kaupan ostoskassi kuusen alle tungettuna/piilotettuna. Ajatuksia syöksy mieleen vauhilla: Mitä ihmettä, miksi se tuohon on jätetty, kuka sen on jättäny, onko se jätetty jollekkin, niinku kodittoman omaisuus? Huumeita? Ryöstösaalis? Mitä kummaa?

Olin jo menny koirankakka roskiksen ohi, enkä kiireessäni halunnu kääntyä takas viemään pussia sinne, joten jätin epäilyttävän pussin paikoilleen. Jatkoin kotiin kiiruhtamista, koska Rauha oli tulossa lapsineen meille kylään millä minuutilla tahansa ja olin jo jämähtäny paikoilleni tarpeeksi pitkäksi aikaa.

Lähempänä kotia, vain 200metriä edellisestä pussista löyty toinen samanlainen pussi, ihan tien vieressä, puun oksien alla "piilossa". Nyt mää suutuin ja kömmin hankeen oksien sekaan ja sieppasin moisen saasteen pois luonnosta. Kuka on niin laiska ja vastuuton, että piilottaa roskasäkkejä metsään ku roskiksia on vieressä? Kannoin pussin sen 20metriä lähimmälle koirankakkaroskikselle ja tiputin sen siihen roskiksen juureen. Kuka kurja matkallaan töihin tai kouluun piilottelee roskia noin, samalla vaivalla sen ois vieny oman kodin roskikseen.

Että pännii tollaset!!!

Mille alkas

Nyt ku oon parantunu nii vois tehäkki jottai (käsitöitä tai siivota), mutta mitä ku mikkään ei innosta. Ainut mitä mielelläni teen on vauvvan vaatteitten hiplaus ja räpläys. Oon penkonu varastosta essiin laatikon pienimpiä vaatteita ja äiti tuo huomenna tullessaan toisen laatikollisen Oulusta tänne junalla, että saan lainata niitä Pinkin pojulle. Meiän tenavat (jos kaikki menee hyvin) syntyy nii läheikkäin, että voin lainata sille vaan nuo pienimmät vaatteet ulos kasvettaviks ennen ku Wilkas syntyy ja alkaa kiriin samaan kokoon. Ellei meille sitte tuu tyttöö, siinä tapauksessa Pinkki saa koko ylipursuavan vaatevaraston meiltä ja säästää pienosen omaisuuden. Sitä vartenha ystävät on.

Haluisin tehä siis vauvvoille jottai, mutta mulla on akuutimpaaki ommeltavvaa ja mun kangasvarastot ei oikein sisällä trikoita tai muita pehmosia paloja. Koitin metsästää ihania edullisia kankaita netistä, mutta munsta 20e metriltä on aika paljon! Ja miks ihmeessä niitä myydään 10sentin paloissa?? Mitä semmosesta muka voi tehä? Emmä mitää barbin vaatteita oo tekemäsä.

Oulussa oli nii helppoo ku ties missä kaikki kangaskaupat on ja mistä minkäki hintasta löytyy. Täällä en oo käyny ku Tapiolan Eurokankaassa ja yhen putiikin näin Olarissa ohimennessäni, mutta sisälle en oo vielä päässy. Muut on vissii Helsingisä asti.

Meillä on likkojen viikonloppu tällä viikolla Pinkin luona Kouvvolassa ja kumma homma on, etten oo ainoo. Myös Rauha menee samaan kylään/kaupunkiin tyttöileen omien kavereittensa kaa! Mite voiki osua noin samaan aikaan ja samaan paikkaan, maailma on pieni.

Eiku syömään ku en kerta muutakaa keksi.

Viime aikane hiljaisuus

Oon ollu hieman hilijane viime aikoina. Kotona on kyllä kuulunu valittavaa vinkunaa ihan riittävästi. Tää alku vuos on menny ihan kamalasti: joka viikko oon ollu kipiänä ainaki 4 päivää vuorotellen flunssan oireista oksennustautiin ja kuumeeseen, tautiseen pääkipuun, ettei vaan pystyasento ois mahollista.

En muista moista tautivyyhtiä Tomaatin odotusajoilta, joten ehkä se ei johdukkaan raskauvvesta vaa "Espoo allerkiasta"?!?! Täällä nyt kuiteski pittää asua ku ukon työt on täällä ja ilman rahhaa ei saa ruokaa tai kotia ja ilman niitä ei kuulema nykymaailmasa pärjää. Ehkä tulevaisuuesa.. Ehkä jos saisin sen vaihtaan alaa.. Sille ois varmasti kysyntää seuralaisena missä päi maailmaa vaa, noin komeelle ukolle. Aina siihe asti ku sitä pyyettäs hieroon kipeitä hartioita...

Tasan kaks viikkoo sitte meillä oli se kauan ootettu ultra: Huone oli sama ku viimeks ja mua jännitti josko hoitsuki ois sama. Ei ollu. Mää olin syykänny itteni valmiiks huonoihin ja hyviin uutisiin ja ku sitte ekka sekunnista nähtii kui se vauvva heilu ja heitti volttia vaikka hoitsu väitti sen oleva unesa, nii mun itkusta ja naurusta ei tullu loppua. Se huojennuksen hyöky oli aikamoine, ehkä olinki varautunu enempi niihi huonoihi uutisiin. Lore yritti rauhotella mua ja mää koitin pittää silimiä kii, etten naurais onnesta ku hoitsulla alko olla vaikeuksia saaha mittoja otettua ku massu pomppi ylös alas.

Vauvvelin reippauvvesta ja massun litteyvvestä johtuen Pallucka ei enää tunnu sopivalta työnimeltä, joten nyt sitä kutsuttakoon Wilkkaaksi.

Viikon sitä onnee kestiki ja sitte alko taas epävarmuus hiipiä takas. Miksei paino nouse vaan laskee, miksei tissit kasva vaan pienenee, miksei maha kasva vaan pienenee nyt ku se alkuturvotus/alkuähky on ohi.. No ehkä siks, että tulin taas oksennustautiin pari päivää ultran jälkeen. Kerkesin just parantua tarpeeks lauantai aamuks ku olin varannu lennon Ouluun mummua kattoon.

Vaikka miten väljäks suunnittelee nuo reissun tekemiset nii aina tulee kiire nähä kaikkia ihmisiä ja puolet jää näkemättä. Mulla jäi taas näkemättä kummityttöö, vaikka se oli suunnitelmissa ja mummulaankaa en kerenny toista kertaa viien päivän reissulla.

Kotia ku pääsin nii kerkesin taas yhen päivän käyä töisä ja sitte Iskältä saatu räkätukkonokka-tauti iski muhun, Äiti kuulosti saaneen sen myös torstai iltana ja yhä ollaan molemmat pikkusen kipiänä, tänään sen verran paremmassa kunnossa kuitenki, että voi jo olla pystyssä. Huomenna aion olla jo terve!

Tää mun sairastelu nyt kuitenki on vaikuttanu sen verra, että oon tehny elämäni enarin: epäonnistuin raeruohon kasvatuksessa!! Eikä meillä tieteskää ollu pajukissoja, saatikka koristeltuja sellasia. Lapsiparka ois jääny kokonaan ilman pääsiäismunaa jos ukon kaveri ei ois käyny kylässä sellasta tuomassa ku mää olin Oulussa.

Rankka elämä

Perheen koon kasvattaminen on rankkaa aikaa, ei vaan naiselle tai parisuhteelle, vaan myös miehelle. Kaikkialla varotellaan vauva-ajasta ja sen uuvuttavuudesta, mutta missään ei puhuta kaiken kattavasti miehen moninaisista kärsimyksistä ennen tuota taianomaista hetkeä.

Ei se mitään että naisen hormoonitasot pomppii suuntaan jos toiseenki tai että likanen sukka saa vesiputoukset ryöppyämään kahdeksi päiväksi. Nainen itkee jos sitä halaa, samoin jos sitä ei halaa..

Noihinhan on jo totuttu edellisestä kerrasta. Se mikä saa miehen hämmennyksiin on, että vaimo on viimiset 5 vuotta käskeny miehen pitää pyjamaa tässä kylmässä maassa ja nyt yks kaks niitä pyjamoja ei löydykkään omasta kaapista, vaan pyykkikorista tai vaimon päältä!! Just ku mies oppii nukkumaan vaatetuksessa, niin sitä ei oo saatavilla, kuulemma jotai budjetti säästöjä.

Kaiken kukkuraksi tätä kurjuutta ei pääse tuulettaan es urheilun pariin koska vaimo on pihistäny myös ne lenkkeilypökät, päivä vaatetukseksi..

Mihin se raha muka säästyy ku joutuu laittaan lämmöt täysille ja pittään sairaslommaa vilustumisen takia?? Naisen logiikka ei oo miehen ymmärrettävissä!

(Aatoksia mieheni päästä)

Tutustumista

Tomaatin synttärit meni loppujen lopuksi ihan hyvin. Aamu alko kyllä vähän väärinymmärryksellä kun pojan huoneen pöydältä ei löytynykkään uutta pyörää vaan kortteja ja pieniä paketteja mitä posti oli tuonu. Siitä tuli suru puseroon ja ei auttanu ku sanoa, ettei pyörän paikka oo lapsen huoneessa vaan hän saa sen illalla. 

Juhliin saatiin just kaikki ajoissa valmiiks ja kaikki oli onnellisia. Se yks lapsi tuli sovitusti meille ja isänsä aiko jäähä joksiki aikaa, mutta koska lapset on lapsia ja poikansa upea ujostelija sekä nirppis niin hän jäiki sitte henkiseksi tueksi loppuun asti ja meillä oli hauskaa. Heidän perhe on myös uus täällä ja hekin halus tutustua ihmisiin. Vaikutti kovasti samanlaiselta ihmiseltä kuin meki ollaan. Hekin vähän ylempää kotosin ja maalaisjärki päässä, kodin räplääminen kuulosti olevan mieluista myös hälle ja urheilu oli sitte yhteistä mun ukon kans. Olin heti valmis passittaan ukot ulkoileen yhessä, jee me löydettiin kaveri!!

Edellisenä iltana olin soittanu paniikissa alakertaan vieraiden vähyydestä ja he lupas tulla mieluummin tiistaina kuin vasta viikonloppuna. Kyllä nolotti kun en ollu vielä es laittanu kutsuja sunnuntaita varten. No he tuli sitte kolmen vilkkaan pojan kaa ja sitte sitä menoa riittiki. Kyllä pienet juhlat on meille parempi ku jätti pippalot. Loren lapsuuessa ei kuulemma harrastettu synttäreitä, Kukin heistä lapsista sai kerran lapsuudessaan kutsua kaverit synttäreille siinä kymmenen vuojen kieppeillä ja siinä ne sitte oliki, ei kuulemma mamma jaksanu. Just ku olin aatellu, että voin tulla toimeen sen naisen kaa, niin ukko kertoo ton. Miksi se loukkaa mua niin paljon, ettei se nainen oo halunnu olla äiti? Se ei halunnu imettää vaan otti jonku pillerin, ettei maito nousis (ymmärrän kyllä, ettei kaikkien onnistu imettää, mutta että joku tekee tietoisesti sen valinnan, ettei es yritä) ja se ei halunnu viettää lastensa synttäreitä ja miks munsta tuntuu, ettei nää kurjan lapsuuden paljastukset oo vielä ohi?

Tämä Tomaatin tarhakaveri "Nirppis" tuumas meillä olevan pieni talo. Mitäpä siihen voi ku nauraa ja kysyä miten iso sen pitäs olla ku meitä on vaan kolome. Kyllähän sitä itekki haluis isomman ja sen ihan oman pihan, mutta todellisuudessa herää kysymykset: millä rahalla ja kuka siellä siivoo?

Torstaina Tomaatti alko sitte potee synttäriressiä kuumeen ja oksennuksen muodossa, niin tekstasin sitte äkkiä kaikille sunnuntain vieraille, jotta halukkaat voi jäähä pois. Loppujen lopuks sunnuntaina tuli ainoastaan meiän vastapäiset naapurit iltakahveelle, "Vanha pariskunta". Heillä kun ei oo omia lapsenlapsia niin näyttivät viihtyvän hyvin Tomaatin komennossa pelilaudan ääressä ja siinä rupatellessa Rouva lupas opettaa mua kutomaan villasukat. Hän on kuulemma kutonu jo kuus-vuotiaasta asti. Ei kai nykyään es anneta yrittää niin nuorena, mun aikana koulussa opetettiin kutomaan siinä 11-vuotiaana ja seki oli jo riskiä hommaa, yhellä tytöllä meni puikko sormesta läpi ku se kuto niin tiukkaa, ettei puikkoa saanu hievahtamaankaa työntämällä sormella.

Synttärit lähestyy

Näin kauniina keväisenä päivänä pitäs olla ulkoilemassa ja rentoutua. Mää en kuiteskaa siihen just nyt kykene, koska oon ärsyyntyny meiän kodin sotkuun ja epäjärjestykseen.

Syy sotkuun: oon ollu pahoinvoinnin kourissa viikkotolkulla ja saanu sen kaveriksi todella vihlovan pääkivun joka päivä. Se vähä mitä oon töissä käyny, on ollu yhtä tuskaa ja yökötystä molemmista päistä. Ei oo kiva olla kassalla ja piereskellä pahanhajuisesti, kokoajan peläten räjähdystä housuissa. Samaan aikaan tuntuu kuin oisin laivalla aamusta myöhään yöhön ja se nostattaa ihania oksennus röyhtäyksiä kurkkuun, tiiän, hurmaavaa.

Tänään kuitenki heräsin virkkuna ja suht koht. seilaamattomana ja sain rullattua Nappi Koon huivin tiukkaan pötköön ja lyötyä koneeseen. Totuuden hetki on ihan just käsillä ja saan venyttää sen kuivumaan. Eihän heiän häät ookkaan vasta ku muutaman päivän päästä!! Täytyy huomenna käyä tiputtaan se postilaatikosta ennen töihin menoa.

Nyt oon saanu rapattua keittiöstä joitain pintoja paljaaksi krääsästä ja homma etenee hitaasti kun oon tän viikonlopun kaksin pojan kaa, ukolla oli joku pelireissu. Niinpä mun siivouksen keskeyttää kokoajan pieni merirosvo, joka kaipais uimaan. Erehyttiin kattoon sen nähen hotelli vaihtoehtoja Kreetalta ens kuun reissua varten ja nyt se ei muusta puhukkaan ku lohikäärme liukumäestä ja uimarannasta. Se on jo niin uimisen lumoissa, ettei välitä es siivota lelujaan oikeille paikoilleen vaikka uhataan antaa ne naapureitten lapsille. Lahjontakaan ei toimi!! Nyt se meni niin, että se anto luvan antaa osan niistä pois!! Laitto jopa luovutettavat lelut pyykkikoriin!!! Kamalaa, millä sitä enää saa siivoon??

Asiasta toiseen: Tomaatilla on synttärit tiistaina ja jätin torstai aamuna kutsukortit kolmelle tarhakaverille heiän lokeroihinsa. Kukaan ei oo vielä tekstannu tulevansa ja oon huolestunu, ehkä he ei huomannu kutsuja ajoissa ja mun pitäs kuitenki hommata ruokavermeet huomenna ennen töihin menoa. Sitte on aina niitä ihmisiä, jotka ei ilmota vaikka kuinka kutsussa niin lukis ihan suomeksi!! En tunne näitä lapsia saatikka heiän vanhempiaan, toivoa sopii, että aikuiset osaa lukea.

Odotusta ja ajankulua

Ensimmäinen neuvvolakäynti oli ja meni ihan tyhjänpäiväsesti. Hän ei kuulemma vielä näin aikasin 8+2 kuule sydämen ääntä vaikka kuinka yrittäis. Samaan aikaan sisko kerto kihlattunsa siskon päässeen jo ultraan viikolla 8 Rovaniemellä!! Että on taas erilaiset budjetit kunnissa!! Siellä kuulemma saa valita erilaisista odotusajan paketeista minkä haluaa, viis eri sisältöistä raskaudenseurantapakettia!! Montako ultraa, lääkärikäyntiä  ja niin poispäin.

Mun neuvola-täti on sellanen vanha mumisija, en koe minkäänlaista hengenheimolaisuutta hänen kaa. En tiiä miks, mutta suuresti mua ärsyttää sen joka lauseen lopussa kuuluva mmm ja huulten imaisu! Eniwei, nyt täytyy alkaa tarkkaileen kaikkee mitä se kirjottaa koneelle ja neuvolakorttiin, koska sillä taitaa välillä tulla ajatuskatkoja. Pääsin nääs kottiin ja aloin tutkiin kyseistä korttia ja siinä luki ihan hassuja lukuja! Ei mun paino oo 52kg ennen raskautta, eikä vielä nytkään! Eikä mun painoindeksi oo 19! Mitä se oikein aatteli? Painoin siellä neuvvolassa nyt 45.2 miten se sai siitä 52.2?

Sitte siihen kysymykseen, joka mua on vaivannu alusta asti: onko tää Pallucka kohdussa vai sen ulkopuolella? Siihen se sano, että sydänäänet kuuluu vaikka laps oliski kohdun ulkopuolella, mutta 8-9 viikot on sen viimiset sillon, koska tila loppuu kesken ja jos se ei lopeta kasvamista suosiolla, niin äiti on niin suurissa kivuissa jo sitte, että se kyllä vie sairaalaan. Taas toisaalta, jos se kuolee ja jää hengaileen vaan sinne, niin äiti ihan turhaan innoissaan haaveilee. Eli nyt on vaan ootettava mitä tulevaisuus tuo.

Odotusta nopeuttamaan mulla on miljoona projektia kesken ja niistä akuutein on tuo huivi Nappikoolle, jonka teko on ollu yhtä tuskaa koska kyseinen lanka ei ala yhteityöhön meiän pesukoneen kaa.

Sinnittelyä

Ah tätä autuutta. Meillä mennee lujjaa.

Torstaina Tomaatti piti hakkee pikkusen aiemmin tarhasta koska sille oli noussu kolmenkymmenenkaheksan asteen kuume. Minähän sitte hain sen rattikelkalla ku tiesin, ettei se ala käveleen ja en nii isoa (4v 11kk) jätkää jaksa kantaa ku yhen huoneen pituuen verran. Reppana oli ihan kivuissa. Päästiin kotirappuun asti ja istutin sen alimmalle portaalle oottaan ku vien rattikelkan varastoon. Takas tullessa poika vinkuu hiljaa itkien "äitii, mulla on pahaolo", o-ou. Mitä siinä voi tehä ku oma koti on kolome kerrosta ylempänä ja lukkojen takana ja oksennus on tulossa just nyt? Eiku ulos hankeen! Ei päästy ku oven toisellepuolen.. Naapuriparat, anteeks!!! Poika oksensi kuitenki sinne sivuun, ei maahan mihin astutaan, mutta ei se kivaa ollu kellekkään. Mulla ei ollu paperia, eikä mittää ylimäärästä vaateriepuakaan millä siistisin pojan leuan ja suun.. Lumi on oikein hyvä ystävä noissa tilanteissa! Otin sitä hyppysiini useaan kertaan ja pyyhin vähän kerrallaan.

Vuos sitte on oksennukset tullu bussissa pojan rintamukselle, eikä paperit riittäny ku bussin siivoukseen niin eiku pojan takki pois ja hajotin jäätyneen hangen pinnan ja hinkkasin takkia hangessa, loistava ensiapu kunnes pääsee pesukoneelle.

Peittelin pinkkiä oksennusta lumella minkä pystyin ja raahasin pojan ylös. Sain pojan ulkovaatteet just ja just pois ku se jo alko nukahtaan niinku se aina tekee oksennuksen jälkee. Äkkiä annoin kuumelääkkeen ja juotin sille vettä vatsan täytteeks ja sinne se simahti ennen ku es kerkesin itteeni ulkovaatteista kuoria. Vielä otin farkut pojalta pois ja eiku kauniita unia. Ämpäri viereen ja minä poistun pesemään Tomaatin hanskoja jotka sai ihan oman osansa pinkistä kiisseli-oksennuksesta.

Oksennusta ei onneksi enää ton jälkeen kuulunu, mutta kuume pysy. Perjantaina oli tarkotus lähtä Ouluun kummipojan ristiäisiin ja mummua kattoon ku se on huonona, mutta näistä aiemmin mainituista seikoista johtuen se ei sitte oikei ollukkaa hyvä ajatus. Käytiin sitte lääkärissä hakkeen vakuutusyhtiölle lääkärintodistus ja saahaan reissurahat takas. Lääkäriltä palatessa huomasin, että joku oli lapioinu oksennuksen pois ovenpielestä ja heittäny sen keskemmäs hankea, kiitos lapion omistaja!

Munsta on muutenki alkanu tuntuun kui me elettäs jossai Bermudan kolmiossa: aina ku meillä on reissu suunnitelma, Tomaatti sairastuu. Jos joku uskaltaa tulla meille, heiltä särkyy jottain tai heillä joku sairastuu! Yhtäkään reissua meille tai meiltä pois ei oo menny suunnitelmien mukkaan!! Voisko joku Serlokki Holomes tutkia asiaa??

Lauantaina alko jo olla mullaki heikko olo, enkä jaksanu mittää tehä, Tomaattiki vielä jakso kuumeilla. Mitäpä sitä voi muuta ku pelailla lautapelejä ja kattoo elokuvia.. Tomaatti opettellee kovasti numeroita ja siks onki hyvä heittää noppaa ja laskee ruutuja.

Sunnuntaina Tomaatti oli jo paljon pirteempi ja siitäkös ukko innostu ja alko siivoomaan ku sai innokkaan apurin. Mulla ei enerkiat riittäny, muka koitin viikata pyykkejä ja heti piti istua alas, tuolla ne samat pyykit oottaa vieläki.

Maanantaina pidin Tomaatin vielä kotona ja määki jaksoin jo paremmin, selvisin puoleenpäivään asti virkkuna ja sitte iski pahoinvointi ja väsymys. Tulin siihen tulokseen etten enää ollu kipiä vaan tää oli mun normaalia raskauselämää. Ukko oli jossai pelaamassa illan, nii me sitte pojan kaa kuunneltiin satukirjoja ja pelailtiin taas käärmeitä ja tikapuita.

Tiistai toi mulle kipuja ku kuume alko nouseen ja sen mukana tuli tää kammottavan vihlova pääkipu vasemmalle ottanpuoliskolle. Illalla luovutin ja otin särkylääkettä, mutta silti pääkipu iski aina ku nousin pystyasentoon. Ainut lohtu oli, että Tomaatti sano haluavansa alkaa seurustelleen mun kaa, "mää haluisin sut Äiti mun tyttöystäväksi"!!! : D Oi voi, pittää vissiin selittää sille vähän tarkemmin kenen kaa se voi seurustella ku ei se ymmärtäny ku sanoin olevani sukua ja seurustelevani iskän kaa. Kunnon Casanova.

Tänään aion kömpiä takas sänkyyn, ei munsta oo töihin vielä ku tää pää halkee jo pystyssä istumisestaki.

Perjantaina on mun ensimmäinen neuvvolakäynti, jännittää kovasti kuulenko sydämensykkeen ja jos kuulen nii tarkottaako se, että tää Pallucka ois oikeesti kohdussa, eikä ulkopuolella? Ukko ei innostunu sinne yksityiselle ultraan menosta ja mää haluisin tehdä sen yhessä. Jotenki munsta tuntuu nykyään, ettei yksilöllisiä päätöksiä enää voi niin kevyesti tehä ku on sitoutunu toiseen ihmiseen. Ei ainakaan tällasessa "yhteisessä projektissa". On kyllä yhä kaks eri henkilöö ja mielipidettä, mutta on myös vahva tunne ja tarve tehä kompromisseja. Me ollaan kai vihdoin pariskunta, ei vaan yhessä vaan yhtä.

Elämän maku

Väsyneenä en oo jaksanu kirjottaa mittää sitä mukkaan ku asiat tullee vastaan. Oon vaa zombeillu ja taistellu ton huivin kaa.


Ystävänpäivänä himoittiin siskon kaa herkullisia leivoksia ja pyöräytettiin mustaherukkaiset prinsessa leivonnaiset pöytään. Lapset tykkäs, ukko tykkäs ja siskollekki maistu. Mulle ei.


Torstaina vein siskoni lapsosensa kaa lentokentälle ja siinä syyessä koin kammottavan makuelämyksen; hetken mun piknicin uuniperuna-ateria maistu ruosteiselta vereltä! Yäk! Sisko vaan rauhotteli NAURAEN sen kuuluvan mun tilanteeseen. Että ois tehny mieli sylkästä ulos moinen eväs, mutta eihän siinä yleisellä paikalla voi niin tehä.


Perjantaina sitte himoitsin karkkia koko työpäivän ja innoissani menin karkkihyllylle valikoimaan. Mukaan lähti kolme salmiakki tikkaria ja irkkareita yheksänkymmenenviien sentin arvosta!!! Mulle historiallisen pieni pussi ja kotiin päästyäni olin jo ihan yliannostuksen kourissa sen yhen tikkarin jälkeen. Nyt meillä onki sitte karkin syöminen äitin läsnäollessa kielletty.


Muita upeita kokemuksia tähän mennessä on äksyily ja halu polkea jalkaa lattiaan ku joku 3-vuotias ilman mitään syytä, sekä joka hetkinen nälkä ja taas ruuan maistuminen kummalta ja yökötys kaikkea ruokaa kohtaan, joten noidankehä on valmis ; D

Lauantaina oli tarkotus lähtä haahuileen Selloon urheiluvälinekauppoihin pojan ja isukin asioille, mutta olin ihan tööt ja makasin vaa pahoinvoivana paikallani. Jostai kylkeen ilmesty kaks muuta ja lopputuloksena ne nukku eikä suinkaa se raskauden uuvuttama!


Sunnuntai oli sitte meiän ensmäine hääpäivä ja se meni lumimyrskyä ikkunan läpi kytätessä. Pojat kävi pelaamassa ping pongia ja mää löhnäsin. Illalla mies kävi kaupassa mutkan ja tuli takas kengät ja sukat märkänä ku jääräpäänä laitto yhä vaan niitä kesäkenkiä jalkaan!! Se sai niistä talvikengistä kyllä jo hintalapun irrotettua ja käytti niitä päivällä, mutta mikä lie aivohäiriö, ettei enää illalla voinu. Se on kuiteski jo virallisesti asunu Suomessa viis vuotta, miksei se pipo mee sinne päähän ja kaulahuivi kaulaan ilman sanomista? Ja miksei niitä talvikenkiä voi käyttää ku on talvi? Joku ranskalainen tapa??


Nonii näin kymmenen tienoilla täytyy jo alkaa valmistautuun töihin ja viemään laps hoitoon.

Ressiä ja kauhua

Kysyin ukolta kevyesti mitä mieltä se ois jos mentäs käymään yksityisellä ultrassa ennen sitä viikkoo 12 ku mua syö tää tietämättömyys. Entä jos se on taas kohdun ulkopuolella niinku viimeks? Sitte me venttaillaan sinne maaliskuun loppupuolelle asti ja innostutaan vastustusyrityksistä huolimatta ja pudotaan tosi korkeelta ja kipeesti taas ultrassa. Haluisin varmuuden oikeista mahollisuuksista jo ennen sitä. Ukko katto mua ku sekopäistä tuhlaria ja ihmetteli miks Pallucka ei ois kohussa. Unohtuko jollain kääntää niin tärkee kohta sille viime heinäkuun episodista? Se vaikeni ja meni vakavaks. Tais vihdoin tajuta, sellasenki mahollisuuen. Nyt tahon alkaa tekeen hintavertailua, eikä mies vastusta ainakaa ääneen.

Muita murheita on ollu NappiKoolle lupaamani vapaalanka huovutettu hartiahuivi. Mikä siinä on ku fritidsgarn ei suostu huopumaan kiinni meiän koneessa? Tosin konekki on jo hajoomaisillaan enidei nau. Nyt on menossa ihan vihoviiminen yritys, mun ymmärrys ja kärsivällisyys tolle langalle alkaa olla nääs ihan loppu. Vapaalankasuus tästä yrityksestä on kyllä kaukana, ompelen harsinneulalla langat muoviin kii haluttuun muotoon ja toisistaan läpi, että pysyis kiinni es jostai. Se vaan vie aikaa, joten en jaksa ymmärtää miks muilla se huopuu hyvin ja meillä ei ollenkaa, pitäskö laittaa 60 astetta?

Ah, vieraat on herännynnä. Aamupalalle siskon ja yks vuotiaan "tätä tä":n kaa. 

Kaikki asiat sekasin

Sellon Prismassa on kyllä ihmeellisintä porukkaa töissä verrattuna muihin kauppoihin. Muissa kaupoissa kun oon kassalla, myös Prismoissa, jos kassapohja on yhteinen (tauottaja tekee töitä samoilla rahoilla), muissa kaupoissa tauottaja allekirjottaa tilityspussiin nimensä. Ei Sellossa! Tästä syystä kannattaa ite pitää kirjaa siitä montako eri henkilöä päivän aikana mua tauottaa. Samoin jos joku heistä myy ikärajallista tuotetta tauon aikana alaikäselle (pelit, lehdet, elokuvat, alkoholi, tupakka), niin syy tulee luultavasti mulle, koska tauottaja tekee töitä samoilla koodeilla ku mää, eikä kukkaa jaksa/jouvva niin tarkkaan kokopäivän videoo kattoo, että olikos se tää henkilö vai joku muu.

Samoin kyseisen kaupan hyllyttäjillä on jos jonkinmoista hmm.. menetelmää. Oon alottanu työskentelyn/vierailun siellä jo vuos sitte ja vasta nyt mulle sanottiin, että "Älä laita roskia mun roskikseen!" Tätä ihmettelin ja tulin siihen tulokseen, että kyseinen henkilö kuvittelee olevansa Kuningatar. Olkoon. Se nyt on ihan maalaisjärjellä selvää ettei kaikilla voi kulkee mukana tavarakärry ja pahvi, sekä muoviroskis loodat, käytävät on rajalliset ja asiakkaatki pitäs mahtua sekkaan ja tuonaki päivänä, kuten muinaki useampi hyllyttäjä osuu joskus pidemmäksikin aikaa samalle käytävälle, etenki noissa hitaammissa pikku tilpehööri-hyllyissä, kuten karkit ja mausteet. Ei siis voi olla kolme hyllyttäjää, kuus minimissään ostoskärryn kokosta roskista, kolme tavarakärryä ja asiakkaat samalla käytävällä, ei mahu! 

Seuraavana päivänä selvis sitte, että jokaisen kyllä pitää aamulla tuua roskikset tullessaan hyllyttään ja viiä yhet pois lähteissään, mutta kyllä jokainen dumppaa roskansa sinne milläkin hetkellä lähimpänä olevaan, paitti Kuningatar tietysti, jonka tunnistaa perässä kulkeutuvasta roskiksista sekä kovasta äänestä.

Muihin uutisiin: Pohjois-Pohjanmaalle on luvassa vieraita. Vieraat saapuvat jollain konstilla kummipoikansa ristiäisiin kuun loppupuolella. Ristiäisistä odotetaan suurta menestystä ja samalla vieraat aikovat nähdä sukunsa vanhimpia.

Espoosta tiedotetaan myös kahdesta viivasta ja väsymyksestä, jota nämä kaksi viivaa aiheuttavat. Kansalaisia kehotetaan olemaan huoletta, väsymys ei ole tarttuvaa, vaan enemmänkin pirteyttä ja ilonkyyneliä kanssaihmisissä aiheuttavaa. Itse tietolähde sanoo kuitenkin pitävänsä innokkuutensa ultraan saakka, kunnes nähdään onko kaksi viivaa tarpeeksi pysyvä tila.

Siinä kaikki tälläkertaa, hyvää päivän jatkoa.

P.S. Kaks vuotta sitte lupasin luokkakavereille liittyväni facebookkiin sitte ku meitä onnistaa. Saatte oottaa kunnes "Pallucca" on ulkona elävänä.

Muisti

Mun täti sano joskus: "Mitä useemmin synnyttää, sen huonomuistisemmaks tullee." Kuulemma ihan yleistä tietoo.. Nyt huolettaa mun tulevaisuus, koska en muista mitä mun piti kirjottaa, enkä oo vielä es tehny raskaustestiä.. voi apua!

Toivo elää

Nyt puhutaan suoraan. Oon kolme päivää myöhäsä, mun keho kehittelee seuraavanlaisia oireita.

1. Vessaan kaipuu. Ymmärrän kyllä, että uusi vessa on paljon vetovoimasempi ku se vanha kolo lattiassa..
2. Väsymys. Tokihan tuo menee ihan remontin ja hektisen vierailijarytmin piikkiin?
3. Turpoaminen! Mun sormus on aina ollu väljä ku se typerä kultaseppä kirjotti siihen mun oman nimen ukon nimen sijasta ja se piti viilata pois. Nyt se on ajoittain ahistavan tiukka, eilen iltasella kävi niin ja aamulla se oli taas normaalin tippuvalla tuulella..
4. Tissit tuntuu täyteläisemmiltä, ei haittaa, ne alkoki jo lurpahtaan iän myötä.
5. Nälkä ja siitä ilmoittava pahoinvointi.

Enpä muista Tomaatin ajoilta reagoineeni näin aikasin, mutta siitähä onki jo aikaa, oon vanhempi ja raihnasempi, kaikki pikku muutokset huomaa helpommin ku keho ei oo enää niin timmi vaan pelkkää plösöä.

Oon niitä ihmisiä, jotka innostuu tosi nopiasti, jalat ei ihan pysy maan pinnalla. Yhä osa munsta kuitenki koittaa hillitä alkavaa uskoa ja luottoa, että tää tälläkertaa ois totta ja senki jälkeen kaikki menis hyvin. Juttelin rakkaimpien kavereitteni kaa tästä, etten aio sanoo ääneen sitte ku meitä onnistaa vaan ne ihmiset saa huomata ite joitten kaa ollaan tekemisissä. Se oli kaks viikkoo sitte, just ovulaation jälkeen ku näin Pinkkiä ja Metsätähtee, nyt oon jo jutellu oireilusta Metsätähen ja Mingin kaa. Ei munsta ihan tuu poliitikkoa ku en malta olla kertomatta iloja ja murheitani.

Ming muute sai pojan just eile. Viime kesänä me ilottiin siitä, että oltii molemmat raskaana ja laskettu aika ois vaa kahen viikon välein. Nyt tuntuu kui mää oisin ollu jossai kuplassa ja Mingin raskaus on edenny ja tullu matkasa päähä. Mää vaan yhä oon täällä alotuspisteessä pähkäilemäsä kehon oireita. Arvailemasa josko kannattas tehä testi. Kummallista koska mun laskettuaika piti olla ensin. Nyt ku Ming on saanu vauvvansa nii ehkä meiän raskausmatka voi nyt jatkua, ihan ku me oltas oltu pausella koko tän ajan.

Kevyempiin aiheisiin: Mun ukkoni on vakuuttunu, että ollaan nyt onnistuttu ja hän tietää miks. Tässä se tulee, kaikkien ohjeiden äiti, kuinka tulla raskaaksi takuuvarma konsti: 90% suuseksiä, 10% yhdyntää. Hän kuulema muistaa Tomaatin saaneen alkunsa just tollasesta tapauksesta ja niin kuulemma kävi Vierailijanki kaa sekä nyt jos on onnistuttu.

Haaste

Bellywish haastaa kaikki postauksensa lukeneet vastaamaan viiteen materia kysymykseen;

"Kerro (ilman materiaalisyyllisyyttä) mitkä viisi tavaraa ostaisit jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tämän jälkeen haasta viisi muuta bloggaajaa."

Kaikki maailman rahat vai.. no tuota.. tässä tulee:

1. Rakentaisimme sen unelmien kodin, paikasta ei tietoa, mutta jos ukko saa pitää työpaikkansa niin kai se tontti ois sitte jossain päi täällä eteläsuomessa. Meiän Kannuksen Ainola-tyylinen koti ois kaunis ja värikäs ja siinä ois oma huone kirjoille ja takalle. Vintille tai kellariin tulis mun käsityö ateljee suurine leikkauspöytineen ja dreijjoineen kaikkineen. Keittiön viereen tulis se viher/tee huone, jossa hulluuden iskiessä maalaisin ah niin loistavaa taidetta. Tietysti autotallin yhteyteen tulis myös puusepän verstas kaikkine herkkuineen. 

2. ..ja tarviihan se autotalli auton sinne asumaan, ilmeisesti mulla pitäs sitte olla ajokortti
KORJAUS: Luovun autosta ja ajokortista ja hommaan kodinhoitajan lopun iäkseni, mies hommatkoon meille auton ja ajakoon sitä ku mää en ossaa.

3. Ostaisin kangastehtaan jostaipäin. Saisin just sellasia kankaita ku haluan ja niin monenlaisia.

4. Ostaisin Neulelankatehtaan samasta syystä.

5. Ostaisin Järven rannalta metsätontin lomamökkiä varten ja sieltä saisin myös puuta verstaalle. Koivua ja Leppäähän niistä yleensä löytyy, muut pitäs sitte ulkoistaa.

Siinäpä ne materia-tarpeet taiski tulla. Nyt haastan Emman, Nappikoon, Saran, Annikan ja Iinan

Paras juttu ikinä

Ihana nauraa väsyneenä, viime yönä nautin kotonaolosta niin paljon, että valvoin viiteen ku ukot nukkua posotti. Ainut mitä kaipasin oli ne himputin pohjarimat sänkyyn, että pääsis takas omaan makkariin ja neulomaan... Oon niitä ihmisiä, jotka neuloo sängyssä.. ja lukee.. ja piirtää. Toisin sanoen mun luova ajattelu ei suju ku pakko pullana muualla, voin toki neuloa ja lukea sohvalla tai bussipysäkillä jos ideointi työhön on jo valmistunu siellä sängyssä, mutta kirjaanhan ei voi kunnolla upota ilman peittoa ja tyynyjä!

Sänkypuuhista puheenollen tässä tulee paras testi ikinä! http://vuodenmutsi.blogspot.com/2012/01/kun-ei-niin-ei.html

Tulos: Englanti-Ranska sanakirja "arranger" vai pitäiskö se olla tuo edellisen sivun viimisen sanan selitys "by arrangement"? Kuulostaa lupaavalta vuodelta!

Lokerointia

En ala poliittiseksi mutta kommentoin siitä kommentin vierestä. Emma kirjottaa niin kiihkeesti ja hieman huvittavasti Haaviston työkyvystä. (Tai oikeemmin hän kirjottaa ihmisten huvittavasta ajatustavasta.) "Oli sitten hetero, homo, crossdresseri tai kaikkia samaan aikaan.. "

Jos pistetään sivuun mahollisuus olla homo ja hetero yhtäaikaa, niin heittäisin ilmaan aatoksen, miltähän naisista tuntu sillo kauan sitte vetää hameen tilalle pökät jalkaan? Nimitettiinkö heitä crossdressereiksi? Entäs näitä naisia, jotka pitää kravattia? Ovatko he crossdressereitä? Muistan ite vetäneeni krakan kaulaan villissä nuoruuessani muutamaan otteeseen ja tiedostaneeni sen olevan miehille tarkotettu. Olenko siis crossdresseri? Enkä edes vain kotini rauhassa vaan julkisesti koulussa ja kaupungilla, ihmisten ilmoilla! Oi.. Mutta olihan siellä niitä muitaki crossdressereitä, niitä kakslahkeisiksi pukeutuneita outolintuja. Ehkäpä en nyt kykene tekeen työtäni, kuten ei kukaan muukaan crossaaja, APUAAA!

Nyt hamonen päälle ja kuuskyt vuotta ajasta pois!

Hmm, mieleen nousee kuva ukostani naisen vaatteissa.. Nauraisin varmasti aluks, ei sille vaan osaa kuvitella mittää normeja arkivaatteita oikeesti päälle vaa se ampus taatusti yli ja pukeutus johki juhlamekkoon. Tänään oon nii suvaittevainen, että voin sanoo silmiä räpäyttämättä, "uskosin tottuvani siihen jonku ajan päästä". Vaatteitten alla se on kuiteski se sama loistopeppunen säihkysilmä, joka rakastaa kaikella mitä hällä on.

To pee or not to pee

Tossa nelisen päivää sitte havahuin aatokseen "uskallanko uskoo vai onko vaan toiveajattelua". Kyseessä oli siis jo toinen tai kolmas yö-vessailu, jota en normaalisti harrasta. Yhä olen arka uskomaan mitään muuta ku, että mun keho haluaa vejättää mua ihan täysillä. Nälkä iskee useemmin ja sen kaa tulee pahaolo ja heikotus. Nälkä myös sattuu todellaki kivuliaasti jos en sitä heti kukista!?! Mitä tuoki nyt on? Väsymyksen laitan ihan suoraan remontin ja oman ajan puutteen piiriin (majotumme nääs poikamme huoneessa koko perhe koska uudessa sängyssämme ei ollukkaan mukana pohjarimoja, vaikka kuvittelin ne ostaneeni ja mun äiti on muuttanu meiän sohvalle huomiseen saakka).

Pelkään pahoin, että huominen tuo tullessaan kaikesta toiveikkuuestani huolimatta ne inhottavat punaset mössöt pöksyyn. Nyt ois rukouksen paikka.

Viisautta?

Nyt on remontti järjestelyä vaille takana, mitä nyt kaikki väliovet on hiomatta ja maalaamatta ku haluan vielä miettiä niihin värejä. Voin sanoa, että kolmen viikon remontti ja majailu vuokrakolossa ei ollu hääviä ja aika usein tuli muristua puolison kanssa ihan tyhjästä. Oma koti kullan kallis!


Koen viisastuneeni tämän talon osto ja remontti ruljanssin myötä ja tässä tuleeki neuvvoni muille asunnon ostoa harkitseville:


* Tarkista aina parkkipaikkojen sijainti, autottomanakin vieraasi tarttee sitä.
* Varmista että roskikset sijaittee kulkureittisi varrella, eikä 500 metriä ihan eri suunnalla.
* Älä osta vanhaa.
* Ostaessasi vanhan, älä osta suuresta taloyhtiöstä.
* Ostaessasi suuresta taloyhtiöstä, älä osta "vanhojen ihmisten enemmistö-taloyhtiöstä".
* Ostaessasi "vanhojen ihmisten enemmistö-taloyhtiöstä", varmista putkiremontin olevan jo tehty, ikkunoiden avautuvan ja lastenrattaille olevan säilytyspaikka.

Kattokaas ku ostimme vanhan asunnon kerrostalosta, jossa on hurjasti alkuperäisiä asukkeja. Jos siis "Elmeri" ja "Iivari" ei ois nii itsekkäitä ja pihejä, (oottavat vaa kuolevansa pois,) nii mun ei ois tarvinnu kykkiä vaikeesti mutkalla vessanpytyn juurta nuuskimassa ja putkia maalaamassa, vaan ne ois upouudet ja kiiltävät!


Tän remontin myötä on heränny katumus ostopäätöstä kohtaan ja vielä hirveempi katumus sitä rahanmäärää kohtaan, mitä tästä maksettiin. Tää asunto remontoitiin tee se itse tyylillä edellisen asukkaan toimesta ja jälki on just sitä. Oon jo blokannu suurimman osan mielestäni henkisen trauman pelossa, mutta muutamia valikoituja paloja jäi kummitteleen: Kylppärin kynnys ei noussu viittä senttiä lattiakaivosta (vakuutusyhtiö ei korvaa vesivahingon sattuessa). Kylppärissä oli kuivantilan lamppu! Kylppärissä oli mitä ihmeellisintä ohutta pehmeää vesiputkea pinnassa (taipu käsillä). Kylppärin lattialämmitys on kiinnitetty Jeesus-teipillä ennen valua!!!


Missään kohtaa taloa ei ollu propattu mitään, ei kylppärissä, ei hyllyjen eikä lattialistojen kiinnityksissä. Eteisen vaatekaapin hyllyt oli porattu suoraan linjaan sähköpiuhan kanssa. Keittiön kaapissa ja siivouskaapissa sähköjohto kulkee kuin lapsen ommel seinän läpi ja vähän matkan päästä takas toiselle puolen. Ja kaikki ruuvit ja naulat mitä talosta irrotettiin eri paikoista, oli ihan vääriä kyseisiin tarkotuksiin. Tee se itse mies oli myös jättäny laminaatin laidoille kiilat paikoilleen, joten lattia ei päässy elämään kuin pullistelemalla sieltä huoneiden keskeltä ylös. Ovien karmit oli ammuttu pitkillä nauloilla kiinni ei mihinkään vaan niitä piti paikoillaan vain kynnyslista! Puhumattakaan maalausjäljestä seinillä. Pimeässä oli Herra Remontoijja maalannu ku oli valumia ja toisessa kohtaa kuiva ku pieru!